Test Drive - Unlimited arvostelussa

Jos olet koskaan halunnut tietää milaista elämä olisi miehille suunnattujen televisiomainosten mielikuvamaailmassa, on sinulla nyt siihen oiva mahdollisuus. Tarjolla ei ehkä ole hävittäjälentoihin rinnastettavia parranajokokemuksia, tai naisten huomiota keräävää deodoranttia, mutta automainosten tyyliteltyä maailmaa, jossa autot ovat seksikkäitä, musiikki trendikästä ja aurinko on aina joko nousemassa tai laskemassa hyödynnetään täysin siemauksin Melbourne Housen Atarille tuottamassa Test Drive – Unlimitedissa. Tämä alkujaan XBox 360:n eksklusiivista herkkua ollut teos on nyt sitten kääntynyt myös PC- ja PS2-pelaajien iloksi.

Olipa pelialustana mikä kapistus tahansa, pysyy Test Drive – Unlimitedin perusidea muuttumattomana: pelaaja päästetään irti suhteellisen tarkasti mallinnetulle Oahun saarelle, Hawajille, ainoina päämäärinään nauttia ajamisesta, kerätä kilpailuvoittoja eri puolilta saarta löytyvistä kilpailuista sekä tietenkin hankkia mahdollisimman kattava kokoelma naurettavan kalliita oikean maailman urheiluautoja. Pitkin Oahua ripoteltujen autokauppojen valikoimasta löytyy kymmenittäin tarkoin mallinnettua menopeliä aina Volkswagen W12 Roadsterista Ford GT:hen ja Mercedes-Benz CLK DMS:tä Ford Shelby Cobra Conceptiin, joskin muissa pelin versioissa esiintyneet moottoripyörät loistavat poissaolollaan. Autojen lisäksi, täytyy pelaajalta löytyä myös katto pään päältä. Oahulta löytyy läjäpäin tyylikkäitä, jättimäisillä autotalleilla varustettuja poikamiesbokseja tähän tarkoitukseen, mutta kuten autotkin, tämän kokoluokan asumukset maksavat kottikärrykaupalla virtuaalirahaa, joten ihan yhdessä tai kahdessa illassa ei tekeminen pääse loppumaan.
Test Driven maailma on sanalla sanoen uskomaton. Täysin avoimeksi rakennettu Oahu pitää sisällään kirjaimellisesti reilut tuhat mailia maanteitä, enkä edes uskalla lähteä arvioimaan kuinka monta hehtaaria koko pelialueen pinta-ala kokonaisuudessaan on. Vaikka tiettyä geneerisyyttä paikoin esiintyykin, löytyy saaren eri kolkista mitä persoonallisimpia maantiepätkiä, vaihdellen mäkiä pitkin nousevista serpenttiineistä korotettuihin moottoriteihin. Muutenkaan maisemista ei käy valittaminen, kun vaihtelua tarjotaan kaupunkiympäristöistä, kiemurteleviin rantateihin, kruunautuen ehdottomaan suosikkiini, saaren eteläisimmästä kärjestä löytyvään kraateriin jonka reunat nousevat vuoren seinämän lailla merestä.

Vaikka kauniit maisemat ja avoin maailma ovatkin bonusta niin pelissä kuin pelissä, tarvitaan hyvään autopeliin paljon muutakin. Test Drive – Unlimited selviää lähes kaikista pellisistä suunnitteluhaasteistaan puhtain paperein, olennaisimpana tekijänä tietenkin ajettavuus, joka on juuri niin kohdallaan kuin oikeita urheiluautoja sisältävältä peliltä sietää odottaakin. Huippuunsa hiottu realismi on jätetty suosiolla Gran Turismoille sekä kumppaneille ja Test Drive – Unlimited onkin löytänyt oman lokeronsa arcadekäyrän uskottavammassa päädyssä sopivan haastavalla, mutta suhteellisen helposti opittavalla ajotuntumalla. Realismia on juuri sen verran että jokainen auto tuntuu omanlaiseltaan yksilöltä ja jokainen sivuluisun rajamailla läpäisty mutka tuottaa mielihyvää sekä onnistumisen tunnetta. Kun tehoja lyödään sisään riittävästi, samalla unohtaen jarrun tai harkittujen ajolinjojen oikeaoppinen käyttö, painellaan mutkista myös yhtälailla ulos niin että rytisee.

