Hideo Kojiman aivolapsi, Metal Gear on kulkenut pitkän matkan. Lisänimen pelisarja sai kylkiäisekseen vuonna 1998, kun Playstation-pelikonsolille julkaistiin useamman pelilevyn omaava Metal Gear Solid. lyhyemmin ?MGS?. Tämä peli vaikutti allekirjoittaneeseen sen verran paljon, että pelaamista jatkoi unissaankin, miettien Solid Snaken seuraavaa siirtoa. Pitkälle ollaan menty noista ajoista ja uusinta Metal Gearia odotetaankin sormet syyhyten. Pientä lohtua tarjoaa nyt julkaistu Metal Gear Solid V: Ground Zeroes, joka tiedotteiden mukaan toimii eräänlaisena prologina tulevalle pelille ja siltana kaikille Metal Gear -peleille. Harmi vain, että tämä loistavalta tuntuva pelikokemus jää rikollisen lyhyeksi.
Ground Zeroesissa ohjaillaan Snakea, alias Big Bossia, ja se sijoittuu aikaan vuotta myöhemmin Metal Gear Solid: Peace Walkerin tapahtumien jälkeen. Tavoitteena on pelastaa kaksi vankia; Chico ja Paz, jotka omaavat tärkeää tietoa Snakesta ja hänen sotilastovereistaan. Mikäli ei tahdo lähteä heti laukomaan vihollisia pataan ja pelastaa kyseiset vangit, pelaajan on mahdollista lukea aiemman MGS-pelin juonesta ja kuunnella hieman taustatarinaa tapahtumista pelin päävalikossa. Useita tallenteita tilanteista on kuunneltavana ja tekstinpätkiä on myös.
Mikäli päättää jättää päävalikon tutkimisen sikseen, voi pelaaja jäädä paitsi paljostakin pelin juoneen ja taustoihin liittyvistä seikoista. Toisaalta, mitenkään erityisen valaistunut olo ei ole, vaikka on kerennyt tunnin kuunnella bonustallenteita. Toiminnan kannalta tärkeimmät kuitenkin selitetään heti itse pelaamisen alussa, pitkässä alkudemossa, jossa Snake saapuu saarelle suorittamaan pelastustehtäväänsä.
Muutamat asiat aiemmista MGS-peleistä ovat muuttuneet. Snakella ei enää ole terveysmittaria ja viholliset voivat nähdä Snaken aiempaa helpommin. Mitään varsinaista vihollisenvaroitinta ei ole, mutta valkoinen viiva kuitenkin kertoo missäpäin epäilevä sotilas liikkuu. Välillä varjoissa lymyily on hankalaa, mutta on selkeä ero sillä, että onko Snake-setä varjossa vai parrasvaloissa. Pimeyden kautta pahiksien viereen pääsee huomattavasti helpommin, mutta on turha luulla, että se menisi täydestä metrin päähän. Aiemmin tuttu tutka on myös poissa. Tämän tilalla on kiikareiden kautta toimiva merkkaus, jonka avulla minikartasta voi tutkailla vihollisten partiointireittejä.
Kaikkein suurin ja mullistavin uutuus on itse pelialueessa. Tällä kertaa päähahmomme saa seikkailla pitkin karttaa niin kuin vain itse parhaaksi näkee. Pelaajan ei ole pakko seurata mitään tiettyä reittiä vaan ratkaisuja päämäärään on useita. Näiden seikkojen hoksaamiseen menee ehkä kuitenkin useampi hetki. Vapauden tunne tuntuu kuitenkin erittäin tervetulleelta, vaikka se tässä ?prologissa? tuntuu kuitenkin hieman suppealta, koska tutkinnan alla on vankilasaari eikä liikkumatilaa aivan rajattomasti kuitenkaan ole.
Tekoäly tuntuu olevan ihan kohdillaan. Viholliset eivät ole aivan umpityhmiä ja jätä aluetta rauhaan parin minuutin tutkimisen jälkeen. Ruumiitakaan ei kannata jättää maahan tolkuttomasti lojumaan, sillä kaverit huomaavat kaikenlaista epäilyttävää ja lähtevät tutkimaan asiaa. Mikäli hommat menee puihin ja ainoa pakokeino on luotisateen läpi, on Snakella vastassa loputon määrä vihollisten lisäjoukkoja. Sotilaat osaavat nätisti hakea suojaa, mikäli Snake-setämme pääsee niskanpäälle ja kranaattejakin lentää. Luotien läpi voittoon ei ehkä heti ensimmäiseksi kuitenkaan siis kannata yrittää.
Kontrollit tuntuvat tutulta, joskin alussa saattaa muutama vahinkoluoti lentää vihollisen selän takana. Mitään varsinaista valikkoa ei ole, vaan sivutoimet hoidetaan niin sanotusti reaaliajassa. Kartalta löytyy useita piilotettuja kasetteja, joita voi kuunnella tapahtumien ohessa. Helikopterin kutsuminen toimii myös tästä valikosta.
