Monowave on raikkaasti viheltävä tasohyppely

Monowave on varsin mielenkiintoisella, joskaan ei varsinaisesti uudella ja uniikilla idealla varustettu tasohyppely, jossa värit (tässä tapauksessa mielialoihin liitettyinä) ovat kaikki kaikessa.

Pelissä pelaaja omaksuu värittömän mollukkaötökän roolin, jolla on kyky imeä itseensä erilaisia värejä, jotka heijastavat mielentiloja. Hahmon asuttamassa ”Prisma-maailmassa” ahdistus, suru, onnellisuus ja viha ovat hallitsevia tekijöitä. Värien imeminen hahmoon muutta sitä miten hahmo voi maailmassa toimia. Iloinen keltainen hyppää korkeammalle, vihainen punainen voi hyppiä tahmeana pitkin seiniä, surullinen sininen pystyy muuttamaan itsensä pieneksi ja ahtautua kapeista koloista ja ahdistunut vihreä olento voi kävellä pelimaailmassa vihreillä piikeillä, jotka satuttaisivat kaikkia muita värimalleja.

Idea, jossa jokin kyky auttaa pääsemään tasossa eteenpäin ei ole uusi: tätä on nähty jo 90-luvulla esimerkiksi The Lost Vikings -pelissä, mutta myös Traveller’s Talesin kaikki Lego-pelit nojaavat kutakuinkin pulmanratkonnaltaan tähän ideaan ja jopa suomalaiselta Housemarquelta ilmestyi vuonna 2011 Ubisoftin julkaisemana Outland-peli, jossa pelihahmon piti vaihdella sinisen ja oranssin väriteeman kanssa, edetäkseen pelimaailmassa.

Monovawe kuitenkin lähestyy näitä samoja ideoita ihastuttavan pirteällä otteella – visuaalisesti ja fiiliksensä puolelta Etelä-Koreassa majaansa pitävän Studio BBB:n peli on hyvin Double Finen kaltainen pelijulkaisu. Kuin jonkinlainen ”Amnesia Fortnightin” aikana kehitetty pöhkö peli-idea, jonka visuaalinen tyyli on napattu Psychonauts-pelistä – tarkemmin Monowaven maailman värit kaksiulotteisine eläinhahmoineen muistuttivat ainakin allekirjoittanutta Psychonautsissa kerättävistä värikkäistä ja leijuvista objekteista, ”mielen tuotoksista.”

Monowavessa ideana ei ole pelkästään vaihtaa oman hahmon väriä, vaan ”tartuttaa” ja siirtää myös maailman henkieläimiin muita värejä reippaasti viheltelemällä, jotta eteneminen onnistuu. Erilaisia eläimiä erilaisine persoonineen on kaikkiaan kahdeksantoista. Esimerkiksi edestakaisin partioiva pitkäkielinen kameleonttihenki potkii hännällään jos on vihreä, punaisena syöksee tulta ja sinisenä ampuu tulia sammuttavia vesipalloja. Punainen krokotiili näykkäisee pepusta, mutta vihreänä onkin ystävällinen trampoliininokka. Jonkin neljästä väristä saanut vislaileva papukaija voi ikävästi vaihtaa pelaajan valitseman värin vastoin tämän tahtoa mukailemalla aitoa vihellystä, mikäli pelaaja sattuu joutumaan papukaijan imitoinnin kantama-alueelle.

Papukaijan väriä muuttamalla se vaihtaa paikkaa ja usein vislailee jonkin toisen olennon, kuten vaikkapa perhosen värin samaksi kuin mitä omissa siivissään sillä hetkellä pelaajan antamana on. Perhoselta voi sitten kätevästi hakea tuon saman värin tarvittaessa, samaan tapaan kuin kiinteät ”power up” -kasvit luonnossa pelaajan väriä auttavat vaihtamaan. Myyrämäinen otus sen sijaan porailee reikiä – väristä riippuen, rikkoen joko kapean rotkon tukkeutuman tai poraten pelaajalle kätevän teleporttimaisen myyränkolon, jonka kautta siirrytään toiseen osaan samassa levelissä. Sammakkomainen henki taasen rikkoo pelaajan tiellä olevia muureja ja kun gorilla on saatu keltaiseksi, jeesaa se pelaajaa sinkoamalla tämän hahmon katapultin tavoin kaartevasti eteenpäin.

