Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Search icon
Thimbleweed Park julkaistaan ensi kuussa

Uutinen: Thimbleweed Park julkaistaan ensi kuussa

Teksti: Mikko Kosonen, 28.2.2017

Legendaarisen pelisuunnittelija Ron Gilbertin uusin peli, Thimbleweed Park, julkaistaan ensi kuussa.

Kukako on Gilbert? Hän on mies, joka on ollut suunnittelemassa klassisimpia point&click -seikkailuita kyseisen genren kulta-aikoina 80-luvun lopulla aina 90-luvun puoliväliin.

Muun muassa jo haudatun LucasArtsin pelit Maniac Mansion sekä ensimmäiset kaksi Monkey Island -peliä ovat hänen käsialaansa.

Sittemmin Gilbert on ollut enemmän tai vähemmän varjoissa ja osallistunut pelintekoon siellä täällä, pienemmissä projekteissa.

Jokin aika sitten Ron Gilbertin tiimi, Terrible Toybox heitti peliprojektinsa, (hengellisen seuraajan Maniac Mansionille) Thimbleweed Parkin Kickstarteriin ja peli löi itsensä lävitse.

Kyseessä on kunnollinen vanhan-ajan hiirivetoinen point & click -seikkailu verbilaatikoineen sekä pikseliretrografiikoineen päivineen.

Thimbleweed Parkissa ohjataan vuorotellen viittä eri hahmoa samalla kun yritetään ratkoa vastaan tulevia ongelmia tarinan lomassa. Peli sijoittuu vuoteen 1987.

Peli julkaistaan 30. päivä maaliskuuta. Steamsivu löytyy täältä, mutta peli ilmestyy Steamjulkaisun ohella myös ladattavana Gog-versiona ja konsoleista Xbox Onelle.

Alla pelitraileri Ransome-hahmon näkökulmasta: