F.E.A.R. arvostelussa

Sana F.E.A.R. on monille PC-pelaajille varsin tuttu termi yhdestä viime vuoden parhaasta pelistä, samalla kun se on myös itse kyseisen pelin nimikin. Pelin nimen alle kätkeytyy oikeasti kuitenkin kaksi sanaa; suomennettu sana “pelko” sekä First Encounter Assault and Recon(F.E.A.R.), joka pelissä kantaa erikoisjoukkojen nimeä, johon pelaajan ohjastama itsekin hahmo kuuluu.

F.E.A.R. -iskuryhmä saa hälytyksen, kun Armacham -nimisessä aseteknologiatehtaassa tapahtuu kapina ja hämärä kaveri Paxton Fettel nousee kapinaan janoten kostoa Armachamin työntekijöille ja sen yhteydessä ottaa haltuunsa pienen kloonisotilaiden armeijan. Fettel on pysäytettävä, mutta pystyykö F.E.A.R. -iskuryhmä siihen omin avuin, kun vastassa on joukko tehokkaita kloonisotilaita? Jo heti alkumetreiltään F.E.A.R. on erilainen pelikokemus kuin muut genrensä kaltaiset yksilöt. Peli on kyllä ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, mutta se miten kaikki toimii ja miten kaikki tapahtumat vyöryvät pelaajan eteen on toteutettu hieman poikkeavalla tavalla.
Peli jakautuu käytännössä kahteen osa-alueeseen; toinen osa keskittyy erittäin tunnelmapitoisiin pelaajan säikyttelyhetkiin, jossa ei koskaan tiedä millä tapaa pelin taustatarinaan jollain lailla liittyvä, mystinen pikkutyttö pelaajaa seuraavaksi säikyttelee, kun taas siinä toisessa osiossa keskitytään kloonisotilaiden ammuskeluun. Nämä kaksi osiota muodostavat yhdessä tiukan kokonaisuuden, eikä pelin kumpikaan osa-alue tunnu päälleliimatulta tai pelin henkeen sopimattomalta. Pelin tiukkaa pakettia koristaa hyvä ja mukavan loppukäänteen sisältävä, hyvin kirjoitettu juoni jota valotetaan pelin edetessä erilaisin keinoin, muun muassa puhelinvastaajiin jätettyjä viestejä kuuntelemalla tai outoja näkyjä näkemällä. Tunnelma on alusta loppuun saakka puolipimeitä toimistotiloja kolutessa samaan aikaan hieman pelottava ja samaan aikaan toimintaelokuvamainen, kiitos näyttävän ja nautinnollisen, SlowMo:ksi ristityn erikoisefektin ansiosta.

SlowMo -efektin toimintaperiaate on tuttu kaikille vähänkään Matrix -elokuvia katsoneille, sillä käytännössä efektin avulla pelaaja voi hidastaa ajan kulua ja liikkua sekä ampua itse nopeammin kuin vastaan tulevat kloonisotilaat. Hidastettu ammuskelu on kaiken kaikkiaan toteutettu hyvin ja joka kerta kun efektin ottaa käyttöön ja antaa aseiden laulaa ja saa nähdä kuinka sotilaat lentelevät luotien iskusta hidastettuna samalla kun kipinät, pöly ja betonin palat sinkoilevat sinne tänne on tunne kerrassaan kutkuttava. Efekti ei onneksi kuitenkaan liiaksi sotke peliä, eli helpota sitä, sillä ensinnäkin SloMo -energiaa tyhjenee sitä mukaa kun sitä käyttää ja sen tyhjennyttyä on sille myös annettava hetki latautua. Ilman efektin apua tulitaistelut sotilaita vastaan ovat paljon vaikeampia, sillä sotilaat tulevat yleensä vastaan pienissä 3-5 hengen ryhmissä ja ovat nopeita ampumaan ja reagoimaan, minkä lisäksi omaavat jopa kelvollisen tekoälynkin ja todistavat sen silloin tällöin esimerkiksi heittelemällä pelaajaa kranaateilla, ammuskelemalla mahdollisimman suojaisasti tai onnistumalla jopa silloin tällöin yllättäen kiertää pelaajan selustaan, sillä välin kun loput harhauttavat. Aina silloin tällöin kaiken sen hektisen ja tiiviin taistelun keskelle mahtuu tosin myös tilanteita, joissa vihollistekoälyn sen hetkiset ratkaisut eivät vaikuta aina parhailta mahdollisilta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vihollisen paikoitellen liian herkkää ja varomatonta hakeutumista tappokone-pelaajan aseen piipun eteen.

Peli oli PC:llä lähes täydellinen räiskintäpelipaketti, maustettuna hyvällä ja hämärällä tarinalla, sekä ajoittaisella kauhuttelulla, joka onnistui tekemään koko pelin tunnelmasta niinkin vahvan kuin se on. Xbox 360:llä pelin kaikki osa-alueet ja tunnelma on mahdollista kokea uudelleen(tai ensimmäistä kertaa), sillä pelin 360:lle kääntänyt Day 1 Studios on tehnyt virheetöntä työtä. Visuaalisesti peli näyttää kaiken kaikkiaan hienolta, pyörii varsin sulavasti ja etenkin ääniefektit ovat Dolby Digital 5.1 -äänituen ansiosta nyt entistä muhkeammat ja paremmat, pelin loistavan, silloin tällöin esiin nousevan jännitysääniraidan nostaessa tunnelmaa kiitettävällä tavalla.

F.E.A.R.in hyvä juoni, tasapainottelu toiminnan ja kauhun välillä, eikä edes pelin audiovisuaalisuus yksinään tee pelistä niinkin nautittavaa kokemusta kuin se on. Pelin toteutuksen onnistumiselle Xbox 360:llä nimittäin oman, hyvin tärkeän panoksensa antaa onnistuneet kontrollit. Peliä on todella hyvä kontrolloida konsolin peliohjaimella ja kontrollit ovat muutenkin erittäin sujuvat ja eri nappuloiden toiminnat onnistuneesti mietitty.

Ainoa huono puoli, joka pelin PC-versiosta periytyy on yksinpelin lievä lyhyys, joka jättää pelaajan toivomaan, ettei olisi vielä peliä läpäissyt. Yksinpelaajille tarjolla on varsinaisen kampanjan lisukkeeksi myös “instant action” pelimuoto, jossa voi yrittää eri vaikeustasoilla selvitä hengissä mahdollisimman kauan erilaisista vihollisaalloista ja sitten mikäli lykästää, päästä vaikkapa hyvällä lykyllä Livessä olevien leaderboardsien kärkikastiin.
Pelin elinikää lisäävät kuitenkin eittämättä maksimissaan 16 yhtäaikaiselle pelaajalle suunniteltu Live-moninpeli. F.E.A.R.in moninpeli sisältää moninpelimuodot deathmatch, team deathmatch, capture the flag, elimination ja team elimination, sekä kaikista paitsi kahdesta viimeksi mainitusta myös tavallisen moninpelin ohella yksinpelistä tutulla SlowMo -ominaisuudella höystettynä olevan variaation Ainoa asia mikä moninpelipuoella on valitettavaa, on pelaajien tämän hetkinen vähyys, sillä ainakin arvostelun kirjoitushetkellä pelaajia löytyi servereiltä vain kourallisia. Peliteknisesti F.E.A.R.I.in moninpeli pelittää hyvin eikä mitään silmiin pistävää viivettä tai tökkimistä pelisessioiden aikana esiintynyt.

Yksi asia kuitenkin on varmaa; F.E.A.R. hyppää Xbox 360:llä parhaiden pelien kastiin.