Olen uuvuksissa, on syytä hengähtää hetki. Juuri harjoittamani kiipeilysessio puoliksi sortuneen ja kaatuneen pilvenpiirtäjän katolle uuvutti minusta lähes kaiken voiman ? olin hyvin lähellä pudota kuolemaani. Onneksi viime hetkillä sain repustani kaivettua hieman voimia palauttavaa purtavaa. Liha maistui kamalalle, mutta proteiinia siinä kai kuitenkin oli. Pari kipulääkenappia jälkiruoaksi, eikä jalkojakaan enää särje samalla tavalla.
Pääsin perille, kiipesin yhdestä pilvenpiirtäjän kauan sitten rikkoutuneesta ikkunasta sisään. En kuitenkaan ole talon raunioissa yksin. Haljenneiden seinien takaa kuuluu juttelevien ihmisten ääniä. Halkeamien välistä loistaa nuotion liekkien iloinen värileikki. Toivottavasti he ovat ystävällisiä, heidän on pakko olla. Aseessanikaan ei ole enää lainkaan luoteja jäljellä edellisen verisen kohtaamisen jäljiltä, jossa minulla ei ollut vaihtoehtoja. Minun on improvisoitava ? jos he eivät toivota minua tervetulleeksi ja ovat vihamielisiä, minun on saatava heidät vakuutetuksi siitä, että aseeni on ladattu ja että olen valmis tappamaan Voi luoja! Miten tässä käy? Löydänkö koskaan perheeni luokse?
I Am Alive on Ubisoftin post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuva toimintapeli, jota voisi kuvailla jonkinlaiseksi Fallout-pelisarjan toimintapainotteiseksi hengenheimolaiseksi, joka ajoittain äityy painostavan tunnelmansa ansiosta jossain määrin myös survival horrorin piiriin.
Projektina Ubisoftin innolla odotettu I Am Alive oli todella pitkään myllerryksen kourissa. Sen kehittäminen aloitettiin alun perin jo niinkin aikaisin kuin vuonna 2003 ja pelin parissa huhuttiin työskentelevän tuottajana menestyksekkkään neitosen, Jade Raymondin (tuttu muun muassa Assassin’s Creedin parista). Näin ei kuitenkaan asian laita ilmeisesti loppujen lopuksi ollut ja pelin alkuperäinen kehittäjäkin, Darkworks, joka oli tunnettu lähinnä surkeasta Alone In The Dark-pelistään vaihtui lopulta Ubisoft Shanghaiksi.
I Am Aliven oltua noin yhdeksän vuotta työn alla (enemmän tai vähemmän) se saatiin viimein julkaistua osana Xbox Liven markkinapaikalla alkuvuonna nähtyä pelikampanjaa, jossa julkaistiin useita pelejä päivä toisensa perään, mukaan lukien Alan Wake’s American Nightmare. Ja nyt, tätä kirjoittaessa, I Am Alivesta on saatavilla myös PC-versio, joka onkin pääosassa tämänkertaisessa arvostelussamme.
Pelasin I Am Aliven demoa silloin, kun peli helmikuussa julkaistiin Xboxille, mutta en siitä liiemmin pikaisen kokeilun perusteella innostunut. Kun pelin PC-version arvostelukoodi viimein tipahti luukusta, oli aika ottaa kunnolla selvää siitä, millainen peli onkaan kyseessä.
I Am Alivessa pelaaja omaksuu nimettömän selviytyjän roolin, joka palaa vanhaan fiktiiviseen kotikaupunkiinsa, Haventoniin koko Amerikkaa järisyttäneen (ihan kirjaimellisestikin) “Tapahtuman” jälkeen. Suuria maanjäristyksiä, tuhoutuneita ja sortuneita pilvenpiirtäjiä, paksuja hengityksen salpaavia pölylauttoja, autonromuja, kuolleita ihmisraatoja kaikkialla ? siitä on Haventonin maisemat tehty “Tapahtuman” jälkeen.
Pelissä ei juurikaan selitä mikä kaiken on aiheuttanut, mutta tarinan edetessä pieniä tiedonmurusia tiputellaan pelaajan nuoltavaksi, tosin edellyttäen, että pelaaja silloin tällöin pysähtyy auttamaan muita pulassa olevia ihmiskohtaloita, jotka kertovat tapahtumien kulusta. Pelaajan ohjastama mieshahmo palaa pelin alussa kotiinsa, mutta löytää hajonneen kotinsa tyhjänä: missä ovatkaan hänen vaimo ja nuori tyttärensä?
