Lips - I Love The 80's

Lips - I Love The 80's arvostelussa

Lips - I Love The 80's on Microsoftin kovaan tahtiin ilmestyvän Lips -laulupelisarjan tuorein osa. I Love The 80's tarjoaa nimensäkin mukaisesti 80-luvun pop-musiikkia ja kokonaisuutena pelin kappelevalikoima on varsin yhtenäinen ja toimiva. Suositellaan 80-luvun musiikin ystäville.

Teksti: Mikko Kosonen, 26.4.2010 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun Lips - I Love The 80's kansikuva

On aika kaivaa jälleen kerran mikrofonit kaapista ja ehkä samalla pukea jotain retroa omasta kaapista ylleen, sillä Lips ? I love the 80’s on täällä! Microsoftin Lips -pelisarja ? kuten sarjan aiemman laulupelin arvostelun yhteydessä mainitsinkin ? on nostanut pykälää kunnolla ja uusien Lips -pelien julkaisutahti onkin ollut Number One Hits julkaisun jälkeen jokseenkin vauhdikasta.

Lips ? I love the 80’s tarjoaa nimensä mukaisesti juurikin pelkkiä 80-luvun hittejä (poislukien yksi 2001 vuoden kappale), siinä missä kaksi ensimmäistä tarjoilivat kappaleita 70-luvulta tähän päivään ja edellinen Party Classics pääosin taas vain 90- ja 80-luvun hittejä. Omasta mielestäni Party Classics oli selkeästi sarjan parasta antia ja siksi I love the 80’s -peliä kohtaan odotukset olivatkin jo suhteellisen korkealla ? niin kappalelistan kuin uudituksienkin suhteen. Valitettavasti uudistuksien osalta I love the 80’s ei tarjoa mitään uutta, ellei sitten laske tähän joukkoon uusia, lauleskelemalla käyttöön avattavia Avatar-vaatteita. Niin, ketäpä ne Avatarit nyt niin hirveästi kiinnostaisivatkaan.
Party Classics -pelissä mukaan tullut tuki USB-mikrofoneille on edelleen mukana ja mahdollistaa siis lauleskelun myös Rock Band ja Guitar Hero -pelien mikeillä, joskaan tällöin ei pääse hyödyntämään langattomuuden mukanaan tuomaa liiketunnistustukea, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että aivan maksimipisteitä ei langallisilla mikeillä voi saavuttaa, mutta haitta on kuitenkin loppujen lopuksi niin vähäinen, että jos oikeasti omistaa jo entuudestaan RB- tai GH-mikin, on I love the 80’s -pelin kalliimpaa mikillä varustettua pakettia hölmöä lähteä ostelemaan. Jokaisen lauletun kappaleen jälkeen pisteet jäävät talteen ja mikäli Xbox Live on käytössä, lähettää peli automaattisesti lauletut huipputulokset nettiin, josta on mahdollista sen jälkeen nähdä oma maailmanlaajuinen suoritustasonsa.

Muiltakin osin tiedossa on peruskauraa sarjan aiempiin peleihin tutustuneille. Peliä voi tuttuun tapaan pelata maksimissaan neljä pelaajaa, mikäli vain mikkejä riittää kaikille. Tarjolla on yhteislaulua, kuin sitten vastakkainasetteluakin eri variaatioiden kera. Uudistuksien osalta onkin katsottava vain ja ainoastaan pelin kappalelistaa, joka sisältää jälleen kerran 40 uutta lauleskeltavaa kappaletta. Mikäli mielii hankkia enemmän laulettavaa, on törsättävä rahojaan MS-pisteillä ostettaviin yksittäisiin lisäkappaleisiin Lips storessa.

Vaikka mitään uudistuksia I love the 80’s ei mukanaan tuokaan, on silti sen kappalelista edellisen pelin tapaan varsin hyvin koostettu ja täynnä laulettavia ? niin hitaita kun nopeampiakin ? kappaleita. Ne, jotka ovat syntyneet 80-luvulla ja joiden vanhemmat ovat 80-luvulla kuunnelleet mainstream-musiikkia, tunnistavat varmasti suurimman osan kappaleista, vaikka ? kuten allekirjoittaneellekin ? moni yhden hitin bändi onkin melko varmasti nimeltään tuntematon.

Pelin kappalelista tarjoaa niin helppoja kuin hieman vaikeampiakin laulettavia. Suurin osa kuitenkin taittuu suhteellisen helposti, mikäli vain jotakuinkin on kuullut laulettavan kappaleen ja muistaa sen temmon ja sanoitukset. Helpoimmasta päästä laulettavia olivat omasta mielestäni kappaleet, kuten Alphaville ? forever young, Culture Club ? do you really want to hurt me, ABC ? the look of love, Madness ? our house, Nik Kershaw ? the riddle, The Buggles ? video killed the radio star, sekä Pat Benatar ? love is a battlefield mainitakseni muutamia esimerkkejä. Hieman vaikeampia ? sekä sellaisia, joita itse en nuoruudestani muista ? olivat muun muassa Devo ? whip it, Dexys Midnight Runners ? come on Eileen, Blondie ? dreaming, sekä Ultavox ? Vienna.

Se mikä I love the 80’s -pelin erottaa kappaleidensa osalta vielä hieman sarjan aiempaa osaa enemmän, on sen vieläkin yhtenäisempi kokonaisuus. Pelin kansi kielii 80-luvun musiikista ja sitä tällä kertaa todella saadaan. Nyt on jo oikeasti pudotettu pois ne kaikenmaailman 2000-luvun täytekappaleet, joilla yritetään kalastaa myös nuorempaaa sukupolvea, vaikkakin pelissä onkin siis se aiemmin mainittu yksi kappale 2001 vuodelta, joka mukaan on syystä tai toisesta eksynyt, eikä oikein istu muun joukon sekaan.
Mikäli olet 80-luvulla syntyneitä tai olet muuten vain hyvin perehtynyt sen ajan pop-musiikkiin ja lauluhammastasi kolottaa, on I love the 80’s -pelin parissa taatusti hauskaa. Yhdessä Party Classicsin kanssa I love the 80’s edustaa Lips -pelisarjan parhaimmistoa.

Alla vielä pelin kappalelista kokonaisuudessaan:

The Look Of Love – ABC
Forever Young – Alphaville
Cruel Summer – Bananarama
Dreaming – Blondie
Video Killed The Radio Star – The Buggles
You?re The Inspiration – Chicago
Don?t Leave Me This Way – The Communards
Do You Really Want To Hurt Me – Culture Club
Boys Don?t Cry – The Cure
Let?s Dance – David Bowie
Whip It – Devo
Come On Eileen – Dexys Midnight Runners
Rio – Duran Duran
Mirror In The Bathroom – The Beat
A Little Respect – Erasure
A Good Heart – Feargal Sharkey
Relax – Frankie Goes To Hollywood
The Power Of Love – Huey Lewis & The News
Don?t You Want Me – Human League
Centerfold – J. Geils Band
Bad Reputation – Joan Jett and The Blackhearts
Too Shy – Kajagoogoo
Walking On Sunshine – Katrina & The Waves
Bette Davis Eyes – Kim Carnes
Kids In America – Kim Wilde
Celebration – Kool & The Gang
Our House – Madness
Blue Monday ?88 – New Order
The Riddle – Nik Kershaw
Love Is A Battlefield – Pat Benatar
Roxanne – The Police
Don?t Get Me Wrong – The Pretenders
Super Freak – Rick James
Alive And Kicking – Simple Minds
Tainted Love – Soft Cell
Gold – Spandau Ballet
Shout – Tears for Fears
Mickey – Toni Basil
Vienna – Ultravox
Don?t Go – Yazoo

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • Hyvä ja laadukas 80-lukulainen listakokonaisuus

Huonoa

  • Ei mitään pelillisesti uutta
  • Yksinäinen 2000-luvun kappale ei oikein sovi joukkoon