Rock Revolution arvostelussa

En aio aloittaa tätä arvosteluani Rock Revolution -pelistä jälleen kerran valistamalla siitä, kuinka partypelit ovat nousseet räjähdysmäiseen suosioon tai listaamalla niitä kaikkia Guitar Heroja, Rock Bandeja ja mitä lie rockbändipelejä tässä nyt onkaan viime vuosina nähty. Ne ovat tulleet jäädäkseen, eikä tämänkaltaisten pelien ja pelisarjojen neljän pelin vuositahdilla uusia julkaisuja sylkeviä massatuotantolinjoja voida enää sulkea, piste.

Nyt kun Activision-Blizzard tienaa suuren osan tuloistaan nykyisin uusilla Guitar Hero -julkaisuilla ja EA:kin ryhtyy pikkuhiljaa valmistelemaan Rock Band ? Beatles -pelinsä julkaisua, on uuden yrittäjän ollut jo aikakin hypätä mukaan kelkkaan, ennen kuin siihen ei enää mahdu. Uusin kitararämpytyspelien yrittäjä pelialalla on Konami, oman erittäin innovatiivisesti nimetyn Rock Revolution -pelinsä kanssa. ?RR? on hyvin tyypillinen julkaisu, eikä juurikaan ole mikään kovin kummoinen ?revoluutio,? jos sitä verrataan suoraan kahteen muuhun isonimiseen, edellä mainittuun kilpailijaansa.
Onkin varsin outoa, että Konami on edes viitsinyt lähteä yrittämään jalan oven väliin saamista tämän tason julkaisulla. Mitä yrityksestä seuraa? Se, että Konami joutuu vielä jossain vaiheessa keksimään uuden, tahriintumattoman nimen pelisarjalleen, mikäli uusia osia meinataan julkaista Rock Revolution -pelinkin jälkeen jälkeen. Miksikö? Selittäkäämme.

Rock Revolution on sisällöltään varsin tuttua huttua. On pikapeli, jossa voi pikajammailla biisin jos toisenkin, on yksinpelin suola, eli uramoodi, jossa tahkotaan biisejä lävitse uusien pikapelissä soitettavaksi saatavien toivossa. Ja sitten on moninpeli, jota voi soitella joko samalla konsolilla tai Livessä, tai kolmantena vaihtoehtona yhdessä kavereiden kanssa samalla konsolilla Live-pelaajia vastaan kuuden pelaajan karkeloina. Jos aloitetaan kuitenkin ensiksi aivan perustason asioista, niistä seikoista, jotka Rock Revolutionissa oikeasti mättävät.

Pelivalikot! Herranjumala sentään, eletään kuitenkin vuotta 2009 ja Rock Revolutionin valikot ? etenkin kappaleiden soittolistat ? esitetään ruudulla siihen malliin kuin elettäisiin vielä vuotta 95′. Grafiikka se ei juuri muutenkaan silmiä hivele valikoita selaillessa, mutta eniten silmään kuitenkin pistää se tapa miten valittavat kappaleet ruudulla näkyvät. Pelin koko 41 kappaleen soittolistasta näkyy yhdellä kertaa ruudulla vain kuusi kappaletta, jolloin pelaaja joutuu rasittavasti selaamaan listaa ikuisuuksia löytääkseen haluamansa. Miksi kappaleiden fontti ei ole voinut olla vaikkapa hieman pienempää kokoa, jolloin ruudulla olisi voinut näkyä isompikin määrä kappaleita kerrallaan?

Toinen narinan aihe on se, että valittavista kappaleista näkyy ainoastaan niiden nimet, mutta ei lainkaan artistien nimiä. Tässä vaiheessa voisi jokainen jo sylkeä suustaan huutomerkkejä, kun kappaleen valintahetkellä on lähestulkoon pakko kuunnella jokaista biisiä se pieni hetki, ennen kuin selviää mikäs kappale kyseessä oikein onkaan, ellei kappaleen nimi sitten satu sanomaan jotain.

Run to the hills, Stone cold crazy, Am I Evil?, Pull me under ja muut vastaavat nimikkeet ehkäpä vielä joku rock-musiikin ystävä tunnistaakin, mutta entäpä sitten kappaleet kuten Spoonman, Magic Man tai Pain? Keiden artistien nämä ovat alunperin? Voivat olla melkeinpä kenen tahansa. Ja entä sitten kappalenimet, jollaisia on saattanut olla useammallakin eri artistilla käytössä joskus jollain levyllä? Hyvänä esimerkkinä voi pitää esimerkiksi kappaletta nimeltä All my life.

