F.E.A.R. Files arvostelussa
F.E.A.R. Files pitää sisällään PC:lle jo viime vuoden lopulla julkaistun Extraction Point lisälevyn, sekä täysin uuden lisälevyn nimeltä Perseus Mandate. Harmi vain, että lisälevyistä molemmat ovat enemmän tai vähemmän huonoja kiikkuen juuri ja juuri pelattavuuden rajamailla. Sanomattakin on selvää, ettei kumpikaan lisälevyistä yllä loistavan alkuperäispelin tasolle. Vivendin on seuraavaksi syytä vaihtaa kehittäjätiimiä, jotta sana F.E.A.R. enää kuulostaisi kenenkään korvaan hyvältä.
Viime vuoden lopulla Monolithin loistavan F.E.A.R. -kauhuräiskyttelyn PC-versiolle julkaistu lisälevy F.E.A.R. – Extraction Point oli aikamoista huttua ja enemmän tai vähemmän menettänyt alkuperäisen F.E.A.R. -pelin tiukan otteen ja tasapainottelun räiskimisen ja säikyttelyn välillä. Koska alkuperäinen F.E.A.R. ilmestyi kyseisen PC-lisälevyn julkaisun aikoihin myös konsoleille, oli vain ajan kysymys, koska Extraction Point nähtäisiin niin ikään konsoleilla. Ja nyt se saapunut. Tosin ei yksin. F.E.A.R. – Extraction Pointin konsoliversion kanssa samojen kuorien alle on nimittäin pakattu samalla aivan uusi(PC:llekin ilmestyvä)lisälevy nimetä Perseus Mandate. Näiden kahden lisälevyn muodostama kokonaisuus sen sijaan kantaa nimeä F.E.A.R. Files. Lisälevyistä kumpainenkin on Timegate studiosin käsialaa, kun taas konsoleille kääntämisen kummastakin on suorittanut Day 1 studios. Koska F.E.A.R. – Extraction Point oli kökköä PC:llä voiko se toimia konsoleilla ja entäpä Perseus Mandate, onko se Extraction Pointia laadukkaampi?
Extraction Point
F.E.A.R. – Extraction Point jatkaa F.E.A.R.in tarinaa suoraan siitä mihin alkuperäinen peli päättyi(pelin läpäisseet muistanevat, ei spoilata muille) ja heittää pelaajan oitis takaisin tapahtumien keskelle. Yleensähän kun klassikko-elokuvalle ja vieläpä erittäin kutkuttavasti päättyvälle sellaiselle tehdään jatko-osa ja kirjoitetaan siihen sen olemassa olonsa “oikeuttava” juonikuvio, käy yleensä niin, ettei alkuperäiselokuvan tasolle juonen kanssa päästä ja pahimmassa tapauksessa jatko-osa myös ikävästi tahraa alkuperäisen elokuvan asemaa klassikkona. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tällaisesta voitaisiin pitää esimerkiksi Alien -elokuvien neljättä osaa. Tuon kyseisen elokuvasarjan neljäs osa on hyvä esimerkki siitä, kuinka uusi jatko-osa voidaan elokuvalle kuin elokuvalle tehdä siitä huolimatta, vaikka edellisessä elokuvassa päähenkilö kuoli ja aiempien osien “uhka” tuhottiin.
Miksikö äskeinen esimerkki elokuvamaailmasta? Koska F.E.A.R. – Extraction Point on juuri hieman kuin yksi tällainen klassikon mainetta tahraava esimerkkitapaus. Juonikuvionsa kanssa uusi lisälevy nimittäin vetää asiat päälaelleen ja kyseenalaistaa lähestulkoon kokonaisuudessaan alkuperäispelin tapahtumat. Onkin melko yksiselitteistä, ettei F.E.A.R. – Extraction Point juonikuviollaan voita minkäänlaisia pystejä, saatikka ole edes kovin kiinnostava juonellisella osastollaan pelaajan silmissä. Kaikesta huolimatta lisälevy jakautuu ykkösosan tapaan kahteen osaan; pelaajan säikyttelyyn, sekä niihin toimintakohtauksiin kloonisotilaita vastaan.
