Star Wars Episode I: Jedi Power Battles on Voimaton uudelleenlämmitys
Dreamcast-version pohjalta työstetty remasterointi on laiskan hintava, eikä poista originaalin pelin laadullisia ongelmia.

2000-luvun alku oli monelle Star Wars -fanille pettymys. The Phantom Menace ei ollutkaan sellainen elokuvamessias kuin oltiin toivottu, eivätkä seuraavat kaksi episodia paljon petranneet, vaikka tänä päivänä ehkä jotain on jo osattu antaa anteeksi ja esiosatrilogiaa muistellaan hieman lämpöisemmin.
LucasArtsilla oli aikoinaan varmasti haaste luoda uusien elokuvien pohjalta sellaisia pelejä, joista olisi ollut iloa pelaavalle kansalle – Star Wars -pelien laatu oli muutenkin alkanut jo laskea. Bounty Hunter ei remasteroitunakaan vakuuttanut allekirjoittanutta ja esimerkiksi Republic Commando oli sekin uutena jo melko keskinkertainen Xboxilla. Revenge of the Sith oli ihan passeli, mutta parhaimmat SW:t olivat legoa tuohon aikaan.
Vuonna 2000 julkaistu kummallisen niminen Star Wars Episode I: Jedi Power Battles oli peli, joka julkaistiin PS1-konsolille sekä Dreamcastille. Peli keräsi osakseen pääasiassa huonoja arvosanoja ilmestyessään. Lisenssi Disneyltä on ollut kenties halvanpuoleinen, koska miksi muuten tällaista peliä oltaisiin edes ryhdytty remasteroimaan?

Nyt 25 vuotta myöhemmin kyseistä LucasArtsin peliä pääsee joka tapauksessa testaamaan laajemmalla joukolla laitteita. Remasterointifanaatikko Aspyr on jälleen asialla julkaisemassa Dreamcast-version pohjalta tehtyä peliä kaikille konsoleille kuin PC:llekin. DC-version porttaaminen on ollut jokseenkin kumma valinta, koska voisi melkeinpä olettaa, että suurin osa nostalgiannälkäisistä pelasi pelinsä aikoinaan PSX-konsolilla.
Varsinaista juonta Jedi Power Battlesissa ei ole, vaikka tuttu klassinen Star Wars -elokuvista tuttu vierimisintro teksteineen ja johnwilliamseineen lämmittääkin vanhan fanin sydäntä. Pähkinänkuoressa voidaan todeta, että Episodi I:n tunnelmissa seikkaillaan, mukana ovat muun muassa hiuksia päähänsä saanut Trainspotting-Ewan sekä Taken-trilogiassa vihaisen isän roolia näytelly Liam Neeson. ”Voimakahnaukset” on pelinä hyvin pitkälti arcadepelin tyylinen – sellainen, jota olisi aikoinaan saattanut kokeilla kaksinpelinä jossain etelänmatkan paikallisessa kolikkopelihallissa kerran pari, pelin sen jälkeen haihduttua kokonaan mielestä vuosikymmeniksi – koska ”these are not the games you are looking for.”
Kokeillessani Aspyrin remasteroimaa peliä riitti vakuuttamaan, että olin onnekas, että itseltäni ei löytynyt laitteita kokemaan kaikkia 2000-luvun alun konsolistarwarseja. Star Wars Episode I: Jedi Power Battles on pitkälti roskaa, eikä remasteroidustakaan versiosta siksi oikeastaan voi syyttää Aspyria muuta kuin yliampuvan 20€ hintalapun, sekä laiskan remasteroinnin osalta.
“Remasteroitu” peli on sinänsä silmille mukavan sileä – alkuun virheellisesti luulin, että Aspyr on remasteroinut pikselisen PSX-version, mutta pohjalla onkin käytetty polygonisempaa Dreamcast-versiota, jonka silottelu onkin vaatinut paljon vähemmän työtä. Silti jopa Dreamcast-versio on vähän kuin DNR-filtterin läpi vedetty epäonnistuneempi 4K-elokuvajulkaisu: rosoisuus on poissa ja kaikki on litteää ja tylsää. Tämä sama fiilis tuntui olevan läsnä pelatessani Aspyrin osittain sieluttomaksi muuttuneita Soul Reaver -remasterointeja: grafiikkatilojen välillä loikkiessani huomasin, että aloin suosimaan enemmän originaalia kuvanlaatua. Jedi Power Battles ei ikävä kyllä tällaista kuvatilojen vaihtamista tarjoa, vaikka sellainen ominaisuus oli niin ikään Aspyrin hoitamassa Star Wars: Bounty Hunter -pelissäkin läsnä. Jonkinlainen CRT-filtterikin olisi ollut poikaa.
Lapsuutensa perässä saapuvia, uusilla konsoleillaan ratsastavia entisiä padawaneja saattaa kiehtoa matka kaukaiseen galaksiin, joka oli kauan, kauan sitten, mutta jopa originaalin Jedi Power Battlesin (todennäköisemmin siis sen PSX-version) faneja suosittelisin harkitsemaan kaksi kertaa. Eroja PSX-version ja DC-version osalta oli myös jo aikoinaan – joissain huoneissa on versioiden välillä esimerkiksi erilainen valaistus ja sitä myöten selvästi eroava väripaletti. PSX-versiossa pystyi hajottamaan päätteitä, DC-versiossa ei.
Star Wars Episode I: Jedi Power Battles pitää sisällään kaikkiaan neljätoista kenttää. Seikkaillaan muun muassa Naboon soilla, Tatoiinessa, Coruscantissa sekä parikin kertaa palatsimaisemissa. 1-10 tasoista on ”tarinakampanjaa” ja viimeiset neljä minipelejä. Aspyr on avannut kaiken valmiiksi, joten leveleitä voi kokeilla missä järjestyksessä tykkää.

