Nex Machina arvostelussa

Nex Machina on suomalaisen, pitkäikäisen Housemarquen tuorein peli. Pienenä historiikkina mainittakoon, että studio syntyi, kun Bloodhouse ja Terramarque yhdistyivät vuonna 1995. Jostain syystä käytännössä kaikki studion pelit ovat jääneet Game Realityn arvosteluhaavista ja siksi onkin syytä kumartaa studiolle edes vähän ja myöntää, että studio on rummuttanut ulos laatupelejä aina Super Stardustista lähtien.

Muutamien isompien lumilautailupelien jälkeen Housemarque tuntuu löytäneen sen ”oman” juttunsa pienempien, arcadehenkisten toimintapelien parista. Resogun oli ehtaa side scrolling alus-ammuntaa Life Forcen hengessä, kun taas Alienation ja Dead Nation olivat ylhäältäpäin kuvattuja, toisistaan hieman poikkeavia toimintapelejä. Jos yhtäläisyyksiä haluaa hakea, ovat Alien Breed -sarjan pelit kenties lähimpänä, joskaan kumpaakaan mainittua peliä ei varmasti voi lokeroida näin karkeasti.

Mikä sitten on Nex Machina? Sanat ”deus ex machina” tarkoittavat suomeksi Jumala Koneesta, jolla viitataan epäuskottavaan juonenkäänteeseen missä tahansa – oli se sitten kirja tai elokuva. Termi kuulostaa varmasti tutulta Deus Ex -pelisarjan myötä. Ex Machina taasen on pari vuotta vanha psykologinen trilleri. Nex Machina sen sijaan on ”Death Machine”.

Nimi on kuvaava, sillä pelissä laitetaan kovat piippuun ja annetaan aseiden laulaa – tauottomasti. Housemarque sanoo halunneensa luoda Nex Machinaa varten sitä 16-bittisten kolikkopelihallien huumaa, jolloin jokaisesta pelistä löytyi värikkäät grafiikat, vauhdikas pelattavuus sekä twin stick -kontrollit. Esikuviksi on mainittu loistavat klassikkopelit Smash TV sekä paljon vanhempi Robotron 2084. Liekö ihmekään, kun luovana konsulttina pelille on toiminut Eugene Jarvis – molempien pelien pääkehittäjä! Itse henkilökohtaisesti lisäisin tähän sekaan vielä ainakin pelin Total Carnage – jos joku haluaa näitä klassikoita kaivella Youtubesta.

Pelissä omaksutaan vahvasti Mega Manilta vaikuttavan robotin rooli ja lähdetään viiden eri tason ja kymmenien ja kymmenien alitasojen aikana kurmottamaan loputtomia laumoja päälle vyöryviä robotteja. Siinä sivussa pelastetaan viattomia ihmisiä, nostetaan pistekerrointa, kerätään suojia sekä entistä parempia ja tehokkaampia kakkosaseita.

Pelattavuus pysyy tuoreana, kun pelaajan aseet vaihtuvat, mutta kerättivien power uppien ansiosta, myös tulivoima paranee ja ammusten hajonta sekä etäisyys laajenee. Normaalisti pelaajan hahmo kuolee jo yhdestä kosketuksesta, mutta kerättävä kilpi antaa sen ensimmäisen iskun anteeksi. Jos pelaaja kuolee, joutuu kulloinkin menossa olevan alitason aloittamaan alusta ja kerätyt aseet ja muut power upit putoavat pelikentälle. Ne voi saada onneksi kerättyä takaisinkin, kunhan vain on nopea.

Pelin käyttämillä ”twin stick” -kontrolleilla viitataan siihen vanhaan kolikkopelihallityyliseen tapaan ohjata toimintapelin hahmoa ja tässä tapauksessa siis peliohjaimen vasemmalla tatilla liikutetaan hahmoa ja oikealla hoidetaan ampuminen 360-asteisesti tattia pelkästään pyöritellen. Ilman peliohjaintakin voi pelata, mutta kyllä ne kontrollit on tehty varta vasten tatteja ajatellen.

Nex Machina tarjoaa sisältönsä puolesta pelimoodit arcade, single world, online arena sekä co-op. Aracde on pelin ”tarinamoodi” ja tässä olisi tarkoitus vetää kaikki viisi maailmaa ja niiden alitasot putkeen läpi. Kun yksi maailma ja sen loppupahis on kukistettu, avautuvat ne pelattavaksi yksi kerrallaan single world -pelitilaan, jossa voi sitten hinkata omia piste-enkkojaan maailma kerrallaan.

