Peliarvostelu

Psychonauts 2

Pelin nimi: Psychonauts 2
Lajityyppi: Tasohyppelypelit
Alusta: Xbox Series X
Kehittäjä/Julkaisija: Double Fine/Microsoft
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 29.9.2021 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun Psychonauts 2 kansikuva

LucasArtsilla maineeseen nousseen Tim Scaferin oman studion, Double Finen, ensimmäinen peli oli aikoinaan vuonna 2005 ongelmallisen kehitysrupeaman jälkeen julkaistu tasohyppelyseikkailu Psychonauts. Pelissä omaksuttiin psyykkisesti lahjakkaan Razputin ”Raz” Aquaton rooli, joka eräänä päivänä päättää jättää taakseen sirkusperheensä ja suuntaa muille samankaltaisille lapsille tarkoitetulle, alokkaiden ”psykonauttikesäleirille.”

Jos miehen suunnittelema Grim Fandango esitteli perinteistä puzzleseikkailua osittaisessa 3D-maailmassa, oli Psychonauts jo seikkailua toiminnallisessa 3D-tasohyppelymaailmassa.

Vähintäänkin kummallinen Psychonauts nautti arvostelijoiden kuin monien pelaajienkin suosiota, mutta myyntihittiä siitä ei silti tullut. Pelin julkaisuoikeudet viimein napannut Majesco ajautui myyntiluvuiltaan flopanneen julkaisun jälkeen taloudellisiin vaikeuksiin, mutta Double Fine onnistui pelastamaan pelin oikeudet itselleen. Psychonautsia on vuodesta toiseen toitotettu jonkinlaisena pelimaailman ihmelapsena, joten ei sinänsä ihme, että kaikkien viime vuosien projektien jälkeen Double Fine halusi palata taas Psychonautsin maailman pariin.

Nyt kuusitoista vuotta myöhemmin olemmekin sitten tilanteessa, jossa Microsoft on ostanut Double Finen siipiensä suojaan ja on toiminut Psychonauts 2:n julkaisijana – pelin, joka sai alkunsa Double Finen toisena Kickstarter-projektina, koska julkaisijaa eikä rahoittajaa tahtonut löytyä.

Jatkoa kuudentoista vuoden jälkeen hetinyt

Jo heti alkumetreiltä Psychonauts 2 on edeltäjänsä kanssa selkeästi samaa maata – toisaalta miksi ei olisikaan, kun kakkonen jatkaa tarinaa melkeinpä suoraan ensimmäisen jälkimainingeista: on kulunut vain muutamia päiviä Razin ensimmäisistä seikkailuista. Välilämmikkeenä toiminut lyhyt PSVR-seikkailu Ruins of Rombuksen tarinaa kakkonen sen sijaan jatkaa kutakuinkin suoraan samoista lähdökohdista. Eli mikäli olet ykköstä pelannut, on tarinassa ykkösen ja kakkosen välillä vain pieni aukko, joka kuitenkin mukavasti alkuintrossa selitetään ja paikataan, eikä peli siinä mielessä vaadi ykkösen tai edes väliseikkailunkaan kokemista, vaan voi hypätä suoraan tuoreimman aivopöhinän pariin.

Vanha tuttu Raz on edennyt unelmassaan leiriltä harjoittelijaksi Psykonauttijärjestön toimistolle, mutta Raz kuitenkin kaipaisi eläväisempää menoa, eikä pelkkää paperinpyörittelyä. Tositoiminnan pariin päästäänkin melko pian, kun käy ilmi, että agenttijärjestön johtajan mieli ei olekaan enää aivan entisensä ja agenttien riveissäkin lymyilee vakooja.

Raz heittääkin jo tutoriaaliosion jälkeen puvun nurkkaan ja tutut ikoniset pilottilasit palaavat otsalle! Jälleen kerran on tiedossa tasopompintaa sekä kevyttä puzzlenratkontaa vihollisen pieksemisen lomassa, kun sukelletaan eri hahmojen aivojen sisuksiin seikkailemaan mitä kummallisimpiin maailmoihin ja yritetään selvittää, kuka myyrä oikein onkaan.

2005 vs 2021

Teknisenä toteutuksena Psychonauts 2 on sinänsä varsin toimiva: grafiikka on värikästä ja hauskaa. Visuaalinen suunnittelu huokuukin omaperäisyyttä, vaikka ehkä samaan aikaan yleinen grafiikka muistuttaa niin hyvässä kuin pahassakin juurikin niitä 2000-luvun alun tasohyppelyitä, joskin tarkan ja terävän 4K-grafiikan kuorruttamana.

