Forza Horizon 6 vie tutut autofestarit lumoavaan Japaniin

Taas mennään! Nimittäin tutustumaan autokulttuurin kenties kiehtovimpaan kehtoon, Japaniin. Vetovastuu pelin kehittäneellä Playground Gamesilla on kova: Forza Motorsport -pelisarjan spin offina alun perin alkunsa saanut arcademaisempi autofestari- ja maanmuokkaussimulaattori on nostettu Xboxin lippulaiva-statukseen, sen jälkeen kun Motorsport-sarjan kehittäjä Turn 10 Studios kutistettiin ja siirrettiin Forza Horizonin tukistudioksi. Samalla studion iältään vajaa parikymppinen pelisarja käytännössä lakkasi olemasta, pelaajien keskuudessa vaisumpaa menestystä keränneen kahdeksannen osansa jälkeen arvostelumenestyksestä huolimatta.

Forza Horizon on melkeinpä alusta asti ollut tasalaatuinen: muutamat ensimmäiset pelit olivat tuoreella konseptilla tuotettua open world -huristelua ja siirtyminen Coloradosta italialaisempiin oliivimaisemiin toimi kivasti. Kolmonen esitteli näyttävästi Australian takamaat ja toi mukanaan myös kosteikkoakin mutaisten viidakko-osuuksien ja kutsuvansinisten merenrantojensa kera.

Nelonen esitteli vuodenajat ja sateinen Skotlanti oli ja on edelleen viehättävä paikka ajella, viehättävine kapeine keskiaikaisine ostoskatuineen päivineen. Forza Horizon 4:n miljöö on jopa niinkin kutsuva, että allekirjoittanut sinne jonain päivänä vielä aivan taatusti matkustaa livenäkin. Forza 5 oli lievä notkahdus: autokanta oli tylsästi kutakuinkin sama kuin nelosessa ja hienot vuodenajat lumisine maisemineen korvattiin.. Pelkällä ajoittaisella hiekkamyrskyllä. Kerran pari koettuna efekti oli hieno, mutta vuodenaikojen visuaalista vaihtelua jäi kaipaamaan, siksi koska – Meksiko oli tylsä paikka ajella! Vitosessa vuodenajat tarkoittivatkin enimmäiseen muutosta pelattavan tarjonnan sisällön osalta pelimaailman kartalla.

Muutamasta aiemmasta pelistä tutut korkeuserot ja hienosti vaihdelleet maisemat tuntuivat Forza Horizon 5:n Meksikossa muuttuneen pelkäksi tasaiseksi aavikoksi kaktuksineen, ajoittaisine pikkukylineen ja mäkineen. Silti: aivan liikaa hiekkaa! Ehkä oikeakin Meksiko on noin tylsä – mene ja tiedä, mutta maan valinta tai sen suunnittelu uutta Forza Horizon -pelin näyttämöä varten oli mielestäni väärä. Toki jos viitonen oli ensikastautuminen – se varmasti toimi ja siksi viidettä inkarnaatiota ei varsinaisesti voikaan sanoa huonoksi peliksi.

Forza Horizon 6 on kuitenkin ehdottomasti miellyttävämpi kokemus kaikki aiemmat FH-pelit kokeneelle. Japani on eksoottinen paikka – yhtä lailla kuin ihana Havaiji oli Ubisoftin Forza Horizonin kloonissa, The Crew Motorfestissä. Honolulun saarella käyneenä, on helppo todeta, että Test Drive Unlimited -peliä hieman autenttisemmin mallinnettu, modernimpi kokemus oli napakasti kohdallaan. Ei FH6:ssakaan vuodenaikojen vaihtelua juuri huomaa, maisemat ehkä vähän muuttuvat, mutta jälleen pääpaino on pelilistan sisällössä, ”pelikausissa”, eli viikon pituisissa vuodenajoissa.

