MOUSE: P.I. For Hire on film noir -henkistä räiskintää Mikki Hiirenä.

Toisinaan vastaan tulee erikoisempia tapauksia. Toisinaan – ne ovat mustavalkoisia. Mouse P.I. For Hire on puolalaisen indiekehittäjä Fumi Gamesin peli, jossa hypätään mielikuvitukselliseen, sodan jälkeiseen 30-lukuun, juuston kieltolain, bluesin sekä korruption ja rikollisuuden rikastamaan savuiseen kaupunkiin – Mouseburgiin, jossa juuston salakuljetuskin on tietylle väelle arkipäivää. Suomennettuna tapahtumapaikka voisi kai olla Hiirilinna – Duckburgia ja Ankkalinnaa mukaillen.

Inspiraationsa Mouse P.I. on saanut siitä faktasta, että parisen vuotta sitten Disney yllättäen antoi tekijänoikeuksien vanhentua ja ihka ensimmäinen Mikki Hiiren versio vuodelta 1928 vapautui kahleistaan. Tuo Mikki on mustavalkoisessa lyhytelokuvassa Steamboat Wilie (suomalaisittain Mikki Hiiri Merihädässä) esiintynyt kaveri.

Ei mennyt kauaa kun animaatiosta alettiin tekemään remiksejä – jopa dubstepversiokin. Lisäksi erilaisia pelejä on kehitteillä riivatusta Höyrylaiva Ville – kauhupelistä jo samana vuonna julkaistuun mikrobudjetin Mickey’s Mouse Trap -elokuvaan, joista jälkimmäinen ei ole kerännyt kovin mairittelevia arvosanoja osakseen. Youbesta löytyy myös lyhytpätkä The Vanishing of S.S. Willie.

Nyt lankulla kävelee puolalaisten peli, jossa kovin mikkimäinen yksityisetsivä, Jack Pepper ratkoo keissejä film noir -etsiville kliseisesti fedorassa ja pitkässä takissa ja niin, onpa hahmo myös pulloon, kenties yskänlääkkeeseen, tuon tuosta tarttuva tapaus. Ei Mikki etsivänä niin kovin kaukaa haettu idea edes ole, kun miettii, että Disney itsekin on aikoinaan julkaissut Suomessakin muun muassa Mikin Dekkaripokkari sekä Mikin Mysteerit -sarjoja.

Mukaan hiirtä ääntelemään on saatu kenties hieman yllättäen pelialan tämän hetken kovin (ja kovapalkkaisin?) miesääni, Troy Baker, jolta hoituvat kaikenlaiset äänet, tuoreimpana Harrison Fordin rooli pelissä Indiana Jones & the Great Circle. Troy antaa mustavalkoiselle hiirelle juuri oikeanlaisen dekkariäänen brooklynilaisella murteella maustettuna ja hyvä niin, sillä hahmojen kanssa käytävien dialogien ohella Jack Pepper selostaa pelin tapahtumia itsekseen tiheään tahtiin varsin tunnelmallisesti – vain synkkä sade puuttuu.. itse asiassa sitäkin saadaan loppupuolella!

Tarina saa alkunsa kun Steve-taikuri on kadonnut jälkiä jättämättä. Tästä alkaa yksityisetsivän uusin työllistyminen. Pelatessa tarina laajenee ja sivutehtävääkin aukeaa, mutta päätarina itsessään ei ole lopulta kamalan kaksinen ja se hajoilee jossain määrin puuroksi, kaiken tekemisen jalkoihin. Toisinaan satuinkin unohtamaan minkä takia olinkaan jakamassa lyijyä kaikkien niiden hiiri- ja rottaraukkojen niskaan.

Pohjimmiltaan Mouse P.I. For Hire nimittäin on kuitenkin kunnon vanhan ajan first person -räiskintäpeli, joka hitusen avoimemmaksi suunnitellun pelimaailmansa osalta toi jotenkin mieleen vanhan Kingpin: Life of Crimen sekä niin ikään toisen ysäriräiskyttelyn, Outlaws, vaikka ei Hiirilinna aivan villi länsi olekaan. Kenties se vihollisen päälle jatkuvasti hönkivä tekoäly tai tekoälyttömyys sekä mahdollisuus viskellä dynamiittipötköjä muistutti allekirjoittanutta niistä Lucasartsin kulta-ajoista.

