Doom 3: Resurrection of Evil arvostelussa
Jotkut eivät sitten koskaan ota opiksi. Monet jatko-osat etenkin niin kauhupeleissä kuin elokuvissakin perustuvat alkuperäisessä elokuvassa kohdattuun samaan tai ainakin samaan perustuvaan “uhkaan”. Ei vain osata hillitä sitä omaa uteliaisuutta ja olla menemättä avaamaan sitä kaivon kantta uudelleen tai peukaloimaan laatikkoa, jossa lukee älä avaa. Doom 3: Resurrection Of Evil on taas jälleen kerran yksi tämän tyyppisistä jatko-osa tapauksista, vaikkakaan varsinainen jatko-osahan kyseessä ei ole.
Doom 3: RoE:n juoni on melkein kuin Jurassic Park elokuvan jatko-osasta repäisty; alkuperäisen pelin tapahtumapaikkana toiminut UAC:n tutkimuskeskus tuhoutui täysin, mutta sen sijaan jäljelle jäi vielä jopa ennen demonien hyökkäystä kauan unohdettu kaivauspaikka Site 1. Noin kaksi vuotta on kulunut alkuperäisen Doom 3:n tapahtumista, mutta siitä huolimatta UAC:n satelliitti yht’ äkkiä paikantaa signaalin kyseisestä sijainnista. Tottahan toki signaalia tutkimaan lähetetään uusi ryhmä avaruusmariineja, joista yksi on pelaaja. Lopun voivatkin sitten kaikki arvata; verta, huutoja, pimeyttä, yksinäisyys, demoneita, ammuskelua, ammuskelua ja ammuskelua.
Koska Doom 3: RoE on alkuperäispelin tarvitseva lisälevy on epäilemättä selvää, että peliin tutustuvat ovat jo alkuperäispeliä pelanneet ja tietävät mitä lisälevyltä odottaa. Peli heittää pelaajan nopean alkuasetelman jälkeen suoraan toimintaan. Alun pelaamisen jälkeen tulee nopeasti huomanneeksi, että RoE on paljon emopeliä haastavampi normaalivaikeustasolla pelattuna. Aseita ja etenkin panoksia jaetaan kitsastellen etenkin alkupuolella peliä, mutta toisaalta jo aivan alussa pelaajan käteen annetaan kaksi pelin uusista ja suhteellisen tehokkaista leluista.
Ensimmäinen uusi ase on eräänlainen kaivauksilta löydetty muinainen artifakti, jonka avulla pelaaja voi hetkellisesti hidastaa aikaa ja liikkua paljon nopeammin kuin viholliset tyyliin Matrix(tai mikä tahansa muu nykyajan toimintaelokuva/peli). Artifakti on siitä mielenkiintoinen, että se käyttää ammuksinaan ihmissieluja, joita voi kerätä sieltä täältä löytyvistä kuolleista, ei kuitenkaan pelaajan tappamista zombeista. Toinen on eittämättä ainakin osittain Half-Life 2:n Gravity gunin innoittamana mukaan lisätty ase Grabber, joka ei itseasiassa varsinaisesti edes siis ole ase, vaan esineiden paiskomiseen ja nosteluun tarkoitettu fysiikkapyssy. Hölmösti esimerkiksi tynnyreitä viskomalla vihollista päin ei näille käy mitään. Grabberin ainut hyöty piileekin oikeastaan siinä, että sillä voi tarrata vihollisdemonin tulipallosta kiinni ja paiskata sen takaisin tätä päin.
Viimeisenä, mutta kuitenkin ehkä parhaana uutena aseena mukaan lyöttäytyy se tuplapiippuinen haulikko. Tätä asetta ei aivan heti alussa käsiin saada, mutta melko nopeasti kuitenkin ja sen tehokkuus lähietäisyydeltä onkin sitten aivan omaa luokkaansa. Tiukoissa tilanteissa sitä tosin ei kannata käyttää, sillä aseen lataaminen kestää sen verran pitkään. Muutamien uusien aseiden lisäksi lisälevy hieman laajentaa demonikaartia, joskaan ei paljoa. Pelin kuusi uudentyyppistä demonia ovat muun muassa nopeasti alien-elokuvien hirviöitä muistuttava vikkelä ja plasmapalloja syöksevä Impin serkku sekä suhteellisen tiuhaan tahtiin itseään teleporttaileva demoni. Uudet demonit tuovat lahtaamiseen hieman tervetullutta vaihtelua, vaikka toki pelissä törmätään myös vanhoihin tuttuihinkin, kuten zombie-mariineihin ja Impeihin.
Tekoälyllisesti Resurrection Of Evil ei nouse alkuperäispelin yläpuolelle, sillä sen taso on etenkin jo ennestään tuttujen vihollisten osalta täysin samanlainen. Uudet viholliset tuovat tietysti jonkinasteisen opettelykäyrän niiden taktiikasta ja liikkumistatavasta, mutta kun sen on oppinut ei tekoäly tarjoa mitään alkuperäispeliä kummoisempaa haastetta. Eli sanalla sanoen, tekoäly voisi olla parempikin, mutta lähinnä ahtaan kenttäsuunnittelun takia se antaa tällaisenaan myös tyydyttävän vastuksen.