Yhä kauniin sutjakkaasti (varsinkin performance-tilassa) häikäsevät visuaaliset yksityiskohtansa piirtävän Forza Horizon -pelisarjan moottorilla esittäytyvä Japani tarjoaa kirsikkapuita, vuorimaisemaa, merellistä näkymää, kuin hienoja korkeuserojakin sekä driftareiden unelmaa, jossa luistatellaan kapeita vuoristoreittejä alas. Luminen Mount Fujin huippu autolla ajettavine ja driftattavine laskettelulatuineen kuuluu sekin osaksi kokemusta.

Pelimekaanisesti pelisarjan kuudes osa on kuitenkin faneille pitkälti tuttu tapaus. Tekoäly ajelee jälleen vähän tylsän drivatar-systeemin voimin, jonka sanotaan mallintavan ajoprofiilinsa oikeista pelissä kohdatuista pelaajista – toisaalta se luo aina jopa sellaisista ystävälistallani olevista pelaajista, jotka eivät pelisarjaa ole koskaan pelanneet tekoälykuskeja, joten mikä tässä on totuus? Joka tapauksessa kisatekoälynä drivatar on joko turhan helppo tai sitten ”yli keskitason” -vaikeustason valinnalla saa ajella totaalisen kuminauhatekoälyn kanssa, joka ei myöskään tee juurikaan ajovirheitä.

Kisaaminen on sinänsä kivaa ja tuo sitä adrenaliinia pintaan parhaimpina yksittäisinä hetkinä, mutta monesti loppufiilis kisoista maaliin tultaessa jää keinotekoiseksi, jossa ainoastaan pelaaja sortuu ajovirheisiin ja muut ajelevat letkassa joko pelaajan takana tai edellä. Vaihtoehtona on lopettaa yksinpelaaminen ja siirtyä toisinaan sikailuksi meneviin nettisessioihin, joista kaksi pelimuotoa tarjoaa uutta pelattavaa: Spec Racing ja touge showdown. Ensimmäisessä jokainen ajaa samantehoisella autolla sekapinnoilla, eli hiekkaa ja afalttia on alla. Touge showdownit ovat 1vs1 -kisaamista pitkin kapeita vuoristoreittejä, joka tuo mieleen vanhan Need For Speed: Carbon -pelin. Nettipeleistä jo entuudestaan tutussa Horizon driftissä oli enemmän fiilistä Japanin kauniissa maisemissa, mutta kisoissa saa todella antaa kaikkensa, koska mukana on niin pro-tason driftaajia, joita on kyllä sinänsä ilo seurata, vaikka itse jäisikin viimeiselle pistesijalle. Kaikki moninpelit on niputettu tällä kertaa oman ”Horizon Play!” -valikon alle. Valikoista puheen ollen, niitä on selkeytetty ja valikoiden käyttökokemus on enemmän pelisarjan osien 1-3 kaltaista selkeämpää mukavuutta, kuin nelosen ja vitosen täyteen ahdettua, viiveisempää selailua.

Jos kuitenkin palataan yksinpelaamiseen, saadaan tekoälyä korkeammalle ruuvaamalla tuttuun tapaan tienestiprosenttia suuremmaksi, kuin myös ajoapuja karsimalla. Pelisarjan vakioärsytys, eli vaurionmallinnus menee sekin aika lailla tutulla kaavalla: ensin sen laittaa simulaatiotasolle isomman rahan toivossa (kuolan valuessa suupielestä) kunnes rupeaa ärsyttämään kolaroinnin myötä katoavat auton tehot sekä puoltava ajettavuus, samalla kun kanssakisaavat tekoälykuskit huristelevat kuin vettä vaan mutkass tapahtuneista kylkikahinoista huolimatta. Joten vauriot haluaa kääntää takaisin kosmeettiselle tasolle. Tienestit hieman putoavat, mutta ei hätää!

Vaikka peli tuntuu ainakin hieman himmailevan hedelmäpeleistä jaettavien autojen kanssa avokätisen vitosen jälkeen, oli allekirjoittaneella silti jo neljän tunnin ajelun jälkeen kasassa — johon kuului niin kisaamista sekä Japanin kauniiden maisemien tutkailua – vajaan miljoonan euron edestä rahaa ja tallissa 29 autoa. Yhtäkään ollut ehtinyt ostaa, muuta kuin valita sen aloitusauton kolmesta vaihtoehdosta.