Vanhat muistuvat mieleen myös siitä, että etsivähiiri osaa potkia kuin vanha kunnon Duke Nukem ja ilmastointikanavissakin päästään ryömimään ihan riittävästi. Nyrkitkin hiireltä löytyvät ja kertaalleen eräässä nyrkkitappelussa nyökätään myös Kippari Kallenkin suuntaan, kun hiiri nielee pinaattia ja saa hetkelliset superkyvyt. Omaa kivaa ovat etsivän helikopterihäntä, spurttinappula (juoksua ei ole) sekä ruoskahäntä, jolla voidaan napata ilmassa roikkuvista koukuista kiinni.

Pelissä Jack Pepper seuraa ja kerää johtolankoja, putsaa paikat korruptoituneista hiiripoliiseista ja toisinaan rottavihollisistakin, juttelee tapaamiensa hahmojen kanssa ja hyppää lopulta takaisin autonsa kyytiin ja huristelee eräänlaisen maailmankartan kautta yleensä takaisin toimistolleen ripustamassa kerätyt johtolangat taululle. Minkäänlaista päättelyä tai pulmanratkontaa siihen ei kuitenkaan liity: johtolankataulu jääkin aika pitkälti kuriositeetiksi. Toisinaan uusi vihje ja keissin eteneminen kuitenkin avaa jonkin uuden lokaation kartalla.

Jackin toimistoa vastapäätä löytyy kätevästi paikallinen juottola, jossa Jack epäilemättä vapaa-ajallaan viihtyy. Baarissa voi työajalla juomisen sijaan jutella toisinaan sen omistajan kanssa ja yleensä sen aulassa myös hengailee Mouseburg Heraldin toimittaja Wanda Fuller, jonka kanssa myös täytyy jutustella tuon tuosta tarinan edistämiseksi. Nainen antaa etsiväkamulleen vihjeitä ja uusia tapauksia.

Paikallinen ammuspuoti myy lisäammuksien ohella uutislehtiä, keräilykortteja sekä hauskoja sarjakuvaruutuja. Kortteja voidaan hyödyntää juottolan pelipöydässä, jossa pelataan hiirikuvakorteilla amerikkalaista baseballia. Itse en montaa peliä enempää jaksanut – mutta isolla läjällä voittoja ja viidelläkymmenellä polettimäärällä kaiketi heruisi jokin yllätys kapakan automaatista. Mysteeriksi jäi mikä siellä oli.

Kaiken sen räiskimisen ja juttelun ohessa keräillään kolikkopinoja ja kassakaappejakin kuin ovilukkojakin voidaan tiirikoida hauskasti ideoidun ”matopelin” välityksellä, jotta saadaan entistä isompia rahakasoja, mutta rahan käyttötarkoitus jää näihin muutamiin seikkoihin. Tuliaseita päivitellään erillisillä poleteilla lähikujan kellarissa, jossa majaansa pitävä tekniikkanero – Pelastuspartion Vinkki-hiirtä muistuttava Tammy tarjoilee aseisiin uudenlaista potkua.

Muuta keräiltävää ovat terveyttä palauttavat oletettavasti yskänlääkepullot ja lisäammukset, mutta myös lisäturvaa tuottavat panssarisuojuksetkin. Kaikkea klassista FPS-kamaa siis. Peli tarjoaa kolme vaikeustasoa, joista vaikein käy alkuun puuduttavaksi: viholliset romuttavat pelaajan terveyttä kovaan tahtiin, siinä missä vihollisiin tarvitaan useampia osumia kuin medium-tasolla.

Kunhan aseisiin muun muassa rekyyliä pienentäviä ja vauriota lisääviä tehopäivityksiä sekä vasemmalla liipaisimella toimivan toissijaisen tulimoodin, alkavat tilit tasaantua ja hardin kanssa tulee paremmin toimeen, mutta silti ”turhia” kuolemia tulee paljon enemmän kuin medium-tasolla pelatessa. Mikäli ärsyyntymiskynnyksesi on matala, suosittelen suoraan mediumia. Onneksi vaikeustasoa voi vaihdella vapaasti pelin aikana.

Peli on kuitenkin selvästi suunniteltu enemmän hard-taso mielessä, koska tallennuspaikkoina toimivia kirjoituskoneita on varsin tiuhaan tahtiin (automaattitallennuksen ohella) minkä lisäksi myös kurkkuun kulautettavia lääkepullojakin löytyy melkein joka nurkan takaa. Jack voi kantaa lisäksi mukanaan muutamia juustonpaloja, jotka palauttavat nekin ihan kivasti terveyttä mittariin.

