Avowed on toimintaroolipeli poikkeuksellisen selkeällä visiolla

Maailmassa on kahdenlaisia Fallout-faneja: niitä, joiden mielestä New Vegas on kaikkien aikojen paras Fallout ja niitä, jotka ovat väärässä. Vaikka kuulunkin siihen oikeamieliseen porukkaan, joka tietää Obsidian Entertainmentin kynästä tulevan lähinnä laatua, tunnustan Avowedin nostattaneen kulmakarvojani jo ennen julkaisua. Ilmeisen Elder Scrolls -pastissin ja toimintaroolipelin sekoitus kuulosti nimittäin äkkiseltään konseptilta, jollaiseen lähinnä hyvistä tarinoistaan tunnetulla keskikoon studiolla ei olisi välttämättä rahkeita. Todellisuus osoittautui kuitenkin ennakkoluulojani ihmeellisemmäksi, sillä Avowed suurimmat onnistumiset ovat juurikin sen toimintapelimekaniikoissa, eikä koko hommalla ole loppujen lopuksi kovinkaan paljoa yhteistä Bethesdan mammuttien kanssa.

Pillars of Eternityn maailmaan sijoittuvan Avowedin alkuasetelma on kiehtova. Pelaaja on Aedyranin keisarikunnan lähettiläs, joka lähetetään tutkimaan kaukaisella siirtomaasaarella riehuvaa univitsausta. Eräänlaista nopeasti leviävää tautia, joka muuttaa kantajansa ennen pitkää harhaiseksi sienizombiksi. Tehtävä on haastava, sillä saaren luonto on villiä, poliittinen tilanne kuin ruutitynnyri, eivätkä uudet siirtomaaisännät ole muutenkaan tervetulleita hylkiöiden ja karkurien asuttamalle saarelle. Oman komplikaationsa tuo myös pelaaja, joka ei ole mikään ihan tavallinen rividiplomaatti, vaan niin sanottu “jumalan koskettama”. Naamaa koristavat sienet kertovat ylemmän henkiolennon hipaisusta jo kohdussa, mutta mikä jumala haluaa osansa pelaajasta ja miksi?

Avowed viljelee ensimmäisinä tunteinaan suorastaan herkullisia kerronnallisia täkyjä ja juonta määritteleviä valintoja. Pelaaja pääsee pohtimaan suhdettaan niin paikalliseen vastarintaliikkeeseen, keisarikunnan viirin alla taisteleviin fundamentalisteihin kuin saaren poikkeukselliseen luontoon. Aitoon Obsidian-tyyliin, juoni nakkelee pelaajalle hankalahkoja moraalisia dilemmoja, joiden ratkaisut seuraavat pelaajaa minimissään leirinuotiolle, pisimmillään loppumetreille. Vaikka keskustelua ja juonihaaroja viljellään Obisidanin aiempia roolipelejä maltillisemmin, löytyy Avowedista mukavasti dialogia ja ikimuistoisia hahmoja.

Kun sanat vaihtuvat säilään, näyttää Avowed todelliset kyntensä. Kyse on pohjmmiltaan varsin suoraviivaisesta toimintaroolipelistä, joka ei yritä peitellä sitä tosiasiaa, että suurin osa ongelmista ratkeaa miekalla tai magialla. Muunlaisia ratkaisuja ei jää varsinaisesti kaipaamaankaan, sillä Avowedin taistelu tuntuu erittäin fyysiseltä ja hyvältä. Äänet, visuaaliset tehosteet ja ympäriinsä lentelevät viholliset luovat vaikutelmaa, että jokainen lyönti iskeytyy perille voimalla. Taitosysteemi on varsin höveli ja antaa pelaajan sekoitella niin aseita kuin erikoistaitoja mielensä mukaan. Miekka yhdessä kädessä, loitsukirja toisessa on ihan yhtä sallittu kombo kuin pistooli ensimmäisessä ja puukko toisessa. Omassa pelissäni tilannekomiikkaa tarjosivat erilaiset nuijat ja vasarat, joilla pyyhin heikoimmat vastustajat horisonttiin kuin raivostunut jättiläinen. 

Pinnan alta löytyy tuttuja roolipelimekanismeja, kuten kriittisiä iskuja sekä erilaisia tuli- sähkö- ja muita elementtaalivaurioita. Terveyden ja magiapisteiden ohella tärkeään rooliin nousevat niin lyönti- ja torjuntakykyä määrittävä kuntomittari kuin vihollisten tajunnan taso. Kumpikin tietää tyhjentyessään selkäsaunaa – toinen pelaajalle, toinen viholliselle. Taistelusta ei tarvitse selviytyä koskaan yksin, vaan pelaajalla on aina yhdestä kahteen tekoälykaveria. Tiimiläiset pitävät puolensa, joskin heidän tärkein funktionsa tuntuu olevan vihollisten sitominen ja pikanäppäimistä laukaistavan erikoistaitorepertuaarin täydentäminen.

