Ridge Racer ? Unboundedin yhteydessä hehkutetut ominaisuudet, kuten ?tuhoa ympäristöä ja romuta siinä sivussa myös kisakumppanisi? saivat allekirjoittaneen varsin toiveikkaaksi. En ole koskaan sen suuremmin Namcon pitkäikäiseen Ridge Racer-pelisarjaan perehtynyt Playstation 2:lle julkaistua R: Racing-peliä kummmemmin (joka sekin oli enemmän Toca Race Driveria kuin Ridge Raceria), mutta Ridge Racer ? Unbounded kuulosti mielenkiintoiselta ? osittain siksikin, että pelin kehittäjäksi oli valittu espoolainen Bugbear Entertainment jonka tuoreinta käsialaa ennen Ride Racer-pestiä oli vallan mainio Flatout ? Ultimate Carnage, jota pelaa edelleen yhä uudelleen ja uudelleen varsin mielellään. Se jopa näyttää vieläkin uskomattoman hyvältä, vaikka Xbox 360-version julkaisusta onkin kulunut aikaa jo noin viisi vuotta.
Sen jälkeen kun Flatout-pelisarjaa julkaissut Empire Interactive meni nurin ja Strategy First nappasi pelisarjan oikeudet itselleen ja kehitti umpisurkean Flatout 3-pelin, jäin mielenkiinnolla odottelemaan millainen Ridge Racer ? Unboundedista tulisi, koska se vaikutti kovasti Flatoutin hengenheimolaiselta ja siksi poikkeukselliselta Ridge Racerilta. Ensimmäiset koetut kisat pelin parissa eivät oikeastaan muuta tätä hengenheimolais-tunnetta, mutta samalla myös Burnout Revenge -niminen peli nostaa päätään. Voisikin sanoa, että Unbounded on jonkinlainen Burnout Revengen sekä Flatout-pelisarjan sekoitus.
Pelin löyhääkin löyhemmän tarinan mukaan pelin kaupunkia Shatter Bayta ? jonka jäseneksi pelaaja on päässyt ? hallitsee anarkistihenkiset autojengit, joita eivät lait kiinnosta ja ainoa kiinnostuksen kohde elämässä ovat autot ja talla pohjassa kisaaminen pellin vääntymisenkin uhalla. Pelaajan tulisi yrittää tehdä vaikutus oman jenginsä johtajaan, Kara Shindoon. Ei muuta kuin kisaamaan.
Shatter Bay jakautuu yhdeksään kaupunginosaan, joissa kaikissa on seitsemän kisaa tarjolla. Kaiken kaikkiaan kisoja yksinpelissä on siis 63. Unbounded eroaa Flatout-pelisarjasta sillä, että tällä kertaa ei osallistuta useamman kisan turnauksiin, vaan jokainen kisa on yksittäinen tapahtuma. Kisoista pelaajaa palkitaan pisteillä menestymisen, sekä tuhon määrän mukaan. Kolmesta ensimmäisestä sijoituksesta saa kymmeniätuhansia pisteitä, kun taas ympäristöstä löytyvien rakennusten tuhoamisesta (lue: niiden läpiajamisesta nitro pohjassa) palkitaan niin ikään pisteillä. Nitroa mittariin sen sijaan kertyy tuhoamisesta, kisakumppanien kanssa kolaroimisesta, niiden tuhoamisesta, sekä driftaamisesta. Oikeastaan tehokkain keino saada mittari nopeasti täyteen onkin driftata joka ikisessä mutkassa niin paljon kuin taidot antavat myöten.
Kisan päätteeksi kerätyt pisteet tallentuvat ennätystuloksiin ja samalla edesauttavat uusien kisojen auki saamista. Jokaista uutta lukossa olevaa kisaa varten on oltava tietty pistemäärä kasassa, jonka jälkeen kisa aukeaa. Pisteiden ohella pelaajan tilille kertyy kokemuspisteitä, jotka lopulta nostavat pelaajan ajajatasoa. Uudet tasot avaavat lisää sisältöä, kuten uusia kaupunginosia, rataeditorin palikoita sekä niitä tärkeimpiä ? eli uusia autoja.