I Am Alivessa motiivina pelaajan hahmon tekemisille toimivatkin hänen perheensä paikantaminen. Tehtävä ei kuitenkaan ole mikään helppo, sillä tuhoutuneessa kaupunkimaisemassa ei ole missään muodossa helppo kulkea. Autotiet ovat sortuneet, junaradat katkeilleet, korkeat talot sortuneet teille ja niin edelleen.
Pelissä suurinta osaa näytteleekin kaikenlaisten kuilujen yli hyppiminen, sekä kiipeileminen paikasta toiseen ? välillä todella korkealla ja todella vaarallisentuntuisissa paikoissakin.
Jos pelin tunnelma on kuin Falloutista, on pelattavuus ja pelin genre jossain määrin suuntaan Tomb Raider, josta siis löytyy myös niitä survival horror genren vivahteitakin, josta osittain vastaa toimiva, kauhuelokuvan tavoin alati piinaavammaksi muuttuva musiikkiraita, joka mukailee pelin tapahtumien hektisyyttä. Pelin sankari ei oman käsitykseni mukaan ole mikään ammattikiipeilijä tai edes aarteenmetsästäjä, mutta kiipeileminen paikassa kuin paikassa tuntuu sujuvan ongelmitta. Olipa kiipeilykohteena sitten kallion seinämä, putkisto, tai autosillan alla olevat pienet nystyrät betonissa, niin kaikki onnistuu.
Jotta kiipeileminen ja huhkiminen pelin maisemissa ei olisi liian helppoa, on peliin sisällytetty erityinen ominaisuus. Pelaajan hahmolla on jatkuvasti selässään reppu, johon voi varastoida sieltä täältä löydettäviä harvinaisia ja elintärkeitä tarvikkeita. Säilykeruokaa, vettä, kipulääkkeitä, ja muuta syötäväksi ja juotavaksi kelpaavaa. Pelaajan kiipeillessä, juostessa tai hyppiessä pelaajan hahmo kuluttaa kallisarvoista energiaansa. Jos energia (ja siten kunto) loppuu kesken kaiken, putoaa pelihahmo pahimmassa tapauksessa kuolemaansa, mikäli juuri sillä hetkellä on korkealla kiipeilemässä.
Pelissä onkin tarkoituksena tutkia paikkoja tarvikkeiden varalta, ennen kuin lähtee yrittämään mitään sen massiivisempaa kiipeily- tai muuta urheilusessiosta ? etenkin jos reppu on puolityhjänä. Ennen kuin hahmon energia ehtyy nolliin, voi repusta mutustaa tai juoda tarvikkeita, jotta meno ei loppuisi kesken.
Kun energiamittari ehtyy tyhjäksi, alkaa pelaajan hahmolla maitohapot rummuttamaan elimistöä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun energia on loppunut, alkaa peli “syömään” pelaajan hahmon energiamittarin kokoa. Tässä vaiheessa on vielä hetki aikaa naputtaa ohjaimen oikeaa liipaisinta tiuhaan tahtiin ja siten ehkä mahdollisesti voi ehtiä tsempata itsensä viimeisillä voimillaan vaikkapa jollekin tasaiselle alustalle hetkeksi lepäilemään. Erilaiset tarvikkeet palauttavat eri määrän energiaa ja osa tarvikkeista sen sijaan ainoastaan kasvattaa kutistuneen energiapalkin kokoa takaisin entisempään kokoonsa. Lääkintälaukuilla ja kipulääkkeillä sen sijaan voi parantaa haavoja ja palauttaa elinenergian määrää.
Kovin usein elinenergiaa ei katoa pudotessa (koska pudotessa usein kuolee heti), vaan sen sijaan elinenergiaa kuluu muiden hahmojen kohtaamisessa. Aina silloin tällöin seikkailemisen, kiipeilemisen ja hyppimisen lomassa pelaaja kohtaa muita selviytyjiä Haventonin epätoivoisissa maailmanlopun maisemissa. Osa hahmoista on täysin vaarattomia, osasta vihamielisistä pääsee eroon pelkästään menemättä liian lähelle, mutta pelissä on myös sellaisiakin hahmoja, jotka ovat liittoutuneet keskenään ja varsin mielellään laittavat paikalle erehtyvän pelaajan elottomaksi ja ryöstävät tämän keräämät tarvikkeet itselleen.
Vihamielisiä ihmisiä kohtaa useimmiten kahden, mutta maksimissaan neljän joukkioissa. Tämä on pelin kestävyysenergian ja hahmon kunnon kanssa leikkimisen ohella ominaisuuksia, jotka antavat I Am Alivelle omanlaisensa leiman.