Koska Rock Revolution on vallankumouksellisesti valikoitaan myöten lokalisoitu Suomen kielelle, säikähdin aluksi All my life -kappaletta. Olin aivan varma, että peliin on tungettu jopa hieman Uniklubia, suomalaista kyltymätöntä teinilaumaa viihdyttämään, mutta pelko osoittautuikin onneksi varsin turhaksi, sillä kyseessä olikin jonkin, mitä ilmeisemmin amerikkalaisen bändin soittama cover-versio jonkun toisen artistin alkuperäisbiisistä. Että näin mukavaa ja selkeää on pelata Rock Revolutionia. Viva Revolution!

Pelin biisitarjonnasta lähestulkoon kaikki soitettavat kappaleet ovat siis cover-biisejä. Eli toisin sanoen, siinä missä Guitar Herot ja Rock Bandit ovat isolla rahalla ostaneet lisenssejä toinen toistaan nimekkäämpien (tai hieman vähemmän nimekkäämpien) artistien kappaleisiin, on Konami tyytynyt ostamaan cover-versioita useista tutuista kappaleista. Itseasiassa olen osittain väärässä tässä asiassa, sillä löytyyhän pelistä muutamia aitojakin kappaleita, kuten vaikkapa Avril Lavignen Sk8er Boi, Linkin Parkin Given up ja Scorpionsin kappale No one like you.

Konamin saappaissa olisin kuitenkin panostanut pelin soittolistaan hankkimalla pelkästään aitoja versioita kappalelistaan. Ei kai kukaan vakavasti ajateltuna halua soittaa/kuunnella cover-versiota kappaleesta kuin kappaleesta, jos tarjolla voisi myös olla se alkuperäinenkin, vaikka toki poikkeuksia cover-rintamalta löytyykin… Rock Revolutionin kappaletarjonta onkin melko lailla kokonaisuudessaan erittäin suuren luokan pettymys. Tarjolla on muutamia hieman tunnetumpia kappaleita, mutta muutoin soittolista on pääosin täynnä tuntematonta tai muuten vain keskinkertaista kuraa. En kuitenkaan voi arvostella ihmisten musiikkimieltymyksiä, joten Guitar Hero ? World Tour -tyyliin en luonnollisestikaan vähennä Rock Revolutionin pisteitä sen surkean soittolistan vuoksi. Ja jos jotain iloa pitää hakea kehnosta soittolistasta ja siitä ikävästä faktasta, että kappaleitakin on tarjolla yhteensä vain 41, on pelin hinta ainakin alhainen kilpailijoihin nähden. Peli maksaa Suomesta ostettuna noin 50 euroa, mutta esimerkiksi ulkomaiset nettikaupat myyvät sitä jopa alle 30 euron hintaan. Tietysti tähän sisältyy päälle vielä GH- tai RB-instrumentin hinta, mikäli sellaista ei entuudestaan jo omista.

Kappaleiden cover-meininki, soittolistan yleinen taso, sekä sekavat valikot eivät kuitenkaan ole Rock Revolutionin ainoita miinuksia. Jos ajatellaan sitä, että Konami hyppäsi kitarapelien kelkkaan hetkellä, jolloin jonkin asteinen mullistus, eli bändinä soittaminen kitaran, basson, rumpujen, sekä laulajan voimin oli jo ehtitnyt tapahtua, on ollut jokseenkin hölmö ratkaisu jättää samankaltainen mahdollisuus pois Rock Revolutionista. Tai ainakin osittain. Nimittäin kitara, basso- ja rumpuominaisuudet kyllä löytyvät ja peliä voikin pelata maksissaan kolmen kaverin kanssa, mutta missä on laulumahdollisuus? Miksi sitä ei ole mukana?