Tuliluikkuja kertyy pelin päälle kymmentuntisen keston aikana peruslugerista haulikkoon, limamyrkkyä ampuvaan sarja-aseeseen, mutta myös Outlawsin tavoin voidaan viskellä dynamiittipötköjä sekä ammuskella klassisesti 30-lukulaiseen tyyliin kovaa ja äänekästä sarjaa tommy.. tarkoitan ”jamesgunilla.”

Pelin aseilla on hauska ammuskella ja dynamiitilla saadaan hauskasti aikaan mustia, silmillä varustettuja tuhkakasoja, kun taas myrkkyase sulattaa vihollisilta nahat päältä jättäen jäljelle pelkän kalisevan hiiriluurangon. Hauska yksityiskohta on myös veren korvaaminen kokonaan musteella, jota lentää sinne tänne pelaajan räiskiessä. Nyökkäys vanhan ajan FPS-peleihin paikallaan seisovien hahmojen ja kuolleiden vihollisten esittäminen spritemuodossa.

Mouse P.I. For Hire yhdistelee hauskasti perinteistä 3D-grafiikkaa sekä käsinpiirrettyä ”kumiletkugrafiikkaa”, joka tekee hahmoista juuri sellaisia kuin ne olivat vanhassa Disney-animaatiossa ja jossain määrin mieleen tulee myös indiepeli Cuphead, joka aikoinaan selvästi otti inspiraatiota Mikki Hiiri Merihädässä -animaatiosta. Aseetkin ovat eläväisiä, levottomia heilujia ja latausanimaatiot ovat nekin yksityiskohtaisia ja pitkälle mietittyjä. Myös ruudun oikeassa alalaidassa näkyvät ja aseen mukaan vaihtelevat elävät ammukset ovat hauska yksityiskohta – ne nostavat helposti mieleen Kuka Viritti Ansan, Roger Rabbit? -elokuvan elävät revolverinkudit. Grafiikka-asetusten osalta tarjolla on perfomance ja quality, mutta koin jälkimmäisen ajoittain töksäyttävän pelin ruudunpäivitystä, joten päädyin pelailemaan pelkällä performance-asetuksella, eikä eroa laadussa toisaalta edes huomannut.

Pelaamisen taustalla soi tunnelmaan erinomaisesti sopiva, peliä varta vasten sovitettu blues, joka toi toisinaan mieleen klassikkopeli Grim Fandangon. Pelin valikosta voi säätää musiikkia sen osalta, miltä se pelatessa kuulostaa: voidaan valita perustason laadukkaan äänen sijaan ”soittimeksi” vaikkapa vinyyli tai gramofoni, jolloin äänenlaatu muuttuu heikommaksi ja esikuvansa aikakautta paremmin emuloivaksi, mutta samaan aikaan se sopii entistä paremmin mustavalkoisen grafiikan kanssa yksi yhteen. Mustavalkoisia pelejä näin yleensä ottaen on julkaistu melkeinpä rikollisen vähän: omakohtaisesti voin sanoa Mouse P.I. For Hiren olevan toinen laatuaan, seikkailupeli Prim oli ensimmäinen. Ja kyllä: mustavalko se vaan toimii!

Ääninäyttelyäkään ei voi moittia: Troy Baker johtaa orkesteria, mutta kaikki sivuhahmotkin vetävät roolinsa nappisuorituksella ja tyylillä, suurin osa samankaltaisella vahvalla Brooklynin murteella, joka sopii pelin tunnelmaan mainiosti. Ääninäyttelijöistä on nostettava esiin poliisipäällikkö, jonka ajoittainen änkytys tuo mieleen minkäs muun kuin Warnerin änkyttävän Putte Possun. Se ei liene sattumaa, kun pelin kaupungistakin löytyy elokuvastudio Tinsel Bros.

Kokonaisuutena Mouse P.I. For Hire on hauskan omaperäinen tuulahdus, joka sekoittaa klassista FPS-pelaamista tunnelmallisen uniikkiin animaatioon, repiessään inspiraatiota vanhoista piirretyistä. Peliä on helppo suositella FPS-pelien ystäville.