Pääosin hölmön juonensa takia ensinnä mainittu ei vaan yksinkertaisesti enää pure samaan tapaan kuin alkuperäispelissä ja pelin pääpaino on muutenkin selkeästi siirtynyt pelkkään räiskyttelyyn, eikä sitä ole edes kovin vaikea itse huomata. Lähestulkoon kaikki aseet saadaan käyttöön jo ensimmäisten taisteluiden aikana, jonka lisäksi haavat paikkaavia lääkelaukkuja lojuu varsin tiuhaan ripoteltuina pelin ympäristöissä. Pelin asearsenaalia on jopa vahvistettu uusillakin tuttavuuksilla alkuperäispeliin nähden, joten sanokaamme siis tervetuloa muun muassa laseraseelle, minigunille ja maahan istutettavalle automaattitykille.
Taistelukohtauksilta ei Extraction Pointissa edes meinaa saada hengähdystaukoa, kun kauhuttelut ja pelin taustatarinan selvittely esimerkiksi puhelinvastaajiin jätettyjen viestien kautta on jätetty vähemmälle, jälkimmäinen yksityiskohtaisuus on pudotettu lähestulkoon tyystin pois.
Näin ollen F.E.A.R. – Extraction Pointin suurin pointti jääkin siis siihen räiskimiseen, joka ei alkuperäisen pelin kohdalla missään vaiheessa ollut se ainut tekijä, joka teki siitä niin loistavan, vaan nimenomaan kauhun(juonen)/räiskimisen hyvä tasapaino. Ammuskelu toimii alkuperäisen pelin tapaan täysin identtisesti; pelaaja kohtaa yleensä noin viiden suuruisen(tai välillä suuremman), Ok tekoälyllä varustetun kloonisotilaiden joukon, ammuskelee nämä hengiltä näyttävän SlowMo-hidastusefektin avulla ja jatkaa matkaansa, lisälevyssä tosin yleensä suoraan seuraavaan räiskintäkohtaukseen.
Perseus Mandate
Perseus Mandatessa ei enää ohjata alkuperäisen F.E.A.R. -pelin mystistä pyssysankaria, jonka tausta selkisi pelin lopussa ja vaikka samalla kaverilla vielä Extraction Pointissakin pelattiin. Ehei, sen sijaan tähän parin pelin verran tapahtumapaikkana jo nyt toimineeseen Armachamin tutkimuskeskukseen lähetetään kokonaan uusi F.E.A.R. -ryhmä, jonka yksi jäsen pelaaja on. Ryhmä lähtee tutkimaan paikkoja ja tarkoitus olisi jälleen saada kiinni Paxton Fettel. Lyhyt alku pelistä edetään yhdessä idioottimaisten, mutta kuolemattomien ja osumatarkkojen tiimikavereiden kera, kunnes sitten porukka eksyy erilleen ja pelaaja pääsee sooloilemaan. Vaikka tiimikaverit silloin tällöin jälleen lyöttäytyvätkin yhteen, saa pelaaja suurimman osan ajasta räiskiä yksinään.
Onneksi, sillä kauhua tai jännitystä ei saada aikaan nimeksikään niin kauan kuin pelissä nähtäviä tiimikavereita roikotetaan rinnalla. Mutta onneksi tosiaan sitä ei kauaa kestä. Toisaalta, eipä peli siitä juuri parane. Perseus Mandatessa kolutaan jälleen varsin tutunnäköisiä maisemia(onhan kuitenkin kyseessä vanha tuttu Armacham)toimistoista betonilla vuorattuihin käytäväkomplekseihin. Uutuutena päästään ammuskelemaan myös kaduilla, sekä peleissä aina niin viehättäviin ja innostaviin viemäreihin. Valitettavasti pelattavuudeltaan Perseus Mandate ei vie uusinta F.E.A.R. -toilailua yhtään sen alkuperäispelin hektisen ja jännittävän tunnelman sekoituksen suuntaan, vaan sen sijaan jatkaa ilmeisesti hyväksi havaitun F.E.A.R. – Extraction Pointin malliin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lääkintäpakkauksia, luotiliivejä kuin aseitakin jaellaan jatkuvalla syötöllä pelaajalle. Miksikö?
