Mikä onkaan elämän tarkoitus? Miten tulisi elää? Täysillä ja kuolla nuorena? Pienistä hetkistä nautiskellen vai oravanpyörässä viihtyen?
Näitä asioita pohtimaan laittaa norjalaisen indiestudio Krillbiten peli Mosaic, jota mukana on ollut rahoittamassa jopa Norjan filmi-instituutti.
Inspiroituneena pelistä kirjoitin jo noin pari kuukautta sitten lyhyen ennakkoartikkelin pelin lyhyestä demosta.
Kokonainen, lopullinen peli on nyt saatavilla ja valmis täyteen arvosteluun. Lopullinen peli on täysin identtinen noin kymmenen, kaksikymmentä minuuttia kestäneen demon kanssa. Siispä arvostelun oheen upotettu video pelin ennakkodemosta ajaa hyvinkin asiansa.
Kokonaiskestoltaan tekijät sanovat Mosaicin olevan noin 3-5 tunnin peli. Tämä on melko tarkka arvio, sillä pelin päätyttyä pelikellossani oli tasan viisi tuntia.
Genreltään Mosaic nojaa aika pitkälti point & click -seikkailuiden suuntaan, vaikkakin on hyvin kevyt sellainen. Eikä sisällä varsinaisesti mitään puzzleja tai tilanteita, joissa voisi jäädä jumiin.
Pelaajan nimetön hahmo työskentelee Mosaic -nimisessä yhtiössä. Pelin alussa hahmo lilluu äärettömyyden meressä ja herää sängyltään kännykän herätyskelloon. Nostetaan kaveri ylös ja sammutetaan herätys. Johan on viestejäkin ennättänyt tulla puhelimeen. Tekstiviesteissä muun muassa työnantaja varoittelee jatkuvista myöhästelyistä ja huonosta suoriutumisprosentista. Työsuhde on uhan alla. Laskutkin olisivat näköjään myöhässä – asenna pankkisovellus ja pysy ajan tasalla!
Pelattavuudeltaan Mosaic on enemmänkin tunnelman rakennusta ja sen huipentumista kohti tarinan loppua, kuin varsinaista haastavaa pelaamista. Kussakin ruudussa on yleensä muutamia hotspotteja, joita voi klikata. Jokaisena aamuna, kun elämäänsä kyllästynyt hahmo nostetaan sängyltään, olisi mentävä vessaan ja pestävä vähintään hampaat. Valoja ei ole pakko sytyttää, eikä kravattia tarvitse suoristaa tai tukkaa laittaa, mikäli ei kiinnosta.
Karu elämä
Pelin voisi hyvinkin ajatella kertovan yksinäisyydestä, masennuksesta sekä itsetuhoisista ajatuksista elämässä, joka tuntuu täysin merkityksettömältä. Elämästä, jossa ihminen on jumissa oravanpyörässä ja työssä josta ei edes pidä. Vailla päämäärää.
Kaduilla satapäiset kasvottomat marssivat ihmislaumat kulkevat kuin karja aitauksesta toiseen kohti omaa työpaikkaansa. Vain pelaajan valkopaitainen hahmo erottuu edukseen – vai erottuuko sittenkään. Ehkä valkoinen paita ilman puvun takkia on ainoastaan tehty pelaajaa varten. Pelaajan hahmo on yksi tuhansista muista ihmisistä – ei mikään erikoistapaus.
Visuaaliselta suunnittelultaan grafiikka tukee sitä tunnelmaa, mitä hahmokin päässään kokee. Kaikki on harmaata, aina sataa, värejä ei ole missään ja kaikkialla tuputetaan jotain mainoksien muodossa.
Pelillään Krillbite kommentoi ihmiskunnan nykytilaa melko osuvankylmästi. Aidot ihmiskontaktit ovat vähentyneet ja välikädeksi kommunikaatiolle on noussut kirkas ruutu. Haluatko keskustella? Tekstaa. Etsitkö rakkautta? Asenna appi puhelimeen ja etsi sopivaa. Haluatko sijoittaa? Asenna appi.
