Arvostelussa Yakuza 0

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 28.helmikuu 2017

Peliarvostelu

Pelin nimi Yakuza 0
Alusta Playstation 4
Kehittäjä: Sega
Julkaisija: Sega
Avaa pelin lisätiedot

Huomaan havahtuvani japanilaisten roolipelien parissa usein yhteen ja samaan kysymykseen: kuinka paljon tarinankerronnan ja pelisuunnittelun kummallisuuksia pitäisi katsoa läpi sormien vain, koska peli on tyystin erilaisen kulttuuriympäristön tuotos? Segan erinomaisen Yakuza-sarjan prologi, Yakuza 0, ei ehkä ihan täysiverisestä roolipelistä menisi, mutta se saa dilemmani tuntumaan ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Yakuza 0 on näet juuriaan myöten japanilainen teos – omituinen saippuasarjan ja rikosdraaman sekoitus, josta ei äkkiseltään voi sanoa, kuinka vakavasti se itsensä ottaa. Se on värikäs, outo, skitsofreeninen ja paikoin turhauttavakin. Ennen kaikkea se on kuitenkin äärimmäisen viihdyttävä.

Kronologisesti pelisarjan alkuun sijoittuva Yakuza 0 sitoo yhteen kaksi tarinaa. Ensimmäisessä pelin pitkäaikainen sankari, Kiryu Kazuma, puhdistaa mainettaan murhasyytöksistä nousukauden Tokiossa. Toisessa seurataan myöhemmistä Yakuzoista tutun silmälappumiehen, Majima Goron, edesottamuksia osakalaisen klubin omistajana ja mafiaperheensä hylkiönä. Juonesta ei ole juuri muuta sanottavaa kuin, että se on pitkä, polveileva ja jokseenkin kahjo. Pitkiä dialogeja, saippuasarjamaisia yllätyksiä ja vihaisia, paidattomia miehiä verisissä nyrkkitappeluissa. Yakuza 0 erehtyy tuntumaan ohikiitävin hetkin jopa vakavalta draamalta, mutta tosiasiassa kyse on ihan omansalaisesta rikosfantasiasta, joka ei epäröi vetää kaikkea järkeä ja logiikkaa alas pöntöstä ihan vaan tyylitellyn välianimaation tai ylimääräisen taistelukohtauksen vuoksi. Korneja käänteitä piisaa joka sormelle, mutta kunhan ei anna turhan loogisuuden tulla nautinnon tielle, tempaisee monisyinen tarina tiukasti mukaansa. Sliipattujen ja näennäisesti rationaalisten länsipelien rinnalla Yakuza 0:n kulttuuriväritteinen hulluus tuntuu suorastaan raikkaalta.

Yakuza 0:n vahvin ja heikoin lenkki on siis sen anteeksipyytelemätön japanilaisuus. Maailma, jossa hierarkian päällimmäinen mafiapomo on poikkeuksetta myös kovin tappelija, tai jossa ammutuksi tulemisella on vain harvoin muuta kuin draamallista merkitystä, kuulostaa jopa kiusallisen teatraaliselta, mutta pienissä annoksissa ja sopivassa mielentilassa se toimii erinomaisesti. Pelillisesti Yakuza on toimiva, joskin oudon konservatiivinen. Sarjan peruskonsepti ei ole hievahtanut milliäkään yli kymmeneen vuoteen, vaikka varaa parannuksillekin olisi. Kyseessä on aiempien osien tavoin puoliavoimiin kaupunkimiljöisiin sijoittuva toimintaseikkailu, jossa vedetään turpaan satunnaisia nilkkejä ja pidetään hauskaa erilaisten omituisten minipelien parissa. Näissä bileissä kontrasti on kaikki kaikessa: ensin pyyhitään asfalttia vastaan tulevilla jengiläisillä ja jatkot pidetään karaokebaarin, Mahjong-salin tai kenties jopa Sega-pelihallin puolella. Välillä käydään hoitelemassa Kiryun kiinteistöbisneksiä, pyörittämässä Majiman klubia tai vaikka juttelemassa imelyyksiä puhelindeittikoppeihin soitteleville tytöille. Sitten taas pesäpallomaila käteen ja naapurikadun räyhäjengiläisiä kurmottamaan. Vaikka Yakuzan avoin maailma on itsessään todella staattinen, eikä suoranaisesti rohkaise ympäristöjen tutkimiseen, irtoaa erilaisista määrämuotoisista oheisaktiviteeteista yllättävänkin paljon hupia.

Pelimekaniikoiltaan Yakuza 0 on edeltäjiensä kaltainen: itseään toistava, paikoin hieman epäreilukin, mutta enimmäkseen palkitseva. Pelin suola on verisissä taisteluissa, joissa pistetään toimintapelimäisesti nippuun milloin Yakuzoja, milloin satunnaisia juoppoja. Pelin monipuoliset liikesarjat syntyvät yhdistelemällä kahta eri vahvuista hyökkäystä, tarttumista, torjuntaa sekä väistöä. Oman pikantin lisänsä tuovat kontekstuaaliset, veriset ja erittäin mielikuvitukselliset superliikkeet sekä ympäristöstä löytyvät lyömäaseet. Harva asia tuntuu yhtä voimaannuttavalta kuin iskeä vihollista polkupyörällä naamariin niin, että jenit lentävät.

