Heretic + Hexen on pikselinen nostalgiapläjäys Doom-kloonien ystäville

Kaikki tietävät Id Softwaren klassiset 90-luvun Doom-pelit. Jos ei ole niitä koskaan pelannut, niin melko varmasti jokainen tietää demoninlahtaustoiminnan ainakin nimeltä ja tuntee jonkun, joka niitä on pelannut. Heretic: Shadow of the Serpent Riders ja Hexen: Beyond Heretic ovat takuulla hieman toista maata. Raffelin veljesten vuonna 1990 perustama Raven Software kehitti vuonna 1994 fantasian ja magian suuntaan nojautuneen Heretic-pelin, joka oli puhdasverinen Doom-klooni ja käytti alustanaan Id Softwaren moottoria Ravenin aiemman, ShadowCaster-pelin tavoin.

Heretic oli riittävä menestys ja poiki jatkoa Hexenin muodossa vuonna 1995 – jos Heretic oli fantasiaa ja magiaa, vei Hexen tämän astetta pidemmälle ja tarjosi kolme valittavaa hahmoluokkaa erilaisine aseineen sekä yhtenäisemmät, isommat tasot. Hexenille julkaistiin myös lisälevy, Hexen: Deathkings of the Dark Citadel (1996) ja molemmat pelit saivat viralliset jatko-osat sitten myöhemmin.

Remasterointien aikakaudella Nightdive Studios työstää pelejä täyttä häkää ja harva kivi jää kääntämättä. Vasta hiljattain saimme remasteroinnin upeasta System Shock 2 -pelistä, sen 25-vuotisjuhlan kunniaksi ja nyt viimeisimpiä julkaisuja on Id Softwaren yhteenniputetut fantasiaräiskinnät: kokoelma joka kulkee nimellä Heretic + Hexen.

Allekirjoittanut on kenties otollisinta kohderyhmää (tai sitten ei) kyseiselle julkaisulle, sillä kaksi ensimmäistä Doomia lukeutuvat suosikkeihini ja ne on tullut kahlattua moneen kertaan lävitse. Jostain kumman syystä en koskaan innostunut tai päässyt kokeilemaan Heretic ja Hexen-pelejä, silloin kun ne ilmestyivät – ainoa kokemukseni pelisarjan parissa on Hexen II:n demosta, josta muistan pitäneeni.

Sisällöllisesti viidentoista euron hintainen Nightdiven remasterointi on aika lailla läpihuutojuttu: jos vähääkään kiinnostaa tutustua pelialan Doom-kloonien – en suostu käyttämään sanaa boomer shooter – historiaan, niin tässäpä oiva tilaisuus pikkurahalla! Kokoelma sisältää originaalien Heretic ja Hexen-pelien ohella Ravenin tekemän Hexenin lisälevyn, sekä kaksi Id Softwaren ja Nightdiven yhteistyössä luomaa episodia, yksi molemmille peleille.

Kaikista kokoelman peleistä löytyy myös moninpelituki deathmatchille sekä co-op -pelaamiselle. Pelissä on myös modituki ja niitä voi selata ja ladata peliin suoraan valikosta käsin – valikoimaa tuntuu riittävän fanien tekemistä kartoista N64-versioiden musiikkimodeihin. Sisältöä on siis melkoisen fantastinen läjä, kun miettii, että pelkästään Hereticistä löytyy kuusi episodia ja yhdeksän tasoa jokaisesta. Kirsikkana kakun päällä on Raven Softwaren arkistot, joista löytyy katseltavaksi vanhoja konseptikuvia ja tekstuureita molemmille peleille – pientä historiikkia pelien tekovaiheeseen.

Pelattavuudeltaan Heretic on siis ehtaa Doomia, johon tuotu mukaan taisteluss auttavat, kerättävät esineet sekä inventaario, josta niitä voidaan selata. Räiskitään fantasiademoneiden mukavasti vaihtelevaa katrasta, etsitään värillisiä avaimia ja availlaan niillä lukittuja ovia. Doomin tapaan ruudulle saa avattua myös kartan, mikäli tarvitsee apua navigoinnissa. Kartta paljastaa tuttuun tapaan avainkorteilla lukitut ovet. Peli tarjoaa nipun erilaisia fantasiapohjaisia aseita, mutta käytännössä jokaiselle Doomin aseelle löytyy jokin vastine. Alun heikko taikasauva on kuin Doomin aloitusase, jalkajousi on kuin haulikko ja sinistä sarjaa ampuva “lohikäärmeen kynsi” on melkein kuin Doomin plasma-ase. Sähköä tuottavat piikkihanskat toivat mieleen moottorisahan. Lääkintälaukut on korvattu lasiputeleilla ja ammuslaatikot fantasiapalleroilla tai esimerkiksi varsijousen nuolilla.

Meno on vauhdikasta juoksentelua ilman hyppynappulaa ja kaiken kruunaa mahtavan eeppinen musiikkivalikoima. Kokoelman asetuksista voi valita käyttääkö originaalin soundtrackin musiikkia taustalla vaiko kenties upean kuuloista remix-ääniraitaa. Itse huomasin pelaavani remixin kanssa – varmasti osittain siksi, että itselläni ei ole sitä nostalgista sidettä sarjan pelejä kohtaan.

Hereticin tasosuunnittelu on melko simppeliä sorttia, vaikka hieman enemmän etsitäänkin salaluukkuja ja ovia verrattuna Doom-peleihin. Kuitenkin päätoimisesti pysytellään nappuloiden painelussa ja lukittujen ovien avaamisessa. Tasojen lopussa häämöttää aina doomimainen ”kahva”, jota painamalla taso päättyy yhteenvetoruutuun ja kuva siirtyy yläilmoista kuvattuun karttaruutuun, pitkälti Doomin tavoin. Hereticin pelaaminen on sanalla sanoen hauskan toimivaa ja Ravenin hirviösuunnittelu erottaa pelin kivasti Id Softwaren hittisarjasta.

