Operation Flashpoint 2: Dragon Rising arvostelussa
Operation Flashpoint 2: Dragon Rising on jatkoa vuonna 2001 ilmestyneelle realistiselle "sotasimulaattorille." Tekijäjoukko tosin on vaihtunut, mutta se ei näy liiaksi. Läsnä on edelleen lähes yhtä realistinen pelattavuus, bugit, tekoälyn ajoittainen surkeus, sekä laaja pelialue, jossa temmeltää. Ei yllä edeltäjänsä tasolle realistisuudessa tai tunnelman vahvuudessa, mutta onpahan ainakin muita Xbox 360 räiskyttelyjä realistisempi. Operation Flashpointia aiemmin pelaamattomien kannattaa ehkä katsastaa tämä peli, OFP-fanien ehkä mieluummin vain PC:lle julkaistu Armed Assault II.

Ilmestyessään vuonna 2001 Operation Flashpoint ? Cold War Crisis oli mullistava peli. Perinteisen FPS-sotaräiskyttelyn sijasta peli oli erittäin realistisesti sotaa mallintava “FPS-sotasimulaatio,” jossa pääsi jalan sotimisen lisäksi ohjastamaan tankkeja, helikoptereita kuin jeeppejä ja rekkojakin. Peli oli tunnettu myös bugisuudestaan, mutta se ei pelin suosiota tappanut ja pelille julkaistiin lukuisten päivitysten lisäksi vielä kaksi lisäosaakin, joista jälkimmäinen, Resistance julkaistiin vuonna 2002. Operation Flashpointilla on sen hienon realismin sekä vahvatunnelmaisen pelattavuutensa ohella myös toisestakin syystä pysyvä paikka allekirjoittaneen kultaisissa muistoissa. Peli nimittäin oli laatuaan ensimmäinen, jonka koskaan saimme arvosteltavaksemme maahantuojan kautta, sen sijaan, että peli olisi ollut omakätisesti rahalla ostettu.
Kauan odotettu ja matkan varrella alkuperäisenä ideana tarkoitetun Vietnam -aikakautensakin pois jättänyt peliprojekti Operation Flashpoint 2 on nyt vihdoin täällä. Paljon on tosin muuttunut vuosien varrella, eikä “OFP” ole enää aivan oma entisensä. Alkuperäisen pelin, sekä sen lisälevyt kehittänyt Bohemia Interactive riitaantui pelijulkaisija Codemastersin kanssa, joka johti siihen, että Bohemia meni ja kehitti OFP:lle hengellisen seuraajan ? sekä sen jatko-osan ? Armed Assaultin, kun taas Codemastersille jäi pelkkä Operation Flashpoint -nimike.
Siinä missä alkuperäinen OFP sijoittu mielikuvitukselliseen Kylmän Sodan jatkoon, vuoteen 1985 Venäjän sekä Yhdysvaltain väliseen sotaan, sijoittuu alanimeä Dragon Rising kantava seuraaja mielikuvitteelliseen lähitulevaisuuteen, jossa Venäjän ja Kiinan välille leimahtaa konflikti Skira -nimisen saaren herruudesta, tarkemmin sanottuna sen alla piilevästä öljystä. Venäjä pyytää lopulta avukseen Yhdysvaltoja taistellessaan Kiinan armeijaa vastaan ja niinpä pelaaja pääsee hyppäämään amerikkalaissotilaan saappaisiin ? niin perussoltun kuin erikoisjoukkojenkin sotilaan, joiden tehtävätyypit tottakai vaihtelevat toisen ollessa enemmän suoraviivaista sotimista ja toisen enemmän piilossa pysyttelyä ja “vain jos on pakko ampua” -tyyppiä. Ehkäpä tärkein kysymys Operation Flashpoint 2:n kohdalla mikä jokaisen OFP-fanin huulilta kuuluu, on se että vieläkö uuden sukupolven OFP on samaa tasoa kuin edeltäjänsä, vai veivätkö Bohemian pojat pelisarjan sielun mukanansa? On ja ei. Operation Flashpoint 2 ? Dragon Rising ei kieltämättä ole enää aivan saman kaliiberin tuotantoa realismissaan eikä siten aivan yllä tunnelmassaankaan samalle tasolle. Kaikki alkuperäistä OFP:tä pelanneet varmasti muistavat miltä tuntui pakkotetsata yksinään jalat ammuttuina tankkia karkuun metsän siimekseen varusteena vain muutama singon kuti tai miina. Aivan tällaista ei koe pelin seuraajan parissa, mutta ei tässä myöskään liian kauaksi jäädä.
