Rainbow Six - Rogue Spear: Black Thorn arvostelussa

Black Thorn on Red Storm Entertainmentin kehittelemä kolmas lisäosa sen pari vuotta sitten ilmestyneelle taktiikkaräiskinnälle, Rainbow Six: Rogue Spearille. Peli ei vaadi alkuperäistä Rogue Spearia toimiakseen, joka tietysti on ihan hyvä asia ja täten muutkin kuin “emopelin” omistajat voivat sen hankkia. Black Thorn pitää sisällään 9 uutta yksinpelitehtävää ja jos harjoitustehtävät lasketaan vielä mukaan, on niitä kaiken kaikkiaan viisitoista. Aseitakin pelissä on mukana 13 uutta, esimerkiksi M60 konekivääri ja futuristisen hieno P90.

Itselleni Rainbow Six sarja ei ole kovin tuttu, mutta sen verran olen kuitenkin Rogue Spearia pelannut, että pystyn sanomaan Black Thornista suurin piirtein tarvittavat yksityiskohdat.
Totuttuun tapaan ennen varsinaiseen toimintaan syöksymistä pelissä valmistellaan tehtäväsuunnitelma, jonka tosin voi jättää “päämajan” huoleksi jos ei halua päätään vaivata turhalla hömpötyksellä. Jos haluaa silti itse suunnitella tehtävänsä, pitää ensin valita listasta tehtävään mukaan otettavat sotilaat, mitä aseita niille annetaan ja minkälaisiin pukuihin ne puetaan. Sotilaita on listassa aika monta ja ne kaikki jakautuvat useaan eri ryhmään: Assaulttiin, demolitioniin, elektroniikkaan, tiedusteluun ja tarkkaampujiin. Jokainen sotilas on oma persoonansa ja jokaisella on omat taitotasonsa; joku saattaa olla hyvä hiippailussa, kun taas toinen saattaa olla hyvä johtajuudessa tai itsekurissa.

“Persoonallisten” sotilaiden lisäksi jokaisesta ryhmästä löytyy loputon määrä reserviläisiä, jotka ovat aina paljon huononmpia kuin edellä mainitut, mutta niitä voi ottaa mukaan esimerkiksi korvattaviksi, eli toisin sanoen ei raasta hermoja jos yksi reserviläisistä kuolee. Sotilaiden lisäksi valitaan jokaiselle asusteet tehtäviä varten. Vaihtoehtoja löytyy erivärisistä ja erilaisen “suojakerroksen” omaavista puvuista. Jälkimmäiseen ainakin vaikuttaa liikkuvuuden mukavuus, mutta eri värien suhteen en havainnut mitään peliin vaikuttavia eroja.. Voihan olla että “väärän” värin valinta tehtävään auttaa terroristeja huomaamaan pelaajan sotilaat helpommin.

Aseita pelissä on ihan kiitettävä määrä ja sen lisäksi monista aseista löytyy vaimennetutkin versiot. Itse ainakin päädyin valitsemaan lähes jokaiseen tehtävään vaimennetut aseet, etten hermostuttaisi terroristeja laukauksilla. Aseiden lisäksi Rainbow Six sotilaat voivat ottaa mukaansa tehtäviin erilaisia “työkaluja”. Tällaisia ovat esimerkiksi demolition kit, flashbangit, breaching charget ja heartbeat sensorit. Ensimmäinen nopeuttaa pommien asentamista/purkamista, toisen voi esimerkiksi heittää nurkan taa terroristin syliin, sokeuttaen tämän hetkeksi ja täten antaen mahdollisuuden turvalliseen siivoukseen. Breaching chargella voidaan räjäyttää ovi saranoiltaan ja nopeasti rynnätä huoneeseen ja heartbeat sensoreilla voi nähdä kartasta kaikki terroristit ja panttivangit.

Omasta mielestäni pelin aikana suurin hyöty oli heartbeat senrorista, jonka avulla pystyi hyvin paikantamaan terroristien sijainnit — toinen juttu oli tietysti se että miten saada ne eliminoitua herättämättä likaa huomiota. Muita apulaitteita ei niinkään tullut käytettyä, flashbangitkin kun jostain syystä onnistuin ainoastaan heittämään aina omille jaloilleni.

