Simon The Sorcerer 3D arvostelussa

Takavuosien suhteellisen laadukkaista Simon The Sorcerer ja Simon The Sorcerer II 2D-seikkailupeleistään parhaiten tunnettu pelitalo Headfirst Studios kertoi muutama vuosi sitten aloittaneensa työt Simon The Sorcerer pelisarjan kolmannen osan parissa ja samalla kertoi pelin tulevan olemaan kolmiulotteinen. Tähän päivään saakka ei ole nähty kovinkaan montaa hyvää 3D-maailmaan istutettua seikkailupeliä, tähän harvojen joukkoon kuuluvat lähinnä Escape From Monkey Island, Grim Fandango ja Gabriel Knight III, joista jälkimmäisin on omasta mielestäni paras taidonnäyte.

Simon3D:llehan meinasi jo ennen sen julkaisua käydä köpelösti, kun HeadFirst ei oikein meinannut saada ketään pelijulkaisijaa kiinnostumaan kyseisestä pelistä, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. No tarpeeksi kun aikaa sitten tästä kului, niin kyllähän koukkuun sitten tarttui joku, nimittäin Vivendi Universal joka omistaa Sierran.
Peli on nyt siis vihdoin ja viimein ulkona, joten onko peli viimeisen päälle hiottu ja onko Simon3D se kaikkein paras 3D-seikkailu mitä on tähän päivään asti nähty? Valitettavasti vastaus kumpaankin on vahva EI ja syy tähän selviää kyllä tämän arvostelun aikana.
Peli alkaa siitä, kun kakkososan lopussa pahalle Sordid nimiselle velholle ruumiinsa menettäneen teinitaikuri Simonin sielu saa oman ruumiinsa takaisin jokseenkin “keinotekoisella” tavalla ja näin saadaan siis potkaistua kolmas ja todennäköisesti viimeinen osa käyntiin.

Ensimmäistä kertaa kun peli lähtee käyntiin, saa pelaaja “alkuintron” aikana esimakua siitä millainen 3D grafiikka pelissä onkaan. Vaikka kuvia pelistä olikin tullut nähtyä jo aiemmin, oli silti silmät pudota päästä.. Ei tosin sen takia ettäkö peli olisi ollut niin hieno, vaan juuri päinvastoin. On siis aivan toinen asia kokea peli itse kuin katsoa kuvia, koska silloin sen vasta uskoo, että peli todellakin näyttää siltä miltä se näytti varhaisemmissa kuvissakin ja tämähän pätee oikeastaan jokaisen pelin kohdalla, näyttipä se sitten kamalalta taikka hienolta. Simon The Sorcer 3D:n grafiikka näyttää yleisesti ottaen hieman Nintendon parin vuoden takaiselta Mario 64 peliltä, tosin vain sellaiselta versiolta joka on riisuttu kaikista yksityiskohdistaan.

Pelin grafiikasta ei löydy oikeastaan juuri mitään kehuttavaa; tekstuurit ovat rumia, huonotasoisia ja venytetyn näköisiä jonka lisäksi pelihahmot, puut ja kaikki muukin maisemaan liittyvä grafiikka on pökkelömäistä, vai pitäisiköhän tässä sittenkin käyttää sanaa laatikkomainen. Pyöreistä muodoista ei ole tietoakaan ja ATi:n RadeOn kortitkin varmasti saisivat “sydänkohtauksen” yrittäessään “Trueformata” pelin grafiikkaa pyöreämmäksi. Tiedä sitten ovatko pelin tekijät halunneet tavoitella tässä jotain omaperäistä grafiikkatyyliä, kuten esimerkiksi LucasArts on tehnyt kahdessa uusimmassa Monkey Island pelissään esimerkiksi taivaalla näkyvien pilvien muotoilun suhteen.
Jos tosiaan jotain omaperäisyyttä on yritelty tavoitella niin ei voi kyllä muuta sanoa kuin, että päin mäntyä ollaan menty tätä yritettäessä ja pahasti. Jos peli olisi ollut nimeltään esimerkiksi Simon The Sorcerer Goes To Legoland(tai jotain vastaavaa jossa esiintyy sana lego), niin pelin grafiikan palikkamaisuuden olisi voinut ehkä jopa ymmärtää ja sulattaakin, mutta koska näin ei ole niin ei tälläisestä esityksestä voi antaa kuin miinuksia.