OFP 2 on tosin parantanut asioita sitten alkuperäisen pelin monen seikan osalta. Grafiikka on aiempaan verrattuna tottakai huomattavasti parempaa ja tarkempaa ? ja vaikka OFP 2:n näyttävyys Xbox 360 -konsolin kärkipäätä missään nimessä olekaan, voi sen antaa anteeksi nähdessään pelin erittäin laajat pelialueet, jotka jatkuvat silmän kantamattomiin piirtoetäisyyden ollessa kiitettävän pitkä. Ravattavaa riittää kirjaimellisesti kilometrikaupalla alkuperäispelin tapaan ja se jos mikä on hienoa. Tällä tavoin pelaaja saa myös täysin vapaasti valita oman etenemisreittinsä sen mukaan miten parhaaksi näkee. Myös äänimaailma on todella muhkea ja siinä missä sotilaiden ja komennon välillä puhutut repliikit ovat paljon aiempaa parempilaatuisia, ovat yleiset äänet, kuten kranaattien räjähdykset, tykistötuli, mortar-iskut, sekä muut pommit ja aseiden paukkeet todella muhkeaa kuultavaa ? jopa niinkin muhkeaa, että paikoin tuntuu kuin lattia jalkojen alla jytisisi!
Edeltäjänsä tapaan pelin kolme eri vaikeustasoa vaikuttavat siihen minkälaisia apuja pelaaja saa käyttöönsä pelin aikana. Oletusvaikeustasolla (normal) näkyvät kaikki ruudulla kaikki ylimääräinen aina vihollisten sijainnit paljastavaa kompassia myöten, minkä lisäksi automaattisia tallenuspisteitä on suhteellisen runsaasti, luotien lentoradat näkyvät ruudulla ja omat taistelussa kaatuneet tiimikaverit heräävät jälleen henkiin jokaisen tallennuspisteen kohdalla. Experienced-vaikeustasolla tiimikaverit eivät enää herää henkiin, tallennuspisteitä on vähemmän, kuolema voi korjata jo yhdestäkin hyvin kohdistetusta osumasta, eikä peliruudulla näy lainkaan opasteita. Experienced sopii useimmille kokeneemmille pelaajille, mutta vaikein, eli hardcore-vaikeustaso vaatiikin sitten jo ihan totista vääntämistä, kun kaikki tehtävät on pelattava kaiken lisäksi vieläpä yhdeltä istumalta lävitse ilman tehtävänaikaista tallennusta. Onneksi alkuperäispelin tapaan näiden kolmen joukosta kuitenkin varmasti löytyy se sopivin vaihtoehto jokaiselle ja siten pelin muuten niin lyhyttä yksinpelikampanjaa (vain yksitoista tehtävää) saa edes hieman pitkitettyä pelaamalla peliä useamman kerran ja eri vaikeustasoilla.
Toisaalta välttämättä vaikeammilla vaikeustasoilla — ilman erillisiä epärealistisia apuja pelaaminen — ei aina ole edes niin hankalaa kuin luulisi, sillä pelin tekoäly alkuperäisen Flashpointin tapaan on välillä mitä sattuu puolin ja toisin. Pääosan ajasta pelaajan omat tiimitoverit osaavat sotia itsenäisesti rinnalla ja jopa saada tappojakin, mutta osaavat myös kuunnella pelaajankin antamia käskyjä oikeaoppisesti. Välillä meno kuitenkin on totaalisen päätöntä. Tottakai tähän vaikuttaa myös se miten pelaaja sotilaitaan komentaa, mutta välillä joukot toheloivat aivan itsekseenkin. Jos pelaaja pyytää lääkintämiestä paikkaamaan haavoittuneen toverin, matkaavat nämä yhdessä sitten välillä syystä tai toisesta, lähettyvillä olevasta vaarasta huolimatta parin sadan metrin päähän olinpaikastaan paikkausta varten täysin varomattomasti. Tai esimerkiksi välillä omat eivät yksinkertaisesti suostu ampumaan vihollista vaikka niitä näkisivätkin, tosin tähän vaikuttaa myös taistelumoraalikin, joka johtuu tällöin pelaajan huonoista komentajantaidoista ja omat kieltäytyvät lopulta kokonaan komennoista.