Monessa paikassa pelin kuluessa tulee vastaan tilanteita, joissa pelaaja joutuu perääntymään ja rauhoittelemaan lähestyviä vihamielisiä ihmisiä, jotka ovat nälkäisiä ja yhtä kiinnostuneita selviytymään seuraavaan aamunkoittoon kuin pelaaja itsekin. Veitsin ja asein uhaten vihamieliset lähestyvät pelaajaa.
Tässä kohtaa pelaajalla on yleensä muutama vaihtoehto käytettävissään. Joko vetää esiin ase ja tähdätä kaikkia ahdistelijoitaan vuoron perään. Ongelma on vain siinä, että luodit ovat pelissä todella harvinaisia ja useimmiten pelaajalla ei niitä ole aseessa yhtäkään: pelkällä kiiltävällä aseella uhkaileminen ei riitä loputtomiin ja viholliset alkavat lopulta epäillä pelaajan kanttia oikeasti käyttää asetta, tai sitten viholliset arvaavat aseen olevan tyhjä. Jos aseessa on luoti tai kaksi, hyvä niin, iskua yrittävän vihollisen tai viholliset voi ampua siihen paikkaan ja loput yleensä antautuvat peloissaan ja pudottavat veitsensä, jolloin ne voi tainnuttaa iskulla päähän.
Jos luoteja ei kuitenkaan ole pesässä, ei aina kannata heti ensimmäiseksi vetää asetta lainkaan esiin. Uhkaavia ihmisiä voi lähestyä rauhoitellen ja pahoitellen ja sitten yllätyksellisesti sipaista kurkun auki lähimmältä viholliselta selässä roikkuvalla veitsellä. Jos edes yhdellä vihollisista on ase käsissään, kannattaa yllätysliike toteuttaa tähän nimenomaiseen viholliseen, koska silloin kuolleen vihollisen aseesta voi nopeasti kerätä luodin käyttöönsä, eikä muutoinkaan kukaan muista vihollisista tällöin noukkia asetta maasta ja alkaa räiskiä. Ei ehkä aivan realistista, mutta toimii pelillisenä elementtinä kuitenkin.
Uhkaavat tilanteet ovat mukavaa vaihtelua lähes kuolleessa Haventonissa seikkailemiselle ja vaarallisissa paikoissa kiipeilylle, mutta tilanteet samaan aikaan saavat pelin myös tuntumaan jollain tapaa itseään toistavalta sekä lineaariselta. Muutaman ensimmäisen uhkaavan tilanteen jälkeen, kun ?oikea? tapa ratkaista tällaiset tilanteet on jo melko hyvin tiedossa, eikä omia vaihtoehtoja voi juuri alkaa toteuttamaan, koska se vie hengen hyvin nopeasti. Yleensä tulevia, uhkaavia tilanteita varten löytääkin juuri sopivasti hieman kipulääkkeitä ja kenties yhden tai kaksi luotiakin, mutta ei useampaa ? muutoin pelin eteen sattuvat tilanteet muodostuisivat liian helpoksi. Loppupuolella kyseinen ominaisuus kuitenkin ikävä kyllä tunnutaan tyystin unohtavan ja muut hahmot käyvät surutta pelaajan kimppuun, mistään rauhoittelusta tai strategioista ei enää ole apua, kun kaikki käyvät suoraan kimppuun.
Tavaroiden rajulla säännöstelyllä pelissä yritetään nimenomaan antaa pelaajalle kuvaa epätoivoisesta elämäntilanteesta, joka kuitenkin paranee ajan myötä. Pelaaja saa käsiinsä hengittämistä vaikean pölyisissä paikoissa auttavan kaasunaamarin (hidastaa energian kulumista), minkä lisäksi mukaan kuvioihin tulee myös varsin kätevä jousipyssy, jonka nuolen voi ampumisen jälkeen noukkia takaisin säilöön (ruumiista tai jostain muusta pinnasta), eikä pelaaja enää ole sen jälkeen yhtä riippuvainen luotien löytämisestä.
Jousipyssyssä on tosin se heikkous, että se pitää virittää ennen kuin sillä voi ampua. Välillä ei jousipyssylläkään kerkeä siksi ampumaan yllättäen päälle käyviä vihollisia ja aina nurkan takana vaaniva kuolema joskus tulee ja onnistuu korjaamaan.
Pelissä ?lisäeläminä? toimivat videokamerat. Pelaajan ohjastamalla hahmolla on mukanaan videokamera, jolla tämä kuvailee omaa videopäiväkirjaansa, joten siitä päästäänkin sitten sopivasti videokameroiden keräilyyn. Kun pelaaja kuolee, saa peliä kuitenkin jatkaa aina viimeisimmästä checkpoint-tallennuksesta. Jos sen sijaan kuolee monta kertaa peräjälkeen ja kerätyt videokamerat sattuvat loppumaan kesken, joutuu pelin viimeisestä kunnon tallennuksesta. Tosin, siinä vaiheessa kun näin lopulta käy, tulee huomanneeksi, että eihän se uudelleenyritys loppujen lopuksi niin kamalan kaukana ilman kameroitakaan ole.