Uskollisuuspalkintona mahdollisesti aiempia pelejä omistava pelaaja saa jo heti alussa aiempien Horizon-pelien kansikuva-autoja, joka on sinänsä hauska ja hieno ele. Ennakkotilaajana sain viritetyn Ferrari F90 -auton myös ja äkkiäkös sitä tienaa autoja keräämällä XP:tä festarirannekkeisiin sekä puuhastelemalla kaikenlaista muuta, jotka kerryttävät taasen XP:tä eri väristen leimojen mittariin.

Rannekkeita on seitsemän ja leimoja viisi. Kisaaminen, tutkiminen, autokannan valokuvaaminen valokuvatilassa kuin esimerkiksi tarinatehtävien suorittaminen tuottavat kaikki XP:tä, joka sitten avaa lisää kisoja ja puuhasteltavaa kartalle, mutta myös latolöytöjen tutkittavia alueita paljastetaan, eikä onnenpyörän ja superonnenpyörän pyörittelyäkään unohdeta, josta rahan ohella autoja talliin napsitaan.

Autojen tuplakappaleet voi tuttuun tapaan joko myydä tai sitten lahjoittaa muille pelaajille tai lahjoittaa jo löydettyihin ja putsattuihin latoihin. Latolöytöautoja annetaan etsittäväksi se tuttu 15, mutta uutena juttuna ovat myös aarreautot, joita on yhdeksän kappaletta. Hieman Forza Horizon 4:n DLC:n Storm Islandin aarrearkkujen tapaan näistä aarreautoista annetaan pieni kuvavihje, missä voisivat sijaita. Onneksi myös maanosa kerrotaan, koska muuten menisi liian vaikeaksi. Japanin kartan voi pelissä nappulanpainalluksella jakaa käteviin maanosiin, joka ainakin auttaa oikealle alueelle päätymistä, vaikka haravoitavaa lääniä yhdessäkin alueessa riittä. Ei muuta kuin tutkimaan! Rikottavien XP-kylttien rinnalle on nostettu japanilaiseen kulttuuriin sopivat, rikottavat söpömaskotit, jotka pitävät jotain pientä vikinääkin kun niiden päälle ajetaan.

Visuaalisesti pelin Japani on viimekertaisen tylsänpulskan Meksikon jälkeen jälleen onnistunut ja mielenkiintoinen paikka tutkailla – peli jopa tuo hieman mieleen sitä muinaista fiilistä, miltä tuntui aikoinaan ajaa ensimmäistä (siihen aikaan melkein fotorealistista) Midtown Madness -peliä. Tähän tosin positiivisesti vaikuttaa myös pelin päälle kuusisataapäinen autotarjonta.

Forza Horizon 5:een tultaessa kenties suurin pettymys oli se, että autokanta oli lähes samaa, muutamilla eroilla. Tällä kertaa autokanta on vihdoin uudistunut – ainakin jossain määrin. Mahtavaa on kuitenkin se, että koska japanilainen autokulttuuri on kenties vahvin kaikista rakkaan sinisen pallomme mantereista – sitä ymmärretään myös Playground Gamesin toimesta juhlia.

Jotain autoja vitosen ajoilta on siivottu pois, kun on annettu enemmän kukoistamisen tilaa japanilaisille merkeille.

