Esther-nimisen tytön ystävä, karhu nimeltä Batama on joutunut pulaan taianomaisessa musiikkimaailmassa ja sairastunut. Ennen sairastumistaan Batama on kuitenkin ehtinyt mainostaa melodiaa, joka olisi niin kaunis että se parantaisi sairaudetkin. Niinpä Esther päättää empimättä matkustaa Bataman kotimaahan auttaakseen ystäväänsä, mutta onnistuakseen tehtävässään, on ensin ratkottava läjäpäin musiikkiteemaisia puzzleja, joihin liittyy muun muassa kivipalikoiden ja kiviportaiden siirtelyä esteettömän polun aikaansaamiseksi.
Sonorityn konsepti on sinänsä varsin mielenkiintoinen: panhuilulla varustautunut Esther lurittelee menemään värikkäässä fantasiamaailmassa, joka on erinäisten esteiden täyttämä. Matkan varrella Esther tapaa puhuvan pesukarhun, joka lupaa jeesata, eivätkä mumisevat ja katseellaan seuraavat kivipäätkään jää kokematta.
Pelin valikossa suositellaan pelaamaan peliä peliohjaimen kera ja kieltämättä pienen kokeilun jälkeen näppäimistöpelaaminen sai nopeasti jäädä. Toisaalta, vaikka padilla pelatessa Estherin ohjaaminen on luonnollisempaa tatilla liikkumista, on huilun soittelu silti vähän niin ja näin – kömpelyydestä ei padillakaan täysin pääse eroon. Näppäimistöllä pelatessa oli tylsä painella numeronäppäimiä, mutta ei käyttämäni Xbox-ohjaimen RB-nappulan, vasemman liipaisimen ja muun muassa ristiohjaimenkaan hapuilu ollut aina niin luontevaa – etenkään kun pelatessa ei usein meinaa muistaa mikä nappula edustaa mitäkin nuottikirjainta.
Sonorityssa idea on vaihdella kunkin kivipaasin kohdalla nuottia sellaiseksi, että se olisi oikea ja se mitä peli haluaa. Maisemat vaihtuvat toinen toistaan värikkäämmiksi ja kirjaimia huiluun tulee ajan mittaan lisää, mutta pääpiirteittäin tekeminen pysyy samana.
Välillä eteen tulee vain muutaman nuottikirjaimen sarjaa ratkottavaksi, kun taas välillä pitäisi saada oikein pidempikin lurituskokonaisuus oikein. Joskus kaksi eri sarjaa yhdistyvät toisiinsa, jolloin molemmat pitäisi olla juuri oikein, jotta kaikki natsaisi ja kivet nousevat ja kääntyvät juuri oikeisiin uomiinsa.
Pelin mielekkyyden osalta sen suurin ongelma nostaa päätään siinä vaiheessa, kun pitäisi tietää se täysin oikea kirjainyhdistelmä, jonka peli vaatii etenemiseksi. Se on oikeastaan vain kokeilemalla kokeiltava, vaikka peli periaatteessa antaakin loogiset ohjeet palikoiden kääntelylle ja nostelulle.
Nouseva nuotti kun nostaa palikoita, siinä missä laskevat nuotit laskevat. Vastaavasti paikallaan pyörivät laatat ja sillat kääntyvät myötäpäivään 45 astetta yhden nousevan nuotin myötä, kun vastaavasti laskevat kääntävät niitä vastapäivään. Mitä pidempi väli kahden samaan suuntaan nojaavan nuotin välillä on, sitä enemmän palikat nousevat ja laskevat tai kääntyvät. Tämän kaiken pitäisi olla hyvin loogista.
Silti kääntelyn ja vääntelyn hahmottamisessa oli ainakin allekirjoittaneella välillä vaikeuksia, eivätkä palikat siltikään menneet pelkällä päättelyllä ja ohjeiden mukaan säätelyllä niin kuin olisi toivonut. Jokaisen kivipaasin kohdalla luikautetaan huilusta haluttua nuottia, jolloin kiven nuotti muuttuu vastaamaan sitä, mitä huilusta käytettiin. Kun kaikki on omasta mielestä säädetty oikein, käydään polkaisemalla jalalla nuottipaasien aktivointilaattaa ja katsotaan (sormet ristissä) kun peli soittelee sekvenssin läpi. Joskus kaikki loksahtavat, mutta useimmiten eivät ja pelaaja joutuu virittelemään paaseja uudelleen. Pidemmän päälle tämä säätäminen muuttuukin hieman turhauttavaksi touhuksi.
Etenkin kun ensimmäisen ”laita kulkusilta kohdilleen” -arvailupuzzlen jälkeen vastaan tulee heti uusi samanlainen tai lähes samanlainen huone, jossa taas pitäisi keksiä oikeat kirjaimet kulkuväylän aikaansaamiseksi. Eteneminen stoppaa jälleen siihen ja pelaaja jää omine neuvoineen seisomaan ja pyörimään puzzlen ympärille. Minkäänlaista varsinaista taustamusiikkiakaan ei ole, kun peli on musiikkipainotteinen muutenkin, joten mikäli mietintämyssy ei toimi, ihmettelee pelaaja oikeaa ratkaisua lähes äänettömän pelin parissa.
Välillä vastaan sentään tulee puzzleja, joissa pitää kuunnella nuottien sointumista ja siitä päätellä oikeat kirjaimet, jotka sointuvat samalla tavalla. Tämä on paljon parempi tapa toteuttaa näitä musiikkipuzzleja, kun pelaajalla on tarkempaa vinkkiä siihen, mitä kirjainta haetaan.
Väliin ei tarjota mitään levähdystä tai oikeastaan minkäänlaista tarinan etenemistäkään tai porkkanaa ylipäätään ratkoa puzzleja kiinnostuneena, koska tarinankerronta on hyvin ohutta. Silloin kun jotain muuta puzzlejen rinnalle tarjotaan, on äänessä lähinnä tökerön näköinen pesukarhu, joka puhuu yhdentekeviä. Sieltä täältä löytyy kyllä keräiltäviä kultalaattoja, jotka on välillä helppo noukkia mukaan, mutta välillä taas ihan kaikkien saamiseksi joutuisi järjestellä erillisiä reittejä, eikä niiden kaikkien kerääminen yhdeltä alueelta siksi innostanut lopulta juuri lainkaan.
Sonorityn tarina ei oikeastaan missään vaiheessa nouse kovinkaan kiinnostavaksi ja kun puzzlet ovat pääasiassa pelkkää arvailua ja vain välillä looginen päättely menee nappiin, ei peli värikkäästä grafiikastaan ja kauniista huiluttelustaan (sekä hyvästä ääninäyttelystä!) huolimatta onnistu olemaan aivan niin koukuttava tai mielenkiintoinen peli, kuin idean olisi voinut kuvitella olevan.
Loppusanat
Sonority on mielenkiintoisella idealla varustettu puzzlepeli, jossa panhuilu näyttelee pääosaa. Turhankin hankalakiksi paikoin venyvät pulmatilanteet, kuitenkin alkavat nopeasti tylsistyttämään, eikä peli tarjoile oikeastaan muuta mielenkiintoista sen rinnalle, kauniin värikkäästä grafiikasta ja hyvästä ääninäyttelystä huolimatta.
