Nokkelasti nimetty The Rogue Prince of Persia on mestarillinen roguelite

Jordan Mechnerin ikoninen valkonuttu, Prince of Persia, on viidennellä vuosikymmenellään kadehdittavassa iskussa. Vaikka The Sands of Timen julkaisematon uudisversio alkaa tuntua lähinnä kangastukselta, edusti toissa vuonna julkaistu The Lost Crown parasta 2D-Princeä sitten vuoden 1989. Kadonneen kruunun varjossa muhi myös toisenlainen prinssi: indiestudio Evil Empiren The Rogue Prince of Persia. Dead Cellsin roguelite-rakenteelle perustuva The Rogue osoitti lupausta heti ensimmäisestä “early access”-julkaisustaan lähtien ja suunta on ollut sittemmin nousujohteinen. Tämän vuoden elokuussa myyntiin saakka kypsynyt versio 1.0 kohoaa vaivatta yhdeksi kuluvan vuoden parhaista peleistä ja kaikkien aikojen parhaista Prince of Persioista.

The Rogue Prince of Persian maailmassa ei ole prinsessoja tai pahoja sulttaaneita, vaan Persian kuninkaan vanhinta poikaa liikuttavat sotaisat hunnit. Maagisen rappion voimaannuttamat hevossoturit ovat marssineet kuningaskunnan pääkaupunkiin, jättäen jälkeensä tuhoa ja hävitystä. Edeltäjiensä fysiikalla, motoriikalla itsevarmuudella siunattu prinssi ryhtyy yhden miehen vastahyökkäykseen, joka tyssää hunnipomon terään. Lapsena lahjaksi saatu kaulakoru palauttaa prinssin elävien kirjoihin läheiselle keitaalle ja roguelite-peleille tyypillinen aikasilmukka onkin valmis: hyökkää, epäonnistu ja hyökkää uudestaan, kunnes hunnit tuhoisine taikavoimineen ovat muisto vain.

Pelillisesti The Rogue Princen tuntuu Dead Cellsin ja jossain määrin myös Hadesin pistokkaalta. Tarina etenee kertaamalla viiden tason ja kolmen loppuvihollisen mittaista silmukkaa, johon ujutetaan tarinan edetessä uusia reittejä, alueita ja jopa loppuvihollisia. Kertaläpäisyyn menee suurin piirtein tunti ja vaikeustaso on riittävän armollinen, että kuolema yllättää vain harvoin. Vaikka satunnaisuuteen nojaava tasosuunnittelu on enemmän funktionaalista kuin inspiroivaa, pitävät prinssin alati kehittyvät taidot sekä uudet aseet ja taika-amuletit kiertokulun yllättävänkin raikkaana. Lopputekstit saavuttaa noin 15 tunnissa, mutta pelin pariin on kiva palata vielä läpäisyn jälkeenkin.

The Rogue Prince of Persian parasta antia on sen pelattavuus. Hyppyihin, seinäjuoksuihin, syöksyihin perustuva liike yhdistyy saumatta yksinkertaiseen mutta ilmaisuvoimaiseen taisteluun. Akrobaattiprinssi osaa askeltaa lyhyitä matkoja poikkeuksellisesti myös taka-alalla olevilla seinäpinnoilla, ja yhdistellä liikkeet ja loikat parkour-henkisiksi komboiksi. Pitkistä temppusarjoista aktivoituva “Vayun henki” lisää höökiä jo entuudestaan vauhdikkaaseen prinssiin. Taisteluiden vaakakuppia painotetaan prinssin eduksi: tavallisten lyöntien ja väistöjen ohella sankarin koivista irtoaa potku, jolla voi sysätä viholliset toisiinsa, piikkeihin tai vaikka kielekkeiltä. Epäonniset hunnit muuttuvat tomuksi pienistäkin pudotuksista ja piikeistä, kun taas prinssi voi hypätä vaikka vuorelta, eikä leikkuriansakaan tee kuin pienen naarmun. Viholliset kukistuvat rehdissäkin taistelussa yksinkertaisiin väistely- tai potkukomboihin, mutta mitä isompi porukka, sitä ohuemmaksi pelaajan virhemarginaali kapenee. Hunneja on joka lähtöön: yksi lyö, toinen ampuu, kolmas teleporttaa ja neljäs taikoo suojakenttiä, jotka rikotaan paiskomalla kiviä. Taistelut ovat kuin akrobaattisia mikropuzzleja, joiden ratkominen saa pelaajan tuntemaan itsensäkin tarustojen voittamattomaksi persialaisprinssiksi.

