Superman Returns - The videogame arvostelussa
Superman Returns - The videogame on hyvä, tai itse asiassa tähän mennessä paras yritys tähän mennessä tuoda Teräsmiehen seikkailut pelaajien käsiin, mutta pääosin yritykseksi peli jääkin. Potentiaalia Supermanilla olisi ollut ja paljon, mutta EA epäonnistui sen tehokkaammassa hyödyntämisessä. Sääli.
Jos sotaelokuvat ovat yksin niistä pysyvistä aihepiireistä joista elokuvia tehdään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, niin sitä samaa voisi sanoa myös sarjakuvasankareista. Aina jossain vaiheessa se “sarjakuvakuume” jälleen valtaa tämän rakkaan maapallomme ja kuin kulopalon tavoin, sarjakuvasankareihin pohjautuvia elokuvia alkaa nähdä valkokankaalla enemmän kuin järki sallii. DareDevil, Batman, Spider-Man ja Hulk on vain osa niistä sarjakuvasankareista jotka 2000-luvun puolella ollaan jo kankaalla kerran(tai kaksi)nähtykin.
Sarjakuvasankareista uusin valkokankaalle juuri äskettäin palannut heppu on kaikkien tuntema Teräsmies. The Superman Returns -elokuva on Teräsmies -elokuvien järjestyksessä neljäs, kolmen ensimmäisen osan ilmestyttyä jo aika päiviä sitten 70 -ja 80-luvuilla. Kolmessa ensimmäisessä elokuvassa näytellyt Cristopher Reevehän ehti jo jokin aika sitten poistua taivaisiin, joten uuden elokuvan uudella Teräsmies-näyttelijä Brandon Routhilla onkin ollut isot saappaat täytettävinään.
Itse elokuva on otettu vastaan hieman ristiriitaisesti; jotkut ovat kehuneet ja toiset pitäneet, kun taas jotkut ovat sanoneet sen olevan luokkaa keskinkertainen. Allekirjoittanut ei ole elokuvaa vielä tätä kirjoittaessaan nähnyt, joten mielipidettäni ei vielä ole muodostunut. Electronic Artsin kehittämästä, elokuvan virallisesta lisenssipelistä voinen kuitenkin sanoa sanan jos toisen sitä pelanneena.
Viralliselta nimeltään Superman Returns – The videogame -titteliä kantava peli heittää pelaajat yllätyksettömästi Teräsmiehen kenkiin suojelemaan Metropoliksen kaupunkia ja tämän asukkaita erinäisiltä uhkilta. Itse peli ja sen mekaniikka tuo vahvasti mieleen Activisionin vuonna 2004 julkaiseman Spider-Man 2 -pelin.
Superman Returns -peli – kuten moni muukin lisenssipeli – seuraa esikuvansa juonta. Pelin tarinan, kuten itse elokuvankin mukaan Teräsmies on ollut poissa Metropoliksesta jo kuusi vuotta etsimässä omia juuriaan, kunnes tekee väistämättömän paluunsa ihmiskunnan pariin ja sen sankariksi. Peli ei kuitenkaan seuraa elokuvan juonta mitenkään orjallisesti, vaan pikemminkin erittäin löyhästi. Silloin tällöin peli näyttää pelaajalle pelin omalla moottorilla työstettyjä välianimaatioita, jotka ovat kohtauksia itse elokuvasta. Päälle EA on lisännyt oman tarinansa, joka muodostaa sen kokonaisuuden mikä Superman Returns -peli on. Tarinan osalta pelin juoni onkin erittäin repaleinen ja olematon, eikä niitä muutamia elokuvasta mallinnettuja välianimaatioitakaan oikein ymmärrä, jos ei ole itse elokuvaa nähnyt. Itse pelaaminen tapahtuu isokokoisessa ja vapaakulkuisessa Metropoliksen kaupungissa, jossa pelaaja saa varsin vapaasti Teräsmiehenä lennellä.
