Ninety-Nine Nights arvostelussa

Ninety-Nine Nights, eli suomeksi yhdeksänkymmentä yhdeksän yötä on yksi Xbox 360:n odotetuista pelitapauksista Microsoftilta. N3 heittää pelaajan keskelle fantasiamaailmaa hyvien puolelle taistelemaan pahaa vastaan. Vastakkainasettelu on kuin Taru Sormusten Herrasta -elokuvissakin; mielellään ritarimaisiin haarniskoihin sonnustautuva, sekä hyvää edustava ihmisrotu saa pelissä vastaansa kerta toisensa jälkeen tuhatpäisiä örkkilaumoja, jotka kaikki on kukistettava.

Kuten arvata ehkä saattaa, toimii Ninety-Nine Nightsin genrenä hack’n’slash, jossa miekka viuhuu ja peliohjaimen napit saavat kunnolla kyytiä. N3 muistuttaa erehdyttävän paljon pelin kehittäneen From Softwaren edellistä, Xboxille julkaistua, Kingdom Under Fire – The Crusaders -peliä. Eikä mikään ihmekään, sillä onhan Ninety-Nine Nights selkeästi edellä mainitun hengellinen seuraaja. Pelin sydämenä ja suurimpana valttikorttina toimivat sen massiiviset taistelut. Jos lähes samankaltaiset taistelut olivat aikanaan jo Kingdom Under Fire -pelissä massiivisia noin sadan yhtäaikaisen yksikön taistellessa ruudulla, vetää N3 uudet pohjat isommilla lukemilla. Parhaimmillaan pelissä käytävät taistelut ovat juuri sellaisia kuin miltä ne Lotr -elokuvissa näyttävät, tosin tällä kertaa niihin pääsee itse ottamaan osaa.
Peli pitää sisällään seitsemän erilaista pelattavaa hahmoa, sekä yhden bonushahmon, kun peli on pelattu kokonaisuudessaan lävitse ensin kaikilla seitsemällä päähahmolla. Pelattavaa pitäisi siis riittää ainakin joksikin aikaa. Kukin hahmoista on pelattavuudeltaan varsin erilainen muista, liikkeineen kuin aseineenkin. Inphyy on notkea ja varsin akrobaattinen tyttönen, kun taas esimerkiksi köriläs Myifee on melko hidas, joskin paljon tehokkaampi iskuineen kuin Inphyy ja niin edelleen.

Kaikki pelin hahmoista tuottavat ainakin jonkin verran erilaisen pelikokemuksen, sillä hahmoerojen lisäksi eroa löytyy myös itse tehtävistäkin ja niiden tapahtumapaikat kuin niiden eteneminenkin on toiseen hahmoon verrattuna erilainen. Tämän sanottuani, on pelin tyypillinen tehtävä kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja hahmosta riippumatta käytännössä sama. “Pelaaja kohtaa örkkilauman, tuhoaa sen, kohtaa uuden tuhoaa sen” ja niin edelleen, ja tätä jatketaan käytännössä niin kauan kunnes tehtävä on läpäisty. Pientä vaihtelua tuovat sivutehtävät, joissa pelaajan on esimerkiksi tuhottava myös örkkien katapultitkin tai suojeltava jotain kohdetta, mutta näitä pelissä on todella harvassa. Toki yksi pelin selkeistä ongelmista on se, että peli pakostikin toistaa itseään tehtävien vaihtelemattomuuden takia, mutta sitä tunnetta harvemmin pelin aikana kuitenkaan oikeasti tulee.

Hieman Kingdom Under Fire -pelin tapaan ennen jokaista tehtävää pelaaja saa valita tukijoukkotyypin kummallekin sivustalleen. Tarjolla on raskas ja normaali jalkaväki miekkoineen, sekä keihäs -ja jousipyssymiehet. Kingdom Under Firestä N3:n paljon simppelimpi taisteleminen poikkeaa sikäli, että nyt pelaaja ohjastaa vain ja ainoastaan omaa hahmoansa, eikä vastaa ollenkaan tukijoukkojen liikuttelusta, poislukien yksinkertaiset “pysähtykää” ja “hyökätkää” -komennot, joiden käyttö onnistuu vaivatta ohjaimen puskurinappuloista myös taistelun tuoksinassa. Omien joukkojen tekoäly sen sijaan tuntuisi olevan kutakuinkin samalla tasolla kuin Kingdom Under Fire -pelissäkin. Kaverit osaavat kyllä huitoa massiivisia örkkilaumoja jotenkuten, mutta jollei pelaaja mene sekaan lainkaan, kestää omilla sotilailla loppuelämä örkkien kukistamisessa, sillä välillä omat tuntuvat vain palloilevan örkkien ympärillä tekemättä oikeasti yhtään mitään. Se apu omista lisäjoukoista toki on, että kaikki viha ei heti kohdistu yksinomaan pelaajan hahmoon, jolloin pelaaja pääsee helpommin pieksemään pienempiä ryhmiä örkkejä kerrallaan.