Näennäistä vaihtelua yhteenottoihin tuovat Yakuza 0:ssa uudet taistelutyylit. Kiryu taitaa aiemmista peleistä tutun katutappelurepertuaarinsa ohella väistöihin perustuvan Rush Stylen sekä voimaan sekä esineiden hyödyntämiseen perustuvan Beast Stylen. Majiman työkalupakista löytyvät normaalin korstotyylin ohella hieman Tekken-Eddien capoeiraa muistuttava Breaker Style sekä henkilökohtainen suosikkini, pesäpallomailaan nojaava Slugger Style. Periaatteessa taistelusta voisi saada irti paljonkin hyppimällä tyylistä toiseen, mutta koska jokaiseen tekniikkaan liittyy oma taitopuunsa, tulee pelin alussa käytännössä valittua suosikkinsa, jota viljellään lopputeksteihin saakka. Kompletionisteille riittää työsarkaa eri taitopuiden avaamisessa, mutta jos asia ei niin kiinnosta, pärjää jo perusliikkeillä melko pitkälle.

Taistelut eivät ole ihan puhdasta videopeliväkivallan ja hiotun pelimekaniikan riemua, vaan myös moni pelisarjan kestovaivoista on löytänyt tiensä Yakuza 0:aan. Kontrolleja vaivaa tietty epätarkkuus, jonka vuoksi päähenkilö saattaakin napata maassa lojuvan rautaputken sijaan vihollista rinnuksista tai päin vastoin. Lyöntisarjoillakin on tapana valua toisinaan harakoille ja kameralla sojottaa mihin sattuu, ellei tukeudu pedantisti päähenkilön liikkuvuutta rajoittavaan lukitusnäppäimeen. Ongelmia ilmeni myös kontekstuaalisten superliikkeiden ajoituksissa – kiusallisesti etenkin kaikkein nopeatempoisimpien ja tiukimpien pomotaistelujen yhteydessä, joissa niitä kaikkein kipeimmin kaipasi. Yakuza 0:n hiomattomuuksien kanssa oppi kyllä elämään, mutta harmillista silti nähdä samojen ongelmien toistuvan vuodesta ja osasta toiseen.

Muutoin Yakuza 0:n pelattavuudesta on vähänlaisesti sanottavaa. Kyse on pohjimmiltaan juonipelistä, jossa pelaaminen ei taisteluiden ja minipelien ohella sisällä juuri muuta, kuin hotspotista toiseen juoksemista. Parissa kohdassa Yakuza 0 erehtyy kokeilemaan siipiään hiiviskelypelinä tai heittämään mukaan suojelutehtävän, mutta yritykset jäävät hävettävän kömpelöiksi ja turhauttaviksi. Joitain minipelejä, kuten biljardia, keilailua ja diskoilua pääsee vääntämään pääpelin ulkopuolisessa kaksinpelimoodissa ja onpa mukaan sisällytetty myös online-pistelistakunniasta pelattava taistelumoodi, Climax Battles. Mikään mainituista oheistoimista ei tosin jaksanut liimata pelin pariin enää tarinan päätyttyä, sillä ilman saippuasarjamaista juonta ja sen käänteitä kaikki tuntuu vähän ontolta. Tarinansa puolesta Yakuza 0 on tosin melko pitkä ja vaiheikas, eli kertakäyttöisenäkin helposti hintansa arvoinen. Hassua kyllä, Yakuza 0:n paljon hehkutettu 80-lukulaisuus ei juuri pelistä paistanut – yhdessä sivutehtävässä haetaan paristoja kännykkään ja Kiryulla on taskussaan hakulaite, mutta länsimaisesta näkövinkkelistä katsottuna Tokion tai Osakan eksoottisissa neonvaloissa kylpevä katukuva voisi olla hyvin tältäkin vuosituhannelta.

Täytyy tunnustaa, että mitä tarkemmin Yakuza 0:aa lähtee analysoimaan, sitä helpompaa sen tuttuakin tutummasta konseptista on löytää korjattavaa. Kyse on loppujen lopuksi pelistä, joka elää ja kuolee lähes yksinomaan tarinansa sekä kulttuuritaustansa myötävaikutuksesta, enkä yritäkään kiistää, etteikö kiinnostukseni japanilaista tarinankerrontaa kohtaan olisi värittänyt kokemusta ruusuisemmaksi. Kiehtovasti, vuosia sitten pelaamani Yakuza 2 on painunut mieleeni huomattavasti tympeämpänä kokemuksena, mutta kun luen muinaista arvosteluani tuorein silmin, havaitsen kirjoittavani lähes virkkeen tarkkuudella ihan samoista asioista kuin nytkin. Jostain syystä Yakuza 0 jaksoi kantaa kertaluokkaa paremmin, eli ehkä jokin on tässä vuosien varrella muuttunut. Voi tosin olla, että se olen vain minä.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Saippuasarjamainen ja korni, mutta oudosti kiehtova tarina
  • + Taistelut ja absurdisti liioiteltu väkivalta
  • + Täynnä hilpeitä sivutehtäviä ja minipelejä
  • + Japanilainen ote tarinankerronnassa tuntuu tuoreelta

Huonoa

  • - Kontrollien epätarkkuus ja kameraongelmat
  • - Taistelut eivät aina ihan reiluja
  • - Japanilaisuus ei kaikkien mieleen tai kaikkiin mielentiloihin