Vuonna 2005 julkaistu F.E.A.R. toi jotain hieman erilaista muuten jo varsin moneen kertaan nähtyyn ja koluttuun räiskintäpelien genreen. F.E.A.R. yhdisti yhdeksi saumattoman hyväksi pelikokemukseksi kauhu -ja toimintapelielementtejä kauhuosuuksien ollessa säpsäyttäviä ja toimintakohtausten ollessa erittäin hektisiä. Kaiken kruunasi mukaansatempaava ja häilyvä juoni, joka piti hyppysissään loppuun saakka. Tätä kirjoittaessani PC:lle julkaistun F.E.A.R.in suuren suosion ja sen saamien kehujen vuoksi peli julkaistiin myös hiljattain Xbox 360 pelikonsolille.
F.E.A.R.in PC-fanit saavat niin ikään nyt oman annostuksensa, sillä pelin PC-versiolle on nyt julkaistu lisää pelattavaa tarjoava lisälevy, joka kantaa nimeä F.E.A.R. – Extraction Point. Lisälevyn on kehittänyt tuntemattomampi pelitalo Timegate, mutta fanien helpotukseksi alkuperäispelin kehittänyt Monolith on työstänyt lisälevyä yhdessä Timegaten kanssa.
Alkuperäistä F.E.A.R. -peliä pelanneet tietävätkin miten peli päättyi, ja niille jotka eivät ole, tuskin pelaavat tätäkään, sillä lisälevy vaatii alkuperäispelin toimiakseen. Mutta siinä tapauksessa ettei joku muista mitä alkuperäisessä pelissä tapahtui, annettakoon pieni muistinvirkistys. Alkuperäisen peli alkoi siitä, kun F.E.A.R. -yksikkö(First Encounter Assault and Recon)joutuu hommiin, kun ei niin hyvää tahtova Paxton Fettel kaappaa haltuunsa kokonaisen, reflekseiltään tehokkaan kloonisotilaiden joukkion. Tästä alkaa pitkäpiimäinen taistelu klooneja vastaan, jonka lomassa tapahtuu kummia ja selviää asioita, asioita joihin tuntuu liittyvän Fettelin ohella joku mystinen pikkutyttö, kuin pelaajan ohjastama henkilö itsekin?
F.E.A.R. – Extraction Point jatkaa F.E.A.R.in tarinaa suoraan siitä mihin alkuperäinen peli päättyi(pelin läpäisseet muistanevat, ei spoilata muille) ja heittää pelaajan oitis takaisin tapahtumien keskelle. Yleensähän kun klassikko-elokuvalle ja vieläpä erittäin kutkuttavasti päättyvälle sellaiselle tehdään jatko-osa ja kirjoitetaan siihen sen olemassa olonsa “oikeuttava” juonikuvio, käy yleensä niin, ettei alkuperäiselokuvan tasolle juonen kanssa päästä ja pahimmassa tapauksessa jatko-osa myös ikävästi tahraa alkuperäisen elokuvan asemaa klassikkona. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tällaisesta voitaisiin pitää esimerkiksi Alien -elokuvien neljättä osaa. Tuon kyseisen elokuvasarjan neljäs osa on hyvä esimerkki siitä, kuinka uusi jatko-osa voidaan elokuvalle kuin elokuvalle tehdä siitä huolimatta, vaikka edellisessä elokuvassa päähenkilö kuoli ja aiempien osien “uhka” tuhottiin.
Miksikö äskeinen esimerkki elokuvamaailmasta? Koska F.E.A.R. – Extraction Point on juuri hieman kuin yksi tällainen klassikon mainetta tahraava esimerkkitapaus. Juonikuvionsa kanssa uusi lisälevy nimittäin vetää asiat päälaelleen ja kyseenalaistaa lähestulkoon kokonaisuudessaan alkuperäispelin tapahtumat. Onkin melko yksiselitteistä, ettei F.E.A.R. – Extraction Point juonikuviollaan voita minkäänlaisia pystejä, saatikka ole edes kovin kiinnostava juonellisella osastollaan pelaajan silmissä. Kaikesta huolimatta lisälevy jakautuu ykkösosan tapaan kahteen osaan; pelaajan säikyttelyyn, sekä niihin toimintakohtauksiin kloonisotilaita vastaan.
Pääosin hölmön juonensa takia ensinnä mainittu ei vaan yksinkertaisesti enää pure samaan tapaan kuin alkuperäispelissä ja pelin pääpaino on muutenkin selkeästi siirtynyt pelkkään räiskyttelyyn, eikä sitä ole edes kovin vaikea itse huomata. Lähestulkoon kaikki aseet saadaan käyttöön jo ensimmäisten taisteluiden aikana, jonka lisäksi haavat paikkaavia lääkelaukkuja lojuu varsin tiuhaan ripoteltuina pelin ympäristöissä. Pelin asearsenaalia on jopa vahvistettu uusillakin tuttavuuksilla alkuperäispeliin nähden, joten sanokaamme siis tervetuloa muun muassa laseraseelle, minigunille ja maahan istutettavalle automaattitykille.
Taistelukohtauksilta ei Extraction Pointissa edes meinaa saada hengähdystaukoa, kun kauhuttelut ja pelin taustatarinan selvittely esimerkiksi puhelinvastaajiin jätettyjen viestien kautta on jätetty vähemmälle, jälkimmäinen yksityiskohtaisuus on pudotettu lähestulkoon tyystin pois.
Näin ollen F.E.A.R. – Extraction Pointin suurin pointti jääkin siis siihen räiskimiseen, joka ei alkuperäisen pelin kohdalla missään vaiheessa ollut se ainut tekijä, joka teki siitä niin loistavan, vaan nimenomaan kauhun(juonen)/räiskimisen hyvä tasapaino. Ammuskelu toimii alkuperäisen pelin tapaan täysin identtisesti; pelaaja kohtaa yleensä noin viiden suuruisen(tai välillä suuremman), Ok tekoälyllä varustetun kloonisotilaiden joukon, ammuskelee nämä hengiltä näyttävän SlowMo-hidastusefektin avulla ja jatkaa matkaansa, lisälevyssä tosin yleensä suoraan seuraavaan räiskintäkohtaukseen.
Alkuperäisen F.E.A.R.in moninpeliin ihastuneille lisälevy ei käytännössä tarjoa mitään uutta, mitä ei olisi jo päivitysten tai ilmaisen F.E.A.R. Combat -moninpelimodin mukana tullut. Uusimmilla päivityksillä varustautuneet pelaajat pääsevät kaikesta huolimatta käsiksi esimerkiksi uusiin pelimuotoihin, joita ovat Conquer all ja Control. Kummassakin olisi tarkoituksena kilpailevien joukkueiden vallata tiettyjä “hallintapisteitä” kartalla ja taistella niiden pysymisestä oman joukkueen hallussa. On sinänsä outoa, ettei peli tarjoa mitään uutta moninpelaajalle ja että F.E.A.R. – Extraction Point luottaa täten käytännössä kokonaan yksinpelikampanjaansa. Yksinpelinsä osalta lisälevy on selkeä pettymys, eikä tarjoa sitä samaa niille, jotka odottavat samanlaista kahden osa-alueen tasapainotettua pelikokemusta kuin mitä alkuperäinen F.E.A.R. tarjosi. Niille, jotka pitivät yksinomaan ammuskelukohtauksista, eivätkä välittäneet niinkään muusta Extraction Point tarjoaa eniten.
Vaikkakaan juonellisesti Extraction Point ei ole alkuperäispelin tasolla, on peli audiovisuaalisesti lähestulkoon identtinen pelikokemus. Grafiikka on edelleenkin varsin käypää ja hidastusefekti näyttävännäköinen liikkeessä. Pientä vaihtelua pelimiljöisiin saadaan lisälevyn mukanaan tuomalla hieman vaihtelevammalla tasosuunnittelulla, joka ei sisällä pelkästään toimistohuoneita ja betonilla valettuja käytäviä. Äänimaailma ja ajoittain taustalla tunnelmaa luova(tai lisälevyssä sen luomista yrittävä), alkuperäispelistä tuttu ääniraita toimii hyvin ja istuu peliin edelleen varsin hyvin. Hieman harmittava seikka lisälevyn kohdalla on se, että vaikka pelimoottori ja grafiikka näin yleensä ottaen on täysin samaa kuin alkuperäisessäkin pelissä, pyörii lisälevy silti alkuperäistä peliä jostain kumman syystä paljon huonommin samoilla grafiikka-asetuksilla ja samalla kokoonpanolla, joka kielii jonkin asteisesta viimeistelemättömyydestä.
