Arvostelussa Sniper Elite V2

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 27.toukokuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi Sniper Elite V2
Alusta Playstation 3
Arvostelukappale: PAN Vision
Ikäraja: 16
Avaa pelin lisätiedot

Natsit – nuo videopelien luottoviholliset saavat jälleen kerran tuta, millaista on olla kaikkivoivan jenkkisankarin kurmotettavana. Tällä kertaa eletään 2. maailmansodan viimeisiä vaiheita, jossa Berliinin länsiporttia kolkuttelevat liittoutuneet, itäistä venäläiset. Kolmannen valtakunnan peli alkaa olla selvä, mutta kulisseissa käydään kovaa kisaa saksalaisista raketti-insinööreistä. Kun kolme kovan luokan tiedemiestä uhkaa jäädä rautaesiripun itäpuolelle, lähetetään asiaa korjaamaan mies ja kivääri, joiden maalitauluiksi kelpaavat niin sakemannit kuin venäläisetkin. Tällaista suoraviivaista menoa tarjoilee mm. Alien vs Predatorista tunnetun Rebellion Developmentsin tuorein natsiammunta, Sniper Elite V2.

Pelitalona jo veteraaniliigassa painivalla Rebellion Developmentsilla tiedetään mainiosti, ettei kukaan osta peliä nimeltään ?Sniper Elite? ainakaan juonen takia. Tarinaksi on kelpuutettu epädramaattinen sarja tapahtumia ja päähenkilöksi karismaton puupökkelö, jonka suurin saavutus on puhua monotonisella äänellä kuulostamatta aivan täysin robotilta. Juoni on valehtelematta yksi geneerisimpiä koskaan näkemiäni, mutta ei se mitään – tällä sivuseikalla ei ole Sniper Elite V2:n maailmassa juurikaan merkitystä.

Se asia jolla on väliä, on se, mitä tapahtuu kun pelaaja asettaa ristikon pahaa-avistamattoman natsiveijarin päälle ja painaa liipaisinta. Kuuluu pamaus ja kamera siirtyy liitävän luodin vanaveteen merkiksi täydellisestä laukauksesta. Osuuko se päähän, puhkaiseeko se keuhkot vai onko lopputuloksena netin foorumeilla hypetetty isku kivespusseille? Hetkeä myöhemmin kuva zoomaa kohtalonhetkiään elävän sotilaan viereen. Hidastettu läpileikkaus näyttää kuinka luoti rikkoo kylkiluita ja repii mennessään möykyn, joka voisi olla maksa. Aika palautuu normaaleihin uomiinsa, natsi kaatuu maahan ja kamera palautuu ristikon taakse. Kuka seuraavaksi? Tuo vieressä panikoiva solttu, joka avasi tulen vaiko tuo toinen kaveri, joka yrittää pinkoa henkensä kaupalla suojaan? Ehkä molemmat. Tämä on se kokemus, jonka Sniper Elite V2 tarjoaa aina vaan uudelleen ja uudelleen.
Peliä on ehditty kauhistella jo sensaatiohakuiseksi, sadistiseksi ja natseja inhimillistäväksi. Tosiasiassa se ei ole aivan niin pysäyttävä, että se voisi olla mitään edellä mainituista. Kokemus on enemmänkin sukua nykyajan raadollisille sotaleffoille, joissa kuolema on aina realistinen, napakka ja väkivaltainen. Pelille voisi perustella myös K-18 -leiman, mutta visuaaliset efektit tuntuvat enemmän aseiden tehon teroittamiselta, kuin sensaatiohakuiselta mässäilyltä. Jos halajaa vertailukohtaa, on Sniper Elite V2 sadistisuudeltaan ja raflaavuudeltaan aika kevyttä kauraa verrattuna vaikkapa Sonyn jumaleepokseen, God of Wariin.

Sniper Elite V2 tarjoaa toki muutakin kuin pelkän groteskin ampumaratasimulaation. Suurimman osan ajasta se on kuin mikä tahansa kolmannen persoonan räiskintä. Pelaajalla on kiikarikiväärin lisäksi käytössään konepistooli ja äänenvaimennettu Welrod, joilla kolmannen valtakunnan saapasjalat saa kellistettyä myös lähietäisyydeltä. Omasta terveydestä pidetään huolta kykkimällä suojien takana ja odottelemalla haavojen umpeutumista. Varovaisempi pelaaja voi teoriassa selvitä myös hiiviskelemällä ja piilottelemalla raatoja. Käytännössä yritys kaatuu kuitenkin lähes aina yltiölineaariseen tasosuunnitteluun tai vihollisten arvaamattomasti vaihtelevaan havainnointikykyyn.

