Roccat Kova+ ja Alumic

Roccat Kova+ ja Alumic arvostelussa

Teksti: Mikko Kosonen, 9.5.2011 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Roccat Kova+ ja Alumic kansikuva

PC:n oheislaitteiden, kuten näppäimistöjen sekä hiiren valmistajia mietittäessä, monelle tulee varmasti ensimmäisinä mieleen nimet Logitech ja Microsoft. Tottakai on olemassa myös pienempiä yrityksiä, kuten vaikkapa Labtec, joka valmistaa näitä samoja tuotteita.

Kuinka moni peruspelaaja, tai muuten vain tietokonettaaan päivittäin käyttävä on kuullut laitevalmistajasta nimeltä Roccat? Kovin moni tuskin on, ellei ole tiiviisti mukana esports-pelaamisen maailmassa, sillä siellä Roccat on ainakin yrityksen omien sivujen mukaan vahvasti läsnä.

Mielenkiintoista Roccatissa ja sen valmistamissa laitteissa on sen laitteille annetut nimet. Miltäpä kuulostaa hiiri, jonka mallinimi on Kova+, tai kuulokkeet jotka tottelevat nimeä Kulo?
Tai esimerkiksi hiljattain julkaistu näppäimistö nimeltä Valo?
Mikäli käy vierailemassa Roccatin sivuilla, löytää sieltäkin puhetta Inarinjärvestä, sekä ainakin yhden vanhan suomalaisen sanonnan ja jotain höpinää Suomen ja Venäjän välisestä rajasta.

Roccat ei kuitenkaan ole suomalainen yritys ja se sijaitsee muutoinkin Hampurissa, mutta kun hieman googlettamalla kaivelee paljastuu, että Roccat on suunnitellut tuotteitansa yhteistyössä suomalaisen Counter Strike -tiimi N69E28:n (Inarinjärven koordinaatit) kanssa, joka lopulta nimettiin uudelleen Team Roccatiksi – Roccatin sponsoroimaksi CS-klaaniksi.

Roccatin valmistama tavara onkin siis yksinomaan niin sanotuille hardcore-pelaajille suunnattuja laitteita, jotka haluavat vain parasta pelikäyttöön. Mikäli etsii itselleen uutta hiirtä tavalliseen tietokonekäyttöön, ei välttämättä kannata heti katsoa Roccatin tuotteiden suuntaan.
Yksi syy tässä on se, että Roccatin tuotevalikoima ei ole sieltä edullisimmasta päästä.

Tämänkertaisessa arvostelussamme käymme läpi, millaisia ovat Roccatin optinen pelihiiri Kova +, sekä yhdessä sen kanssa testattu hiirimatto, Alumic. Tuotteista molemmat ovat melko tyyriitä hankintoja: Kova+ maksaa esimerkiksi verkkokauppa.comissa 53,90 ja hiirimatto samassa kaupassa huikeat 38 euroa ja rapiat päälle. Ovatko nämä tuotteet sitten laadukkaita? Sanalla sanoen: ovat.

Kova+ on langallinen sekä optinen, seitsemännappulainen (jos rulla lasketaan mukaan) musta pelihiiri, josta tarkkuutta sekä nopeutta löytyy jo nimenomaan vaativaankin pelaamiseen. Hiiren mukana toimitettavan ohjelmistolevyltä löytyy yksinkertainen ajuri, sekä hallintaohjelmisto, josta voi säätää erilaisia asetuksia. Hallintapaneelista saa säätää kätevästi muun muassa hiiren pikanäppäinten toimintoja, DPI-asetusta, sekä hiiren käyttämää LED-valaistusta. Tarkkuutta Kova+:sta löytyy tarvittaessa mukavasti: 400, 800 ja 1600 DPI-asteeen lisäksi hiirestä löytyy lisäksi huima 2300 DPI -asetuskin, joka takaa sen, että jokainen varmasti löytää itselleen sen sopivan tarkkuuden pelaamiseen ja miksei myös tavalliseen internet-selaamiseenkin, jota pelaamisen välillä tulee aika ajoin harrastettua.

Hiiren hallintapaneelista löytyy myös ominaisuus nimeltä EasyShift, joka toimii vähän samaan tapaan kuin näppäimistön SHIFT-nappula: pitämällä EasyShiftin pohjassa ja painamalla jotain hiiren nappuloista, saadaan aikaiseksi niin sanottu toissijainen toiminto painetusta hiiren nappulasta. Tällä tavoin hiiren nappuloiden määrä ainakin teoreettisesti voidaan tuplata mainitusta seitsemästä ja tämä jos mikä on tottakai hyvä asia etenkin kontrolleiltaan monipuolisia pelejä ajatellen. Pelaamista on ajateltu myös siltäkin kantilta, että käyttäjän on mahdollista luoda erilaisa valmiita peliprofiileja kutakin peliä varten. Profiilin luomiseksi valitaan ensiksi se EXE-päätteinen käynnistytiedosto jota halutaan profiilin X käyttävän ja sen jälkeen asetetaan hiiren kunkin nappulan toiminta. Kun ohjelma X käynnistetään, käynnistyy myös sitä varten luotu profiili X ja niin edelleen.