Kameroiden keräilyllä ja niiden vaalimisella on yritetty luoda pelaajalle entistä suurempi ahdingon tunne, tämän joutuessa energiatasoa vahtimisen ohella keräilemään kameroita talteen. Tavoitteessa kuitenkin tavallaan epäonnistutaan, koska kameroiden keräily ei enää siinä vaiheessa kiinnosta. Mikäli pelaa peliä helpoimmalla vaikeustasolla, saa käyttöönsä loput yritykset, joten varsinkaan siinä vaiheessa kameroille ei tarvitse enää uhrata ajatustakaan.
Kokonaiskestoltaan I Am Alive ei ole mikään pitkä peli, se on samaa tasoa, kuin alunperin samaan aikaan ja samassa Live-kampanjassa julkaistu Alan Wake’s American Nightmarekin. I Am Alivessa allekirjoittaneen kohdalla kertyi viisi tuntia keskivaikeustasolla pelattuna. Pelin kesto ei siis millään tapaa päätä huimaa, eikä sen loppuratkaisukaan ole oikeastaan kovin kummoinen ? ehkä jopa hieman kliseinenkin.
Visuaalisella puolella pelin suunnittelussa on tavoiteltu maailmanlopun tunnelmaa hieman eri tyylillä kuin esimerkiksi juuri Fallout-peleissä. I Am Aliven värimaailma on kauttaaltaan melko lailla harmaasävytteinen ja kirkkaita värejä ei moneen otteeseen pelin aikana tule näkemään, muuta kuin silloin kun pelaaja on pelimaailmassa joko kynttilöin valaistuissa sisätiloissa, tai korkeimmilla paikoilla, jonne heikot auringonsäteet kykenevät edes jotenkin paksujen harmaiden pilvien välistä paistamaan. Näissä tapauksissa pelaajan nimetön hahmo saa edes hieman väriä kovin ilmeettömään naamaansa. Pääosan ajasta kuitenkin jopa autojenromut ja ihmisten ruumiit ovat joko tummanharmaita tai valkoisia — väritys jota selitetään niitä peittävillä paksuilla tomukerroksilla, joka maantasolla on haitallista myös sankarimme keuhkoille.
Ottaen huomioon, että peli julkaistiin alun perin vain Xbox Live-julkaisuna, ei pelin osalta niinkään ihmetytä se, että sen graafinen laatu ei ole sitä aivan kirkkainta kärkeä, syystä, että pelitiedostojen koko pitänyt ahtaa tietyn kokoluokan raameihin.
PC-versiossa on Xbox-versiosta poiketen mahdollisuus säätää reunanpehmennystä, anisotrooppista filtteröintiä, minkä lisäksi V-sync ominaisuuden saa joko pois tai päälle. Näiden ominaisuuksien avulla on mahdollista saada pientä lisätarkkuutta peligrafiikkaan. Taustalla säteilevä rakeisuusefekti lisäksi auttaa hieman paikkaamaan heikkolaatuisempaa grafiikkaa, eikä I Am Alive missään nimessä liian ruma peli ole. Etenkään kun ottaa huomioon sen taustan Xbox Live-julkaisuna, sekä PC-version hintalapun, joka esimerkiksi Steam-palvelussa on vain noin 15 euroa.
Kokonaisuutena I Am Alive on oudolla tapaa varsin kiehtova ja otteessaan loppuun saakka pitävä maailmanlopun tunnelmissa tapahtuva pelikokemus, joka tarjoaa parhaimmillaan jännittäviä ja sormia hiostavia pelihetkiä kiipeillessä päätä huimaavissa maisemissa, pelaajan selvitessä vihamielisistä ihmisistä, sekä pitäessä huolen siitä, että hahmon kehon neste -ja ravintotasapaino ovat aina kunnossa. Peli latistuu osittain loppua kohti mentäessä, kun tarvikkeita tuntuu löytyvän alkupeliä runsaammin, siinä missä vihollistenkaan kohdalla ei voi keskittyä uhkailemiseen.
Peli on ainakin yhden läpipeluukerran arvoinen, pikkukoon toimintaseikkailu ? ainoaksi kysymykseksi kullekin peliä harkitsevalle jääkin se, että onko noin viisi tuntia kestävä peli viidentoista euron arvoinen tuote.