Hyvän pelinhän tunnistaa siitä, että vaikka ulkönäkö olisikin ruma, niin itse peli voi kumminkin vielä olla täysin pelattava, parhaana esimerkkinä tästä mainittakoon Operation FlashPoint. Valitettavasti Simon 3D ei onnistu pelattavuutensakaan saralla kovinkaan monella osa-alueella. Ensinnäkin pelin pelialueet ovat todella laajoja ja vaikka Simon osaakin juosta melko lujaa, niin kyllä todella nopeasti alkaa ottamaan päähän turhanpäiväinen ympäriinsä juoksentelu puoliautoilla paikoilla. Alueet todellakin ovat lähes autioita ja muita pelihahmoja ja etenemisen kannalta tärkeitä paikkoja on ripoteltu todella harvakseltaan ympäriinsä. Jotenkin peliä pelatessa tulikin sellainen tunne, että pelin tekijät halusivat alunperin luoda Simon3D:tä varten isokokoisen maailman, mutta eivät sitten loppujen lopuksi keksineet tai jaksaneetkaan täyttää sitä millään järkevällä. Niinpä pelaajalta kuluukin valtaosa ajasta juoksentelemiseen puu -ja pensasaidoilla rajatuissa ja tökerön näköisellä pellolla täytetyissä “labyrinteissa” yrittäessään etsiä sitä seuraavaa tärkeää asiaa/hahmoa päästäkseen eteenpäin. Välillä pääkin menee ihan kivasti pyörälle kun ei oikein tiedä mitä reittiä pitäisi käyttää jotta pääsisi paikkaan X.

Edellä mainittujen asioiden johdosta se vähäinenkin pelistä kiinnostumisen mahdollisuus haihtuu melko pian loputtoman edestakaisin ravaamisen takia ja peli tuntuukin todella tylsältä eikä sen tarinasta tai mistään muustakaan oikein jaksa kunnolla innostua. Headfirst on kyllä yrittänyt vähentää ärsyttävää ravaamista laittamalla peliin “teleportteja” joina toimivat brittiläismalliset puhelinkopit ja joita käyttämällä pelaaja pääsee tutkailemaan pelin karttaa ja valitsemaan kohteensa suoraan siitä. Tässäkin tosin onnutaan hieman, sillä ensinnäkin pelialueiden suureen kokoon nähden on puhelinkoppeja laitettu ympäriinsä todella harvakseltaan ja näin ollen kartalta ei pääse ollenkaan sellaisiin paikkoihin minkä viereen ei ole sijoitettu puhelinkoppia. Tämä tietää siis sitä, että pelaajan on turhauttavan “manuaalisesti” ravattava tällaiseen paikkaan.

Useiden muiden modernien seikkailupelien tapaan myös Simon3D on kolmiulotteisuuteen siirtyessään sysännyt edellisistä osista tutun point&click hiiriohjaussysteemin syrjään ja siirtynyt kokonaan kontrolloitavaksi näppäimistöltä. Itse en ole seikkailupelien kohdalla mikään näppäimistöohjauksen fani, mutta koska se on 3D-seikkailuissa nykyään jo oikeastaan standardi, niin eihän siitä oikein voi pisteitäkään pois vetää ja muutenkin se on yksi niistä harvoista asioista joka pelissä oikeasti toimii jokseenkin moitteettomasti ja toiseksi olisi varmasti ollut aika paljon tuskallisempaa juoksuttaa Simonia ympäriinsä jatkuvasti naksuttelemalla hiiren nappuloita. Hieman toiminnallisena piirteenä pelissä joutuu muutamaan otteeseen myös ryömimään eri paikoissa ja kun Simon ryhtyy konttaamaan, siirtyy kuvakulma ensimmäiseen persoonaan. Omasta mielestäni tällaiset typeryydet olisi kyllä voinut kokonaan jättää poiskin ja korvata jollain paremmalla.

