The Elder Scrolls V: Skyrim VR arvostelussa

Déja vù, Skyrim on täällä taas! Seitsemättä vuottaan puskeva roolipelivanhus on saanut jälleen uuden elämän, kun viime vuoden lopulla PlayStation 4:lle julkaistu Skyrim VR löysi tiensä viimein PC-puolelle. Verkkofoorumin vääräleuat ovat vihjailleet homman lipsahtaneen jo nääntyneen lehmän lypsämiseksi, mutta kehtaisin väittää VR-version olevan yksi hartaimmin odotetuista painoksista. Kunnollisia virtuaalitodellisuusroolipelejä löytyy nimittäin tällä haavaa vielä hyvin vähän, Skyrimin kokoisista mammuteista puhumattakaan. Odotus palkitaan korkojen kera: The Elder Scrolls V: Skyrim VR ampaisee kaikkine vikoine ja kummallisuuksineenkin virtuaalitodellisuuspelien kirkkaimpaan kärkeen.

Skyrimin tarina alkaa olla sen verran moneen kertaan kerrottu, etten haaskaa siihen aikaa saati energiaa. Vuosituhansia kadoksissa olleet lohikäärmeet tekevät paluuta sodan repimässä Skyrimissa, ja pelaaja – sattuman kaupalla teloituspölkyltään vapautuva seikkailija – osoittautuu legendaariseksi liskontappajaksi, Dovakimiksi. Suonissa virtaa lohikäärmeiden veri ja suussa taipuu lohikäärmeiden kieli, joka mahdollistaa koko joukon toinen toistaan kätevämpiä, kuolleista lohikäärmeistä käyttövoimansa imeviä taikoja. Maailman kohtalo makaa pelaajan käsissä, mutta tosiasiassa panokset tuntuvat pieniltä ja tarina heppoiselta. Käsikirjoitus ei näet lähtöjäänkään ollut Skyrimin suurin vahvuus, eikä se ole ajan myötä sellaiseksi myöskään muuttunut.

Skyrimin todellinen viehätys piilee vertaansa vaille olevassa vapauden tunnussa ja upeassa avoimessa maailmassa. Jos ja kun pääjuonella heittää vesilintua, tarjoavat lumiset vuoristot, jylhät metsät, kodikkaat kylät sekä massiiviset luolat enemmän kuin riittävästi kompensaatiota onnettomalle juonelle. Joka nurkan takana häämöttää jokin aarre tai uusi seikkailu, ja pelin lukuisat sivutehtävät tuovat vapaaseen haahuiluun juuri sopivassa motivaatiota. Tekemistä löytyy valtavasti: miltä kuulostaisi maine ja kunnia maagien killassa, elämä vampyyrina, tai pieni ekskursio pelin lukuisiin linnoituksiin tai luoliin? Ehkä aikansa saisi kulumaan sittenkin omassa pienessä kodissaan tai omatoimikemistinä, hirviöiden sisälmyksiä lähiniityn yrtteihin sekoitellen. Kyse on jo lähtöjään uskomattoman laajasta teoksesta, ja VR-kakun koristeeksi on nakattu vieläpä kaikki pelin maksulliset lisäosat Dawnguardista Hearthfireen. Vaikka olen upottanut alkuperäiseen Skyrimiin (sekä taannoin julkaistuun Special Editioniin) pitkälti toistasataa tuntia, onnistui Skyrim VR yhä yllättämään minut sellaisilla paikoilla ja tehtävillä, joita en ollut koskaan ennen huomannut.

The Elder Scrolls V: Skyrimin hienous on siinä, kuinka se imee pelaajan maailmaansa, ja mikäpä tukisikaan tätä paremmin kuin virtuaalitodellisuus. Vaikka ajan hammas on päässyt puraisemaan grafiikoita, muuttaa virtuaalitodellisuus jokiuomat, metsät, luolat ja kylät erehdyttävän todellisiksi paikoiksi. Etenkin mittakaavan tuntu säväyttää: en ollut koskaan tajunnut, kuinka Bleak Falls Barrow:n temppeli taantuu mahtipontisesta holvista suorastaan klaustrofobiseksi katakombiksi tai kuinka massiivinen Skyrimiä dominoiva Throat of the World -vuori todellisuudessa onkaan. Ruudulla vaatimattomat jättiläishämähäkit ovatkin oikeasti noin parimetrisiä kammotuksia, Skeever-rotatkin lähes koiran kokoisia ja jättiläisetkin ovat todella jättiläisiä. Uusi perspektiivi nostaa esiin myös Skyrimin lukuisat arkiset yksityiskohdat, kuten ruokapöytien kirjaillut kulhot, ranskanleivän kokoiset perunat tai vaikka pubien kyltit. Skyrim muuttuu oikeastaan ihan uudeksi maailmaksi, jossa jopa tuttuakin tutummat paikat ovat hetken aikaa silkkaa taikapölyä ja ihmetystä.

