Roadcraft on kankeaa ja zenimäisen rentoa teidenrakennusta

Hurrikaani on päässyt riehumaan virtuaaliseen ja fiktiiviseen maailmaan. Remonttireiskan offroad-tiimiä tarvitaan korjaamaan paikat ja auttamaan paikallista väestöä saamaan taas arkensa jollain tavalla rullaamaan. On korjattava kaasuvoimalat, sähköt ja sillat kuin tietkin. Tervetuloa Roadcraftin pariin.

En peliä arvosteluun ottaessani heti hoksannut, että Saber Interactiven kehittämä Roadcraft onkin osa saman studion Spintires-sarjan -pelejä – nimellisesti näin ei ole, mutta ehdoton hengenheimolainen peli kuitenkin on. Olen tasan kerran kokeillut Spintiresiä, enkä tuolloin lämmennyt idealle, jossa jumitetaan mudassa ja kaikki on niin kamalan hidasta.

Spintires-peleistä tuttu ”hei me suditellaan mudassa” -meininki tekee myrskyvaurioiden korjaamisen lomassa välittömän paluun, kun yritetään luovia pitkin hurrikaanin runtelemia alueita, joissa teille kaatuneet puut ja niiden oksat, jättimäisiksi suoalueiksi muuttuneet metsätaipaleet kuin mutavelliksi muovautuneet hiekkatietkin alkavat olla kahdeksaan alueeseen jakautuvan tarinamoodin jokapäiväinen näky aamuisella työmaalla.

Ideana pelissä olisi korjata paikkoja kelvolliseen kuntoon. Roadcraft -nimen voisi ajatella kumpuavan siitä, että pelaajan remppajengi tarvitsee esteettömiä kulkureittejä, jotta voidaan muodostaa vakaita huoltoreittejä pisteen A ja B välille, jonka väliä rekat ja maasturit sitten tasaiseen suhaavat ja tuottavat pelaajalle palkinnoksi tärkeitä raaka-aineita tai mammonaa. Reitti näiden kahden pisteen välillä saattaa olla täynnä myrskyrojua, tai sitten reitin varrella asfaltti on pahasti halkeillut tai tie kokonaan sortunut syväksi kuopaksi tai jäänyt osittain ehkä jopa veden alle, lammikkoon johon hurauttaessaan korkeampikin työkone kastelee ikävästi moottoritilansa.

Pelistä löytyy kaikkiaan 69 toisistaan eroavaa ajoneuvoa erilaisista kuorma-autoista ja eri tyyppisistä nosturiautoista metsäkoneisiin ja asfaltointilaitteisiin. Ajoneuvot jakautuvat seitsemään luokkaan. Kaikilla koneilla on pelissä tarkoituksensa, joilla puhalletaan yhteiseen hiileen, eli ajokelvollisten reittien luomiseen tavalla tai toisella. Yleensä jokaisen uuden alueen tutkailu on suotavaa aloittaa tiedusteluajoneuvolla, nelivetomaasturilla, jolla on kätevintä ja nopeinta päästä yleensä liikkumaan huonoillakin seuduilla.

Jo normaalivaikeustasolla pelin kampanja on ihan riittävän haastava ilman vaikeamman tason bensankulutuksia ja peli opastaa ja kertoilee etenkin alussa varsin tarkasti mitä pitäisi tehdä – tämä on erittäin hyvä juttu. Myöhemmin ohjeeksi kun annetaan vain ”korjaa kaasuputket ja vedä sähköt,” tai kun pitää luoda uusi huoltoreitti ajoneuvoille, ei peli enää kerro mitä kaikkea reitin varrella olevalle tuhoutuneelle tielle pitäisi tehdä. Tässä vaiheessa pitääkin jo muun muassa muistaa sähkökaapelointikoneen olemassaolo, joka kyntää piuhaa maahan kuin perunaa peltoon ja että putkia korjataan viemällä hurrikaanin runtelemaa romua (oikealla värikoodilla varustettuna!) kierrätyslaitokselle. Kierrättämällä oikeassa laitoksessa oikeaa tavaraa, saadaan luotua uusia tuotteita, esimerkiksi teräsputkia, jotka sitten kuljetetaan jonkinlaisen lavarekan kyydissä kohteeseen ja laitetaan nosturiautolla paikalleen rikkinäisen putkenpätkän tilalle. Myös betonisiltojen rakentamiseen ja korjaamiseen tarvittavat betonilaatat sekä teräspalkit ovat osa raaka-aine -arsenaalia.