Vapaassa ajossa mutkien vääntäminen talon seinään, tai ohi huristelevan siviiliauton kylkeen ei niin haittaa, koska Test Driven vauriomallinnus on monen muun autopelin tavoin täysin olematon. Kilpailuissa tilanne on toinen, sillä liika ajan viettäminen penkan puolella voidaan tulkitaan oikomisen yritykseksi, eikä tekoälykään tarjoa sympatiaa, vaan kanssakilpailijat hurahtavat armotta törttöilevän pelaajan ohi, eikä viimeisen sijan armopaloina tunnettuja kuminauhamekanismeja pelistä löydy. Armottomuus pois lukien, tekoäly on kuitenkin yksi Test Driven suurimpia heikkouksia. Tämä näkyy niin kilpakumppanien, kuin teitä pitkin kaahailevien siviiliautoilijoiden käytöksessä; vaikka paikoin osaavatkin toisiaan väistellä, eivät kumpaisetkaan tunnu välittävän pelaajan olemassaolosta tuon taivaallista. Siviilien kanssa tämä näkyy idioottimaisina viimehetken kaistanvaihtoina kahtasataa mailia tunnissa huristavan vastaantulijan tielle, kilpailijoiden tyytyessä posottamaan täyttä vauhtia omia linjojaan vaikka läpi poikittain kääntyneen pelaajan. Siviilien ja kilpailijoiden ohella liikenteessä pyörii törmäilystä ja väärän kaistan käytöstä sakkolappuja jakelevia virkavallan edustajia, jotka rajallisine ajokykyineen tarjoavat vain harvoin haastetta pelaajalle.

Toiminnan siirtyessä vapaasta ajelusta kilpailuun, häviää virkavalta jäljettömiin, eivätkä siviiliautoilijatkaan ihan jokaisa kisatyyppiä mahdu sotkemaan. Erinäisiä haasteita on lukemattomia, mutta periaatteessa päätyypit vaihtelevat liikenteen seassa, tai tyhjillä teillä ajettaviesta kilpailuista, kelloa vastaan kaahailtaviin aika-ajoihin. Palkinnot jaetaan enimmäkseen rahana, mutta löytyypä Oahulta muutama tiettyyn autotyyppiin keskittyvä klubikin, jonka herruus poikii yleensä ilmaisen virityskupongin autopajalle ja joskus jopa ilmaisen menopelinkin.

Sitä mukaan kun pennejä alkaa kukkaroon kertymään, kasvaa myös houkutus niiden kuluttamiseen. Autojen ja asuntojen ohella, rahaa voi kuluttaa automaalaamoihin sekä virityspajoihin ja jos nyt ei tilin saldo ihan Lamborghiniin riitä, voi tällaisen käydä ainakin vuokraamassa pariksi tunniksi kerrallaan. Asuntojen ja autojen ostamisesta on tehty oma viihdyttävä kokonaisuutensa, kun mitään modernia nettikaupankäyntiä ei Hawajilla harrasteta, vaan hankinnat tehdään kiertelemällä asuntovälittäjillä ja autokaupoissa. Sikaa ei tarvitse ostaa säkissä, sillä niin kaaroja kuin asumuksia pääsee tutkimaan ulko- ja sisäpuolelta mielin määrin ennen ostopäätöksen tekemistä. Autoja voi halutessaan ottaa jopa parin minuutin koeajoon. Harmittavasti peli ei kuitenkaan tarjoa helppoa tapaa ostokandidaattien ja jo omistamiensa autojen väliseen tekniseen vertailuun, vaan optimaalisiin autokauppoihin pyrkivien pelaajien kannattaa pidellä lähellään kynää ja paperia tätä varten.