Doom 3: Resurrection Of Evil jatkaa kenttäsuunnittelun osalta alkuperäisessä pelissä nähtyä samaa kaavaa. Ympäristöt ovat pimeitä ja ahtaita käytäviä sun muita tiloja, joissa tuon tuosta tarvitaan apuna pelaajan luotettavaa taskulamppua, joka edelleen on nopeasti vaihdettavissa aseeseen, mikäli demoneita alkaa hyppimään silmille. Ja niitähän alkaa. Varsin hyvin toimiva kauhutunnelma on lisälevyssä edelleen onneksi kohdallaan ja kyllä sitä kerran jos toisenkin pelästyy näköpiiriin ilmestyviä demoneita, huutoja, kolahduksia ja demonisia nauruja, kun pelaa pimeässä äänet täysillä.
Jatkuvaa ja ehkä joidenkin mielestä jopa väkinäistä pimeyttä on tällä kertaa yritetty selittää sillä, että kaivauspaikan, eli Site 1:n tilat tarvitsevat edes joten kuten valoisina olemiseen energia-akkuja. Energia-akkuja tarvitaan pelissä useaan otteeseen ja niinpä akkuja käyttävään laitteeseen törmättäessä on näistä aina napattava akut mukaan ja vietävä seuraavaan sitä tarvitsevaan paikkaan, josta tällainen uusi kone löytyy. Luonnollisesti akun irroittamista seuraa pimeys, kun valot eivät enää saa virtaa.
Akkujen mukana raahaamisen ja taskulampun kanssa hortoilun ohella on eteneminen tuttuun tapaan varsin lineaarista, sillä esimerkiksi oveen B tarvittava kulkulupa on pelaajalle jo valmiiksi aukeavan oven A takana ja niin edelleen. Mentäessä paikkaan A kohdataan demoneita, ammutaan ne, noukitaan se kulkulupa ja mennään paikkaan B. Vaikka kaikki tämä on alkuperäistä peliä pelanneille varsin tuttua, niin on lisälevyssä kuitenkin jotain hieman erilaistakin. Pelin pelaaminen nimittäin on siinä mielessä hieman alkuperäispelistä eroava kokemus, että useat tilanteet, joissa plasmapalloja syökseviä demoneita kohdataan melkeinpä vaativat pelaajaa käyttämään aikaa hidastavaa artifaktia ja sen jälkeen nappaamalla plasmapallon ilmasta käsin kiinni Grabber fysiikka-aseella lopuksi heittäen sen vihollisen päälle. Lisäksi pelissä on myös suhteellisen ärsyttäviä ja täysin turhanpäiväisiä “ansakohtia”, joissa pelaaja niin ikään joutuu hidastamaan aikaa päästäkseen kohdista elävänä ohitse.
Audiovisuaalisesti Resurrection Of Evil on sataprosenttista Doom kolmosta alusta loppuun. Vaikka pelin onkin kehittänyt lisälevyistä parhaiten tunnettu Nerve Software ovat silti uudet demonit ja aseet samaa sukua muille vastaavilleen ja siten myös uskottavan oloisia ja näköisiä. Peli luottaa vahvasti edelleen valojen käytön ohella ääniin ja pelissä onkin emopelin tapaan varsin vahva äänimaailma. Erilaiset äkkinäiset kolahdukset, demonien örinät ja murinat, sekä vihollisen etäältä kuuluvat askeleet luovat oikeanlaisen tunnelman, joka saa hiuskarvat ajoittain pystyyn. Myös emopelin kaikki samat ei-niin hyvät puolet ovat tallella ja tämä tarkoittaa sitä, että peli vaatii ajoittain todella paljon tehoa koneelta, jonka lisäksi aseiden äänet ovat edelleen jokseenkin ponnettoman kuuloiset. Poikkeuksena tosin tuplapiippuinen haulikko, joka kuulostaa kiitettävän massiiviselta. Yksinpelinä Resurrection Of Evil ei ole mikään pitkäkestoinen kokemus, mutta siitä huolimatta nautittava paketti lisää sitä samaa niille, jotka eivät Doom 3:sta ole tarpeekseen vielä saaneet.
Moninpelinsä osaltahan alkuperäinen Doom 3 ei ollut mitään perusmoninpeliä kummoisempi kokemus, pelaajamääränkin ollessa vain maksimissaan vaivaiset neljä henkeä. Lisälevyn myötä moninpelin pelaajamäärä kasvaa kahdeksaan, pelimuodot viiteen ja karttojen määrä kolmeentoista. Mukana tuleva uusi pelimuoto on monista peleistä tuttu capture the flag ja pelin uusista kartoista neljä on tarkoitettu yksinomaan ctf-pelimuotoa varten, joten lopuille pelimuodoille jää siis yhdeksän kappaletta karttoja.
Moninpeli ei pienistä uudistuksistaan huolimatta edelleenkään ole mikään kovin kaksinen kokemus. Allekirjoittaneen mielestä Doom 3:n tarjoamat pelimuodot voi aivan hyvin kokea muiden, paljon parempien pelien parissa. Tietysti jos alkuperäisen Doom 3:n moninpeli kolahti niin varmasti silloin lisälevyn mukanaan tuomat uutuudetkin ovat varsin tervetulleita. Doom 3: Resurrection Of Evilin melko lyhyen yksinpeli ja moninpelin uuden sisällön vähyyden huomioon ottaen on pelillä ihan kiitettävästi kyllä hintaa, sen ollessa lähes samoissa hintaluokissa yhdessä emopelin kanssa.
Lyhyesti:
Doom 3: Resurrection Of Evil tarjoaa sisällöltään yksinpelaavalle lisää sitä samaa kauhutunnelmaa kuin alkuperäispelikin muutamilla uusilla aseilla ja demoneilla höystettynä. Suositellaan pienellä varauksella niille, jotka pitivät alkuperäisestä pelistä, joskin sisällön vähyys verrattuna pelin hintaan voi olla joillekin melko iso kynnys.