Online arena tarjoaa pelattavaksi yksitoista eritasoista haastetta. Aluksi vain muutama on auki ja loppujen avaamiseen tarvitaan kolikoita. Kolikoita saa aika nihkeästi tasoja vähän kokeilemalla ja ideana olisikin siksi päästä pisteissä aina joko pronssi, hopea, tai kulta-tasolle asti, jolloin kolikoita ropisee paljon mukavammin. Loppupään haasteet vaativat jo isompia pistetuloksia sille huonoimmallekin mitalille ja muutoinkin säännöt vaihtelevat. Joissain haasteissa saattaa olla niin, että viholliset liikkuvat vieläkin nopeammin kuin arcademoodissa, tai sitten aikaa on vain neljä minuuttia saavuttaa jokin mitalisijoista.

Arcadessa ja single worldissa vaikeustason saa itse valita, mutta online arenassa ei, jolloin haaste on paljon korkeammalla kuin esimerkiksi arcadessa helpoimmalla tasolla. Vaikeustasot vaikuttavat yleisesti ottaen siihen kuinka nopeasti vihollisrobot liikkuvat, kuinka paljon enemmän niitä on ja kuinka paljon pelaajalla on lisäelämiä. Vaikeimmilla tasoilla elämiä on vain kourallinen.

Jos haaste on yksinpelaavalle liikaa, voi rinnalle ottaa kaverin, tosin tällöin lisäelämät ovat yhteiset. Pelaamaan ei siis kannatakaan ottaa ketä tahansa, sillä jos toinen ei osaa, hupenevat elämät varsin nopeasti. Co-op tilassa homma toimii siten, että jos toinen kuolee, ei se kuollut spawnaa takaisin peliin kuin vasta seuraavassa alitasossa tai kun toinenkin pelaaja on kuollut.

Kokonaisuutena Nex Machina on älyttömän onnistunut peli siinä mitä se yrittääkin tavoitella. Housemarque tarjoilee jälleen kerran audiovisuaalisella osastolla sitä tuttua tyyliään, mitä on nähty jo Super Stardustin ajoilta. Peligrafiikka on todella värikästä, maisemat ottavat oman osansa lentävistä ammuksista ja ruutu on vihollisrobojen ohella täynnä kaikenlaista räjähtävää ja hajotettavaa tavaraa, jotka leviävät pieniksi päreiksi.

Toisin kuin yleensä on tapana, peli ei käytä pohjanaan polygonigrafiikkaa, vaan vokseleita ja vokselipartikkeleita, kuten Resogun. Visuaalinen toteutus toimii ja kaikki näyttää todella nätiltä. Vaikuttavin ja ehkä tärkein elementti pelissä on kuitenkin sen huikea nopeus! Pelaajan hahmo ja aseista lähtevät ammukset kiitävät ruudulla parhaillaan todella nopeasti ja adrenaliinin kuohu on valtava – etenkin silloin kun tosissaan yritetään uusia enkkoja.

Pelattavuus on hienosti tasapainossa ja vähänkin vaikeammilla vaikeustasoilla pelissä saa todella yrittää eikä silmänräpytyksille ole juurikaan aikaa. Studion itsensä mukaan pelin visuaalinen, tummanpuhuva, futuristinen teema ei ole cyberpunkia vaan cablepunkia. Taustalla pauhaa loistava synth wave -genreksi luokiteltava musiikki, joka kulkee mainiosti käsi kädessä vauhdikkaan toiminnan kanssa. Pelin kenties ainoa pieni nipottamisen aihe on se, että erilaista musiikkia on melko vähän ja se alkaakin toistamaan itseään ainakin pidemmissä pelisessioissa.

Kaiken kaikkiaan Nex Machina on kuitenkin jälleen yksi sulka hattuun ja pelinä Nex Machina ei ole todellakaan hinnalla pilattu ja mikä parasta – se on älyttömän koukuttavaa hupia jopa yksinpelinä ja uudelleen peluun arvoakin kentissä on pelaajan metsästäessä piilossa olevia pelastettavia ihmisiä, salatasoja sekä muuta piilotettavaa tuhottavaa. Kaiken kruunaa tietysti älyttömän saumattomasti toimiva co-op -pelitila. Nex Machina on ehdottomasti klassikkomateriaalia esikuviensa tapaan.