Samoja klassikoita totta kai edelleen löytyy: Niiden kahden Plymouthin rinnallekin on vihdoin saatu jopa yksi uusi merkin edustaja ja Pontiacilta nähdään ne kaksi elokuva-autoa. Tuntuu, että Ferrareita on aina aivan liikaa Forza Horizon -peleissä (katsoi sitten miltä kantilta tahansa) minkä lisäksi edelleen Audi ja BMW tuntuvat hallitsevan myös määrällisesti, eikä BMW-kattaus ole liikahtanut käytännössä mihinkään suuntaan; 2024 BMW X6 M Competition taitaa olla ainoita uusia. Subarun 15-päinen kalusto on sekin kannettu sataprosenttisesti sellaisenaan edellisestä pelistä – yksi uusi auto kuitenkin löytyy, 1994 Subaru Vivio RX-R. Subarultakin olisi löytynyt vaikka mitä hauskaa vanhaa kalustoa – muutakin kuin ralliautoja ja niiden perillisiä. Miten olisi ollut vaikka Fiat 500:n ja kuplavolkkarin risteytykseltä näyttävä Subaru 360?

Pelisarjasta on aina löytynyt Mazdaa, Toyotaa, Hondaa kuin Nissaniakin, mutta nyt näitä merkkejä nähdään edes hieman erikoisemmassa valossa. Pelaajan koettavaksi on tuotu harvinaisempia virityksiä, joista ei välttämättä Euroopassa ole kaikki edes kuulleet. Aasialaista autoilua edustamassa ovat myös kaksi pelisarjan historian epäilemättä halvinta ajokkia, joita ovat muutaman tonnin hintaiset kiinalaiset Wuling-sähköautot.

Eritoten Nissanin autovalikoimaan on panostettu ja mukana on kulkineita, kuten Landcruiserin selkeä kilpailija 80-luvulta, Nissan Safari Turbo, mutta myös muuta kasaria ja 70-lukua löytyy. On kuitenkin oltava tarkka silmä, mikä oikeasti onkaan uutta ja mikä ei: esimerkiksi peruspelaaja pääsee nyt ensikertaa ajamaan muun muassa autoilla Nissan BE-1, Nissan Pao ja Nissan S-Cargo. Ne eivät kuitenkaan varsinaisesti ole ”uusia”, sillä Forza Horizon 5:ssä niitä kaupataan Nissan Retro Rides Car Pack -nimisenä DLC-pakettina. Myös esimerkiksi 1997 Nissan Stagea RS Four, 1997 Mitsubishi Montero Evolution ja Autozam AZ-1 ovat entisiä vitospelin DLC-autoja. Hondaa löytyy kaiken kaikkiaan nyt 26:n automallin verran, mutta vain tusina niistä on uusia Forza Horizon 5:ttä pelanneelle.

Silti, on kiva viimein päästä ”ilmaiseksi” ajamaan myös niillä kaikilla entisillä DLC-autoillakin. Nissan Retro Rides Car Packin kaikki kolme ajokkia esimerkiksi ovat kyllä varsin söpöjä pikkukippoja, joilla mahtuu puikkelehtimaan kätevästi jopa Tokion ahtailla pikkukujilla, jos kaipaa levähdystä vilkkaimmilta teiltä. Autoista S-Cargo on varmasti koko pelin koppimaisin ja hauskin auto. Hondalta mukana on muun muassa 1991 vuoden Honda Beat (niin ikään pikkuauto), mutta myös toinen pikkumalli Honda City E II, sekä sen pohjalta hienosti inspiroitu uudehko sähköautomalli, Honda E. Uusia Ferrareita ovat 2017 Ferrari, J50, 2020 Ferrari Roma, 2022 Ferrari 296 GTB ja 2025 Ferrari F80.

TLDR: karkeasti arvioiden Forza Horizon 6 -pelin 618 kappaleen menopelistä noin 100-130 on uusia, mikäli FH5:een on tutustunut. Toki on eri asia, onko meksikolaisen autoarmeijan jokaista kumikenkäsotilasta koskaan oikeasti ehtinyt käskyttää…

Parhaimpaan Japani-tunnelmaan pelissä pääsee virittäytymällä maisemia ihastellessaan juuri japanilaisilla merkeillä ajeltaessa ja mieluiten vieläpä hienoista ohjaamokuvakulmista käsin. Radiosta valitaan taajuudeksi totta kai uusi Gacha City Radio radiokanava, joka soittaa pelkkää japanilaista musiikkia ja jonka ajoittainen, mutta vähäinen höpinä on sekin täyttä japaninkieltä.