Saatavilla olevat autot vaihtelevat kisatyypin mukaan, joita on yhteensä viisi. Mukana ovat Domination race, frag attack, time attack, drift attack, shindo racing. Kaikki kisatyypit ovat onneksi riittävän erilaisia, joten pelaamisesta ei sillä saralla muodostu liian itseään toistavaa, vaikka periaatteessa ehdottomaksi suosikikseni muodostuikin välittömästi Flatoutin kaltainen, domination race, jossa ideana on päästä palkintopallille, muita kuskeja runnoen ja siinä sivussa ympäristöä tuhoten.
Frag attackissa pelaaja sen sijaan jahtaa muita autoja ja saa jatkuvalla syötällä nitroa käyttöönsä, jonka avulla pelaaja ajaessa kisakuskin peräpuskuriin sen kanssa saa auton välittömästi tuhottua. Frag attackista on kaksi eri variaatiota; toisessa ajetaan isolla rekannupilla Shatter Bayn poliisipartioita takaa, kun taas toisessa vingutetaan peruskilpuria ja jahdataan tavallisia autoja. Drift attackissa on ideana saada nimensä mukaisesti driftattua mahdollisimman paljon koko ajan, ettei kellosta lopu aika.
Shindo racing on vähän kuin domination race, mutta tässä kisassa ympäristön tuhoamisesta ei kerry nitroa, eikä muita kuskeja voi listiä. Nitroa pitää kerätä driftaamalla jatkuvalla syötöllä ja siten yrittää nitro pohjassa päästä hyville sijoituksille. Time attackissa yritetään saavuttaa maaliviiva mahdollisimman nopeasti. Tietty aika oikeuttaa kultamitaliin ja jos sen missaa, on tavoitteena hopea. Keräämällä matkan varrelta sinisenä hohtavia RR-merkkejä, voi ajan etenemistä hetkellisesti hidastaa.
Erilaisia autoja on tarjolla jokaista erilaista kisatyyppiä varten useampi kappale ja tätä arvostelua kirjoitettaessa pelille oli tarjolla jo kaksi maksullista DLC-autoakin ladattavaksi markkinapaikalta. Pelissä ei ole aivan sama millä autolla parasta tulostaan lähtee yrittämään, sillä kaikki autot ovat ominaisuuksiltaan (teho, kiihtyvyys, kestävyys, driftaus jne.) sen verran erilaisia, että on melkeinpä tiedettävä jotain siitä radasta sekä sen soveltuvuudesta kunkin tyyppiselle autolle jolle meinaa lähteä kumia polttamaan.
Esimerkiksi, on turha valita radalle lähes täydellisesti driftaavaa autoa, jos mutkia ei ole lainkaan luvassa. Silloin kannattaa mieluummin keskittyä nopeuteen, kiihtyvyyteen ja kestävyyteen, jolloin voi ottaa nitrot talteen huoletta kolaroiden, samalla pysytellen muiden imussa auton tehojen ansiosta. Saatavilla olevat autot vaihtelevat kisatyyppien mukaan. Varsinaista eroa ajettavuuden suhteen autoissa ei ole ja ohjaustuntuma onkin melko arcademainen. Ainoat erot syntyvätkin pääasiassa nopeampien autojen mukanaan tuomasta levottomammasta ohjauksesta, sekä driftauskyvystä, joka parhaissa autoissa on sitä luokkaa, että menopeli lähtee helposti kokonaan käsistä, jollei käsijarrun sekä jarrun yhteiskäyttöä kunnolla opettele.
Aina oikean auton valitseminenkaan ei kuitenkaan tuota toivottua tulosta radalla. Siinä missä Flatout-pelit ? etenkin tuorein Flatout – Ultimate Carnage oli tekoälynsä osalta varsinkin alussa haastavan brutaali — mutta pelaajan kehittyessä lopulta myös palkitseva, kun autojakin sai päivitellä tehokkaammiksi — on Ridge Racer ? Unbounded pelkästään brutaali. Se ei palkitse pelaajaansa millään tavalla, vaan kisa toisensa jälkeen nauraa päin naamaa, paitsi jos pelaaja sitten lähes täydellisen virheettömän ajon ja suuren onnenkantamoisen jälkeen onnistuu päätymään sijoille 1-3.
