007 First Light tarjoaa parasta Bondia sitten Casino Royalen

James Bond on elävä todiste siitä, etteivät hyvätkään elokuvalisenssit olet saaneet videpelimaailmassa aina ansaitsemaansa huomiota. Olipa kyse sitten vuoden 1985 A View To A Kill: The Computer Gamesta tai vuoden 2008 Quantum of Solacesta, on tarjolla ollut parhaimmillaankin keskinkertaisuutta. Jopa nostalgiassa paistatteleva Golden Eyekin jakaa mielipiteitä riippuen, sattuiko oma ysäri vierähtämään enemmän Nintendo 64:n vaiko PC:n puikoissa. Aika vetää ruksi seinään ja lisätä luku aikakirjoihin, sillä tanskalaisen IO Interactiven 007 First Light on ensimmäinen virtuaali-Bond, joka onnistuu haastamaan – ehkä jopa päihittämään – useimmat valkokangasvastineensa.

007 First Light kertoo oman versionsa maailman kuuluisimman agentin syntytarinasta. Brittilaivaston 26-vuotias lento-operaattori, James Bond, joutuu totisen paikan eteen, kun terroristit pudottavat erikoisjoukkoja kuljettavan helikopterin Islannin rantavesiin. Bond tarttuu rytäkän ainoana selviytyjänä toimeen ja onnistuu silkalla jääräpäisyydellään pelastamaan ison joukon MI6-operaattoreita terroristien kynsistä. Uroteko palkitaan oikopolulla 00-agenttien koulutusohjelmaan ja muun vuosikurssin halveksunnalla. Kivikkoisesta alkutaipaleesta ja surkeista komennuksista käynnistyy tapahtumaketju, joka nostaa kurittoman tulokkaan vastavoimaksi koko Britannian tiedustelumaailmaa ravistelevalle salaliitolle.

First Lightin ilmeisin ja merkittävin onnistuminen on sen tarina. Patrick Gibsonin tähdittämä Bond on oma persoonansa, joka säilyttää hahmon tunnistettavimmat piirteet matkimatta liian tarkasti valkokangasesikuviaan. Vähän yli viisitoistatuntiseen kertomukseen mahtuu huomattava laaja ja huolellisesti kirjoitettu sivuhahmojen kaarti aina Bondin kurssikavereista Moneypennyn, Q:n ja M:n kaltaisiin vakionaamoihin. Kaikissa on jotain tuttua ja jotain uutta: Moneypenny on tiukassa paikassa yllättävänkin aloitekykyinen operaattori, kun taas Q vetää kaksoisroolia insinöörinä ja tyylimentorina, joka opettaa Bondia muun muassa solmimaan rusetin. Pahikset – joita viljellään Bond-tarinaksi epätavallisen paljon – jäävät selvästi ohuemmiksi ja vähän turhankin sarjakuvamaisiksi. Tarinassa on paljon henkilökohtaisia sävyjä, jotka tuovat mieleen Daniel Craigin, mutta viimeisten lukujen kohdalla toiminta eskaloituu silkaksi Brosnaniksi. Ei siis mitään kuoleman vakavaa, mutta sitäkin viihdyttävämpää.

Pelinä First Light ammentaa samasta kaivosta kuin IO Interactiven Hitman, mutta sekoittaa mukaan rutkasti enemmän toimintaa. Pelaamisen voi jakaa karkeasti kolmeen osioon: sosiaaliseen hiiviskelyyn, jossa panokset ovat matalat ja tarinankerronta pinnalla, suljetuilla alueilla hiippailuun, jossa eskalaatiot hoidetaan pääsääntöisesti nyrkein sekä räiskintäosioihin, joissa jopa koeaika-agentti saa luvan eliminoida niin viholliset kuin ympäristöt. Mukana on myös pari ajeluosiota, mutta jäävät sen verran sivurooliin, että niitä voi pitää melkeinpä peliä rymittävinä hengähdystaukoina.

Sosiaalinen hiiviskely muistuttaa Hitmania, mutta keskittyy enemmän avoimien ympäristöjen tutkimiseen ja tarinaan kuin varsinaiseen ongelmanratkaisuun. Tyypillisenä pulmana on livahtaa suljetuille alueille cocktail-kutsujen tai hotellien takahuoneisiin, mikä onnistuu yhdeksässä tapauksessa kymmenestä salakuuntelemalla sivullisia ja luomalla harhautuksia Q-laboratorion ikivihreillä agenttityökaluilla. Q-kellolla voi käynnistellä radioita tai pölynimureja, kun taas kännykästä sujahtava myrkkynuoli aiheuttaa pahoinvointia. Laitteiden polttoaineeksi kelpaavat paristot, akut ja arkikemikaalit aina alkoholista pesunesteisiin. Osioilta ei kannata odottaa Hitmanin kompleksisuutta, vaikka peli tarjoaakin toisinaan erilaisia sosiaalisia- ja hiiviskelyvaihtoehtoja. Panokset ovat kaikkiaan matalat, eikä edes mokailusta seuraa mitään alueelta poistamista kummempaa. Jos Bondin sosiaalisessa akussa riittää latinkia, voi samettikielinen sankarimme myöskin puhua itsensä pois pinteestä, mikä istuu aivan erinomaisesti teemaan ja tunnelmaan.