Taustalla soiva pelimusiikki on tuttua jazzahtaa ja swengaavaa ja paikoin jos silmää sulkee, voisikin melkein kuvitella astuneensa jälleen Grim Fandangon maailmaan, mitä nyt meksikolaissävytteiset vivahteet on arvatenkin jätetty pois. Ääninäyttely on kauttaaltaan toimivaa ja kaikki ykkösestäkin tutut pelin hahmot ovat toinen toistaan oudomman näköisiä, mutta kaikki yhtä sympaattisia – tunteikas ääninäyttely puhaltaa hahmoihin paljon persoonallisuutta. Audiovisuaalisella osastolla pelissä ei oikeasti olekaan mitään valittamista.

Pelinä Psychonauts 2 yrittää ainakin muutaman muun Double Finen pelin tavoin olla vähän kaikkea ja yhtä aikaa. On tasopompintaa ja kiipeilyä, on puzzlenratkontaa. Nämäkin olisivat jo riittäneet. On kuitenkin ykkösen tapaan myös taistelua erinäisiä möttiäisiä vastaan, erilaisten psyykkisten kykyjen kera ja on hahmonkehitystä, taitopisteiden keräämistä kuin timanteista saatavia kolikoitakin, joista viimeksi mainituilla voidaan ostaa automaateista muun muassa power uppeja, sekä vaikkapa laajentaa Razin kantopussukan kokoa. Välillä Psychonauts 2 tuntuu ihan kunnon 3rd person toimintaseikkailulta, välillä taasen esimerkiksi keilapallon päällä taiteilu vaarallisilla ilmassa roikkuvilla keilaradoilla ja muilla ohuilla palkeilla muistuttaa melkeinpä jonkinlaista Marble Madness -minipeliä.

Keskeisenä hubina toimii Psychonauts-järjestön päämaja, jossa pelaaja voi ja joutuukin jututtamaan eri hahmoja ja suorittamaan tehtäviä konttorillakin, kun selvitellään myyrän henkilöllisyyttä. Päämajassa voidaan myös juoksennella erinäisten keräiltävien perässä, joita löytyy useita erilaisia. PSI-kortteja kuin kirstujen avaimiakin sekä lukuisia ja lukuisia ykkösestäkin tuttuja mielikuvia poimittavaksi, surevia kasseja pelastettavaksi ja aivonpuolikkaita (half-mind) kasattavaksi. Kaikkea on.

Olen Double Finen pelien ja Tim Schaferinkin fani, mutta Psychonauts on aina ollut omalla kohdallani peli, joka ei vain jollain kummallisella tasolla ole koskaan täysin uponnut, vaikka sitä mielellään toisaalta pelaakin.

Psychonauts 2 kun on hyvin pitkälti edeltäjänsä kanssa samaa maata, ei tätä fiilistä onnistunut allekirjoittaneelta peittämään edes tuorein konsolisukupolvi. Tarinaa kuljettavat hahmot, Raz jälleen keulakuvanaan, ovat kaikki varsin symppiksiä ja tarina tuttua kreisi-Schaferia, mutta jotain jää puuttumaan.

Siinä missä esimerkiksi Brutal Legendin RTS-osiot sekä tekoälyjamppojen juoksuttaminen 3rd person taistelun ja toimivan autoilun rinnalla olivat hauskuudeltaan vähän niin ja näin, löytyy Psychonauts 2 -pelistä vastaavankaltaista, ei-niin-hauskaa pelattavaakin.

Kontrolleja ei kuitenkaan tästä voi syyttää, sillä niiden osalta Psychonauts 2 on äärimmäisen napakka ja hyvin toteutettu ja etenkin tasoloikinta ja kiipeileminen on nautinnollista.

Pelaajalla voi olla käytössään kerrallaan neljä psyykkistä kykyä, jotka voidaan asettaa ja vapaasti mapata käyttöön ohjaimen liipaisin- ja olkapäänappuloille. Perustaisteleminen on melko helppoa, eikä lyömiseen tarvita kuin X-nappulaa.

Aivojäätyminen

Pelissä eteneminen kasvattaa Razin hahmotasoa, joka taas tuottaa pelaajalle taitopisteitä, joilla voidaan päivitellä Razin psyykkisiä kykyjä paremmiksi. Osa psyykkisistä kyvyistä, kuten liekki sekä PSI-ammus tarjoavat nyrkin rinnalle hyökkäysvoimaa, mutta muut kyvyt ovatkin enemmänkin Razia muilla tavoin avustavia, kuten esimerkiksi ajan hidastuskyky sekä levitaatio, joka luo Razin alle matkaa mukavasti vauhdittavan energiapallon. Taisteleminen on sinänsä toimivaa, mutta ei kuitenkaan oikeastaan millään tavalla palkitsevaa tai edes kovin jännääkään, vaikka erilaisia vihollistyyppejä pelin aikana kohdataankin. Taistelun osalta tulee mieleen toinen 3D-tasoloikinta, Voodoo Vince, joka sekin tarjosi taistelua, joka oli toimivaa, mutta peruskauraa.