Monowave on peli jota voi pelata yksin tai kaksin. Yksinpelissä pelaaja ohjastaa jalallista silmäparimollukkaa ja tarvittaessa voi saada vinkkejä etenemiseen, minne pitäisi mennä ja mikä mielentila tulisi ottaa haltuun. Vinkit tarjoaa prisma-apuri, joka voidaan klikata ruudulle auttamaan (peliohjaimella pelatessa) vasemmalla olkapäänappulalla.

Hauskana ideana samalla ruudulla toimivassa kaksinpelissä toinen pelaaja omaksuu juurikin tuon prisman roolin ja voi vapaasti leijalla ruudun rajoissa pysytellen vapaasti ja läpi seinien ja tasojen. Prismaa ohjatessa toinen pelaaja voi noutaa mielentilavärejä mollukkaa ohjaavalle pelaajalle, siten helpottaen etenemistä. Prisma ottaa kuitenkin myös vahinkoa vihamielisiltä henkieläimiltä, joten aivan täydessä noclip-moodissa prismakaan ei ruudulla liikuskele.

Peli on jaettu useampaan maailmaan, omanlaisine hienoisesti eroavine teemoineen ja tasojakin on ihan kiitettävä määrä. Vaikeustasoja on normal ja hard. Eroa lähinnä se, että hardilla energiapallukoita hahmolla on kolme, kun taas normalilla viisi. Alkuun hardilla on helppoakin edetä, mutta homma alkaa vaikeutua, kun tasot tiukkenevat kuolettavien piikkien sekä tulta syöksevien kukkien, potkivien ja näykkivien eläinten osalta. Palasin lopulta normaliin, koska vaikka tasoista löytyy checkpoint-lippuja ja lisäenergiaa menetetyn tilalle, tulee hardilla toistoa turhauttavan paljon, kun meininki muuten on niin hyväntuulista. Vaikeustasoa voi onneksi vaihtaa milloin haluaa, mikäli pelaaminen alkaakin taas tuntua liian helpolta.

Lisähaastetta pelaamiseen tulee pelkän A:sta B:hen etenemisen ohella siitä, että jokaisesta tasosta löytyy kolme kerättävää prisma-merkkiä (joiden neliömuoto tosin toi enemmänkin mieleen Windowsin logon). Prismat on ripoteltu toisinaan sellaisiin paikkoihin, että niiden saamiseksi joutuu käyttämään ylimääräistä vaivaa, ne eivät ole aina kulkureitin varrella, joskus jopa vähän piilossakin. Hauskasti pelin maailmojen lopussa häämöttävät bossitaistelut eivät ole mitään pallukoiden ammuskelua tai muuta, vaan samaan tapaan kuin yksi pelattava pulmataso – bossiin pitää tartuttaa vuoronperään kaikki neljä mielentilaa, jotta homma hoituu ja tarina etenee. Mitään kummoista tarinaa pelissä ei ole, mutta herttaisia, vahvasti muun pelin näköisiä välipätkiä silti toisinaan pelaajan verkkokalvoille syydetään.

Visuaalista vaihtelua omaan pelihahmoon saadaan alati vaihtuvien värien ohella erilaisista prismoja keräämällä avautuvista skineistä, joita valikossa voi hahmon koristeeksi pukea. Audiopuolella pelin raikas idea nousee hienosti esiin reippaan ja iloisen, viihdyttämään kykenevän musiikin ansiosta, jota kivasti rikkoo pelihahmon väristä eli mielentilasta riippuva erilaiselta kuulostava viheltelyääni – reipas mielentila ilmenee pirteänä viheltelynä ja surullinen on alakuloinen viheltämään.

Kokonaisuutena noin yhdeksän euron hintainen Monowave on viihdyttävän koukuttava piristysruiske, helmi jopa, aikana, jolloin pelialan tila toisinaan saattaa huolestuttaa – ideat eivät kuitenkaan luovilta tekijöiltä ole loppumassa ja Monowave on yksi monista todisteista tästä. Pelin kauniin soundtrackin voi erikseen ostaa itselleen vitosella – seikka jota harvoin mainitsen, mutta Monowaven musiikit olivat puhdasta iloa korville.