Seikkailupelien kuolemaa on hehkutettu jo vuositolkulla, mutta tämä ei estä suosittuja seikkailupelibrandeja elämästä omaa elämäänsä. Sierran legendaarinen Police Quest -sarja muuttui lukuisien välivaiheiden jälkeen taktisesta räiskinnästä tunnetuksi Swat-sarjaksi ja Al Lowen maineikas Leisure Suit Larry, on sekin saanut uuden polven jatko-osan. Kysehän on tietenkin ansioiltaan lähes olemattoman High Voltage Softwaren valmistama Leisure Suit Larry – Magna Cum Laude, jossa perinteinen seikkailupeliresepti on saanut tehdä tilaa tusinalle toinen toistaan yksinkertaisempia rytmi- sekä refleksipelejä. Al Lowe kääntyisi ideasta varmasti haudassaan, mikäli olisi kuollut.
Vaikka tätä viimeisintä osaa ei parhaalla tarkoituksellakaan voi enää kutsua täysipainoiseksi seikkailupeliksi, on alkuperäisten Larryjen perintö selvästi nähtävissä Magna Cum Laudessakin. Pelisarjan perusidea, eli ohjastaa omasta mielestään seksikästä, suuripäistä antisankaria kohti vastakkaisen sukupuolen saloja on pysynyt muuttumattomana pelisarjan alusta lähtien, eikä sitä ole liioin sensuroitu tässäkään osassa vaan päinvastoin, Magna Cum Laude on ottanut askelia ehkä jopa liiankin “aikuiseen” suuntaan. Tästä loistavana esimerkkeinä mainittakoon esimerkiksi lataustauoilla vilahtavat, ihan oikeista malleista otetut alusvaatekuvat ja roimasti koventunut kielenkäyttö.
Kuten nimestä voisi päätellä, sijoittuvat Leisure Suit Larry – Magna Cum Lauden tapahtumat kampukselle. Luonnollisestikaan, pelaaja ei tällä kertaa ohjasta vanhenevaa ja kaljuuntuvaa Larry Lafferia, vaan tämän yhtälailla säälittävää veljenpoikaa, Larry Lovagea, joka on kyllä setänsä tavoin täynnä turhaa optimismia mitä naisiin tulee. Surkeaan sosiaaliseen elämäänsä lopen kyllästynyt Larry päättää kuuluisan setänsä maineesta inspiroituneena ilmoittautua kampuksella kuvattavaan tositv-show’hun, Swingles:iin, jossa kolme kaunotarta kilpailee yhdestä onnekkaasta opiskelijauroksesta. Kuten arvata saattaa, herättää Larryn ilmoittautuminen lähinnä hilpeyttä ohjelman juontajassa, mutta suuripäinen antisankarimme saa mahdollisuuden osallistua, mikäli kykenee osoittamaan suosionsa kampuksen tyttöjen kesken.
Elämä yliopistolla on yksinkertaista: Larrya ohjaillaan pitkin kampusaluetta, seikkailupelimäisesti aina välillä tuijotellen ja tutkiskellen ympäristöstä löytyviä hotspotteja. Mitään seikkailupeleille ominaisia puzzleja on turha odottaa, mutta riittävä paikkojen koluaminen palkitaan sieltä täältä löytyvillä kolikoilla ja Larryn kieltämättä hauskoilla kommenteilla. Silloin tällöin vastaan tulee myös jokin pelin lukuisista alipeleistä, jotka vaihtelevat aina rytmitajua vaativista tanssipeleistä aina ikivanhaa C64-klassikkoa, Tapperia muistuttavaan eläinoikeuslehtisten jakeluun. Näiden suorittamisesta palkitaan hieman vaihtelevasti joko rahalla, tai ihan vaan Larryn kävelytyylissäkin näkyvän itsetunnon kasvamisella. Epäonnistuneet yritykset luonnollisesti verottavat edellä mainittuja “hyödykkeitä”.
Pelin etenemisen kannalta tärkeintä on päästä jutustelemaan hyvännäköisten yliopistomisujen kanssa. Mikäli Larryn itsetunto on riittävissä kantimissa, pääsee tyttöjen kanssa flirttailemaan yhdellä pelin ehdottomasti hauskimmista alipeleistä. Tämän pelin tarkoitus on väistellä ruudun alalaidassa etenevällä siittiöllä kaikenmoisia negatiivisia sivuvaikutuksia aiheuttavia punaisia ikoneita ja kerätä flirttailua edesauttavia vihreitä ikoneita. Negatiiviset vaikutukset aiheuttavat joko Larryn silmien hakeutumisen keskustelukumppanin rintoja kohti, suolistokaasujen purkautumisen (ylä- tai alapäästä), tai ihan vaan jonkun harvinaisen idioottimaisen kommentin lipsahtamisen. Vihreiden ikonien keräily puolestaan edesauttaa sujuvan flirtin etenemistä ja kasvattaa vastapuolen toleranssia Larryn suolistokaasuille sekä vaelteleville silmille. Se, millaisia idioottimaisuuksia sankarimme suustaan päästää, vaikuttaa luonnollisesti myös iskuyritysten menestykseen, mutta hauskasti kirjoitettu dialogi suorastaan kehottaa pariin tietoisesti mokattuun yritykseen. Kuten muissakin alipeleissä, johtaa flirtin epäonnistuminen itsetunnon laskuun mutta uusia yrityksiä ei onneksi ole rajoitettu millään tavalla.
