The Last of Us Part II on yhä erinomainen, mutta PC-remasterointi vaatii muskelia konehuoneesta

On olemassa epäonnisia ajoituksia ja epäonnisia ajoituksia. Esimerkkinä epäonnisesta vaikkapa keskelle pahimpia Covid-sulkuja sijoittunut The Last of Us Part II:n julkaisu. On tietenkin vaikea sanoa, millainen vaikutus tosimaailman pandemialla oli pelin myyntiin, mutten välttämättä ihmettelisi, jos synkeä kostotarina maailmanlopun maisemissa olisi tuntunut jossain Uudenmaan sulun ja ensimmäisen koronarokotuksen välimaastossa vähän liialliselta. Vuoden 2025 maailma on eri tavalla sekaisin, mutta jos henkinen kapasiteetti antaa myöten, tarjoaa The Last of Us Part II Remasteredin PC-julkaisu oivan tilaisuuden sukeltaa yhteen videopelihistorian vaikuttavimmista tarinoista juuri ennen televisiosarjan julkaisua.

The Last of Us Part II Remasteredin PC-versio on jotakuinkin identtinen kopio viime vuoden alussa julkaistusta PlayStation 5 -remasteroinnista. Kyseessä on siis visuaalisesti ehostettu painos viiden vuoden takaisesta The Last of Us Part II:sta, johon on lisätty muun muassa ohjaajan ja ääninäyttelijöiden kommenttiraita, prototyyppitasoja sekä roguelike-henkinen No Return -pelitila, jossa pääsee pelaamaan satunnaistettuja taisteluskenaarioita eri hahmoilla. Lisäsisältö on merkityksellisempää kuin äkkiseltään kuulostaisi. Kommenttiraita valottaa tekijöiden ajatuksia ja tarkoitusperiä siinä, missä No Return tuntuu kuin oodilta pelin hiiviskely- ja taistelumekaniikoille. Olin oikeastaan jopa vähän yllättynyt, kuinka koukuttavaksi viritelmäksi No Return erilaisine avattavine palkintoineen, päivittäishaasteineen ja progressiopolkuineen osoittautui. Voi olla, etten maksaisi lisäsisällöstä aivan kokonaisen pelin hintaa, mutta PlayStation Storessa myytävä kymmenen euron päivitys on kevyesti hintalappunsa arvoinen.

Tartuin PC-versioon oletuksella, että aika olisi muuttanut näkemyksiäni itse pelistä tai sen tarinasta, mutta fiilis Ellien odysseijasta olikin enemmän deja vu. Paljastamatta juonenkäänteistä edes sitä vähää, jonka kaikki jo tietävätkin, pelin tarina sukeltaa varsin synkkiin vesiin ja tekee mestarillista työtä esittäessään tarinan pahikset inhimillisinä hahmoina omine vahvuuksine ja heikkouksineen. Käsikirjoituksella on taipumus vähän lässähtää rauhallisina hetkinä, mutta se osaa toisaalta myös puraista päähenkilöiden sortuessa toinen toistaan huonompiin valintoihin. Ellien syöksykierre on aidosti epämukavaa seurattavaa, eikä pelaajakaan jää silmittömän väkivallan sivustakatsojaksi, sillä etenkin pelin taisteluista välittyy armottoman ja brutaalin eloonjäämiskamppailun maku. Viholliset kutsuvat toisiaan nimeltä ja kuulostavat aidosti kauhistuneilta toveriensa kuolemista, mikä on tänäkin päivänä tehokas tapa saada pelaaja kyseenalaistamaan toimintansa oikeutusta. Tasosuunnittelu on niin ikään onnistunutta: ympäristöt – etenkin taisteluareenat – ovat juuri sopivan avoimia myydäkseen illuusiota vapaasta valinnasta lähes täysin lineaarisessa pelimaailmassa. Havaintoni ovat kaikkiaan aika hyvin linjassa viiden vuoden takaisen The Last of Us Part II arvosteluni kanssa, joten lisää asiasta voi käydä lukemassa sieltä.

The Last of Us Part II Remasteredin PC-versio on visuaalisesti rahtusen PlayStation 5 -esikuvaansa näyttävämpi, mutta kauneudella on hintansa. Jos koneesta löytyy tehoja, voi eroja nähdä niin kuvanlaadussa kuin ruudunpäivitysnopeudessakin, mutta kummankin saavuttamiseen vaaditaan aivan suhteettomasti muskelia. Useampikin lähde on raportoinut, että jos haluaa nauttia sulavasta ruudunpäivityksestä edes PlayStation 4 -tasoisilla grafiikoilla, tulisi konehuoneesta löytyä jotain RTX 3060:a väkevämpää. Helppo uskoa, silä testikoneeseen pultatulla Nvidia RTX 4080:lla oli suuria ongelmia yltää edes 45 kuvan sekuntivauhtiin 4K-resoluutiolla ja PS5:n Fidelity Modea vastaavilla detaileilla. Aggressiiviseksi viritetty DLSS-skaalaus paransi suorituskykyä, mutta jätti ikävän jäljen kuvanlaatuun. Peli tukee myös AMD:n FSR 3:a, mutta kuvanlaatu on tällöin jopa DLSS:ää karumpaa. Päädyin lopulta nielemään sulavuuden ongelmat ja suosimaan siistimpää kuvaa. Oheisista vertailuvideoista voi nähdä eron testikokoonpanon ja PS5:n Fidelity Moden ruudunpäivitysnopeuksissa, mutta PC-version huomattavan siistiä kuvanlaatua on YouTube-kelpoiseksi pakatusta videosta valitettavasti mahdoton erottaa. Jälkimmäiseltä videolta voi bongata myös PC-version tarkemmat reaaliaikaiset varjot, joka on melkeinpä ainoa asia, jolla PC-versio erottuu selkeästi edukseen. Julkaisuversio kärsi vielä pienistä visuaalisista bugeista, kuten harvakseltaan ilmenneestä tekstuurien välkkymisestä, mutta luottaisin ilmeisimpien ryppyjen silottuvan päivitysten myötä.

The Last of Us Part 2 Remasteredin PC-version suurin arvo on siinä, että peli on nyt ylipäätään myös tietokontepelaajien saatavilla. En lähtisi välttämättä hankkimaan sitä PS5-remasteroinnin lisäksi, mutta itse peli on yhä timanttinen, ajankohtainen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Suorituskyky ja erilaiset pienet bugit kielivät käännösprojektin haasteista, mutta aivan ensimmäisen osan kaltaista turbulenssia ei Part II:n kanssa onneksi koeta. The Last of Us Part II on kaikkiaan varsin upea ja hyvällä tavalla epämukava kokemus, jonka soisin sisältyvän jokaisen täysi-ikäinen videopelaajan perussivistykseen.