Totesin pikaisen valmissuunnitelmakokeilun jälkeen, että on paras ehkä tehdä oma suunnitelma, koska kaikki valinnat eivät välttämättä kuitenkaan parhaita mahdollisia ja kun pelin tekoäly ei ole sieltä parhaimmasta päästä ja vaikka yleensä vihollisen havaittuaan tiimikaverit yrittävät päästää ne päiviltään, ovat ne joskus hieman tyhmiä seisoen esimerkiksi vain paikallaan sen jälkeen kun kaveri on ammuttu viereen kuoliaaksi, eivät edes tajua hakea suojaa tai kyykistyä. Toinen huono puoli valmissuunitelmissa on waypointit, joita en itse käyttänyt ollenkaan, koska mielestäni tietokoneen ohjattavana olevat tiimikaverit kävelevät hieman liian varomattomasti niille määrättyjä waypointteja pitkin jolloin vihulaiset pääsevät napittamaan pelaajan tiimiläisiä helposti.

Tähän kun vielä päälle lisää sen, että terroristien osumatarkkuus on kirjaimellisesti murhaavan tarkka. Lähes aina kun pelaajan kohdatessa terroristin, ampuu se samalla sekunnin sadasosalla kohti, oli se sitten kaukana tai lähellä, ellei tietysti satu olemaan selin pelaajaan. Syytä onkin osua välittömästi vihulaiseen kun ampuu sitä kohti, muuten koko homma saattaa mennä pipariksi. Muilta osin vihulaisten tekäly on myöskin aika keskiverto. Ne eivät esimerkiksi ollenkaan reagoi kuolleisiin tovereihinsa jotka makaavat maassa, mutta jos ne sattuvat olemaan kuulo tai näköetäisyydellä, kun viikatemies vie kaverin, saattavat ne juosta suojaan väijymään, hyökätä kohti pelaajaa tai esimerkiksi tappaa panttivangin jos sattuu lähellä sellaista olemaan.

Pelin kampanjan aikana pelaaja pääsee ammuskelemaan Venezuelassa, Tunisiassa, Djiboutissa, Nigeriassa, Thaimaassa, Hollannissa, Keniassa, Italiassa, ja Kreikassa. Itse pelasin peliä veteran vaikeustasolla, joka on medium ja täytyy sanoa, että pelin vaikeustaso nousi heti parin ensimmäisen helpohkon tehtävän jälkeen sen verran, että useita tehtäviä tuli tahkottua moneen kertaan, mutta paljon kokeneemmille pelaajille homma saattaa tietysti olla helpompi. Jos homma muuttuu liian vaikeaksi, voi peliä helpottaa automaattisella tähtäimellä, joka vihollisen havaittuaan automaattisesti siirtää tähtäimen vihollisen pään kohdalle.

Pelin tapahtumapaikat vaihtelevat risteilylaivasta hotelliin ja sairaalasta afrikkalaiseen pikkukylään. Melkein kaikissa pelin yhdeksässä tehtävistä täytyy pelastaa panttivankeja, tarkoittaen myös sitä, että yhtään niistä ei saa kuolla tai tehtävä on välittömästi ohi. Tällaisenaan tehtävät tuntuvat hieman saman toistolta, mutta koska pelin kaikki kentät ovat hienosti suunniteltuja, eikä yhtään samanlaista pelissä onneksi ole, antaa sen anteeksi. Jokainen pelin kenttä on suunniteltu siten, että yleensä ei kovin pitkälle voi nähdä ja kentissä täytyykin edetä jatkuvasti varoen. Tässä apuna onkin onneksi hyvä kulman taakse kurkkimis ominaisuus, kunhan vaan muistaa että jos nurkan takana on terroristi kasvot pelaajaan päin, on siihen osuttava heti ja tämä luo hyvän pelitunnelman, jollainen mielestäni oli myös esimerkiksi Operation FlashPointissa.