Nyt kun instrumenteista kerran puhutaan, niin Rock Revolutionin yksi harvoista hyvistä seikoista on se, että Guitar Heron, sekä Rock Bandin kaikki instrumentit toimivat myös Rock Revolutionissa ja näin sen tulisi olla yleisestikin ottaen. Onkin järjetöntä, ettei esimerkiksi Activision ole vieläkään mahdollistanut Rock Bandin soittimien yhteensopivuutta GH -peliensä kanssa, vaikka asia toisinpäin onkin kunnossa. Toisaalta Rock Revolutionin yhteensopivuudessa onkin Konamin oma lehmä ojassa, sillä RR:lle ei erikseen, eikä pelin yhteydessä myydä lainkaan omia instrumentteja. Sääli, sillä tässä olisi ollut Konamilla markkinarakoa luoda oikeasti laadukkaita, kestäviä instrumentteja. Mutta miten sitten itse kappaleiden soitteleminen? Konamin pojat ovat tarkkaan katsoneet kilpailijoidensa pelejä, sillä nuottien presentaatio ja niiden soittaminen on lähestulkoon identtistä kipailijoihin nähden, tosin vain huonommin toteutettuna. Vaikeustasoja on tarjolla viisi kappaletta, joista aloittelija-taso on se kaikkein helpoin kahden nappulan soittelumuoto, kun taas tasolla ekspertti saakin jo sitten soittaa ihan tosissaan instrumenttia kokonaisuudessaan hyödyntäen. Yleisesti ottaen vaikeustasot ovat ainakin uusimpien Guitar Hero ? World Tourin, sekä Metallica -pelien kanssa jotakuinkin samalla viivalla, eikä soittaminen ole pienen harjoittelun jälkeen liian vaikeaa vielä esimerkiksi keskitasollakaan, jossa päästäänkin soittelemaan sitten jo neljän nappulan voimin. Nuotteihin osumista mitataan kombolaskurilla, isojen kombolukujen myötä kertoimet kasvavat (maksimissaan kahdeksaan) ja lopulta käyttöön vapautuu Star power -tyyppinen ?voima-mittari,? jolloin kitaraa heilauttamalla saa kerralla tililleen tukun pisteitä.

Siinä missä Guitar Herossa ja Rock Bandissa nuotit ovat tulevat ikään kuin kolmiulotteisesti syvyyssuunnassa ruudun keskellä killuvaa kitarankaulaa pitkin alaspäin, on Rock Revolutionin idea ollut laittaa kitaran kaula kaksiulotteiseksi ruudun vasempaan alareunaan täysin pystysuoraan asentoon. Tämä tekee soittamisesta paikoitellen todella ärsyttävää ja hankalaa, kun nuottien valumista oikealle kohdalle ei voi kilpailevien pelien tapaan ennakoida aina riittävän ajoissa, varsinkaan keskitasoa vaikeammilla vaikeustasoilla.

Koska nuottien ennakointi on melkeinpä mahdotonta, joutuu pelaaja tuijottamaan enemmän yhtä kohtaa ruudulla, kuin kilpailevissa pelisarjoissa ja siksi etenkin pitkien kappaleiden soittaminen alkaa jossain vaiheessa väkisinkin rasittamaan silmiä. Rock Revolutionin urapelin ainoa innovatiivinen ja kilpailijoista poikkeava idea on erilaiset haasteet. Perinteiseen läpisoittotyyliin tarjolla olevien kappaleiden lisäksi tarjolla on myös muutama erilainen haastemuoto, kuten ?saavuta tietty pistemäärä?, ?varo vääriä nuotteja? ja ?soita kappaleen kohta ilman nuotteja.? Haasteet ovat mielenkiintoinen ja hieman vaihtelua tuova idea perinteiseen pelaamiseen. Ainoa rasittava haastetyyppi on ilman nuotteja soittaminen, joka on oikeasti todella vaikeaa. Ennen kokeilua pelaaja pääsee soittamaan kappaleen kyseisen kohdan nuottien kera kaksi kertaa, jonka jälkeen pitäisi muistaa ulkoa mitä nappulaa milläkin hetkellä painetaan. Ei ole helppoa. Onneksi haasteita ei ole pakko läpäistä vaan jokaisesta pelin ?julkaistavasta levystä? on soitettava vähintään kolme kappaletta ja pelaaja voikin soitella pelkät tavalliset biisit ja avata sen jälkeen jo uusia kappaleita uuden levyn muodossa. Jokaisen kahden levyn jälkeen avautuu ?keikkatapahtuma?, jota varten on valittava kolme aiemmin tarjolle avautunutta kappaletta, jotka soitetaan peräjälkeen. Mokata ei saa tai muuten joutuu aloittamaan ?keikan? alusta.

