Focus Home Interactive ja Cyanide Studio, kas siinäpä vasta dynaaminen ja toimiva duo, joka osaa luoda pelejä aiheesta kuin aiheesta… Tai sitten ei.
Omakohtainen kokemukseni Cyaniden pelien parissa on ollut lähes yksinomaan negatiivisia kokemuksia. Arvostelemani pelit Game Of Thrones ja Confrontation olivat molemmat jokseenkin ala-arvoisia näyttöjä toimintaroolipeligenrestä. Tätä kirjoittaessani juuri hiljattain arvostelijamme Petteri sen sijaan sai tuskaisen työn kautta arvosteltua Cyaniden yhden tuoreimman pelin, Tour De Francen ja antoi sille yhden tähden.
Jotta koko arvostelu ei kuitenkaan menisi Cyaniden mollaamiseksi, on syytä raivata tilaa estradilla ja antaa pariisilaisille pojille tilaisuus jälleen kerran kokeilla siipiään tuoreimmalla pelillään Of Orcs And Men. Kunhan vain eivät lentäisi niillä liian lähelle aurinkoa…
Of Orcs And Men on lisenssipeli Game Of Thronesin sekä lautapelin pohjalta työstetyn Confrontationin tapaan fantasiamaailmaan perustuva toimintaroolipeli (yllätys), joka tuo ruudulle varsin tuttuja elementtejä ja entuudestaan tuttuja maailmoja. Kuten pelin nimestäkin saattaa jo arvata, ovat tällä kertaa napit vastakkain ihmiset ja örkit maailmassa, jossa miekan viuhumiselta ei voi välttyä ja veriset taistelut ovat lähes arkipäivää.
Useimmissa tarinoissa, kuten esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta, örkit ja goblinit on aina esitetty pahuuden edustajina, mutta Of Orcs And Menissä asia on kerrankin hieman toisin. Ihmiset ovat onnistuneet orjuuttamaan suurimman osan örkeistä ja goblineista omiksi työjuhdikseen. Loppuja vapaana olevia vainotaan ja joukkolahdataan. Ei siis ole helppoa olla vihreänahkainen.
Jo muutaman minuutin pelaamisen jälkeen Of Orcs And Men paljastaa suurimman osan karvoistansa. Peli hyödyntää samaa pelimoottoria kuin Game Of Thrones pelikin. Itse asiassa koko pelikokemus aina kontrolleja myöten on niin identtinen sen kanssa, että voisi melkein sanoa Of Orcs And Menin olevan jonkinlainen hengellinen seuraaja Game Of Thronesille ? vain virallinen ja eittämättä kallis lisenssi on heivattu pois sen jälkeen, kun peli mitä todennäköisemmin jäi alle myyntitavoitteidensa.
Pelissä seurataan yhden örkin (Arkail) sekä yhden goblinin (Styx) edesottamuksia näiden aikomuksenaan yhdessä salamurhata ihmisten hallitsijana toimiva Keisari ja siten kääntää sodan sekä siinä sivussa koko maailman marssimistahti örkkien itsensä eduksi. Sinänsä perimmäinen idea pelissä pitää sisällään paljonkin potentiaalia: ei sitä kovin monessa pelissä ole päässyt örkeillä tai goblineilla pelaamaan. Mikäli WarCraft strategiapelisarjaa tai World Of WarCraftia ei lasketa mukaan, en ainakaan itse muista yhtä ainutta kertaa, jolloin olisin saanut pelata vihreällä örisijällä ihmisiä vastaan.
“Cyanide, living dead inside”
Ikävä kyllä Cyanide on kuitenkin hukannut pallon Of Orcs And Menin kanssa melkein kokonaan jo heti ensipompautuksien aikana. On mielestäni jokseenkin uskomatonta, kuinka jotkin pelitalot ovat niin sokeita omien peliensä suhteen, etteivät pysty näkemään niiden heikkouksia.
Kirjoittamassani Game Of Thronesin arvostelussa valittelin grafiikan rujoutta, musiikin puutetta ja ääninäyttelyn tasoa ? nämä siis audiovisuaaliselta osastolta. Muita miinuksia olivat tunnelman vähyys jatkuvasti pelaamista katkoneiden välianimaatioiden sekä lataustaukojen vuoksi. Myös roolipeleille yleensä varsin keskeiset dialogit olivat yhtä tyhjän kanssa koko pelissä; niillä ei ollut mitään vaikutusta pelaamiseen.