Onnistuneen tehtävän jälkeen jopa tuntuu siltä, että olisi jotain saavuttanut, pelinaikaista tallennusmahdollisuutta kun pelissä ei ole ollenkaan. Kun pelin varsinainen kampanja on ohi, jää jäljelle mahdollisuus pelata moninpeliä netissä tai pelata harjoitus -ja/tai kampanjatehtäviä yksinpelinä erilaisina pelimuotoina joita ovat: Assault, Recon, Hostage Rescue, Lone Wolf, Defend ja Terrorist Hunt.

Kaikissa paitsi Recon pelimuodossa pitää käytännössä ampua terroristeja pienin eroavaisuuksin; assaultissa ja terrorist huntissa on tavoitteena oikeastaan täysin sama asia: tapa kaikki terroristit. Hostage Rescuessa nimensä mukaisesti pitää pelastaa kaikki panttivangit, Defendissä pitää vartioida nappulaa jota terroristit jostain syystä himoitsevat päästä painamaan ja Lone Wolfissa pitää joko tappaa kaikki terroristit tai päästä tarkistuspisteelle elävänä. Ensimmäiseksi mainitussa Reconissa pitää päästä hiippailemalla tavoitteeseen ilman että kukaan koko tehtävän aikana huomaa pelaajaa kertaakaan.

Pelin pituuden huomioon ottaen kuullostaa uskomattomalta, että pelistä saa pulittaa kokonaisen pelin hinnan. Kannattaakin vakavasti harkita onko peli todella rahan arvoinen, kun Red Stormin seuraavan, uudella grafiikkamoottorilla höystetyn taktiikkaräiskintä Ghost Reconinkin julkaisu alkaa olla ovella.

Black Thorn käyttää samaa grafiikkamoottoria kuin mitä kaikki aikaisemmatkin Rainbow Six -sarjan pelit ja täytyy kyllä sanoa että sen huomaa; Pari vuotta vanhan pelimoottorin tekstuurit ovat läheltä katsottuna suorastaan kamalan näköisiä ja pelin grafiikka on yleisesti ottaen aika kulmikasta eikä yksityiskohdilla paljoa brassailla.

Graafisia detaileita voi onneksi säätää pelin valikoista, jos joku nyt sattuu vielä omistamaan koneen, jossa peli ei pyöri.
Testikoneessa oli kaikki dynaamiset valaistukset, sääefektit sun muut täysillä detaileilla, mutta ei se silti pelin ulkonäköä pelasta joka on jo auttamattoman vanhan näköinen. Jos jotain hyvää sanottavaa pitäisi löytää pelin grafiikoista, niin voisi kai tietysti sanoa, että ainakin peli pyörii. Itse pelasin peliä 1152×864 resoluutiolla ja yllä mainitut detailit täysillä.

Black Thornin pelimoottorin ollessa jo parin vuoden ikäinen, on siltä turhan odottaa enää mitään ennennäkemättömän hienoa. Pelin äänimaailma on suoraan sanottuna köyhä. Kovinkaan montaa pelinaikaista ääntä ei kuulu, ainoastaan aseiden äänet ja vihulaisen tuskanhuudot. Minkäänlaisia askeleiden ääniä ei kuulu terroristien tai omien kengistä, joka tuntuu hieman omituiselta. Taustalla kyllä kuuluu aina silloin tällöin jonkinlaista tunnelmanluonti musiikkia, mutta se soi olemattoman hiljaisella muihin ääniin verrattuna ja muutenkin se on käytännössä vain yksi lyhyt “musiikkiraita” joka soi jokaisessa kentässä yhä uudelleen ja uudelleen alusta.

Vihulaisia ammuttaessa ne yleensä päästävät jonkinlaisen kuolinäänen, mutta ne kuullostavat välillä siltä kuin niiden ääninäyttelijä(t) olisi puhuneet ne johonkin peltipurkkiin. Pelin valikoissa soiva tunnari tosin on ainakin omasta mielestäni hyvä ja muistuttaa jonkin verran The Rock elokuvassa soinutta musiikkia. Itse pelin kannalta sillä ei tietystikään ole mitään merkitystä mitä valikoissa soi, mutta kumminkin. Peli tukee myös EAX-ääniefektejä, mutta itse en ainakaan huomannut mitään kolmiulotteisuutta pelin äänissä. Mutta eihän pelissä toisaalta paljon mitään ääniä tunnu olevan muutenkaan.