Voisi nimittäin todeta, että Unbounded on varustettu pahemman luokan kuminauhatekoälyllä, joka vieläpä kaupan päälle on epäreilukin. Pelaaja aloittaa oman kisansa jokaisella kerralla kaikkien muiden takaa, minkä lisäksi tekoälyn ei tarvitse tehdä lainkaan töitä sen, eteen että saisivat käyttää omaa nitroaan. Tekoäly käyttääkin sitä tuon tuosta, kun taas pelaaja saa käyttää sitä ainoastaan silloin, kun on ensin vaivalla kerännyt nitromittarinsa täyteen tuhoamalla maisemaa tai driftannut pitkästi, tai tehnyt molempia. Mikäli mielii pysyä jatkuvasti nitrottavien tekoälykuskien imussa on jokainen mutka ja jokainen vähänkin ylimääräinen roska ja objekti huomioitava radan reunalla. Kun kärkipaikkaa vihdoin ja viimein pääsee joskus tavoittelemaan, sen myös useasti menettää, sillä takaa nitron kera tuleva tekoälykuski tuhoaa pelaajan auton romuksi, mikäli jää erehdyksissään maantiekiitäjän ajolinjan eteen. Siitä sitten aloitellaan taas pakan perältä. Myös jos peli joutuu palauttamaan pelaajan tuhoutuneen auton takaisin radalle, joutuu pakan perälle. Lisäksi jos teet yhdenkin ajovirheen ollessasi kärjessä tai sen tuntumassa, menee ohitse ainakin kuusi tai seitsemän autoa siinä silmänräpäyksessä. Ja ei muuta kuin takaisin ajojahtiin.
Jokainen rata sisältää onneksi useita erilaisia oikotiemahdollisuuksia, jotka tosin on ensin ?avattava? nitron avulla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että silloin kun pelaajalla on nitroa matkassaan, peli havainnollistaa ympyrällä sellaista rakennusta, josta voi ajaa nitro pohjassa lävitse ilmalennon tai komeiden räjähdysten saattelemana. Välillä ajetaan yökerhon seinistä, välillä kahvilan tai välillä pankin seinistä tyylikkäästi lävitse tiilien lentäessä sinne tänne. Kun reitti on kerran raivattu, ei sitä toistamiseen tarvitse avata, mutta sen jälkeen myös tekoälykuskit alkavat käyttää sitä.
Oikotiereittiä avatessa kannattaa nitro ottaa käyttöön oikeaan aikaan, sillä jos se loppuu, ennen kuin saavuttaa rakennuksen seinän, tyssää matka seinään ja pahimmassa tapauksessa tuhoaa pelaajan ajokin. Ykköspaikalta reittiä raivaamaan lähtenyt pelaaja saattaakin epäonnekseen huomata kisansa menevän yhdessä hetkessä täysin pipariksi. Rakennusten läpi ?luotavien? oikoreittien ohella jotkin radat pitävät sisällään tien reunaan jämähtäneitä rekkoja. Ajamalla rekoista läpi nitro pohjassa saa räjäytettyä samanaikaisesti kaikki vierellä ajaneet tekoälykuskit ja pudotettua ne pakan perälle.
Tässä kohtaa nouseekin omasta mielestäni esille pelin Burnout ? Revengen kaltaiset ominaisuudet. Ensinnäkään tuhottuja kisakuskeja ei saa koskaan täysin eliminoitua Flatout-peleistä poiketen ulos kisasta, vaan sen sijaan kaikki jatkavat alusta loppuun mukana kisassa, tuhoutuneiden autojen syntyessä radalle yhä uudelleen. Mikäli jokin kisakuskeista saa pelaajan auton teilattua, tulee tästä kuskista Burnoutin tapaan eräänlainen ?revenge-kuski?, jolle kostamalla saa pelaaja tuplamäärän pisteitä sekä kestävämmän nitron.
Pelin ainoa nipottamisen aihe ei liity sen rasittavaan tekoälyyn, vaan myös pelin ratasuunnittelu saa osansa. Visuaaliselta anniltaan peli muistuttaa pitkälti viimeisintä Bugbearin Flatout-peliä ? eli ei siis välttämättä aivan Xboxin kärkikastia, mutta siitä huolimatta hienoa ja toimivaa grafiikka on. Visuaalista antia on maustettu Burnout-pelien kaltaisilla upeannäköisillä hidastetuilla lähikuvakolareilla pelaajan romuttaessa autoja tai tullessa itse romutetuksi. Mustavalkoisissa hidastuksissa autot ja niistä irronneet romut lentelevät sinne tänne liekkien saattelemana. Vaikka grafiikka ei ole aivan kärkipäätä unohtaa sen seikan tyystin, kun näkee ensi kertaa kuinka lujaa peli oikeastaan lentääkään. Vauhti on parhaimmillaan todella päätä huimaavaa, eikä siinä paljoa maisemia ehdi katsella. Jos viimeisin Flatout oli nopea, tämä on vielä nopeampi. Iso plussa Bugbearille tästä saavutuksesta.