Ei Roadcraft kuitenkaan mikään yltiövakava simulaattori ole – pelin valikosta peliaikaa mittaavan lukeman vierestä löytyy myös nippelitieto, jossa kirjaimellisesti lukee ”myydyt lelut.” Aivan, Roadcraft on aikuiseenkin makuun sopivaa hiekkalaatikkoleikkimistä, jossa dieselmoottorit pörisevät ja pelaajan kunkin työkoneluokan ensimmäiset ilmaiseksi saatavat rotiskot ihastuttavasti nitisevät ja natisevat ja vaihdelaatikot rutisevat. Niiden ohjaamokuvakulmatkin ovat ansainneet uskollisesta palveluksesta ruostekukkamitaleja pintaansa ja liikkuminen pitkin maisemia on yltiöhidasta dressmania aina silloin tällöin mutaan jääden, josta joko päästään tai ei päästä irti.

”Leikittäiskö niin, että tää ajais tässä ja sitte jäiski jumiin tähän mutaan ja sit sun pitäs tulla sillä autolla auttamaan?”

”Joo.”

Roadcraftissa ei tällaista mielikuvitusleikkiä tarvita, kun asiat tapahtuvat reaaliajassa mutafysiikan ottaessapelaajan työkoneen kerta toisensa jälkeen syleilyynsä. Joskus nelivedon ja tasauspyörästölukon käyttäminen auttaa, joskus ei. Joskus ongelmalliselle paikalle pitää roudata kuorma-autolla hiekkaa ja silotella traktorilla hiekkakasat ajettavan lättänäksi, että saadaan reitille edes minimissään se ajokelpoinen hiekkatie. Jos jaksaa, voi vetää asfalttia päälle mustaksi viitaksi. Joskus laitteet voivat jopa kellahtaa kumoonkin ja sellaisesta pinteestä ei irti pääse muuta kuin ajoneuvon resetoimalla – ellei sitten traktorilla tai muulla onnistu kauhomaan kaatunutta metallikollegaa pois muta-ansasta.

Resetoinnin myötä ajoneuvo palaa aina leiriin. Kunkin kahdeksan alueen alussa mahdollisia resetointipisteitä on yleensä vain yksi. Pelaaja voi edetessään pystyttää lisää leirejä korjaamalla ne, joka tarkoittaa yleensä tiedusteluajoneuvon ajamista kohteeseen. Leirien availu on kannattavaa, koska monesti ajomatkat hitailla työkoneilla ottavat aivoon, mikäli resetoitu kone joutuu palaamaan leiriin toiselle puolelle pelikarttaa ja kauas työmaasta, jossa hetki sitten oltiin laulaen tekemässä hommia. Michael Cainen sanat ”Why do we fall, sir?” tulevat mieleeni ja päätän sitkeästi ajaa takaisin työpaikalle.

Pelin kalustosta avautuu onneksi melko varhain myös eräänlainen mobiilileiri – tankkimainen nitisevä ruostekasa sekin, jonka yhteyteen resetoituja ajoneuvoja voi spawnata, kunhan harvinaisemmin saatavia kutsupoletteja vain löytyy tililtä. Esimerkkinä mobiilitukikohta voidaan ajaa asfaltointipaikalle, joka sijaitsee kaukana tukikohdasta, sitten otetaan tarvittavat työkoneet ulos autotallista ja resetoidaan ja spawnataan ne kaikki vuoron perään suoraan mobiilitukikohtaan.

Poletteja kuin XP:tä ja rahaakin kertyy onnistuneesti pää- ja sivutehtävien suorittamisesta. Rahalla voidaan ostaa uutta kalustoa ja XP:n kertyminen nostaa pelaajan tähtitasoa. Tietyt ajoneuvot tarvitsevat Spintires-pelien tavoin tietyn tähtitason avautuakseen ajoneuvojen valikoimasta ostettavaksi. XP:tä kertyy melko hitaasti, joka taasen kannustaa suorittamaan myös sivutehtäviäkin.

Uusien ajoneuvojen ostaminen kannattaa – tätä en aluksi tullut ajatelleeksi, koska ruosteiset ilmaistyökoneet tuntuivat nekin tekevän työnsä. Kaupasta ostettavat, pelaajan itse alussa valitsemansa firman värityksen saavat ajoneuvot kun ovat ominaisuuksiltaan aina useamman pykälän ruostekasoja parempia. Ne esimerkiksi kulkevat selvästi lujempaa (vaihdelaatikot eivät rutise) ja ohjautuvat paremmin – ainakin vähän paremmin.

Kun sain pelin arvosteluun, päätin kiltisti odotella arvostelun aloittamisen kanssa, sillä ensituntuma pelin kanssa oli muotoa ”ajoneuvot tuntuvat kovin kankeilta ohjata.” Aivan kuin renkaiden kääntymisessä painalluksesta olisi ollut aivan selkeä viive. Se teki ajamisesta epämukavaa – melkein kuin olisin ohjannut sormillani juoppokuskia. Kolme isoa pätsiä ja pari hotfixiä myöhemmin erinäisiä asioita on kyllä korjattu isolla kädellä, mutta osittain fiilis ajamisen suhteen on edelleen sama: ajaminen ei ole missään vaiheessa millään ajoneuvolla kovin sutjakkaa, ei padilla eikä näppäimistölläkään, vaikka säädin ajoherkkyyden täysille ja otin kaikki oletuksena olevat deadzonet pois. Rattitukea en tullut testanneeksi.

