Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Search icon
Uusi God of War kaupoissa tänään

Uutinen: Uusi God of War kaupoissa tänään

Teksti: Mikko Kosonen, 20.4.2018

Yksi Sonyn merkittävistä omista pelisarjoista, God Of War, näkee viimein tänään pelisarjan tuoreimman osan rantautumisen PS4-konsolille.

Käytännössä pelkkää God Of War -nimeä kantava uusin peli on ensimmäinen uusi seikkailu tutulle spartalaiselle, Kratokselle, PS4-alustalla.

Kolmisen vuotta sitten Sonyn alustalla nähtiin remasteroitu God Of War III, alunperin PS3-julkaisu.

Kaikkiaan God Of War -sarjaan on julkaistu trilogian verran pääosia, mutta myös esiosa Ascension, sekä muutama Sonyn käsikonsolille julkaistu sivuseikkailu.

Uudessa God Of Warissa sarja jättää taakseen muinaisen Kreikan mytologian siirtyessään Pohjoiseen ja norjalaisen mytologian pariin. Päähahmona nähdään edelleen Sonyn hahmomaskotti, sodanjumala Kratos. Tällä kertaa Kratoksella kuitenkin on matkassaan myös poika ja pelin tarina keskittyykin vahvasti isä-poika -suhteen avaamiseen.

Pelillisesti uusi God Of War sisältää paljon tuttua, kuten eeppisiä pomotaisteluita, mutta näin esimerkkinä Kratoksen tutut tuplaterät ketjuineen ovat nyt vaihtuneet taikakirves Leviathaniin.

Alla pelin tarinatraileri:

Uutisen lähde: Republic