Mitä pidemmälle pelissä etenee, oli käytössä sitten mikä tahansa hahmoista, niin vaikeutuu tehtävien läpäisy huomattavasti. Vastaan tulevien joukkojen määrä kasvaa, niitä alkaa tulla paljon useammin ja tehtävät yleisesti ottaen pitenevät mitä pidemmälle päästään. Jonkintasoista apua tähän toki tuo se, että pelaajan hahmo nousee taitotasoissa kun tappoja kertyy ja tasojen nousun myötä oma hahmo on mahdollista varustaa paremmalla aseella, sekä erinäisillä “apuesineillä”, jotka auttavat vaikeissa taisteluissa. Tällaiset apuesineet saattavat esimerkiksi lisätä pelaajan hyökkäysetäisyyttä tai parantaa puolustustehoa. Apuesineitä voi taitotasosta riippuen olla yhdestä viiteen käytössä samanaikaisesti.

Tehtävien vaikeutuessa eivät apuesineiden hyödyntäminenkään pelkästään enää riitä, vaan pelaajan on Ninja Gaiden -pelin tapaan oikeasti osattava käyttää hyödykseen erilaisia komboliikkeitä, koska yhden liikkeen avulla taisteleminen ei todellakaan ole tarpeeksi. Joitain komboja on melko helppo toteuttaa, kun taas ne vaikeammat oikeasti vaativat ulkoa muistamista ja harjoittelua. Kaiken kaikkiaan pelin kontrollit ovat hyvät ja hahmojen ohjastaminen sulavaa, eikä miekan heilauttaminen örkin päänuppiin koidu ongelmaksi ainakaan näiltä osin. Parhaimmillaan taistelut ovatkin erittäin hektisiä ja kun yhdestä selviää, ei millään tahdo lopettaa vaan hinku seuraavan joukon kimppuun on jo suuri.

Tapetuista örkeistä kertyy energiajäämiä pelaajan “superliikemittariin” ja kun mittari täyttyy on pelaajan mahdollista hetkellisesti olla ylivoimainen taistelukentällä ja tuhota isojakin örkkilaumoja kerrallaan. Tämä tulee oikeasti tarpeeseen eniten juuri pelin vaikeimmissa tehtävissä. Aina ei kuitenkaan apuesineet, kombot tai superliikkeetkään riitä, kun pelaaja menettää henkensä taistelun tiimellyksessä. Tässä tuleekin vastaan pelin suurin miinus. Koska lähes kaikki pelin tehtävistä ovat niin pitkiä, että niiden nopeaankin pelaamiseen kuluu yleensä yli 30 minuuttia, olisi ollut suotavaa, että pelaajalle olisi annettu mahdollisuus tallentaa tehtävän aikana, mutta ei. Peli ei tallenna edes niin sanottuja checkpointeja tehtävän aikana, vaan peli on raakaa; jos kuolet, aloitat koko tehtävän alusta. Muutaman kerran tämän vielä pystyy tekemään, mutta kun kolmannen kerran lähtee henki, niin on langaton ohjain jo vähällä lentää pitkin seiniä. Niille, joilla peliaikaa ei kerrallaan noin puolikasta tuntia ole, voi Ninety-Nightsin hankkiminen ollakin valitettavasti melko turha ostos?

Pitkien ja haastavien tehtävien läpäisyäkään ei oikeastaan palkita edes mitenkään kunnolla. No, toki uusia hahmoja saa pelattavaksi kun tehtäviä läpäisee toisella, mutta mitään muuta oikeasti hyödyllistä ei suoriutumisesta hyödy. Palkinnoksi saatavat pisteet, joilla on mahdollista “ostaa” pelin konseptikuvia katsottavaksi, ei allekirjoittaneen mielestä ole suuri lohdutus?

Audiovisuaalisesti Ninety-Nine Nights jättää jonkin verran toivomisen varaa. Toki keskenään taistelevat, tuhatpäiset örkki -ja ihmislaumat ovat upeaa katsottavaa ja tuovat mieleen ne Taru Sormusten Herrasta -elokuvat, mutta muutoin esimerkiksi taisteluita ympäröivät maisemat – vaikkakin ovat usein laajoja – ovat varsin vaisunoloisia. Toisaalta, ehkäpä suurin osa Xbox 360:n suoritustehosta meneekin itse joukkojen animointiin ja liikuttamiseen. Kunkin pelattavan hahmon lukuisat erilaiset liikesarjat ovat hienosti toteutettuja ja ovat aina yhtä nautinto katsoa.
Äänimaailmaa säestää satojen miekkojen kilke ja kalke, sekä ajoittainen niin pelin aikana kuin pelin välianimaatioissakin kuultava ääninäyttely pelin päähahmojen osalta, joka Kingdom Under Fire -pelistä poiketen ei tällä kertaa ole aivan yhtä kamalaa kuultavaa, vaan sen sijaan ääninäyttelijät suoriutuvat hommastaan jopa ihan tyydyttävästi. Taisteluiden aikana soivaa, “fantasiahenkistä” taustamusiikkia olisi saanut olla hieman enemmän erilaista, vaikka kokonaisuudessaan se istuukin hyvin peliin. Toki taustamusiikkia voi säätää mieleisekseen omilla valikoimillaan, mikäli vain jotain sopivaa taustalle löytää.