Vaikka Test Drive – Unlimitedin avoin pelimaailma houkuttaa jo itsessään ihan maisemienkin katseluun, pitää peli yksinkertaisella mutta nerokkaalla rakenteellaan huolen että vapaatakin ajoa tulee silloin tällöin, sopivissa annoksissa harrastettua. Pitkin Oahun valtaisaa tieverkostoa huristeluun patistetaan siten, että autokaupat, kilpailut, maalaamot ynnä muut mielenkiinnonkohteet ilmestyvät pelin kartalle alkuun tummina ikoneina, jolloin ne täytyy saavuttaa ensin konkreettisesti paikan päälle ajamalla. Navigointia on helpotettu jokaisesta autosta löytyvällä puhuvalla GPS-paikantimella, joka löytää paikkaan kuin paikkaan jopa niinkin optimaalisia reittejä pitkin, ettei kannata hätkähtää mikäli yhtäkkiä huomaa ajelevansa täyttä häkää vastaantulijoiden kaistalla. Kunhan määränpäähän lopulta hengissä pääsee, voi saavutettuun kohteeseen hypätä jatkossa suoraan karttaruudusta.

Yksinpelin ohella Test Drive – Unlimitedin XBox 360-versio sisälsi oivallisen ” Massively Open Online Racing” -tyyppisen moninpelin. Vaikkei PS2 nyt olekaan minään erityisen nettipelaamiseen painottuvana konsolina profiloitunut, on Test Drive – Unlimitedin toimiva moninpelimoodi kääntynyt sellaisenaan myös Playstationille. Homma toimii siis pääpiirteittäin niin kuin yksinpelikin, erona ainoastaan se että Oahun kartalla pyörii itsensä ohella kasa muita nettipelaajia. Kilpailujen järjestäminen on yksinkertaista: ajamalla lähelle toista pelaajaa, voi tämän haastaa kisaan ja reitinkin saa suunnitella alusta loppuun itse. Vaikka PS2:n nettipelaajien määrä on luultavasti säälittävän vähäinen XBox 360 -version verkkopeliin nähden, ei Playstationillakaan tarvinnut olla netissä orpona, vaan arki-iltoinakin linjoilta löytyi keskimäärin noin kymmenkunta pelaajaa, mikä on nettikonsolina likimain kuolleelle PS2:lle ihan kelvollinen määrä. Pientä ruuhka-aikoina esiintynyttä nykimistä lukuun ottamatta verkkopelin toteutus ei siis jättänyt mitään hampaan koloon.

Muiltakin osin Test Drive – Unlimitedin PS2-versio on varsin mallikelpoista jälkeä. Vaikka kyseessä onkin selkeästi PC ja XBox 360 -versioita rumempi käännös, on pelin toteutus PS2:n tehoihin nähden loistava. Koko valtava Oahun saari on toteutettu saumattomasti, eikä nurkasta toiseen ajelu aiheuta missään välissä ruudunpäivitysnopeuden tipahtelua taikka ylimääräisiä latailutaukoja. Ainut selkeästi häiritseväksi noussut asia on karttamoodin yhteydessä tapahtuva latailu, joka saa kartan selailun paikoin muistuttamaan Google Earthin käyttöä modeemiyhteydellä.

Audiopuolellakin kaikki on jotakuinkin kunnossa. Autojen äänet kuulostavat aidolta tavaralta, eikä muita ääniä poliisiradion höpinöitä lukuun ottamatta liioin tarvitakaan. Musiikit ovat kovasti tyylikästä tavaraa vaihdellen konepainotteisesta klubimusiikista itselleni tuntemattomiin amerikkalaisiin indierock-bändeihin, mutta mikäli kaikki muu pettää, voi radion säätää halutessaan pyörittämään klassisen musiikin populaarempia pätkiä Taikahuilusta Joutsenlampeen.
Kaikkiaan Test Drive – Unlimitedin pullat ovat hyvin uunissa myös PS2-version kohdalla. Ollakseni täysin rehellinen, myönnän etten juurikaan asettanut odotuksia uuden sukupolven konsolipelin kääntyessä vanhan sukupolven konsolille, sillä historia on täynnä mitä kamalimpia esimerkkejä hyvien pelien huonoista käännöksistä silloin kun tehoista joudutaan tinkimään. Haaste ei liene Test Drive – Unlimitedinkaan kohdalla ollut helppo, mutta käännökseen nähty vaiva on selvästi kannattanut, sillä näin muutamankymmenen tunnin pelikokemuksen jäljiltä voin hyvillä mielin todeta Test Drive – Unlimitedin lunastavan paikkansa myös tämän vuoden merkittävimpien PS2-autopelien joukosta.