Kiperämmätkin hiiviskelytilanteetkin on rakennettu jouheviksi ja anteeksiantaviksi. Q-aparaatit palvelevat samoissa funktioissa kuin ihmistenkin ilmoilla, mutta panosten kasvaessa, Bondilta luonnistuu myös kutsuhuuto ja nyrkkinukutus. Jos ja kun homma menee täysin vihkoon, puretaan jännitteet Daniel Craig-henkisellä joukkotappelulla, jossa pöydän kulmat, hyllyt ja naamalle viskeltävät kahvikupit ovat yhtä sallittuja työkaluja kuin nyrkit ja jalat. Taistelusysteemi näyttää, kuulostaa ja tuntuu erinomaiselta: keltaiset lyönnit torjutaan, punaiset väistetään ja kovimmat lihaskimput hoidellaan heitoin tai juoksutaklauksin. Näytöt, näppäimistöt ja koriste-esineet särkyvät ja kirjat putoilevat hyllyistään, kun Bond paiskoo vartijoita suorastaan paniikinomaisella tehokkuudella. Hahmot ottavat nojaa seinistä ja pöytäpinnoista, ja lentelevät välillä jopa pöytien ja kaiteiden yli. Homma taputellaan alue kerrallaan ja peli palautuu hiiviskelymoodiin heti kun huoneen viimeinenkin nyrkkisankari laskeskelee tähtiä.

Bondin tappolupa aktivoituu siinä vaiheessa, kun ensimmäinen vihollinen erehtyy avaamaan tulen. Räiskintäkohtaukset ovat intensiivisiä ja vaativat sopeutumista jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen. Bondilla on hyvälläkin hetkellä vain kourallinen ammuksia, jotka kannattaa tähdätä useimmiten joko suoraan päähän tai räjähtäviin tynnyreihin ja kaasuputkiin. Tyhjä ase paiskataan kohti vihollisia ja homma jatkuu nopealla tilannearviolla: tyrmätäkö lähin korsto olkapäällä vai rynnätäkö suojaan tai lähimmälle konepistoolille. Toisinaan edes päälaukaus ei ole vaivan väärti, jos voi ampua aseen kädestä tai jalat alta, ja rynnätä suoraan tukkanuottasille. Viholliset ovat aggressiivisia, eikä peli jätä hirveästi varaa epäröinnille – passiivinen Bond pääsee nopeasti hengestään.

Olipa kyse sitten räjähtävästä toiminnasta tai väkijoukkoon sulautumisesta, tuntuu IO Interactive valikoineen aivan täydellisesti Bondin hahmoon istuvat pelimekaniikat. Lopputulos tuo mieleen viime vuonna pelaamani Indiana Jones and The Great Circlen, joka onnistui kääntämään pelaajan veijarimaiseksi nyrkkisankariksi silloinkin, kun videopelimäinen verilöyly olisi ollut kätevin ratkaisu. Bond hoitaa ristiriidan tappoluvalla, mutta tapa, jolla se onnistuu sulauttamaan hiiviskelyn, lähitaistelun ja räiskinnän yhdeksi bondmaiseksi valinta-avaruudeksi on sanalla sanoen häkellyttävä. 007 First Light on peli, jota on melkein mahdoton pelata tuntematta itseään ainakin vähän 00-agentiksi.

Kirsikkana kakun päällä on tasosuunnittelu, jonka laadukkuus yllättää lähinnä ne, jotka eivät ole koskaan pelanneet kolmea viimeistä Hitmania. Loistohotellit, yökerhot, toimistopilvenpiirtäjät ja loppunäyttämönä toimiva high-tech -tukikohta edustavat onnistuneen Bond-seikkailun sydäntä, ja sattumalta myös IO Interactiven parasta osaamista. Tarjolla on glamouria, väkijoukkoja, hotellihenkilökunnan tupakkapaikkoja ja kaikkea siltä väliltä – toisinaan lineaarisina näyttämöinä, toisinaan vapaasti tutkittavina sokkeloina. Tasojen väliin mahtuu myös elokuvamaisesti ohjattuja toimintakohtauksia, jollaisia on totuttu näkemään viime vuosina lähinnä Sonyn yksinoikeuspeleissä. IO Interactive ei ole mikään Naughty Dog, mutta pääsee pelottavan lähelle samaa laatua.

007 First Light on audiovisuaalisesti enimmäkseen onnistunut. PC-pelaajan kultasilmä takertuu Xbox Series X -version aggressiiviseen kuvatarkkuuden skaalaukseen, mutta mieluummin puuroa pikseleihin kuin uhrauksia ruudunpäivitysnopeuteen. Peli on visuaalisesti Hitmaneja prameampi, mutta onneksi kuitenkin enemmän ajattoman videopelimäinen kuin hyperrealistinen. Audiopuoli on niin ikään hyvissä kantimissa. Rakkaus lähdemateriaaliin kuuluu etenkin musiikeissa, jotka yhdistävät huikealla tavalla uutta ja vanhaa. Lana Del Reyn First Light avaa shown niin, että ihokarvat nousevat pystyyn, mutta henkilökohtaisesti sain parhaat sävärit pelin loppupuolella, kun eetteriin pärähti yllättäen On Her Majesty’s Secret Service. Tuttuja teemoja ei onneksi piiskata kuoliaaksi, vaan hyödynnetään kuten muitakin Bond-viitteitä – hyvällä maulla ja säästeliäästi.

First Lightin reilun viidentoista tunnin mittainen tarina teki sisäisen Bond-fanini onnelliseksi, mutta samalla myös vähän haikeaksi: seuraavaa peliä saanee odottaa vuosia, eikä valkokangas-Bondia ole vielä edes valittu. Irtonaiset TacSim-harjoitukset ja IO Interactiven lupaamat eskalaatiotehtävät tarjonnevat käytännön pelattavaa tuleville viikonlopuille, mutta hyväkään tehtävä ei iske samalla tavalla ilman tarinaa. Jos Machine Gamesin Indiana Jones oli parasta Indyä sitten Viimeisen ristiretken, on First Light on parasta Bondia sitten Casino Royalen – elimellinen osa jokaisen Bond-fanin sivistystä.