Jos Spider-Man 2 -pelissä oli seitillä sinkoilu sinne tänne isokokoisessa kaupungissa hauskaa ja jännää, niin samaa voisi sanoa myös Superman -pelin kohdalla lentämisen osalta. Korkealla kaupungin yläpuolella lentely on yksinkertaisesti niin hienosti ja niin toimivasti toteutettu, että jo pelkkään lentelyyn meinaa jäädä koukkuun ja maisemia on kiva ihastella kaupungin korkeimpien rakennusten katoilta tai sitten vaikkapa yksinkertaisesti ilmassa seisoen. Yläilmoista pelaaja voi tutkailla alla makaavaa Metropolista ja samalla havaita erinäiset uhkat, jotka Teräsmiehen on myös pysäytettävä.
Tälläkin saralla Superman -peli seuraa Spider-Man 2 -pelin jalanjäljissä, sillä osa peliajasta menee tällaisten erilaisten “pikku-uhkien”, kuten tulipalojen ja muiden luonnonkatastrofien torjumiseen, jonka lisäksi peli sisältää tehtäviä, joissa on annettava köniin muun muassa metallisen cyborgin, Metallon robokätyteille kuin tälle itselleenkin, sekä vastaavasti epäonnistuneelle Teräsmiehen mutanttiklooni Bizarrolle ja tämän lohikäärmeille. Teräsmiehellä on lentokykynsä lisäksi apunaan uskomaton nopeus juosta(ja myös lentää), sekä tutut polttava lasernäkö, sekä hengitys jolla voi jäädyttää tai luoda kovan tuulenpuuskan lennättämään pahiksia ympäriinsä.
Uhkien torjumista ei aina voi ottaa aivan löysin rantein Teräsmiehen kyvyistä huolimatta, sillä Metropoliksen iskukestoa mittaa ruudulla mittari, joka tyhjennyttyään päättää pelin. On siis pidettävä huoli siitä, etteivät pahikset tuhoa kaupunkia liiaksi ja tyhjennä mittaria. Ensimmäisellä yrittämällä tämä ei välttämättä aina onnistu.
Kun pelaaja on suorittanut riittävän monta kertaa näitä edellä mainittuja tehtäviä ja kerännyt niistä tarvittavan määrän kokemuspisteitä, oppii Teräsmies uusia liikekomboja, jonka lisäksi itse peli etenee varsinaiseen juonta edistävään tehtävään, jota tosin ei liiemmin pelissä ole.
Harmittavasti varsin lupaavalta vaikuttava pelikonsepti ja etenkin erittäin lupaavalta vaikuttava Teräsmies -aiheinen peli – joista aiemmat yrittäjät eivät EA:n pelin tasolle ole yltäneet – paljastaa todellisen minänsä pelaajalle melko nopeasti, eikä se ole kovin positiivinen. Kuten jo sanottua, on pelin tarina ärsyttävän pilkottu ja hajanainen, eikä siitä välttämättä itse elokuvaan perehtymättömät ota selvää. Peli on myös kokonaiskestoltaan erittäin lyhyt. 50 prosenttia pelistä on pelattu jo alle muutaman tunnin jälkeen, eikä muutoinkaan nämä ensimmäiset 50 prosenttia peliajasta ole mitenkään erityisen koukuttavaa tai mielenkiintoista(huvikseen lentely poislukien).
Vaikka pelissä kohdattavat pahikset, kuten esimerkiksi Bizarro ja Metallo ovatkin Teräsmies sarjakuvista tuttuja, ei homma ole onnistunut niin kuin olisi toivonut. Pelaaja joutuu “tehtävästä” toiseen toistamaan erittäin tylsää Metallon robottien/Bizarron lohikäärmeiden pieksemistä, joka ei sen kolmannen kerran jälkeen oikein enää jaksa innostaa. Pelin itseään toistavia tehtäviä pelaakin eteenpäin vain siinä toivossa, että vastaan tulisi jotain oikeasti mielenkiintoista pelattavaa, mutta ei.
Activisionin Spider-Man 2 -peli oli sekin jossain määrin itseään toistava(lue: rikollisten torjuminen)eikä ollut siis mikään täydellinen Spider Manin virtuaalinen inkarnaatio, mutta peli sisälsi näiden ohella myös mielenkiintoisiakin ja erityisesti pelattavuudeltaan ja tavoitteiltaan erityyppisiä tehtäviä.