Minipeleissä on mukana selviytymishaastetta sekä kisaamista. “Droidekas” -tasossa rullaillaan palloksi käpristyvällä palatsidroidilla ja ammuskellaan uhkaajia. Kenties minipeleistä älyttömimmässä ”gungan roundupissa” tökitään pelikentällä hädissään juoksevaa Jar Jar Binksiä kilpaa piikillä peppuun ja toivotaan, että se juoksisi vastapuolen häkkiin – eli maaliin. Tässä ovat kehittäjät varmasti nähneet elokuvan ja tunteneet pimeän puolen tunteita JJB:tä kohtaan tasoa suunnitellessaan. Jar Jar Binksin hahmon ärsyttävyys tarinatehtävissä on LucasArtsin toimesta varmistettu sillä, että hahmo ei puhu vaan kiljuu, toistuvasti. Ja se raakkumis-efekti kuulostaa aivan lokilta. Tämä on myös remasteroitu mukaan.
Avattujen tasojen ohella myös kaikki bonushahmot löytyvät: mukana on neljää tyyppiä battledroideja, rodian-rodun edustaja, pari tuskenia sekä itse lokkimies Jar Jar Binks. Kampanjaa varten on kymmenen hahmoa. Tylsästi bonushahmoilla ei voi lainkaan pelata kampanjatehtäviä, vaan niitä voi käyttää ainoastaan versus-pelitilassa, jossa mätetään pienellä areenalla kuonoon kaveria tai paikallaan seisovaa CPU:ta.
Seikkailuun voivat heittäytyä Episodi I -pelin sankarit, kuten Mace ”motherfcking” Windu, kuningatar Amidala, Darth Maul, Gui-Gon Jinn, Obi-Wan Kenobi ja Ki-Adi-Mundi. Peliä voi pelata yksin tai kaksin, joista jälkimmäinen toki on oiva keino jakaa tuskaa tai lapsuudentraumoja. Kaverin kanssa voidaan yhdessä osallistua kakofoniaan, jonka saavat aikaan toiminnan äänet, yhdistettynä Yodan loputtomaan hyminään, jokaisen power upin noukkimisen yhteydessä, eivätkä suomiljöön MMMM-RAA! -kurnutusta pitävät sammakot nekään varmasti jätä suuta peruslukemille. Äänet ovat muutenkin hieman kummalliset ja välillä jopa tuntuivat hieman pätkivän.