Muista myös pelata kuumaa mobiilipeliä BlipBlop, koska mitä muutakaan tekisit elämälläsi. Hauskasti, lähes kaikki pelin Steam-saavutukset koskevat minipeli BlipBlopia. Jos pelaaja pelaa itseään huippuleveleille ja kerryttää kertoimia, avautuu uusia saavutuksia tuon tuosta. Itse peli on yksinkertainen yhden nappulan rämpytys, joka palkitsee pelaajaa lisäkertoimilla, automaattisesti valuvilla blopeilla sekä blop-varastolla, jota voi tyhjentää blop-pinoon tasoa nostamaan. Ainakin pelaamalla voi saavuttaa ”jotain”.
Puuduttavan ja samanlaisena toistuvan työmatkan varrella pelaaja voi kokea jotain uniikkia – jos uskaltaa poiketa rutiineistaan. Jäädäkö kuuntelemaan katumuusikkoa vai ei? Onko kaikki todella pienistä hetkistä kiinni? Keitä itsellesi kuppi kahvia ja kuuntele iltapäivä jazzia, koska huomenna saatat olla kuollut.
Vailla ohjausta
Pelin ohjausmekaniikka hahmon käskyttämisen osalta on hyvin simppeliä laatua. Hahmo liikkuu, kun vasenta hiirenkorvaa pidetään pohjassa ja liikutellaan nuolta sinnepäin, minne halutaan kulkea. Ruudulle ilmaantuvia muutamia hotspotteja klikataan niin ikään vasemmalla hiiren nappulalla. Pelasin pelin demoversion lävitse Xbox-ohjainta käyttäen ja kieltämättä peliohjaimella pelattuna ohjaus oli paljon mielekkäämpi. Hiiriohjaus on melkeinpä yhtä tylsä ja tunnoton kuin pelissä ohjattavan hahmon elämäkin. Suosittelen siis ehdottomasti peliohjainta.
Kun työmatkasta selvitään joko isommilla tai pienemmillä poikkeuksilla loputtomiin, itseään toistaviin rutiineihin, päätyy pelaaja räikeän valkoisena hohtavan työpisteensä ääreen klikkailemaan hexagon-kuvioita ja syöttämään virstanpylvästään.
Käytännössä kyseessä on minipeli, jossa ohjataan pallukoita ruudun alalaidasta kohti ylälaitaa, jossa päädytään lopulta Mosaic-logon sisälle. Pelin edetessä minipelit muuttuvat hieman ja saavat lisää ominaisuuksia ja jopa tottelemattomia palleroita, jotka pitää kukistaa, mutta pitkälti minipelit toistuvat tylsän samanlaisina – sinänsä toimiva havainnollistaminen, mutta pelaajalle itselleen pidemmän päälle tylsää. Kun työt on tehty, pelaaja palaa kotiinsa ja herää jälleen sängystään herätyskelloon, kuin klassisessa Päiväni Murmelina -elokuvassa konsanaan.
Hieman harmillisesti Mosaic ei ole aivan täydellinen peli. Demo lupasi paljon hyvää ja allekirjoittanut pelasi pelin kokonaisuudessaan myös läpikin, kiinnostuneena siitä miten tarina päättyy ja mitä hahmolle käy. Pelin loppu ei ole lopulta kovin erikoinen, mutta kenties seikka joka eniten painaa arvosanakupissa on pelin hinta, joka on asetettu jopa parinkymmenen euron tienoille.
Loppusanat
Kokemuksena Mosaic on erittäin mielenkiintoinen, oikeasti ajatuksia elämästä ja elämisestä herättelevä ja siksi uniikki – samaan tapaan kuin Death Stranding oli omasta mielestäni ison budjetin pelien saralla. Pelin simppeli klikkailupelattavuus pienine minipeleineen ei oikein allekirjoittaneen mielestä vielä kuitenkaan riitä oikeuttamaan niin korkeaksi asetettua hintalappua. Olisi kuitenkin hienoa nähdä jotain samankaltaista tai jopa jatkoa Mosaic-pelille.