Vihollispuolella meno kuitenkin on vielä paljon aivottomampaa. Välillä taistelut toimivat kyllä hienosti ja vihollisjoukkojen kanssa saa todella olla napit vastakkain ja turha sotakentällä juoksentelu ja hätäily onkin silloin syytä jättää suosiolla sikseen tai kuolo korjaa erittäin nopeasti. Sekaan mahtuu kuitenkin valitettavan usein myös kertoja, jolloin lähietäisyydellä oleva vihollinen ei syystä tai toisesta lainkaan näe pelaajaa ? edes silloin kun napsitaan olkapäähän rynnäkkökiväärillä. Sekaan mahtuu myös kertoja jolloin viholliset vain juoksentelevat päättömästi sen sijaan, että pysyisivät suojassa ampumassa järjestäytyneesti. Huvittavin “suojasta ampumistyyli” vihollisilla on loikkia edes takaisin puun tarjoaman suojan sekä täysin avoimen maaston välillä. Hieman kuin Whack-A-Rat -pelin rotat. Ja naps, ei loikikaan enää!
Tekoälyn bugittaminen pelissä ei ole ainoita ärsyttäviä seikkoja OFP 2:ssa. Esimerkiksi vihollisen päältä ei voi lainkaan ajaa kevyemmällä kalustolla (jeepit), vaan sen sijaan viholliset vain työntyvät auton mukana pelaajan painaessa kaasua. Luonnollisestikaan tyypillinen tapa sotia ei ole ajaa vihollissotilaiden päältä, mutta jos se siihen menee ? ei sitä ainakaan jeepillä kannata yrittää. Toisaalta viholliset eivät välttämättä edes tajua ampua ympäri maita ja mantuja huristelevaa pelaajaa, joten aina voi yrittää, jos epätoivoisuus iskee.
Ongelmaksi muodostuu myös vihollissotilaiden ruumiiden aivan liian nopea katoaminen maastosta. Eihän siinä sinänsä mitään, mutta kun katoavat ruumiit vievät mukanansa myös kaiken mitä kyseisellä sotilaalla oli kantamuksenaan, mukaanlukien ammukset kuin aseetkin. Yritä siinä pelkän pistoolin voimin listiä vihollisia, jos omasta aseesta sattuukin tehtävän aikana loppumaan kudit eikä täydennystä tarjoavaa vihollisruumista ajoissa löydy.. Omiltakaan kun ei voi ammuksia pyytää.