The Rogue Prince of Persian rakenne ja roguelite-mekaniikat ovat huolella harkittuja. Tiimin kokemus näkyy etenkin aseista ja maagisista riipuksista, jotka ovat tasapainoisia ja saavat pelin tuntumaan vähän erilaiselta eri pelikerroilla. Miekoilla, kirveillä, sirpeillä ja sapeleilla on oma uniikki rytminsä ja omat erikoisliikkeensä. Maagiset amuletit ja prinssin taitopuusta aukeavat taidot ovat selkeitä ja ymmärrettäviä: ylimääräinen terveysjuomapullo, lisäelämä, hidastavaa tahmaa levittävä potku tai viidenkymmenen pisteen lisävaurio kriittisiin iskuihin. Ei mitään modernien toimintaroolipelien puolentoista promillen elementaalibonuksia, vaan tuntuvia ja konkreettisia parannuksia. Myös vaikeustaso virittyy nokkelasti: peli ei tunne minkäänlaista äkkikuolemaa, vaan kuivahtaa lähinnä hiljalleen kumuloituviin vaurioon ja parannusesineiden niukkuuteen. Yksikään taistelu ei ole itsessään kovin vaikea, mutta virheetön juoksu vaatii pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä. Designin tarkoituksenmukaisuudesta kertoo, että pelistä löytyy jopa amuletti, joka kasvattaa prinssin maksimiterveyttä viidellä pistellä jokaisesta otetusta osumasta – varsinainen paholaisen vaihtokauppa viimeistä terveysjuomapulloaan säästelevälle prinssille.

The Rogue Prince on myös audiovisuaalisesti kaunis. Satunnaisgeneraattorin synnyttämä tasosuunnittelu on paikoin rahtusen spartalaista, mutta jokainen yksittäinen ruutu on eristettynä kuin sarjakuvalehden sivulta. Hahmojen animointi ansaitsee erityismaininnan: prinssiä voi juoksuttaa, hyppyyttää ja taisteluttaa sielunsa kyllyydestä, mutta omaan silmääni ei osunut outoja transitioita tai liikkeen epäjatkuvuuskohtia. Mitä nyt joskus sain prinssin vähän tärähtelemään kentän ulko-ovea vasten. Sama pätee toki myös vihollisiin. Äänimaailmaa dominoi iranilais-amerikkalaisen ASADIn erinomainen orientaalifolkia ja elektroa yhdistelevä ääniraita, joka tuntuu yhtäaikaisesti modernilta ja aikaan sekä paikkaan sopivalta. Viimeisen loppuvastustajan mahtipontinen intro herättää joka kerta kylmät väreet.

On vaikea keksiä, miten The Rogue Prince of Persiaa voisi enää parantaa. Tokihan jotkut aseet ja varusteet toimivat paremmin kuin toiset, eikä pelivaluuttana käytetyn sieluenergian menettäminen tunnu loppua kohti kovinkaan merkitykselliseltä uhalta, mutta todelliset viat ovat silti vähissä. Toistuvalle silmukalle kiertyvä roguelite-rakenne ei ole varmastikaan joka persialaisen chaii-kupponen, mutta jos veri vetää yhtään kohti tasohyppelyitä, on The Rogue Prince of Persia suorastaan nautinnollinen kokemus. Itselleni rosvoprinssi on vahva kandidaatti vuoden parhaaksi peliksi, ja onnistuu ehkä jopa kiilaamaan Mechnerin originaalin ulos oman pelisarjansa top-3:sta.