Näistä asioista useampi on kyllä korjaantunut Of Orcs And Meniä varten, mutta ei kaikki. Grafiikka on tällä kertaa jopa ihan menevää, musiikkiakin on ja se on toimivalla tapaa fantasiamaista, eikä kaiketi viskin juonnilla saavutettu möreä-ääninen ääninäyttelykään niin pahalta kuulosta tällä kertaa, kun äänessä ovat örkit tavallisten ihmisten sijasta. Ei pelin koko ääninäyttely kuitenkaan mitenkään kehuttavaa ole. Pääasiassa hommansa osaavat pääparivaljakon Argailin ja Styxin ohella muut örkit, mutta ihmisääninäyttelijöiden ääninäyttely on välillä kamalan ponnetonta. Peliä varten kirjoitettu, pelihahmojen suuhun keksitty dialogi onkin sitten ihan toinen juttu.
On vielä jokseenkin hyväksyttävää, että nykyajan peleissä käytetään V-alkuista voimasanaa, jopa fantasiapeleissäkin tehostamaan tiettyjä tilanteita, mutta siinä vaiheessa kun se kyseinen sana alkaa toistua joka toisessa lauseessa ja sekaan heitetään puheita paskantamisesta, koiran panemisesta ja muusta vastaavasta, niin jo alkaakin pikkuhiljaa olla vaarassa romahtaa koko pelin huterasti kasattu tunnelma.
Dialogin lisäksi tunnelma on nimittäin aika pitkälti kateissa ja esiintyy vain pieninä ripauksina. Esimerkkinä pelissä kuvattu yöllinen ja sateinen luonto näyttää ihan toimivalta ja puolipimeät ja kosteat luolastot maan alla luovat sitä oikeanlaista henkeä ? ainakin paljon paremmin kuin Game Of Thronesin tylsä ja yksityiskohdaton grafiikka.
Kuitenkin sitä vähää tunnelmaa mitä peli yrittää rakentaa tuhoutuu paikka paikoin siihen, kun peli syöttää jatkuvasti välianimaatio toisensa perään täysin turhanpäiväistä “tarinankerrontaa” pelaajan naaman eteen. Jostain syystä juonen edistäminen lataustaukojen aikana Styxin kertomana ei ole riittänyt, vaan mukaan on pitänyt laittaa pelinaikaistakin höpöttelyä Styxin ja Arkailin välille. No, toisaalta dialogi ja jutusteluhan kuuluvat osana asiaan roolipeleissä.
Mukana on tuttuun roolipelitapaan tarjolla “keskustelupuu”, josta pelaaja voi valita haluamansa vastausvaihtoehdon muutamasta mahdollisesta. Game Of Thronesin tapaan millään vastauksilla ei kuitenkaan ole juuri mitään merkitystä missään vaiheessa peliä, muuta kuin että korkeintaan tietyllä vastausvaihtoehdolla vältetään suurempi taistelu, joka olisi ollut toisen vastausvaihtoehdon valitsemisen seuraus. Mitään Biowaren pelien kaltaista hyvä-paha-mittaria ei dialogien eikä koko pelinkään aikana liikutella suuntaan tai toiseen.
Välianimaatioiden ja höpöttelyiden välissä pelaaja päästetään välillä myös kokeilemaan hieman pelaamistakin. Ne pelattavat sessiot, joiden aikana pääsee vähän naputtelemaan ovat usein kuitenkin nopeasti ohi: vastaan tulee aina isot määrät vihollisia kerrallaan, joista on selvittävä hengissä. Välillä käy niin, että ylivoima on kerta kaikkiaan liikaa, eikä tilanteesta selviä ? ainakaan yhtä helposti medium-vaikeustasolla. Easylla pelaaminen on jo paljon helpompaa, mutta tällöinkin on pidettävä huolta varusteista sekä taitopisteiden käyttämisestä.
Tyypillisen roolipelin tapaan pelissä on inventaariosysteemi kerättyjä tavaroita varten, sekä taitopiste- ja taitopuusysteemi, jossa pelaaja voi kohentaa hahmojensa eri osa-alueita, sekä opettaa hahmoille uusia taisteluniksejä. Uusia varusteita tulee vastaan todella harvoin, eikä minkäänlaista tutkailua juuri ole tarjolla, koska tasosuunnittelu pelissä on niin kamalan lineaarista ja ahdasta. Kuitenkin ne vähät kamppeet mitä matkan varrella tulee vastaan on syytä vetää niskaan heti, koska jo seuraava taistelu saattaa vaatia sen pykälän verran paremmin varustautuneen hahmon.
Taistelukohtauksen jälkeen seuraa yleensä automaattinen tallennuspiste, lisää välianimaatioita tai uusi taistelu heti perään ? tai pieni höpöttelytuokio, joka ei vaikuta mihinkään. Pelissä edetään lineaarisen tasosuunnittelun vuoksi mennään yhdessä isossa putkessa, jota jatkuvat välianimaatiot ja eteen tulevat pakkotaistelut vain korostavat. Vain kiskot ja juna puuttuvat.