Pelattavuutensa puolesta Skyrim VR hoitaa homman kunnialla, joskin melko ennakoitavin kompromissein. Liikkua voi sisäkorvansa huomioiden joko liukumalla tai teleporttihypyillä. Jopa gamepadia tuetaan, mikäli joku sellaista jostain syystä kaipailee. Jousiammunta ja magia toimivat Viven liikeohjaimilla jopa paremmin kuin gamepadilla tai hiirella, mutta lähitaistelun tuntuma on onneton – osumalaatikot ovat liian suurpiirteisiä ja viholliset lyövät pelaajaa joskus jopa parin metrin päästä. Lyönnin nopeudella ei ole vaikutusta käytännön vaikutusta vaurioon ja taistelu on ylipäätään pelkkää ilmavaa hutkimista, kunnes vihollinen lysähtää räsynukkena maahan. Myös kahden käden aseet ovat melkoinen antikliimaksi, sillä ne ovat itse asiassa pelkkiä yhden käden aseita, joiden kanssa ei voi pitää kilpeä. Keveyttä lyöntituntumasta saa tuskin poistettua, mutta osansa huonoon kokemukseeni toi varmasti myös peliin livahtanut room scale -bugi, jonka vuoksi pelaajahahmon osumalaatikko pysyy aina keskellä pelihuonetta, vaikka pelaaja liikkuisi ja väistelisi pää hiessä. Virhe on onneksi myönnetty, noteerattu ja luvattu korjata.

Jousipyssyjen ja loitsujen kanssa kokemus on jotain ihan muuta. Jousella ammutaan VR-peleille ominaisella tyylillä, vetämällä nuoli apukädellä taakse, tähtäämällä ja päästämällä liipaisimesta. Homma vaatii hieman harjoittelua, mutta kunhan sen kanssa pääsee sinuiksi, voi nuolia laskea vihollisten niskaan kuin märimmässä Legolas-fantasiassaan; tulinopeutta rajoittaa vain hutiloinnista kärsivä tarkkuus ja pelaajan oma nopeus. Kun ammuntaan sekoittaa vielä oikeaa kyykistelyä vaativan, ns. “realistisen hiiviskelymoodin”, alkaa luolastojen koluaminen käydä ihan oikeasta liikunnasta. Loitsut ovat yksinkertaisempia käyttää: riittää kuin sohii kädellä oikeaan suuntaan ja painaa liipaisinta. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan vähennä sitä tosiasiaa, että salamoiden syökseminen käsistään saa olon tuntumaan julmaksi ja voitokkaaksi kuin Sith-lordilla konsanaan.

Muilta osin Skyrim VR:n käyttöliittymä tuntuu toimivalta. Peruspelistä tutut valikot olivat yllättävän helposti hallittavissa Viven trackpadia pyyhkimällä ja niin uimiseen kuin hiiviskelyynkin tarjotaan pariakin erilaista kontrollimahdollisuutta. Esineitä voi pyöritellä käsissään tunkematta niitä reppuun, mutta jostain syystä tavarat tahtovat leijailla ainakin metrin liian kaukana ja tipahdella Dovakimin kömpelöistä käsistä ilman selvää syytä. Haitta on loppujen lopuksi vähäinen ja uskoisin joko kehitystiimin tai modiyhteisön päivittävän tämänkin asian kuntoon ennemmin tai myöhemmin.

Visuaalisesti Skyrim VR ottaa hienoista takapakkia toissa vuonna julkaistuun Special Editioniin nähden. Hieman puuromaisista tekstuureista päätellen visuaalisten herkkujen määrä on mitoitettu PlayStation 4:n muisti- ja tehokapasiteettia silmällä pitäen, mutta toisaalta peli ei vaadi mahdottomia näytönohjaimelta ja pyöri tasaista 90 kuvan sekuntivauhtia ilman pienintäkään yskäisyä. Jos näytönohjaimesta löytyy vääntöä, saa Skyrim VR:stä melko pienellä vaivalla kertaluokkaa kauniimman, sillä vaikkei virallista moditukea löydykään, tuntuivat jotakuinkin kaikki Special Editionin tehdyt yhteisömodit toimivan heittämällä VR-versiossakin.

Olin rehellisesti sanoen vähän skeptinen sen suhteen, jaksaako Skyrimin maailma enää vuosien ja lukemattomien pelituntien jälkeen herättää intohimoja edes VR-versiona. Nyt kun olen saanut hämmästellä metrien korkuisen vesiputouksen yllä roikkuvaa punertavaa kuuta, reflektoida lähes pakokauhua herättänyttä sukellusreissuani sysimustaan vuoristojärveen ja tuntea itseni voittamattomaksi jousisankariksi luolassa lymyillyttä rosvojoukko vastaan, olen täysin varma, että virtuaalinen Skyrim tulee viemään elämästäni vielä kymmeniä tunteja. Kokemus ei ole likimainkaan täydellinen, eikä lähitaistelua voi saada realistisesti kuntoon ilman täydellistä fysiikka- ja animaatiokoneiston remonttia, mutta jo pelkkä pelimaailman skaala ja yksityiskohtien määrä tekevät Skyrim VR:stä yhden parhaista, ellei jopa parhaan markkinoilta löytyvän VR-pelin.

Suosittelen lämpimästi.