The Walking Dead Season 2 - Episode 2: A House Divided arvostelussa
Klikkaa ja katso.

The Walking Dead Season 2 ? Episode 2: A House Divided jatkaa jälleen tarinaa siitä mihin kakkoskauden aloitusjaksossa jäätiin. Clementine tutustui uuteen ryhmään ihmisiä ja kulkee nyt yhdessä näiden kanssa, myös kakkosepisodissakin.
Matkan varrella kohdataan uusia (ja vanhoja) hahmotuttavuuksia, jotka pitävät homman eli tarinan erittäin mielenkiintoisena. Episodi ei myöskään junnaa lokaatioiden osalta paikallaan, vaan maisemat vaihtuvat tässäkin episodissa. Tarinallisesti ja draamansa osalta A House Divided on erinomainen episodi ? ehkä yksi koko sarjan parhaimmista ja jännittävimmistä tähän mennessä.
Sekaan mahtuu juonenkäänteitä, jännitystä ja piinaavia tilanteita kuin ihmisten välillä tapahtuvaa draamaakin, johon sarjan fanit ovatkin jo ennättäneet tottua. Episodissa tutustutaan myös hahmoon, josta voi parhaimmillaan tulla The Walking Deadin TV-sarjan ?Kuvernöörihahmon? veroinen pahis.
Pelillisesti A House Divided kuitenkin on melko köyhä. Ensimmäistä kertaa koko pelisarjan aikana huomasin pääasiassa vain katselevani, kun Telltalen kakkoskautta varten hienosti toteutetut elokuvamaiset kuvakulmat sekä laadukkaasti kirjoitettu hahmojen välinen dialogi vilisivät ruudulla hahmojen jutellessa tai puolustautuessaan ?kävelijöitä? vastaan tiukassa tilanteessa. Tarina etenee ja juonikuviot avautuvat, mutta pelaaja ei saa tehdä juuri mitään itse.
Seikkailupelielementtien osalta Telltale on häivyttänyt puzzlenratkontaa entisestään ja A House Divided episodin perusteella voisi olettaa, että Telltale haluaa kohta pudottaa ne kokonaan pelisarjasta pois. Puzzlet ovat olematonta tasoa ja ratkaisut niihin on aina pelaajan silmien edessä valmiiksi aseteltuina. Muutama puzzle on taas täysin turha ja tekemällä tehdyn oloinen, esimerkkinä pelin ?tuuletinpuzzle?.
Tuulivoimaa tuottava iso tuuletin alkaa pitää kovaa mekkalaa ja se pitää saada sammutetuksi. Kaikki Clementinen aikuiset hahmoystävät nostavat oitis kätensä pystyyn ja sanovat, että ?emme tiedä mitä sille pitää tehdä? perehtymättä edes ongelmaan. Clementine sen sijaan pelaajan käden kautta ratkaisee homman muutamassa sekunnissa, joka on niinkin yksinkertainen kuin tuulettimen juuressa oleva paneeli auki, koukussa roikkuva avain hätäkatkaisulukkoon ja homma on paketissa. Todella haastavaa.
Jatkuvien välipätkien lomassa ja puzzlejen vähennyttyä on täytettä luotu lisäämällä nopeahkotempoisia QTE-hetkiä sekä hiirenklikkailukohtia, joissa pitää joko pätkiä zombia päähän jollain esineellä, tai sitten ampua niitä aseella hengiltä.
Tuleviin episodeihin ja tapahtumiin vaikuttavia valintoja päästään jälleen tekemään, mutta niitäkin on lopulta melko vähän. Osa valintatilanteista on pelkästään outoja; miksi ihmeessä Clementinen pitäisi päättää siitä, ampuuko toinen hahmo aseellaan uhkaavaa vihollista vaiko ei.
Kokonaisuutena A House Divided on ihan sopivanpituinen episodi, eikä pelattavuuden vähyys ainakaan vielä tehnyt siitä lyhyentuntuista, mutta jos tämä jatkuu eivät tulevat episodit pidemmän päälle jaksa innostaa pelaajaa, joka haluaa jopa (yllätys, yllätys) tehdä jotain katsoessaan tarinan soljumista eteenpäin. Tarinallisesti episodi on kuitenkin niin vahva ja jännittävä, että vielä tällä kertaa se pelastaa suuremmalta arvosanan notkahdukselta.
The Walking Dead Season 2 myydään viiden episodin pakettina ja hintaa sille tulee yhteensä noin 23 euroa, eli päälle neljä ja puoli euroa per episodi. Kausipaketin ostamisen jälkeen episodit saa ladata sitä mukaa kun ne julkaistaan.
Tästä pelin kauppasivulle: http://store.steampowered.com/agecheck/app/261030/
Ykkösepisodin arvostelu löytyy täältä