Radiokanavia on kaikkiaan nyt yhdeksän ja Gacha Cityn ohella muutamia muitakin uusia löytyy, kuten Sub Pop ja Horizon Wave. Viimeksi mainittu soitattaa mukavaa synthwave-genren kamaa ja mukana on muutamia allekirjoittaneen suosikkiartisteja, kuten M-83, Lazerhawk ja The Midnight.

Klassikkokanavat, kuten rauhallista lounge musiikkia tarjoileva Hospital Records Radio sekä menevämmät bilekanavat Pulse, Horizon XS ja Block Party ovat yhä mukana. Vaikka musiikkitarjonta jälleen kerran on – pelisarjalle ominaiseen tapaan – menevää jytkettä laidasta laitaan, pitäydyin suurimman osan ajasta Gacha Cityn taajuudella nautiskellen ja japanilaismerkeillä ratti oikealla puolella vapaa-ajossa kruisaillen. Tutkailuun kannustaa pelin erillinen Discover Japan -osio

Mikäli Japanin rauhallinen tutkailu ei kiinnosta, vaan ainoastaan kisojen kisaaminen, on sitäkin sisältöä tarpeeksi. Perinteistä kierroskisaamista, paikasta A paikkaan B kisoja, useamman kisan turnauksia ja totta kai kun Japanissa kerran ollaan, niin pitäähän niitä tuttuja driftauskisoja olla myös! XP:n keräämisen myötä avautuu myös edellispelien kaltaisia näytöshenkisiä Rush-ajoja, joissa edesmennyt hurjapää Ken Block mielellään olisi mukana.

Mikäli edes omatoiminen ajaminen kisapaikalta toiselle ei kuitenkaan miellytä vaan isompaa dopamiinihittiä on saatava nopeammalla syötöllä, reidellä makaavan puhelimen näytön vilkkuessa mielenkiintoisempana, voi aiempien pelien tapaan ostettujen asuntojen, sekä esimerkiksi kertaalleen ajettujen kisapaikkojen luo suoraan pikamatkustaa ja ilmaiseksi vieläpä! Forza Horizon 5:ssä tästä Barry Allen -tyylisestä nykyhetken skippaamisesta vielä perittiin tonneja per matkustus.

Itse asiassa pikamatkustusta on helpotettu vielä tästäkin: nyt pelaaja voi pikamatkustaa mille tahansa tien pätkälle pelimaailman kartalla, jonne on edes kerran aiemmin kumitassuillaan kurvaillut. Eli ei muuta kuin rohkeasti käymään kaikissa virtuaalijapanin kolkissa, niin johan löytyy tarvittaessa ainakin yksi pikamatkustuspaikka Nousevan Auringon saaren jokaisesta nurkasta. Tässä mielessä asuntojen arvo onkin hieman laskenut – vaikka niistä saakin pientä perk-hyötyä, ei kaikkia kalliita asuntoja tarvitse enää hommata päästäkseen pikaisesti siirtymään kartalla paikasta toiseen. Mitä asuntoihin tulee, uutta kivaa on yritetty tuoda sillä, että asuntoja ja esimerkiksi autotalliakin voidaan muokata. Pihalta voi rahanmenoa vastaan siivota pois turhaa romua ja autotalliinkin voi tehdä tilaa näyttelyautoille roskakasoja deletoimalla. Tiluksiaan voi nimetä ja niitä voi jakaa yleiseen katseluun. Koin tämän ominaisuuden jokseenkin turhaksi. Jopa yhdentekeväksi oikeastaan.

Pikamatkustuksen ohella muutakin helpotusta on nähtävissä: ainakin vielä Forza Horizon 4:n aikaan pelin tiheimmistä metsämaisemista löytyi niitä auton kuin autonpysäyttäviä paksuja puita. Melko paksuja puita Forza Horizon 6:n metsissäkin on, mutta yksikään ei jäänyt koskaan kaatumatta pelaajan rikkaan ja bilettävän virtuaalihahmon elimenjatkeiden tieltä.