Grafiikkamoodin osalta kokoelman peleille tarjoillaan vulkania ja D3D:tä, mutta käytännön eroa näillä ei tunnu olevan. Molemmat tarjoilevat pikselöityä originaalia (laaja)kuvaa – joka ei lainkaan haittaa tänä päivänä, koska retro on täällä pysyäkseen, eikä siten esimerkiksi opengl-tuen avulla pehmennetyt tekstuurit ole enää niin kriittinen juttu, jotta näistä vanhoista retropeleistä osaisi nauttia. 4K- ja 120-fps tuki kuitenkin löytyvät. Nightdiven luoma Hereticin lisälevy, Faith Renewed on varsin uskollinen originaalille materiaalille ja studion fanitus pelejä kohtaan näkyy.

Hexeniä pelatessa välittyy hetimmiten tunne, että jatko-osa on ollut hyvinkin kunnianhimoinen projekti – on haluttu jalostaa kaavaa ja tarinaakin pidemmälle ihan oikean renderöidyn alkuintron muodossa. Sen sijaan, että pelissä pelattaisiin vain yhdellä hahmolla, voi pelaaja roolipelimäisenä elementtinä valita hahmoluokkansa kolmen väliltä, joita ovat soturi, maagi ja pappi. Kaikilla on erilaiset aseensa ja hahmoluokan vaihteleminen kesken pelin tuottaa siten myös kivaa vaihtelua. Tavaravalikko on edelleen mukana ja erilaisten esineiden määrää on laajennettu.

Tasosuunnittelun osalta Hexen ei käytä tuttua, ”hommaa kaikki avaimet ja vedä vivusta päästäksesi maaliin” -kaavaa, vaan sen sijaan tasot ovat yhteennivottuja isompia alueita, joissa ravataan edestakaisin pidemmän aikaa ja astutaan lopuksi punaiseen portaaliin. Hereticiin verrattuna erilaisia avaimia, nappuloita ja kahvoja on myös paljon enemmän ja toisinaan eteen tulee jopa puzzlejakin, joita täytyy ratkoa, jotta eteneminen onnistuu. Vihollisetkin ovat osittain tylsällä tavalla uudelleenspawnaavaa tyyppiä, joten ravatessa saa piestä samoja kavereita kuonoon, jotka jo aiemmin paloitteli kirveellä tai murhasi taikasauvan magialla.

Täytyy myöntää, että en viihtynyt Hexenin parissa kovin hyvin sen tasosuunnittelun ja yleisen sekavuuden vuoksi. Kenttiin ripotellut avaimetkin on toisinaan piilotettu jos jonkinlaisten salaovien tai hämärämpien paikkojen taakse, jolloin etenemisestä tulee Hereticiä herkemmin tahmaavampaa ja rasittavaa ympäriinsä haahuilua, samalla kun taustalla soiva, itseään toistava yksi ja ainoa, sinänsä mahtipontinen musiikkiraita soi loopilla ja alkaa raastaa hermoja.

Nipotuksien listaan voisi lisätä myös Nightdiven ratkaisu niputtaa kaikki pelitallennukset yhden ja saman valikon alle. Eli kun jatketaan vaikkapa Hereticin pelaamista ja ladataan viimeisin tallennus, saa olla tarkkana että valitsee Heretic-tallennuksen, sillä jos klikataan vahingossa vaikka Hexenin vastaavaa tai jonkin lisälevyn pelitallennusta, heitetään pelaaja kyseiseen peliin. Myös pikatallennuspaikkoja on vain yksi – jos pikatallennat pelatessasi vaikkapa Hexenin lisälevyä ja päätät Hereticissä huonosti pärjätessä pikaladata ennen kuolemista, heittää peli sinne Hexenin puolelle, pikatallennettuun paikkaan. Aika höhlää.

Huvittavana elementtinä yhteistyömoninpelikään ei tuntunut Hexenissä jeesaavan: haahuilin nettipeliporukan kanssa ihan yhtä lailla edes takaisin, kun kukaan ei keksinyt minne pitäisi seuraavaksi mennä, tai mistä kahvasta vetää ja missä se kahva voisi olla. Sen sijaan riidan aihetta saatiin siitä, miksi kaikki olivat valinneet soturin hahmokseen. Onneksi hahmotyyppiä voi pelin aikanakin vaihtaa loitsukirjan luona. Alkuperäisen julkaisun fanit varmasti muistavat mitä odottaa ja ovat siten epäilemättä enemmän kuin kotonaan myös Hexenin parissa.

Mitä moninpeliin tulee, tarjoaa kokoelma kaikille peleille deathmatchia ja co-op -pelailua – kumpaakin pelimoodia voi maksimissaan olla netin kautta pelaamassa yhtä aikaa jopa 16 pelaajaa. Lähiverkkotuki ja etenkin jaetun ruudun -tuki on erinomainen vaihtoehto. Hieman kummallisesti yhtäkään nettisessiota ei tuntunut löytyvän deathmatchille – olisin mielelläni sitä vähän kokeillut, mutta syystä tai toisesta kaikki avoimet, vähäiset sessiot olivat co-oppia ja nämäkin sessiot kököttivät vajaina aulassa. Toisinaan liittyessäni johonkin peliin, tuli oitis potkut persuksille.

Kokonaisuutena Heretic + Hexen on edullinen kastautuminen Raven Softwaren klassikkopelien historiaan, mikäli niitä ei ole vielä koskaan päässyt kokeilemaan. Ja jos tykästyy, on sisältöä riittämiin pitämään tyytyväisenä.