Sid Meier's Civilization V - Brave New World arvostelussa

Monen vannoutuneen Civilization-fanin mielestä Sid Meier?s Civilization V oli harppaus eteen ja puolikas taakse. Harvoin kuulee kenenkään haikailevan primitiivisen sodankäynnin ja kymmenien yksiköiden kuolemanpinkkojen perään, mutta puhuttaessa pelillisistä mekanismeista ja syvyydestä, voi lopputulosta sanoa syystäkin turhan pelkistetyksi. Jokainen vähänkin pidempään Firaxisin touhuja seurannut tietää kuitenkin, että puutostilaa kestää vain ensimmäiseen, maksimissaan toiseen, julkaistavaan lisäosaan saakka. Ja toden totta ? Gods and Kings palautti Civilizationiin uskonnot ja vastikään ilmestynyt Brave New World koulii diplomatiaa, kaupankäyntiä ja kulttuuria.

Jos tunnistit omat mietteesi edellisestä kappaleesta, on Brave New World luultavasti juuri sinua varten. Se syventää Civilization V:n vankkaa peruskonseptia lukuisin strategisin elementein harhauttamatta huomiota olennaisesta tai sortumatta typerryttävään mikromanagerointiin. Peli näyttää sekä tuntuu yhä vahvasti Civilization V:ltä, mutta voittostrategioita on enemmän. En ajatellut käyttää liikaa palstatilaa peruskonseptin kertailuun, joten mikäli se kiinnostaa, voi Civilization V:n arvostelun käydä lukaisemassa täältä.
Brave New World pureutuu pääasiassa juuri niihin asioihin, jotka Civilization V:ssä tökkivät. Ensimmäisenä kulttuuri ja kulttuurivoitto. Vaikka peruspelistäkin toki kulttuurivoitto löytyi, keskittyi se liikaa passiiviseen sosiaaliparadigmojen keräilyyn ja jäi täten ainakin allekirjoittaneelta melko vähälle huomiolle. Brave New Worldissa tuotetaan paitsi kulttuuria myös turismia, jotka peli kuvaa ikään kuin hyökkäykseksi ja puolustukseksi. Kulttuurivoitto napsahtaa sille sivilisaatiolle, jonka turismipisteet ylittävät muiden maiden tuottaman kulttuurin. Pisteiden keräilyyn tarjotaan välineiksi rakennuksia, taiteilijoita ja arkeologiaa. Suuret artistit osaavat tuottaa taidetta, kirjallisuutta ja näytelmiä, kunhan valtio tarjoaa sopivat fasiliteetit ja muusikot voivat käydä keikkailemassa rajojen ulkopuolella. Arkeologit osaavat kaivella museoihin varastoitavia arvoesineitä tai rakentaa turistinähtävyyksiä muinaisraunioiden jäänteille. Hauskana yksityiskohtana, muinaisjäänteet syntyvät niille seuduille, joilla todella on käyty taisteluita pelin ensimmäisinä aikakausina.

Toinen erittäin keskeinen uudistus liittyy kaupankäyntiin. Kauppareitit rakennetaan tällä kertaa konkreettisilla yksiköillä, karavaaneilla, joita voi lähetellä naapureiden ja kaupunkivaltioiden ohella myös omiin kaupunkeihinsa. Ulkomaankauppa tuo rahaa kaikille osapuolille, joskin suurimman tulot nappaa se jolla on eniten resursseja ja sopivimmat sosiaaliparadigmat. Halusi tai ei, vankkurien mukana kulkevat myös uskonnot sekä teknologiset vaikutteet. Pelistrategian kannalta merkittävin parannus lienee kuitenkin kotimaankauppa, joka mahdollistaa ruoan ja tuotantopisteiden siirtelyn kaupungista toiseen. Kun ylijäämäiset suurkaupungit voivat viedä tuottojaan rajaseutujen kehityskohteille, voi kaupunkeja perustaa surutta myös vähän vähemmän elinvoimaisiin maastoihin.

Yksi lempiparannuksistani Civilization V:ssä olivat roolipelien taitopuita muistuttavat sosiaaliparadigmat. Niiden jatkeeksi ovat Brave New Worldissa tulleet aatteet, jotka ovat ikään kuin samaa asiaa, mutta hieman monipuolisimpina ja vapaammin valittavina paketteina. Pääsuuntia on kolme: vapaus, järjestys ja autokratia. Jokainen pilkkoutuu 14 yksittäiseen parannukseen, jaettuna kolmelle eri tasolle. Toisin kuin sosiaaliparadigmoissa, pelaajan ei tarvitse maksimoida yhtä suppeaa osa-aluetta, päästäkseen käsiksi parhaisiin bonuksiin, vaan mikä tahansa valikoima ylätasojen parannuksista riittää. Aatteet heijastuvat myös diplomatiaan, sillä samaa aatetta kannattavat valtiot suhtautuvat suopeammin toisiinsa. Riittävän vahva valtio voi runnoa oman aatteensa jopa globaaliksi aatesuunnaksi Brave New Worldin uudessa maailmankongressissa.