Kertaakaan en XP:n kertymistä maksimissaan kymmenkertaiselle kertoimelle nostattavan temppuilubiisin aikanakaan menettänyt kerryttämääni pistepottia yhdellekään puunrungolle, joka olisi pysäyttänyt matkanteon – kaahailtaessa metsänraivausta tehdään tehokkaalla otteella ja väsymättä.

Tuttuun tapaan muun muassa ilmalennoista sekä läheltä piti -tilanteista liikenteessä jaellaan edelleen temppupisteitä, jotka kerryttävät perk-pisteitä. Autojen taitopuut ovat kenties hieman aiemmista peleistä kutistuneet, mutta edelleen jokaisella autolla on henkilökohtainen taitopuunsa, josta napsitaan rikottavien kylttien kaltaista lisä-xp:tä, mutta myös hedelmäpelipyörityskertoja, sekä temppupisteiden keräämistä helpottavia päivityksiä.

Päivityksistä puheen ollen, autojakin saa totta kai vapaasti päivitellä. Voidaan valita automaattipäivitys, tai sitten vaihdella osa kerrallaan. Lompakkoon ei juurikaan tarvitse ostoskoriin pakoputkia ja vauhtipyöriä latoessa, kun rahaa on kuin roskaa. Pelaaja voi valita myös muiden pelaajien luomia päivityspaketteja ja esimerkiksi tehdä halutessaan käden käänteessä söpöstä ja hitaasta Honda City E II:sta söpön, lähes hallitsemattoman vauhtihirmun, jolla takuulla lentää pitkälle pelimaailmaan sijoitetuista vauhtihyppyreistä ja vauhtikameroissakin tehdään helposti maksimaalisia kolmen tähden suorituksia.

Tarinalliset tehtävät tarjoavat muun muassa ruokalähettinä toimimista, tuuninkipajan tarinaa, driftausklubia sekä rauhallisempia päiväretkiä Tokion maisemissa. Olipa tehtävä mikä tahansa, kun kerran auton ratissa ollaan, on tarkoitus yleensä ajaa paikasta A paikkaan B nopeasti ja joskus paikasta B paikkaan C vielä nopeammin. Etenkin ruokalähettinä yliviritetyllä ja mutkissa näyttävästi lipsuvalla Hondan pikkukopperolla oli hauska kaahata menemään tiukoissa aikarajoissa. Driftclubin tehtävät olivat ehkä turhankin helppoja: yhden tähden suorituksen sai jokaisesta tehtävästä vähällä vaivalla, eikä kahteenkaan paljoa tarvittu. Tehtävät loppuivat nopeasti kesken ja etenkin tätä tarinaketjua olisi kaivannut enemmän, kun Japanissa kerran ollaan.

Ruokalähetin pesti toi samankaltaisuudessaan mieleen Forza Horizon 4:n hauskat taksikuskitehtävät: ensin noudetaan ruoka ja sitten viedään ruoka asiakkaalle, siinä missä taksitehtävissä ensin noukittiin asiakas ja sitten kaahattiin vielä kovemmin asiakas haluamaansa paikkaan. Aiempien pelien tapaan pientä höpinää edelleen on ennen ja jälkeen jokaisen tehtävän – myös aarreautoja noudettaessa sekä löydettyjä latoja tarkastettaessa porukkaa on aina paikalla sanavalmiina, mutta sellaista turhaa yliampuvaa innokkuutta, joka vielä Meksikon seikkailua vaivasi, on onneksi älytty hieman himmentää, vaikka edelleenkään höpinöitä ei saa skipata.

Kokonaisuutena Forza Horizon 6 on erittäin maukas, vaikka joiltain osin silti tuttu pala kakkua. Maisemia on ilo tutkailla ja japanilaiserikoisuuksilla kiva ajella ja imeä aidonoloista maakohtaista tunnelmaa sisäänsä, jollaista on koettu viimeksi Forza Horizon 4:n sateisessa ja lumisessa Skotlannissa.