On harmi, että Of Orcs And Men on Game Of Thrones -pelin tapaan niin kamalan lineaarinen ja sen tuntuinen, kuin Cyanide olisi pikemminkin halunnut tehdä pelistään yhtä ohjattua animaatioelokuvaa pelin sijasta. Harmi tämä on siksi, että pelissä on toimivan joskin yksinkertaisen inventaariosysteeemin (ainoat pelin tavarat ovat aseita tai suojautumisvarusteita) lisäksi myös ihan toimiva taistelusysteemikin. Pelin genre on toimintaroolipeli siinä mielessä, että peli ei ole vuoropohjainen, mutta pelissä ei myöskään voi jakaa iskuja suoraan rämpyttämällä ohjaimen nappuloita. Esimerkkejä haettaessa mainittakoon toki pelin edeltäjä Game Of Thrones, joka on hyvinkin identtinen Of Orcs And Menin kanssa, mutta jos haetaan esimerkkejä muualta, voidaan mainita esimerkiksi LucasArtsin Knights Of The Old Republic -pelit.
Kun taistelu alkaa, pelaaja voi antaa perusiskuja X:llä ja A:lla ja ketjuttaa liikkeitä jonoon maksimissaan neljä kerrallaan. Jos kuitenkin haluaa käyttää hieman erikoisempia kykyjä, pitää pelin aikana painaa RB:tä tai LB:tä, jolloin pelin ajankulku hidastuu etanan mateluun. Tänä aikana voi sitten valita erikoisempia iskuja, jotka jakautuvat hyökkäykseen ja puolustukseen. Arkailin erikoiskykyihin kuuluvat mojovammat iskut ja kaikenlaiset ?raivokohtaukset?, kun taas paljon pienikokoisempi ja lyhyempi Styx luottaa oveluuteen ja tarkkuuteen. Arkailin isojen nuijien ja kirveiden sijaan Styx luottaa pikkupuukkoihin ja heiteltäviin tikareihin. Styx onkin tehokkaimmillaan toimiessa hieman etäämmältä ja osaa myös iskeä vihollisiin, jotka ovat ylemmillä tasoilla ampumassa jousia.
Styxin erikoiskykyihin kuuluu lähes näkymättömäksi muuntautuminen, jonka jälkeen tämä goblini voi hiippailla pahaa aavistamattomien vihollisten selkien taakse ja murhata nämä yhdellä iskulla. Poikkeuksena ovat vihollisten koirat, jotka haistavat Styxin pidemmän matkan päästä ja paljastavat tämän yllätysyrityksen muillekin. Styxin erikoisosaamiseen kuuluu myös ?lentäminen? ? Arkail kun osaa napata Styxin olalleen ja viskata tämän päin vihollisia. Pelin edetessä ja taitojen parantuessa uusille tasoille, voi Styx tappaa kohdevihollisensa ilmalennon päätteeksi jopa yhdellä iskulla.
Ihan mitä tahansa puuta heinää ei kannata eikä periaatteessa voikaan ketjuttaa taisteluliikkeiden joukkoon, sillä tällaisella pelaamisella tulee hyvin nopeasti selkään molemmille hahmoille, jonka jälkeen on edessä pelitallennuksen lataaminen. Pelaajan tulee käyttää taitojaan viisaasti ja hieman strategioiden, koska pelkillä hyökkäysliikkeillä menettää nopeasti itsekin energiaa. On otettava mukaan myös puolustusliikkeitä ja hyvä olisi välillä keretä parantaa haavojakin taistelun tiimellyksessä.
Hyvin toteutettu systeemikin voi silti pettää ja jättää pelastamatta kokonaisuutta, jos taisteluita tungetaan naamalle toinen toisensa jälkeen. Roolipeleissä yleensä taisteluakin oleellisempana osana on keskustelemiset muiden hahmojen kanssa ja niin edelleen. Of Orcs And Menissä pääosassa ovat kuitenkin nämä tylsät taistelut, tylsää tekoälyä vastaan, jossa ainoana jännitteenä on se, että selviääkö hengissä kohtaamaansa suurta ylivoimaa vastaan kohdatakseen seuraavan taistelun.
Kokonaisuutena Of Orcs And Men ei ole alkuoletukseni jälkeen aivan täysin kelvoton peli ja muutenkin pienen askeleen verran parempi kuin edeltäjänsä Game Of Thrones, siitä se puoli pistettä lisää. Of Orcs And Menissä on ajoittain jopa tunnelmaa, peligrafiikka on jopa suhteellisen vaikuttavaakin, mutta muutaman muun seikan ohella peliosuuksien jatkuva itseään toistavuus, sekä vähäisinä annoksina eteen annettavien, itsepelattavien kohtien taistelupainotteisuus välianimaatioiden lomassa pilaavat tunnelmaa.
Ollaanko tässä nyt matkalla salamurhaamaan örkit ja goblinit orjuuttanutta Keisaria, vai onko sittenkin ideana yksinkertaisesti tyhjentää suorilta käsin kaikki elävät olennot koko maailmasta…