Star Wars Episode I: Jedi Power Battlesin rakenne on kontrolliensa ohella melkoisella tapaa vanhentunut muutenkin, vaikka remasterointi tarjoa hieman vaihtoehtoisiakin kontrolliasetuksia. Eroa klassikkokontrollien ja modernien välillä on kuitenkin käytännössä ainoastaan se, että modernilla asetuksella näppäinkombot onnistuvat L1 nappulan sijaan L2-nappulalla ja hyppynappula on vaihdettu ympyrästä nykyisin suosittuun X:ään.
Tasosuunnittelu on kehnoa, vihollistekoäly on olematonta ja kontrollit ovat tönköt. Hyppeleminen ontuu ja se on vaikeammissa kohdissa epätarkkaa siksikin, että pieni varjotäplä hahmon alla hypätessä on olematon, joten 3D-hyppyä on paikoitellen vaikea hahmottaa. Varjoa olisi surutta voinut suurentaa remasteroituun peliin. Toisinaan hahmot tuntuvat luisuvan alustojen päällä kuin jäällä. Hermo meinasi suollakin mennä MMMM-RAA! MMMM-RAA! -kurnutusta kuunnellessa, samalla kun yritti pelin tönköillä kontrolleilla hypellä puun rungossa kasvaneilta jättisieniltä toisille.
Edes Aspyrin mainostamilla ”parannetuilla kontrolleilla” hahmot eivät osaa ampua ja hyppiä samaan aikaan tai juosta ja ampua samaan aikaan – vaikka kyseessä on arcademainen pisteidenkeruukokemus automaattitähtäyksellä. Melkein kuin Virtua Cop, mutta 3rd person kuvakulmasta käsin ja vapaalla liikkumisella, koska sellaista pääasiassa paikallaan seisovaa lukumäärältään ylivoimaista tykinruokaa viholliset pelissä ovat. Joskus eivät jaksa ampua takaisin, jos ovat hitusenkin liian kaukana, joskus ampuvat jopa ruudun ulkopuolelta ja onnistuvat huijaamalla nirhaamaan pelaajan. Kuoleminen kesken toiminnan palauttaa takaisin päin. Tehtävänaikaista tallennusta ei ole, mutta checkpoint-pallukoita voi kerätä. Helpotukseksi on luotu easy-vaikeustaso originaalin rinnalle, mikäli eteneminen muuttuu aivan mahdottomaksi. Tasosuunnittelu on toisinaan niin sekavaa, että on vaikea hahmottaa mistä pitäisi kulkea eteenpäin, mutta näkymättömät seinät sentään auttavat kertomaan jotain.

Vastarintaa varten Jedeiltä löytyvät muun muassa valosapelit ääniefekteineen ja muilla on laserpyssykät ja jalkansa. Jopa Amidala ammuskelee ja potkii pahiksia naamaan kuin Bruce Lee aikoinaan. Ainoita siedettäviä ääniefektejä pelissä lienevät valosapelin wuum-viuhunta sekä piu-piu -äänet laserpyssyköistä. Kaikki muu ottaa enemmän tai vähemmän korviin (varsinkin jos kuulokkeilla erehtyy kokeilemaan!) ja saa hetkittäin miettimään elämän valintoja – samaan tapaan kuin eräs floridalainen toimittaja hiljattain tokaisi historiallisen lumimyrskyn keskeltä raportoidessaan.
John Williamsin ikoniset avaruusoopperamusiikit pelin taustalla ovat todiste siitä, että jos kadulla kävellessään astuisi koirankakkaan – sellaiseen johon olisi upotettu mikrokaiutin ja joka toistaisi JW:n musiikkia, ei se haisisi niin pahalle, eikä ainakaan ihan kamalasti haittaisi kengänpohjaan tarttuessaan, mikäli musiikki jatkaisi soimista jalan alla.
Star Wars Episode I: Jedi Power Battles remasterointi kertoo sen, että peli oli (monen mielestä) turhauttava jo ilmestyessään ja nyt remasteroitu, ylihintainen Dreamcast-versio ei tätä tosiasiaa juurikaan muuta. Päävalikon hienoja konseptikuvia on toki kiva ihastella samalla ja pohtia, minkälaista ja tasoista peliä kaikki alun perin LucasArtsilla varmasti mielessään olivat suunnittelemassa. Mutta kuten Liam Neeson totesi Batman Begins -elokuvassa: ”jos he eivät voi estää sinua, sinusta tulee jotain aivan muuta.”