Avowedin pelisuunnittelu noudattaa muiltakin osin poikkeuksellisen selkeää visiota. Vaikka kyse on pohjimmiltaan avoimen maailman pelistä, jossa seikkaillaan intuition ohjaamana ja löydetään suorastaan ilahduttavia paikkoja sekä sivujuonia, ei peli tarjoa kovinkaan paljoa tilaa turhanpäiväiselle hölmöilylle. Sivullisia ei voi vahingoittaa, varastamista ei tunneta, eikä pelaaja voi ostaa taloa saati liikutella jokaista löytämäänsä esinettä rakentaakseen ad-hoc -portaikkoja laatikoista, tuoleista ja juustokiekoista. Parhaat aarteet löytyvät poikkeuksetta arkuista, ja jokaiselle mukaan napatulle luonnonyrtille sekä puurokulholle löytyy selkeä käyttötarkoituksensa. Jopa pelin rakentelusysteemi keskittyy pikemminkin aseiden pakolliseen kehittämiseen kuin vapaaehtoiseen itseilmaisuun. Tiukan videopelimäinen fokus saattaa kuulostaa rahtusen rajoittuneelta Skyrimin kaltaista hiekkalaatikkoa halajaville, mutta toisaalta yksikään Avowedin pelimekaniikka ei tuntunut ylimääräiseltä, eikä pieninkään seikkailu tai aarre ajan haaskaukselta.

Pelin maailma on sanalla sanoen upea. Avowed visuaalinen kuvasto herättää Eoran henkiin aivan eri tavalla kuin Pillars of Eternityn loputon lukumaratoni, eivätkä tekijät ole säästelleet mielikuvituksessa saati väreissä. Noin viiteen suurehkoon pelialueeseen jaettu saari on tupaten täynnä aarteita, sivutehtäviä tai muuta kuratoitua sisältöä. Hukkaneliöitä ei ole nimeksikään, vaan jokainen luola ja metsäpirtti on tutkimisen arvoinen. Lähes joka kulman takaa tarjoillaan dopamiiniannos taistelun, aarteen tai tarinan muodossa. Viholliset edustavat aika tavanomaisia “high fantasy”-mörköjä aina taikovista luurangoista alkukantaisiin liskomiehiin. Joukko on pelimekaanisesti juuri sopivan kirjava, mutta samat naamat kovempina variantteina alkavat vähän toistaa itseään loppua kohden.

Myös varsinaisiin roolipelimekaniikkoihin on uhrattu vaivaa ja ajatusta. Avowedista löytyy perus-attribuuttien ohella peräti neljä taitopuuta, joista voi napsia taitoja halutessaan ristiin. Maagi voi taklata kuin taistelija ja jousiampuja sylkeä tulta kuin maagi. Taidot ovat kekseliäitä ja usein varsin konkreettisia: esimerkiksi kilvellä lyömistä tai vihollisen puskemista. Kaikki eivät liity taisteluun: hupaisana esimerkkinä vaikkapa taistelijan puusta löytyvä “Built to Destroy”, joka palkitsee ruukkujen ja laatikoiden rikkomisesta terveydellä ja magiapisteillä. Attribuutit tuovat käytännössä passiivisia bonuksia kestävyyteen, osumapisteisiin tai lyöntivaurioon, mutta avaavat yllättäen myös uusia dialogivaihtoehtoja. Vahva pelaaja voi uhkailla voimalla, kun taas älykkyys mahdollistaa loogista päättelyä. Systeemi on tuttu Fallout: New Vegasista, joskaan keskustelut eivät ole Avowedissa aivan yhtä merkittävässä roolissa.

Ulkoisesti Avowed miellyttää niin silmää kuin korvaa. Siirtomaasaaren maisemat vaihtelevat rantatropiikista vulkaaniseen joutomaahan, mutta rohkea värien ja valojen käyttö saa kaiken näyttämään maalaukselliselta. Hahmomallit kierrättävät hiustyylejä ja tuijottelevat välillä tyhjyyteen, mutta mihinkään Bethesda-naamojen tyylisiin hirvityksiin ei Elävissä maissa onneksi törmää. Ääninäyttelijät hoitavat hommansa kunnialla ja käsikirjoituskin on riittävän laadukasta, ettei lauseita tee mieli katkaista kesken. Teknisesti Avowedin Xbox-versio tuntui lähes bugittomalta, mutta PC-versio kaatui määrittelemättömään poikkeukseen noin kahden tunnin välein. Uudelleenkäynnistely harmittaa riittävästi, että sen soisi korjaantuvan, mutta todellinen vahinko jää toimivan automaattitallennuksen vuoksi pieneksi.

Avowed osoittautui ennakko-odotuksistani huolimatta erinomaiseksi roolipeliksi, joka osoittaa Obsidian Entertainmentilta löytyvän silmää myös hyville toimintapelimekaniikoille. Vaikkei Avowed ole millään mittarilla genrensä kompleksisin tai massiivisin peli, tarjoaa se tuntikaupalla laadukasta sisältöä ilman turhaa tauhkaa. Toivottavasti Avowed löytää yleisönsä, sillä maailma tarvitsee juuri tällä hetkellä enemmän hyvin kirjoitettuja ja ohjattuja seikkailuja kuin yhtä uutta sadan tunnin DIY-hiekkalaatikkoa.