Aseet ovat sitä tuttua hiippailukamaa. Äänenvaimentimella varustettu nukutin, rynkky sekä flashbangit ja kranaatit. Itse ampuminen on hieman kinkkisempi juttu. Mikäli matkaa kohteeseen on reilu kymmenisen metriä niin on hyvin todennäköistä, että nuoli lentää ohi tai huonoon kohtaan kehoa, jolloin tainnutustehoa ei näe heti. Toinen nuoli kuitenkin hoitaa vihollisen alas nopeammin, mutta näitä ei kentältä lisää löydy eivätkä varastot ole loputtomat. Suurempaa kaliiberia edustaa panssariajoneuvo, jonka luodit voi laittaa laulamaan.
MGS V: Ground Zeroes pelin pääjuoni kestää karkeasti kaksi tuntia, riippuen pelaajan omista kyvyistä ja himosta saada peli nopeasti ohi. Kyllä näin on, jopa kaksi tuntia varsinaista pelattavaa, eikä pääjuoni edes mitenkään pelaajalle aukene. Päinvastoin. Se ottaa enemmän kuin antaa.
Alkuintrossa nähtävä pääkalloheppu ei esiinny pelin aikana lainkaan ja lopputapahtumat jättävät pelaajan kylmäksi. Kädet syyhysivät himosta päästä Snaken monoihin, kun luodit viuhuivat loppua katsellessa, mutta ei. Kun kaikki on ohi, tuntuu ettei käteen ole jäänyt enää mitään muuta kuin arvosana omasta surkeasta suorituksesta pelissä. Ajatus ei missään vaiheessa kulkeutunut siihen, että ?täytyypä nyt aloittaa parantamaan tuota huonoa kouluarvosanaa pelaamalla peli uudestaan läpi, kerran jos toisenkin.?
Sivutehtäviä kyllä aukeaa ja pelissä on kentällä kerättävää vielä ensimmäisen pelikerran jälkeenkin. Näitä sivuduuneja ei kuitenkaan montaa ole, ja ne ovat ohi alle tunnissa jokainen, yhteensä peliaikaa Ground Zeroesille kertyy ehkäpä viitisen tuntia. Nostalgiaa löytyy molemmista konsolikilpailijoista; Xboxilla on Raiden -sivutehtävä ja Playstationilla pääsee muistelemaan menneitä ensimmäisen MGS-pelin muodossa, mutta aika löyhästi. Itsensä voi toki aina ylittää läpäisemällä peli nopeammin ja tekemällä omia ennätyksiä, mutta näille jutuille on omat Metal Gear -pelit. Ainakin on ollut.
MGS V: Ground Zeroes ei ole huono peli, se on loistava. Se kuitenkin tuntuu täydelliseltä pelaajan huijaamiselta. On vain hyvin vaikea ajatella, että tämä tuotos on ollut tarkoituksella prologi. Metal Gear Solid V: Ground Zeroes tarjoaa paljon uutuuksia sarjaan, mutta kuitenkin rikollisen vähän itse pelattavaa.
Grafiikka on loistavaa ja Kiefer Sutherlandia on periaatteessa ihan kiva kuunnella, vaikka dialogi oli tässä alkusoitossa hieman sekavaa. Musiikit hoitaa jo ensimmäisestä MGS-pelistä tuttu Harry Gregson-Williams ja onpa mukana samoilta ajoilta myös Kumi Sato, näin suomalaiseen korvaan hassun nimen omaava animaattori.
Koko paketin ongelma on pelattavan määrän ja hinnan suhteessa. Kolmekymmentä euroa demosta tuntuu karmaisevalta, oli sitten kuinka fani tahansa. Ennen vanhaan näitä ?pelejä? sai lehtien mukana. Nykyään ei taideta edes tietää, että on peliaiheisia lehtiä olemassa. Tietokonepelien puolella fanit ja yleisö rahoittavat mielenkiintoisilta vaikuttavia projekteja, joista sitten julkaistaan Early Access -versioita, pääasiassa peliprojektien alpha-versioita.
Tämä Kojiman ja Konamin luomus tuntuu samankaltaiselta rahastuksen maulta; ?Annetaan pelaajille demo, mutta ei tietenkään ilmaisiksi.? Todellinen Metal Gear Solid fani jaksaa etsiä pelikentän kaikki salat, mutta saman kentän sahaaminen itse varsinaisen kampanjan jälkeen ei jaksa moniakaan innostaa. Ne jotka olivat ennakkotilanneet kyseisen pelin ja odottivat enemmän, ovat varmasti pettyneitä. Kyseinen tuote ei ole millään tapaa pakollinen ostos. Fani sen totta kai ostaa, koska Metal Gear.