Tästä pääsemmekin Brave New Worldin viimeiseen, ehkä jollain tapaa mielenkiintoisimpaan uudistukseen, eli maailmankongressiin. Ensimmäinen painokoneen keksinyt ja pallon muihin asukkeihin törmännyt sivilisaatio, tulee perustaneeksi maailmankongressin, joka kokoontuu äänestämään globaaleista käytännöistä muutaman vuoron välein. Jokaisella maalla on kaupunkivaltioiden ystävyyksistä riippuva määrä delegaatteja, joita voi asettaa joko puoltamaan tai vastustamaan ehdotuksia. Miltä kuulostaisi ydinsulkusopimus tai pahimmalle kilpakumppanille langetettu taloussaarto? Ehkä jokin vähemmän passiiivis-aggressiivinen vaihtoehto kuten kansainvälinen avaruusasema tai maailmannäyttely? Jokaisella päätöksellä on konkreettiset vaikutuksensa niin itse peliin, kuin sivilisaatioiden välisiin suhteisiinkin.

Maailmankongressi on ehdottomasti yksi Brave New Worldin parhaista ideoista. Se korostaa kaupunkivaltioiden merkitystä ja antaa pelaajalle vakoilu- ja sotatoimia legitiimimmän tavan vaikuttaa naapurivaltoihin. Se herättää maailman eloon ja saa maailmanpolitiikan tuntumaan verkostoituneemmalta sekä myös jollain tapaa todellisemmalta. Tässä valossa onkin hieman harmillista, ettei perinteiseen kahdenkeskiseen diplomatiaan ole juuri panostettu. Vieraiden valtojen johtajat tuntuvat vähemmän sotaisilta, mutta muutoin yhtä typeriltä kuin ennenkin. Turhasta kiukuttelu, epäedulliset sopimukset ja muu kintaalla viittaaminen omalle tai yhteiselle edulle on yhä arkipäivää. Eräskin pasifistinen naapurivalta päätti hylätä liki tuhatvuotisen kauppasuhteen ja norsunluulahjukset, koska rohkenin toimia kaupunkivaltioita vapauttavana maailmanpoliisina mantereen toisella puolen.
Sokerina pohjalla, Brave New World sisältää uusia sivilisaatioita ja yksiköitä. Sivilisaatioita on jopa kymmenen uutta, vaihdellen sotaisista zuluista Puolaan ja Etiopiaan. Yksiköitä on vain kourallinen, joista suurin piirtein kaikki ovat sivilisaatiokohtaisia, kuten esimerkiksi Comanche-ratsastajat tai Brasilian Pracinha-sotilaat. Poikkeuksena Firaxisin XCOM – Enemy Unknown:sta lainatut XCOM-joukkiot, jotka osaavat erikoistaitonaan jalkautua jopa neljänkymmenen heksan päähän lähtöpisteestään. En ole varma, onko tällainen Firaxisin omien pelien välinen ristiviittaus juuri sitä, mitä Civilizationin lisäosalta hain, mutta kenties se uppoaa samaan huumorin alakategoriaan, kuin tulevaisuuden aikakausien jättimäiset kuolemanrobotit.

Brave New World jättää jälkeensä hyvän maun. Ainoa legitiimiksi kokemani nillityksen aihe liittyy valtioiden kahdenkeskiseen diplomatiaan, joka on auttamattoman yksinkertaista ja epäuskottavaa, eikä sekään ole oikeastaan Brave New Worldin vika. Jos arvioi lisäosaa enemmän sen kannalta mitä se tekee, kuin sen mitä se ei tee, lienee turvallista sanoa, että se on kaikin puolin onnistunut. Arvosteluun käyttämäni parikymmentuntinen on loppujen lopuksi riittämätön aika sen selvittämiseen, kuinka paljon strategista arvoa uusista ominaisuuksista irtoaa pitkällä aikavälillä, mutta ensifiilis on vahvasti positiivinen. Uskallanpa siis suosittelen Brave New Worldia jokaiselle itseään kunnioittavalle Civilization V -veteraanille.