Itse radat tekstuureiden osalta ovat melko selkeästi suunniteltuja ja mutkissa vilkkuvat nuolikyltit viimeistään osaavat opastaa pelaajan kääntymään oikeaan suuntaan tämän kaahatessa talla pohjassa tuhatta ja sataa erittäin toimivan — usein instrumentaalisen ? länsimaisen jumputusmusiikin pauhatessa taustalla. Pelin käyttämät fysiikat kolaroimisen ja maisemien tuhoamisen suhteen eivät kuitenkaan aina ole täysin selkeitä.
Esimerkiksi tunneleissa ajeltaessa kaistoja jakavat betoniporsaat, kuin tunneleita kannattelevat paksut betonipylväätkin tuhoutuvat pelaajan kiitävän auton tieltä heittämällä, mutta auta armias jos vahingossakin osut edes millin verran vääränlaisen, tuhoutumattoman objektin reunaan, niin koko auto lentää saman tien pitkin poikin, ellei sitten jo räjähdä ensikosketuksesta. Paikoitellen pelissä onkin todella vaikea hahmottaa sitä minkä kanssa saisi kolaroida ja minkä ei. Tämän oppiikin oikeastaan vain pelaamalla ja pelaamalla, samoja ratoja yhä uudelleen ja uudelleen, jolloin virheistään alkaa oppia.
Ja sitähän Unboundedissa joutuu tekemään pidemmän päälle hyvin paljon ? pelaamaan toistamiseen samoja kisoja. Ensimmäisen kaupunginosan kaikki kisat saa melko helposti avattua kaikki, mutta jo seuraavassa kaupunginosassa saman toistaminen onkin sitten jo vaikeampaa ? ja vaikenee osa osalta. Esimerkiksi 90 000:n pistemäärän saavuttaminen seuraavan kisan avaamiseksi saattaa muodostua yllättävänkin vaikeaksi, vaikka pisteitä uupuisikin enää alle 20 000. Johtopaikan voi menettää ja kisan hävitä helposti vielä viimeisessä mutkassakin, tai jopa viimeisellä suorallakin ja se jos mikä on todella hermoja raastavaa.
Ennen pitkää todella vaikeasti ja sattumankaupalla saavutettavia palkintopallisijoituksia on kuitenkin alettava saamaan, mikäli mielii päästä pelissä pidemmälle, joten niin kuin sanontakin kuuluu ?harjoitus tekee mestarin? ? Unboundedin tapauksessa sekään ei kuitenkaan oikeastaan edes auta, sillä pelaajan epäonni tai onni ei usein edes liity omiin taitoihin, vaan siihen miten peli tykkää pelaajaa heitellä ja kiusata.
Onneksi samojen kisojen pelaaminen yhä uudelleen ja uudelleen sekä niiden häviäminen yhä uudelleen ja uudelleen ei ole täysin turhaa ajanhaaskausta, sillä jokaisesta kisasta kertyy niitä kokemuspisteitä ja siten pelaajan taso lopulta nousee ja pelattavaksi aukeaa kenties uusi auto juuri sitä kisaa ja kisatyyppiä varten, jota pelaaja on viimeiset kaksikymmentä yritystä koittanut läpäistä. Kenties uudesta autosta löytyvät ratkaisun avaimet…
Ridge Racer ? Unbounded jättää yksinpelinsä osalta varsin kaksijakoisen tunnelman. Toisaalta vaakakupissa painaa uskomattoman nopealla ja sulavalla ruudunpäivityksellä varustettu arcadeautopeli ihan riittävän kokoisella autovalikoimalla sekä erilaisilla kisamuodoilla, joissa pelti vääntyy ja romua lentää. Toisaalta hengenahdistusta aiheuttaa pelin armottoman kuminauhamainen ja osittain epäreilukin tekoäly, joka pilaa pelaajan kisat kerta toisensa jälkeen. Voiton riemua ei juurikaan ole palkintopallisijoituksen saavuttamisen jälkeen, jos samaa kisaa on kokeillut putkeen sen parikymmentä kertaa.