Toisinaan ajoneuvot tuntuvat ohjautuvan pienemmällä viiveellä, melkein kuin pelillä olisi vähän aaltoileva mielentila. Toisinaan tämä aliohjautuminen tuntui vaivaavan myös tekoälyn ohjaamia resurssirekkojakin, jotka törmäilivät seiniin siitä huolimatta, että niille asetettu ajoreitti oli selkeä ja oletusarvoisesti riittävän kaukana tuhoutuneiden talojen seinistä tai puista käännöstä tehdessä. Tekoälystä puheen ollen, se on samaan aikaan pään pudistelua aiheuttava sekä viehättävä elementti, kun naksutellaan pelikartalle ajoreitti pisteen A ja B välille ja käsketään rekat matkaan ja ei muuta kuin tarkkailemaan saattueen matkaa.

Mikäli reittiä on kerennyt ennakkoon jo hieman siistiä, hyvä niin, mutta jos ei, tulee väistämättä ongelmia, kun rekat jäävät mutaisiin osuuksiin jumiin tai törmäilevät irtorojuun ja perässä tulevat kollegat ajavat surutta peräpuskuriin. Jos reitti epäonnistuu tekoälyn koeajossa, ajo keskeytyy ja pelaajalle tulee ilmoitus, että huoltoreitti tarvitsee huoltoa. Tällöin on siivottava roskat ja säädettävä ja korjattava reittiä mikäli tarve vaatii. Ja ei muuta kuin uusi yritys. Kun viimein pääsevät kohteeseensa, on huoltoreitti valmis ja pelaajan tilille kilisee kivasti joko raaka-aineita tai XP:tä ja rahaa. Tämäkin rekkasaattueiden ”uittaminen” kirvoitti ainakin allekirjoittaneelle jonkinlaisia lapsuudenmuistoja siitä, kun keväisin plussakelillä ränniputken lorisevan vesivaluman muodostamassa osittain sulassa pihan jääpurossa tuli uittaneeksi pieniä kinder-veneitä ja autoja ja toivoi virran kuljettavan niitä, ilman asiaan puuttumista.

Pelin kartasta on mainittava vielä sen verran, että se on yksinkertaisuudessaan aika loistava apuri. Se näyttää kätevästi kaikki kohteet pelaajan leireistä tehtävätavoitteisiin. Karttaa tuleekin vilkuiltua tuon tuosta, kun mietiskelin mitä reittiä pitkin kannattaisi yrittää milloin mihinkin kohteeseen. Kartta näyttää tarkasti tiensortumat, mutaiset tiet kuin veden valtaamat alueetkin. Kartalle voidaan täpätä sinisiä lippuja sekä esimerkiksi varoituskolmioitakin. Pelissä sinisinä palkkeina hohtavia lippuja käytin usein työkoneideni ”checkpointeina”, jotka helpottivat navigoimista ja oikealla, suunnitellulla reitillä pysymistä. Varoituksilla taasen on hyvä tägätä esimerkiksi mahdottomalta tuntuvia alueita, joihin ei kannata ajella.

Roadcraft on ehdottomasti eräänlainen zen-simulaattori, joka pitää sisällään rauhallista nautiskelua ja paneutumista työntekoon. Pelissä ei hosumalla pärjää, eivätkä sitä hitaanlaiset työkoneet oikeastaan sallikaan. Pelata voi onneksi aivan omaan tahtiinsa ja hieman omalla tyylillään: materiaalien kuljetus hakee toisinaan vaarallisen laittomalla lastaustavalla vertaistaan, kun taas metsän keskelle juosten kustu, mutta silti ihan ajettava asfalttitie ei varmasti menisi oikeassa elämässä minkään tason laadunvalvonnasta lävitse.

Muutamina hetkinä päästään hieman erilaisemman työn pariinkin, kun pitää alkaa siirrellä rojua paikallisella kiinteällä nosturilla tai leikkiä hetki satamaherraa vääntyneitä kontteja satamanosturilla sivuun viskellen. Pelin parissa viihtyy helposti tunteja, kun hinkataan teitä kuntoon, raivataan kaatuneita kuin eläviäkin puita ja tukitaan pienimuotoisia lampia reittien tieltä. Pelin olemus on yhtä kankea kuin miltä pelin ruosteisemmat työkoneet näyttävät, mutta mutaleikeissä on oma viehätyksensä ja reittienrakentaminen erottaa peliä mukavasti sen Spintires-veljistään.