Vähän tosielämän tapaan, naisen kaataminen vaatii onnistuneen vikittelyn lisäksi myös vastapuolen juottamisen umpitunneliin. Tämä on Larryssa hoidettu toisella alipelillä, johon yleensä edetään onnistuneen flirttailun jäljiltä. Tässä pelissä Larry ja kulloinkin valloitettavan asemassa oleva naikkonen heittelevät kolikoita lasiin vuorotellen. Säännöt ovat helpot: kun jompikumpi saa kolikon lasiin, joutuu toinen juomaan. Epäonnistuminen johtaa paitsi itsetunnon heikkenemiseen, myös vahvaan humaltumiseen josta pääsee eroon ainoastaan keventämällä rakkoa. Keskiverron suomalaisnuoren tavoin, Larry ei ole kovinkaan valikoiva paikan suhteen, vaan vedet voi heittää halutessaan vaikkapa yliopiston kirjastoon jos sikseen tulee. Itsetunto tosin laskee, mutta se voidaan laittaa morkkiksen piikkiin. Hauskana pikku yksityiskohtana, vahva humalatila vaikuttaa myös keskusteluissa ohjattavan siittiön hallintaan, joten flirtin tahaton epäonnistuminen kännipäissä yritettynä on todennäköisempää kuin selvin päin. Sääli vaan, ettei humalapäissä yleensä ilmenevää sössötystä ole mallinnettu mitenkään.
Toteutukseltaan Leisure Suit Larry – Magna Cum Laude on ristiriitainen kokemus. Pelattavuuden kantilta katsottuna, itse Larryn ohjastus ja jokainen pienistä alipeleistä on toteutettu ihan esimerkillisesti, mutta kylmä tosiasia on myös se, etteivät yksinkertaiset alipelit riitä tarjoamaan pelillistä sisältöä vastaamaan nykystandardeihin tottuneelle nuorisolle. Mikä pahinta, peli käyttää jokaisen alipelin ja ennalta käsikirjoitetun tapahtuman kohdalla muutaman sekunnin latailuun. Pelattavuudellisesti Magna Cum Laude paljastaa kaikki korttinsa jo ensimmäisen parituntisen aikana, jonka jälkeen motivaatio pelaamiseen roikkuu yksinomaan tarinan kulun varassa. Vaikka oikeat juonenkäänteet ovat vähissä, edustaa pelin käsikirjoitus sellaista aluetta, johon on selvästi paneuduttu huolella. Olipa kyse sitten Larryn surkeasta flirttailusta, tai sivullisten päähenkilöön kohdistuvista solvauksista, jaksaa teksti naurattaa loppuun saakka. Loistavasti hommansa hoitavilla ääninäyttelijöillä on myöskin oma osansa kokonaisuuden luonnissa.
Varoituksen sanana mainittakoon, etteivät kaikki välttämättä osaa arvostaa pelin paikoin hävytöntä huumoria. Mikäli joku ei jo rivien välistä ymmärtänyt, on Leisure Suit Larry – Magna Cum Laude suunnattu nuorille miespelaajille. Tämä ilmenee mm. siten, kuinka häpeilemättömän sovinistiseen stereotypian kautta kaikki pelin naiset on esitetty; kaikki Larryn naisvalloitukset edustavat enemmän tai vähemmän sellaista miesten päähän iskostettua bimbotyyppiä, joka antautuu jopa Larryn kaltaisen surkimuksen vieteltäväksi, kunhan sitä tajuaa vain vetää oikeista naruista. Näin ollen Magna Cum Lauden pelaamista ei välttämättä kannata ehdottaa sellaisessa porukassa, jossa sana feminismi tai tasa-arvo herättää tulenkatkuisia mielipiteitä, vaan oikeuksiinsa peli pääsee omassa sikamaisuudessaan rypevissä äijäporukoissa.
Vaikka pelin kielenkäyttö meneekin välillä mauttomuuksiin, tuntui pelin saama 18 vuoden ikäraja alkuun hieman liioitellulta. Onhan kyseessä toki pelkkä pehmopornoksi naamioitu sarjakuvahupailu, eikö? Väärin. Edellisiin osiin verrattuna, on nappulat alastomuuden ja seksuaalisen vihjailun osalta todellakin väännetty kaakkoon. Näkyvin ja härskein esimerkki tästä on pelin varsin usein näyttämät latailukuvat, jotka sisältävä paitsi vihjailevia kuvia pelin hahmoista, myös mauttoman amatöörimäisiä alastonkuvia ihan oikeista näyttelijöistä pukeutuneina pelin hahmoiksi. Se, ketä nämä kuvat oikeasti kiinnostavat/kiihottavat jää suureksi mysteeriksi, mutta kyllähän niillä tuon ikärajan perustelee