Kun urapeliä on tarpeeksi tahkonnut ja silmät alkavat pikku hiljaa punertaa ruudun alalaidan tuijottamisesta, on aika hieroa silmiä ja huomata myös se seikka, kuinka yksinkertainen Rock Revolutionin urapeli oikein onkaan. Pääsin GH: Metallica -pelin arvostelun yhteydessä kritisoimaan sitä kuinka lyhyt kyseisen pelin uramoodi oikein oli, mutta Rock Revolution menee vielä tässäkin askeleen edelle. Metallica -pelin tapaan lähes kaikki biisit ovat jo valmiiksi soitettavana pikapelissä ja uramoodin aikana avataan vain murto-osa uusia kappaleita käyttöön, joita ei muuten saisi. Porkkana pelaamiseen onkin siis todella alhainen, varsinkaan kun pelaaja ei edes saa mitään ekstrasälää, kuten vaikkapa uutta vaatetusta rokkarilleen avattua kaupasta ostettavaksi. Miksi saisikaan, sillä biisien soittamisesta ei tienaa rahaa, eikä vaatekauppaa ole olemassa, eikä omaa rokaria saa edes kustomoitua, saatika että sellaisen saisi itse luoda alusta lähtien. Rokkareista puheen ollen, en yleensä valita pelin grafiikasta, enkä oikeastaan nytkään, mutta aivan kipailijoidensa tasolle RR ei yllä. Eniten pistää silmään rokkareiden (eritoten rumpalin) tönkkö liikeanimointi, sekä laulajan heikohko huulisynkka, joista varsinkin viimeksi mainitun tulisi mielestäni pitäisi olla jotakuinkin kunnossa illuusion säilyttämiseksi. Yleisesti ottaen grafiikan taso on kuitenkin samaa tasoa kuin kilpailijoissaan, eikä tämän tyylisissä peleissä muutenkaan grafiikka ole se tärkein juttu.

Uusimpia kilpailjoita matkitaan kaiken muun ohella myös siinäkin, että Rock Revolution pitää niin ikään sisällään myös musiikkistudion, jossa pelaaja voi nauhoitella omia virityksiään. Pelin musiikkistudio ei eroa kipailijoistaan ainakaan huonompana esityksenä, toisin kuin oikeastaan kaikki muu pelissä. Viimeisenä Rock Revolutionilla on tarjota moninpelaamista, maksimissaan kuuden yhtäaikaisen pelaajan kera, että kolme kaverusta ottaa Liven välityksellä mittaa toisesta kolmikosta. Toki peliä voi myös pelata vaikka kaksinkin jos haluaa. Bändipelinä Rock Revolution ei, yllätys, yllätys nouse kovinkaan korkealle. Siinä missä esimerkiksi uusimmissa Guitar Hero -peleissä saa oikeasti tehdä työtä, että bändi pysyy kasassa koko soitettavan biisin ajan ? kaikkien joutuessa antamaan kaikkensa ? ei Rock Revolutionissa kaikkien tarvitse edes välttämättä osallistua soittamiseen lainkaan, eikä kappaleen soittaminen siltikään mene päin puuta tai lopu kokonaan. Tätä testattiin ihan kirjaimellisestikin siten, että kitaralla ja bassolla varustautuneesta kahden miehen bändistä vain toinen oikeasti soitti nuotteja. Kappale läpäistiin ongelmitta, vaikka toki pistesaldo jäi paljon alhaisemmaksi, kuin mitä se olisi ollut molempien soittaessa. Live-pelaamista emme voineet testata, sillä ? lieneekö tämäkään kenellekään yllätys ? Livessä ei ollut lainkaan pelaajia.
Mitä siis kaiken kaikkiaan Rock Revolutionista jää käteen? Huonolla soittolistalla varustettu, ajastaan jäljessä oleva puolibändisoittelu, jonka ainoita hyviä puolia ovat oikeastaan Guitar Hero- ja Rock Band -instrumenttien yhteensopivuus, sekä uudentyyppiset musiikkihaasteet, joista jälkimmäisten on tosin huhuttu tekevän debyyttinsä ainakin Guitar Hero 5 -pelissä. Kannattaako Rock Revolution ostaa? Yhdellä sanalla sanottuna; ei.