Pelin käyttöliittymä on niin ikään yksi niistä pelin onnistuneista asioista ja se onkin kivan helppokäyttöinen; hotspottien havaitseminen esitetään hyvin selkeästi, joka tapahtuu käytännössä siten että kun Simonin silmiin osuu jotain kiinnostavaa, kääntyy hänen päänsä katsomaan kohti kyseistä asiaa. Hotspotit havainnollistetaan pään kääntyilemisen lisäksi vielä “silmälaatikossa” kuvana, joka kertoo siten tarkemmin mitä pelisankarimme silmät kulloinkin toljottavat. Kaikki teinitaikurin mukanaan kantamat esineet taasen varastoituvat eräänlaiseen loitsukirjaan, josta niitä sitten voi ottaa käyttöösä tarpeen mukaan. Kulloinkin kädessä oleva esine näkyy ruudulla aina niille varatussa “esinelaatikossa”.

3D-seikkailuissa puzzlejen toteuttaminen on verrattain vaikeampaa kuin vanhoissa 2D sisaruksissaan, ainakin tähänastisten 3D-seikkailujen perusteella eikä Simon The Sorcerer 3D kyllä tee tässä mitään poikkeusta. Pelin tekijöillä on ilmeisesti ollut hieman vaikeuksia keksiä peliin niitä innovatiivisempia ja mielikuvituksellisempia puzzleja pelaajia varten(ainakin pelin alkupuolella) ja niinpä osa puzzleista onkin suorastaan tökerön koomisia ja keksimällä keksittyjä. Edellämainitun tyylisiin puzzleihin ei kumminkaan alun jälkeen enää liian paljoa törmää ja pääosa puzzleista onkin sitten hauskempia ja Monkey Islandin tapaan ajoittain jopa hieman hullunkurisiakin.

Seikkailu kun on, on luonnollisesti odotettavissa tietysti myös dialogiakin. Simon 3D:n dialogi sentään on pääosin onnistunutta, eikä mitään hirveän yhdentekeviä lätinöitä pelin aikana sentään onneksi tarvitsekaan kuunnella. Keskustelemalla hahmoille saa pelaaja yleensä hyvin selkeät ohjeet siitä mitä kukin pelihahmo pelaajalta haluaa esimerkiksi vastalahjaksi jostakin esineestä. Keskustelun aiheita on yleensä valittavissa muutama joista taas pari on sellaista joita käyttämällä voi oikeasti saada jotain aikaankin. Kun asiat on kerran puhuttu jonkin hahmon kanssa, ei peli onneksi enää tyrkytä samoja aiheita pelaajalle uudestaan ja siten ei erehdyksissään enää mene jauhamaan samoja asioita moneen kertaan. Simonia myöten kaikki pelihahmot puhuvat enemmän tai vähemmän brittiläisellä äänellä ja yleisesti ottaen ääninäyttelijöistä osa on hyviä, mutta niin on osa myös huonojakin. Osa pelihahmoista puhuu joko ärsyttävän kuulloisesti tai sitten muuten vaan ovat jättäneet eläytymisen omaan rooliinsa kokonaan jonnekin muualle. Itse Simonin ääni on sentään onneksi ihan siedettävää kuunneltavaa ja kuvaillakseni hieman sitä voisi sanoa, että se kuullostaa etäisesti Monkey Island pelisarjan sankarilta Guybrush Threepwoodilta, tosin vain sillä brittiläisellä äänellä varustettuna. Puheen lisäksi pelin äänimaailmasta ei löydy paljoa ylistämistä taikka haukkumista, sillä ne vähätkään taustaäänet mitä pelissö on eivät hirveästi nouse esille, mutta pelin aikana kuultava musiikki on onneksi sentään ihan kaunista kuunneltavaa ja sopiikin hyvin peliin.
Osaltaan pelin suhteellisen laadukasta edellämainittua dialogia pääsee latistamaan huumori, joka on yleensä aina toiminut yhtenä seikkailupelien kulmakivistä. Valitettavasti kumminkaan pelin tekijät eivät ole osanneet ammentaa pelin käyttämää huumoria mistään oikeasti hauskoista asioista ja niinpä pelaaja saakin pelin aikana kuunnella täysin typerää brittihuumoria pelisankarin suusta, jossa naurun aiheita on yritetty vääntää esimerkiksi niin insestistä kuin piilomainonnastakin. Ei ainakaan allekirjoittanutta hirveästi jaksanut pelin huumori naurattaa, mutta ehkäpä jos olisin ollut brittiläinen…