Olisihan EA:n Superman -pelinkin tehtävät ehkä voinut olla hauskaakin(ehkä), jos robottien/lohikäärmeiden tekoäly olisi antanut kunnon vastuksen, mutta ei. Tekoäly ei juurikaan päätä huimaa ja näitä saa yleensä mätkiä ja hakata melko lailla ilman vastusta. Kun tämän huomaa, latistuu tunnelma melkoisen paljon alun innostuksesta. Pelin oikeastaan ainoa “haaste” vihollisia vastaan tapellessa tuleekin sen kankeaa tappelumekaniikkaa käytettäessä.
Erikoiskykyjen, kuten polttonäön käyttäminen on helppoa, koska tällöin pelaaja voi käyttää maaliin lukittuvaa tähtäintä apunaan. Tavallinen tappeleminen sen sijaan, eli nyrkeillä huitominen onkin sitten paikoitellen rasittavan kankeaa ja kaiken lisäksi peli vielä huijaa tappeluissa; pelaaja voi hakata vihollista aina tietyn määrän kerrallaan, ennen kuin vihollinen yksinkertaisesti lakkaa ottamasta iskuja vastaan, vaikka kuinka mätkisi ja tässä vaiheessa vihollinen usein antaakin sitten pelaajalle iskun jos toisenkin takaisin(tai sitten ei). Joka tapauksessa tämä särkee illuusiota oikeasti toimivasta ja jouhevasta tappelusysteemistä.
Tappeleminen on kankeaa osittain myös siksi, että juuri taistelukohtauksissa pelin ruudunpäivitys ajoittain hidastelee ärsyttävästi, tehden tarkasta pelaamisesta tökkivää. Toinen seikka joka tappelemiseen liittyy on se, että tappeluissa pärjää parhaiten ainoastaan peruslyönneillä. Tehtäviä suorittamalla ja kokemuspisteitä keräämällä Teräsmies kyllä oppii erilaisia liikekomboja, mutta näitä on hankala taistelun tiimellyksessä toteuttaa, koska peli tuntuu rekisteröivän nappien painallukset viiveellä, joten koskaan ei tiedä hieman vaativimpia liikekomboja aloitettaessa, että onnistuuko se vai ei. Yleensä ei.
Tekstistä voisi päätellä, että Superman Returns – The videogame on aivan täysi susi. Tämä ei kuitenkaa pidä aivan paikkaansa. Peli nimittäin onnistuu mainiosti Teräsmies -pelinä sen lentelyn ja ison pelialueensa osalta. Lennellessä Teräsmiehenä olon tunne on nimittäin onnistuttu vangitsemaan todella hyvin ja tämän kruunaavat vielä simppelit lentelykontrollit. Harmi vain, että tehtäväsuunnittelu kuitenkin on mennyt aivan metsään.
Ulkoasultaan Superman Returns – The videogame ei ole Xbox 360 -konsolin kärkikastia graafisesti. Teräsmies näyttää yksityiskohtaiselta(ja näyttelijä Brandonilta), Metropoliksen rakennukset läheltä tarkasteltuina riittävän hienoilta ja pelin yleisilme tietyllä tavalla.. Teräsmiehen maailmaan sopivalta, mutta muutoin esimerkiksi tavalliset kaduntallaajat ja autoliikenne ovat aika lailla vailla yksityiskohtia. Tätä voidaan jonkin verran antaa anteeksi pelin isokokoisen kaupungin vuoksi, mutta kuten EA:n kummisetä -pelinkin kohdalla kävi, jättää visuaalinen esitys toivomisen varaa ottaen huomioon vielä ajoittaiset ruudunpäivityksen hidastumiset pelissä, joka taas kielii hieman kiireisestä julkaisuaikataulusta ja täten pelin viimeistelemättömyydestä.
Audiopuolella kokonaisuus on paremmin kasassa. Ääniefektit lennellessä kuulostavat siltä miltä pitääkin, Teräsmiehen viitan sivaltaessa ilmaa samalla kun mies itse rikkoo äänennopeutta. Ääninäyttely on toimivaa ja mukaan on saatu elokuvan näyttelijöitä, etenkin niistä oleellisin, eli Teräsmiestä elokuvassakin näyttelevä Brandon Routh. Musiikki on rauhallisina hetkinä sopivan “uneliasta”, kun taas toiminnan hetkinä se kuvastaa hienosti Teräsmiehen statusta koko kansan sankarina.