Siksi, koska kloonisotilailta ei pelissä saa enää edes pientä hengähdystaukoa. Siinä missä Extraction Point oli samaan tapaan jo enemmän toimintaan painottunut, on Perseus Mandate jo lähestulkoon kokonaan pelkkään toimintaan painottuva. Nyt vihollisia isketäänkin ruudulle lähestulkoon loppumattomalla ja jatkuvalla syötöllä, eikä pelaajan säikyttelylle jätetä enää tilaa oikeastaan lainkaan. Tekoälyllisesti peli tuntuu ottaneen näkyvästi takapakkia Perseus Mandatessa ja nyt tuntuu siltä kuin kloonisotilailla ja muilla vihollisilla ei olisi enää minkäänlaista älykkyyttä. SlowMo -ominaisuuteenkaan ei enää tarvitse turvautua yhtä usein, kun vihollisista selviää välillä jo kokonaan ilmankin sitä.
SlowMosta puheen ollen, on varsin outoa, että Perseus Mandaten uudella sankarillakin on samainen kyky hidastaa aikaa, kuin alkuperäispelin sankarilla, eikä tätä Perseuksessa ole selitetty lainkaan.. Toisaalta Perseus Mandaten juonikin on niin langanohut, että tokkopa tuolla väliä. Extraction Pointin tapaan juonta ei myöskään yritetä enää valottaa puhelinvastaajaan jätetyillä viesteillä, sillä näitä koko pelistä löytyy vain muutamia ja niistä muutamistakaan ei millään tohdi saada selvää. Jos vielä Extraction Pointin kehityksen aikaan alkuperäispelin kehittänyt Monolith avusti kehitystyössä, tuntuu Perseus Mandaten kohdalla siltä, kuin Monolith ei olisi tuotteeseen koskenutkaan. Sen verran vielä enemmän kuraa Perseus Mandate on, siinä missä Extraction Pointia saattoi vielä jotenkuten pelata. Moninpelikään ei välttämättä tätä kokoelmaa pelasta, sillä arvosteluhetkellä ei pelaajia näyttänyt pahemmin servereillä roikkuvan.
Audiovisuaalisesti alkuperäinen konsoleille julkaistu F.E.A.R. oli vielä varsin kelvonnäköinen ja jopa hienokin, mutta näistä lisälevyistä ei voi kylläkään sanoa aivan samaa. Äänipuoli kyllä on kutakuinkin kunnossa ja oikeastaan kaikki ääniefektit hidastusta myöten täysin samoja aina alkuperäisestä F.E.A.R.ista lähtien. Visuaalinen jälki sen sijaan on paikoitellen kamalan tasapaksua ja mitäänsanomatonta ja tuntuukin siltä, ettei pelin grafiikkaan oltaisi edes jaksettu panostaa sen kummemmin, etenkin uudessa Perseus Mandatessa. Kokonaisuudessaan F.E.A.R. Filesin sisältämät kummatkin lisälevyt näyttävät visuaalisesti jokseenkin aneemisilta peleiltä, joita en lähtisi aivan nykykonsolien parhaimmistoon tituleeraamaan näin graafiselta kantilta katsottuna.
Jos antaisin F.E.A.R. Filesin sisältämille lisälevyille erilliset arvosanat, menisivät ne kutakuinkin näin; Extraction Point: 2½ tähteä ja Perseus Mandate 2 tähteä. Mutta koska kyseessä on kokoelma, annan pisteytyksen kokoelman muodossa.