Yllä mainittu LED-valaistus vaikuttaa siihen mitä väriä hiiren jokaisessa neljässä kulmassa näytetään. Värivaihtoehtoja on tarjolla seitsemän erilaista. Käyttäjällä on myös mahdollista asettaa väri vaihtumaan itsekseen ja samalla määrittää sen vaihtuvuuden nopeus. Sinänsähän hiiren LED-valot eivät vaikuta mitenkään sen käyttämiseen, mutta koska kuitenkin kyseessä on varsin makean näköinen hiiri ulkoasultaan, tuovat LED-valot hienon loppusilauksen tyylikkääseen kokonaisuuteen. Allekirjoittanut omistaa Microsoftin Sidewinder X6 näppäimistön, joten sen punaisen LED-värityksen kaveriksi oli hienoa voida valita samainen punainen väri myös hiirellekin.

Käyttötuntumaaltaan Kova+ on varsin onnistuneesti suunniteltu sopimaan käteen. Ainoana miinuksena – ainakin itse henkilökohtaisesti – voi kaiketi pitääsitä, että hiiren oikean puolen pikanäppäimiä on melko hankala painella, etenkin hektisen toimintapelin aikana. Hiiren pitoasento muuttuu melko luonnottomaksi, kun yrittää oikean käden nimettömällä taikka pikkurillillä vaivalloisesti painella näitä nappuloita. Vasemmalle puolelle, samaan kohtaan, sijoitettuja samanlaisia pikanappuloita sen sijaan oli helppo painella peukalon avulla, hiiren pitoasennon sen kummemin muuttumatta. Hiiren rulla on varsin jämäkkä ja jopa hieman “läskikin” joten sen vierittäminen onnistuu varsin vaivatta.

Tekninen toimivuus Kova+:ssa riippuu pitkälti siitä, millaisella alustalla sitä käytetään. Mikäli kyseisen hiiren hankkii, tulee todennäköisesti hankkineeksi myös Roccatin pelaamiseen tarkoitetun hiirimatonkin. Perinteisellä vaahtomuovimatolla Kova+:n toimivuus oli jokseenkin kahtiajakautuvaa, siinä mielessä, että välillä se toimi mainiosti ja välillä se taas tuntui tökkivän ja lagaavan todella paljon kyseisen tyyppisellä pinnalla. Myöskään ainakaan pyökkipuun tyyppisellä pinnalla hiirestä ei oikein ollut toimimaan oikeastaan lainkaan käytettävällä tasolla. Pitää muistaa, että kyseessä ei siis ole laser-teknologialla toteutettu hiiri, vaan sen sijaan optinen, jotka – ainakin oman kokemukseni perusteella – ovat muutoinkin paljon nirsompia sen pinnan suhteen, jolla ne suostuvat toimimaan.

Roccatin omalla Alumic-matolla Kova+ sen sijaan toimi kuin unelma. Alumic on kooltaan A4-arkin kanssa melkeinpä samaa tasoa. Alumic on nimensä mukainen, eli alumiininen hiirimatto, joka on vieläpä kaksipuoleinen. Tuoteselosteessa kerrotaan toisen puolen (mustan) olevan suunnattu parempaa kontrolloitavuutta ajatellen, kun taas Roccatin sinisenhohtoisella leijonalogolla varustettu puoli matosta on suunnattu maksimaalista nopeutta varten. Testaamisen perusteella väitteet pitivät aika lailla kutinsa ja matto toimi juuri niinkuin pitikin. Kummallakin puolella käytettävyys oli kyllä hyvä, mutta maton mustaa puolta käytettäessä hiiren kursorin “levottumuus” etenkin korkeimmalla, 3200 DPI-asetuksella oli hitusen alhaisempaa luokkaa ja mahdollisti tarkemman käytettävyyden.

Kuten mainittua, Alumic ei ole hiirimattona välttämättä mikään kovin edullinen, mutta toisaalta sen alumiininen rakenne takaa sen, että se myös kestää. Mukavana lisänä hiirimaton kera toimitetaan geelipohjainen rannetuki, joka takaa sen, että käsi ei kipeydy pidempienkään pelisessioiden aikana.

Kokonaisuutena Roccatin Kova+ hiiri on varsin mainio pelihiiri tosipelaamiseen ja tosipelaajille ja on kaiken lisäksi tyylikäs ja pelkistetyn, mutta istuvan muotoilunsa ansiosta hiirtä voi käyttää niin oikea- kuin vasenkätisetkin. Huomioitavan arvoinen seikka on kuitenkin se, että hirii vaatii toimiakseen USB 2.0 -porttiteknologiaa, joten 1.1 version USB-porteilla hiiri ei tule toimimaan.

Alumic hiirimatto on sekin varsin onnistunut julkaisu, joskin sen valtava pinta-ala perusmattoon verrattuna saattaa vaikeuttaa sen sijoittelua etenkin pienikokoisilla tietokonetasoilla. Vastapainona voitanee pitää sitä, että maton neljä kumitassua pitävät maton jämäkästi kiinni pinnassa kuin pinnassa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

Huonoa