Henkihän siinä usein lähteekin sitten, kun pelkin kranaatein ja pistoolein yrittää esimerkiksi vihollisen KK-pesäkettä nujertaa, vaikka sitten yrittäisi kiertääkin sitä, sillä se harvoin onnistuu. Alkuperäisessä OFP:ssä pelaajan saadessa pari osumaa lähti yleensä jalat alta, joka tiesi lopputehtävän osalta tetsaten liikkumista, joka varsinkin vilkkaimissa taisteluissa usein tiesi lähes varmaa kuolemaa, ellei sitten löytänyt aina sopivaa puskaa oikealla hetkellä jonne piiloutua viholliselta. Pari osumaa lisää kroppaan ja henki lähti. OFP 2:ssa on periaatteessa sama meininki ja esimerkiksi OFP 2:ssakin on mahdollista lymytä pusikoissa ja ruohon seassa, mutta yleinen nyrkkisääntö on se, että jos pelaaja näkee vihollisen, näkee vihollinen myös pelaajan ? ellei vihollisella sitten ole laiskottelupäivä ja tämä päättääkin olla reagoimatta mihinkään tekoälyn kehnouden vuoksi. Alkuperäisen pelin tapaan pari tai jopa yksikin hyvin kohdistettu osuma saattaa tappaa, mutta esimerkiksi normaalivaikeustasolla pelaaja kuitenkin saa vain verenvuodon osumista, jonka taasen voi tyrehdyttää mukana olevilla loppumattomilla lääkintälaukuilla, siinä missä juoksemisen estävä jalkaan saatu isompi vamma voidaan parantaa pyytämällä lääkintämies avuksi. Periaatteessa niin kauan, kun vain muistaa parannuttaa vakavammat vaurionsa lääkintämiehellä, pysyy pelaaja hengissä, ellei sitten ehdikään tyrehdyttää mittarin muodossa tyhjiin valuvaa verenvuotoa ja kuolee verenhukkaan. Jalat alta vievää, tetsaamiseen pakottavaa iskua pelaaja ei jalkoihinsa pelissä voi saada tai iskua käsiin joka vaikuttaisi tähtäämiseen mitenkään huomattavasti, joten siinä mielessä peli on hieman epärealistisempi ja siten helpompi kuin edeltäjänsä.
Kokonaisuutena Operation Flashpoint 2 ? Dragon Rising ei ole suoranainen pettymys yksinpelinsä osalta, mutta jotta pelistä voisi täysin siemauksin nauttia, on alkuperäispelin tapaan siedettävä tämän uudenkin OFP:n kohdalla lukuisia outouksia bugien sekä tekoälyn osalta. Moninpelinä peli kuitenkin on edeltäjänsä tapaan varsin hauskaa hupia. Moninpeliä voi harrastaa maksimissaan kahdeksan pelaajan voimin joko system linkin kautta tai Livessä. Saman konsolin moninpeliä ei valitettavasti ole tarjolla ja co-op -pelimuodon puute samalla konsolilla pelattavana onkin varsin harmittava taka-isku. Co-op pelimuotoa voi pelata joko yksittäisinä tehtävinä tai sitten kokonaisena kampanjana maksimissaan kolmen muun ihmispelaajan kanssa. Co-opin lisäksi tarjolla ovat annihilation sekä infiltration pelimuodot, joista molemmat ovat luonnollisesti tiimipelimuotoja. Annihilationissa kaksi tasaväkistä tiimiä ottavat toisistaan mittaa ja yrittävät eliminoida toisensa tai saavuttaa tietyn pistemäärän. Käytössään molemmilla pelaajilla on yksinpelissäkin esiintyvä kalusto, sekä tekoälyn ohjastamia sotilasyksiköitä.
Infiltration on pelimuotona hieman mielenkiintoisempi, sillä se asettaa yhden isomman ja yhden pienemmän tiimin vastakkain. Tiimeistä pienempi on Special opseja, kun taas toinen sisältää perussolttuja. Isompi joukkue puolustaa tiettyä kohdetta, kun taas special opsit yrittävät tuhota tämän käyttäen järeämpää kalustoa. Puolustavan joukkueen tavoite on tuhota soluttautumista yrittävä joukkue.
Moninpeliseuraa Live-servereiltä tuntui löytyvän, mutta hieman harmillisesti suurin osa servereistä tuntui keskittyvän co-op pelien pyörittämiseen. Toisaalta moninpelaamista ei arvostelumme kirjoituksen aikaan edes testaamaan asti päästy. Quick match haut tuotttivat silloin tällöin erroreita ja sitten kun itse pelisessioon pääsi liittymään ja oman hahmoluokan valittua, katkaisi peli jokaisella kerralla allekirjoittaneelta nettiyhteyden, jopa niinkin totaalisesti, että laajakaistareititin käynnistyi itsestään uudelleen. Veikkaisinpa kuitenkin ? muiden arvosteluiden puheesta päätellen ? että etenkin co-op tilassa pelattuna moninpeli voittaa yksinpelikampanjan, jos vain saa ongelmitta yhteyden aikaiseksi.