Yksinpeliä kuitenkin yrittää läpäistä mahdollisimman paljon ihan senkin takia, että menestyminen avaa lisäpalikoita pelin rataeditoria varten. Pelin hyvin tehdyssä, sekä mukavan selkeäkäyttöisessä rataeditorissa pelaaja voi luoda omia ratojaan, testailla niitä valitsemallaan autolla ja sitten lisähioa niitä mieleisekseen, mikäli tulos ei tyydytä. Pelaaja voi luoda pieniä ratoja tai sitten hieman suurempiakin rallatteluja. Kutakin rataprojektia varten luodaan ensin ?pohjapiirustus? eli kuinka iso ja minkä muotoinen radasta tulee ja lisäksi pelaaja saa valita ratapalikkansa kaikista yksinpelissä avaamistaan. Ratapalikoissa on eroa mukana tulevissa maisemissa. Kun pohja on luotu, pääsee pelaaja radalle autonsa kanssa ja samalla voi katsoa mihin haluaa hyppyreitä, oikoreittejä tuottavia tuhottavia rakennuksia ja muuta mukavaa. Omia ratojaan varten saa myös valita muun muassa kierrosmäärän, kisatyypin sekä vuorokaudenajan. Jokaista yhtä ratakokonaisuutta varten voi luoda maksimissaan viisi pelattavaa kisaa. Valmiit radat tai ratapaketit voi sitten lähettää Liveen muiden pelattaviksi.
Livessä voi myös pelata muiden luomia ratoja ihmispelaajien lisäksi myös tekoälykuskejakin vastaan. Ratoja voi myös lisätä suosikkeihinsa, jolloin niiden pariin on helppo palata, mikäli on sattunut löytämään jonkin erikoisen radan. Jos haluaa Livessä vastaansa ihmispelaajia, on sitä varten tarjolla vaihtoehdot quick match sekä domination match. Eroa näillä kahdella on lähinnä se, että quick matchissa pelataan yksinpelistäkin tuttuja ratoja, kun taas dominationissa peli etsii peliseuran lisäksi jonkin satunnaisen pelaajan luoman radan kisan näyttämöksi.
Kokonaistoteutukseltaan moninpeli toimii varsin mallikkaasti ja ilman viivettä. Peliseurakin löytyy nopeasti ja sitä on runsaasti linjoilla, kuin myös on muiden pelaajien tekemiä ratojakin ? näistä jälkimmäisiä kasoittain. Tietysti on vain löydettävä jyvät akanoista, sillä näiden läjien alle kätkeytyy sekä loistavia, huonoja ja jotain siltä väliltä olevia ratoja ? huonoimpina kaiketi voi pitää niitä, joissa tekoälyautot menevät niin sekaisin, etteivät raukkaparat osaa enää edetä radalla. Näin yleisellä tasolla pelaajien tekemillä radoilla tekoälyä vastaan kisattaessa vaikeuskäyrä on hieman matalampi, koska suurin osa radoista on siinä määrin täynnä hyppyreitä ja muita putkia täynnä, ettei tekoälyllä kerta kaikkiaan ole rahkeita ajaa suvereeniin voittoon.
Hienoa moninpelissä on se, että kisoista kertyneet kokemuspisteet kertyvät samalle tilille kuin yksinpelissäkin pelasipa sitten tekoälyä tai muita ihmisiä vastaan. Tasojen nousu kummalla puolella peliä tahansa auttaakin siis aina myös toisellakin osa-alueella, toisin kuin monessa muussa pelissä, jossa moninpeli- ja yksinpelikokemustasot ovat oma juttunsa.
Moninpeli, sekä varsin mallikas ja helppokäyttöinen rataeditori pelastavatkin onneksi melko paljon, mutta jos kunnon yksinpeli arcaderomutuskaahaamista kaipaa, ei Ridge Racer ? Unbounded välttämättä ole se kaikkein paras valinta. Suosittelenkin pistämään korvan taakse myös ? tässä arvostelussa moneen otteeseen mainitut ? pelit Flatout ? Ultimate Carnage sekä Burnout Revenge, jotka kyllä ovat molemmat jo useamman vuoden vanhoja julkaisuja, mutta kokonaisuuksina paljon nautittavampia romurallipelejä. Ja varmasti irtoavat nykypäivänä erittäin halvalla mistä vain.