Tylsistymistä pelatessa aiheuttaa myös edes takaisin ravaaminen erinäisten tehtävätavoitteiden perässä, eikä aina ole edes täysin selvää mitä pitäisi tehdä tai minne pitäisi mennä.

Mitään kunnollista karttaa pelin osittaisen open world -suunnittelun navigointiin ei ole, mutta onneksi jo kertaalleen tutkittuihin paikkoihin saa sentään pikamatkustaa eräänlaisen viemärinkannen kautta. Etenkin päämajassa seikkailtaessa eri paikkojen tai tärkeiden hahmojen sijainnin ulkoa muistaminenkaan ei ole aina niin helppoa – monesti tulee kirjaimellisesti (energia)palloiltua turhaan ja vauhdikkaasti paikasta toisen.

Eräänlainen ongelma ovat lisäksi jotkin turhan pitkiksi venytetyt ja hankalammat bossitaistelut, jotka sinänsä ovat muun pelin ja sen hahmojen tavoin erittäin mielikuvituksellisia ja hyvin keksittyjä, mutta niiden kanssa puljaaminen ja niiden päihittäminen on yleensä kuitenkin pitempikestoisempaa tylsistymistä ja samojen iskutaktiikoiden toistamista niin kauan, että bossin aina yhtä iso energiapalkki on viimein tyhjennetty.

Jos pelaajan oma energiamittari sattuu valumaan nolliin taistelun tuoksinassa, on bossitaistelu aloitettava aivan alusta ja kuoleminen muualla pelin aikana palauttaa pelaajan viimeisimmälle automaattitallennukselle. Ilmeisesti jonkin asteen mahdollisena ongelmana taistelemista tai ehkä juuri bossitaisteluita on pitänyt myös Double Fine, sillä suoraan pelivalikosta on mahdollista asettaa päälle paljon helpompi vaikeustaso tai jopa ihan täysi kuolemattomuuskin.

Psychonauts 2:n jotkin aivoseikkailut ovat monesti hyvinkin omaperäisiä, mutta välillä ideointi kääntyy jopa pelin mielekkyyttä vastaan. Pitkäpiimäinen kokkiohjelmavisailu, jossa silputaan sipulia ja paistetaan munaa pannulla saattaa kuulostaa mielettömän hauskalta, mutta pirullisen esteradan maisemissa poukkoilun ja raaka-aineiden kanniskelun kanssa meinaa mennä hermo, eikä alkuun meinaa edes oikein hahmottaa, mistä koko jutusta on kysekään.

Kokkausosio muistuttaa jossain määrin suosituiksi nousseita Overcooked! kokkipelejä, mutta ilman niiden tarjoamaa pidempikestoista sekoiluhuvia. On alkuun hauskaa katsoa ja pelata kun Raz kanniskelee eläviä aineksia ympäriinsä, mutta jos pelaaja mokailee ja pudottaa vaikkapa tarrausvoiman avulla sylissä olleen munan tai leivän juuri ennen kun sen saa nakattua kauempana sijainneelle pannulle, joutuu pelaaja palaamaan takaisin sinne missä elävät raaka-aineet heiluvat.

Tällaisia osioita on useampia ja ne kestävät yleensä pidempään. Kun kukin osio eri mielen syövereissä on suoritettu ja jokin tietty palvelus saatu tehtyä, Raz yliviivaa kyseisen tehtävätavoitteen tehtäväkirjastaan ja sen jälkeen saadaankin melkeinpä jo jotain uutta ohjetta työn alle, sillä yhden mielen syövereissä suoritettu tehtävä on lähes aina vain yksi osa isompaa kokonaisuutta.

Loppusanat

Kaiken kaikkiaan Psychonauts 2 on totta kai erilainen ja piristävän värikäs ja psykedeelinen tuulahdus uusimmalla Xboxilla, mutta samaan aikaan sen tarjoama sisältö on rönsyilevää sorttia, joka välissä saa aikaan ihastumisen fiiliksiä ja välillä pelaaminen onnistuu tylsyttämään. Pienempinä annoksina Psychonauts 2 onkin ehdottomasti parasta lääkettä ja tietysti kaikkein parasta Double Finen tuoreimmassa luomuksessa on se, että se ylipäätään saatiin tehtyä ja julkaistua – aivan kuten edeltäjänsäkin.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Hauska ja omaperäinen maailma hahmoineen
  • - Värikäs 4K-grafiikka, joka muistuttaa alkuperäistä
  • - Hieno äänimaailma
  • - Toimivat kontrollit ja napakkaa tasoloikintaa
  • - Tarina ei vaadi välttämättä ykkösen pelaamista

Huonoa

  • - Tehtävätavoitteiden ja esineiden perässä juoksentelu
  • - Jotkin bossibattlet ovat puuduttavia
  • - Jotkin aivosukellus-osiot kestävät turhan pitkään
  • - Taistelu on peruskauraa