Ikään kuin kompensaationa puolivillaiselle hiiviskelylle ja tasapaksulle räiskinnälle, varsinainen kiväärin varressa heiluminen on toteutettu mallikkaasti. Luotien lentorataan vaikuttavat etäisyys sekä tuuli ja laukauksen äänen voi hukuttaa sopivalla ajoituksella taustameluun. Tähtäystä helpottaa Max Paynen Bullet timea muistuttavaa hengityksen pidättäminen, joka hidastaa aikaa, vakauttaa kiväärin ja paljastaa ammuksen todellisen iskemän pienellä punaisella symbolilla. Temppu helpottaa käytännössä ainoastaan yllätyshyökkäyksiä, sillä pienikin raapaisu vastapuolen luodista saa sankarimme puuskuttamaan höyryjunan tavoin. Vaikka osumia satelee aika-ajoin, eivät kiikarikivääriosiot useimmiten ole kovin vaikeita. Viholliset ryntäilevät kuin päättömät kanat roiskien epätarkoilla konepistooleillaan ja nekin, jotka ymmärtävät suojautua ryömivät auliisti esiin auttamaan haavoittuneita kavereitaan. Vaaratilanteita aiheuttavat ainoastaan vastapuolen tarkka-ampujat sekä panssarivaunut.

Vaikka Sniper Elite V2:a voi pelata kuin geneeristä räiskintää, ovat tekijät pitäneet fokuksen kiitettävän tiiviisti tarkka-ammunnassa. Tehtävien tavoitteet vaihtelevat siltojen räjäyttämisestä salamurhiin, mutta rakenne on lähes aina sama: alkuun hiivitään tai räiskitään läpi vihollislinjojen ja lopulta kavutaan näköalapaikalle jakelemaan kuolemaa kiväärin varressa. Helpohkot tarkka-ammuntakohtaukset tuntuvat ikään kuin palkinnoilta rasittavan alkutehtävän selvittämisestä. Muutamissa tasoissa painopiste on kallistunut liiaksi perinteiseen räiskintään. Tällaisina hetkinä Sniper Elite V2 lipuu auttamattomasti keskinkertaisuuden huonommalle puolen.
Sniper Elite V2 tarjoaa odotetusti myös liudan moninpelimoodeja. Koska vaanimiseen perustuvat kiväärikyttäjäiset eivät vastaa kenenkään käsitystä hauskasta, ovat tekijät keskittyneet puhtaasti kahden pelaajan yhteistyömoodeihin. Kill Tally on selviytymismoodi, jossa yritetään selvitä mahdollisimman pitkään loputtomasti syntyvien natsien paineessa. Pykälää tavoitteellisemmassa Bombing Runissa kierrellään raunioita keräten varaosia pakoautoon. Overwatchissa yksi pelaaja juoksee etulinjassa merkaten vihollisia ja kaveri antaa tulitukea kiväärin varresta. Sokerina pohjalla, myös varsinainen juonikampanja tukee kahta pelaajaa. Kaksinpeli on sinänsä hyvin toimivaa, mutta käytännössä kokemus voi jäädä laihanlaiseksi ilman tuttua pelikaveria.

Visuaalisesti Sniper Elite on yllättävänkin pätevä. Ahtaan ja lineaarisen tasosuunnittelunsa ansiosta se tuskin tulee loksauttaneeksi leukojaan, mutta tekstuurien ja valaistuksensa puolesta jälki on paikoin jopa hienoa. Esteettisestä ja arkkitehtuurisesta näkökulmasta raunioitunut Berliini näyttää uskottavalta. Äänipuolella pisteitä kerää vihollisten dialogi, joka on toteutettu asiaankuuluvasti saksaksi tai venäjäksi. Musiikit ovat Hollywood-vaikutteista orkesteripullistelua, joka tuntuu tänä päivänä geneeristen räiskintäpelien vakioratkaisulta.

Loppujen lopuksi Sniper Elite V2:n suurimmat kompastuskivet ovat sen lineaarisuus ja geneerisyys. Tarkka-ammuntaosiot ovat kaikessa väkivaltaisuudessaan viihdyttäviä, mutta muutoin peli tuntuu intohimottomalta ja harmaalta. Maailma on pullollaan ?ihan kivoja? kolmannen persoonan räiskintöjä, eikä Sniper Elite V2 tarjoa riittävän vahvoja elämyksiä erottuakseen massasta. Se tarjoaa vallan mainiota viihdettä sadepäivien ratoksi, mutta niin tarjoavat myös Max Payne 3, Witcher 2 ja Diablo 3.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Saksalaiset puhuvat saksaa, venäläiset venäjää
  • + Kiikarikivääriosiot toimivat
  • + Groteskilla tavalla viihdyttävä tappokamera

Huonoa

  • - Lineaarinen tasosuunnittelu
  • - Epäjohdonmukainen tekoäly pilaa hiiviskelyn
  • - Liian tavanomainen räiskinnäksi