Pelattavan sisällön osalta tarjolla on aiemmin mainittu kahdeksanosainen kampanjamoodi sekä nettimoninpeli, jossa pelaaja voi halutessaan liittyä toisen peliin vierailemaan ja auttamaan. Maksimissaan neljän ihmispelaajan voimin toimiva co-op on luonnollisesti jo paljon tehokkaampaa puuhastelua kuin se, että ohjaa kaikkia koneita yksin. Toisen peliin liittyvä pelaaja tienaa myös rahaa ja XP:tä, kuten omassa pelissäänkin.

Pelisessiotarjontaa ei voi selata – mikäli ei ole liittymässä ystävälistalla olevan työmaalle, heittää pelin hakutoiminto satunnaiseen avoimeen sessioon, mutta hakuehtoja sentään voi hieman rajata – esimerkkinä pelaaja voidaan pyytää, että isäntä on omassa kampanjassaan suurin piirtein samassa kohdassa kuin itse on. Pelin valikossa keikkuu myös ”custom scenarios”, jonne ilmeisesti listataan muiden pelaajien luomat netistä ladatut modikartat. Oletan näin, koska omassa pelissäni valikko oli tyhjä. Modien lataamiseksi pelaajan täytyy ensin tylsästi luoda Deep Silverin PROS-portaaliin tunnus – tarjolla olevia modeja ei saa edes selata ilman tunnuksen luontia. Kuitenkin nettiselaimen kautta pelin moditarjontaa tarkasteltaessa paljastuu, että ainakin pelin PC-versiolle on modien osalta tarjolla vain yhdeksän karttaa ja niistäkin yksi on ”tasohyppelyä”, joten tunnuksen luominen ei sinänsä ole edes vaivan väärti.

Audiovisuaalisesti Roadcraft toimii. Äänet ovat periaatteessa linnun laulun alleen jättävää koneiden jyrinää ja geneeristä Farming Simulator -pelien kaltaista renkutusmusiikkia. Ajoittain myös mukavaääninen naisbossi heittää pelaajalle ohjeita radioyhteyden kautta. Peli on grafiikkansa osalta parhaimmillaan jopa kaunis – jokainen päivä työmaalla tuppaa venymään ylitöiksi, kun aamun sarastaessa aloitetaan ja usein, lähes joka päivä, pitkään piiskaavan ja kaiken mudan vielä liukkaammaksi muuttavan sateen jälkeen paistelee kauniisti laskeva aurinko.

Kotiin pitäisi päästä ja leimata ulos, mutta laitetaanpa vielä pari kuormallista hiekkaa. Ja pari. Vielä muutama. Sateiden määrää ei pelissä saa säätää ja jatkuva sataminen toisinaan vähän kyllästyttää, mutta sateen kastelemat työkoneet näyttävät hienoilta ohjaamokuvakulmien heiluvine pyyhkimineen. Muutoinkin sisäkuvakulmiin on laitettu paljon panostusta yksityiskohtiin ja niistä ajaminen nostaa tunnelmaa omalle tasolleen. Useimmiten chase-kuvakulma kuitenkin on vain paljon kätevämpi esimerkiksi nosturia operoidessa.

Pelin ruudunpäivitys pyöri laitteistollani 40-60 ruudun sekuntivauhtia hieman minimivaatimuksia paremmalla GTX 1660 -näyttikselläni (ei aivan täysillä detaileilla), joten heikosta ruudunpäivityksestäkään ajoneuvojen usein kankea ajotuntuma ei takuulla johtunut. Ongelmia oli myös peliohjaimen toimimaan saamisessa. Jostain syystä peli oli todella nirppanokka sen suhteen ja ohjaimen oli oltava aina päällä ennen kuin peli käynnistetään, tai muuten ei toimi mikään peliohjain mitä sille tarjotaan. Peliä pystyy ajelemaan ihan kivasti myös näppis-hiiri -yhdistelmälläkin, mutta padilla pelaamisen kanssa oli mielestäni helpompi hallita eri työkoneiden toisinaan monimutkaisia toimintoja – etenkin nosturiautot sisältävät jos jonkinlaista ominaisuutta.

Kokonaisuutena Roadcraft on mielenkiintoinen, budjettihintaisempi ja osittain Spintires-pelien kaltainen pelijulkaisu, jollaista toista ei juurikaan markkinoilta löydä. Tekniseltä toteutukseltaan se ei ole täydellinen, on jopa kankeakin, mutta sen perimmäinen rauhaisa pelattavuus ja pikkupuuhastelu hurrikaanin riepotteleman luonnon helmassa osaa koukuttaa yllättävän pitkiksi ajoiksi kerrallaan kiireettömän touhuamisen pariin.