Viva Piñata arvostelussa

Viva piñata on pelisaralla melkoisen erikoinen kummastus. Pelin keskeinen elementti on luonnon helmassa oleileva puisto, jossa piñata-eläimet asustavat. Mutta mitä tarkoittaakaan sana piñata? Kyseinen termihän on tullut tutuksi Meksikosta ja sillä viitataan meksikolaisilla syntymäpäivillä sekä jouluna nähtävään erittäin värikkääseen, yleensä ihmistä tai eläintä muodoltaan muistuttavaan, esimerkiksi paperimassasta tehtyyn teokseen. Piñatan perimmäinen tarkoitus on varsin leikkimielinen; Piñata ripustetaan puun oksaan roikkumaan ja sen jälkeen se piestään hajalle kepeillä sisälle sullotun karkin saamiseksi ulos sen sisuskaluista.

Mutta mikä sitten onkaan Viva piñatan perimmäinen tarkoitus, eli sen peli-idea? Peli on käytännössä puistonrakentelupeli, mutta sen sijaan, että rakennettaisiin huvipuistoa tai muuta vastaavaa rakennetaankin eräänlaista puutarhaa vapaana vaelteleville eläimille, Piñata-eläimille. Tarkoitus on huoltaa ja kehittää omaa puistoa, kasvattaa sen koko suurimmaksi mahdolliseksi raivaamalla ympäröivä räme lopulta kokonaan pois ja houkutella puistoon mahdollisimman paljon pelin lukuisan eläinkirjon edustajia ja saada samanlaiset eläimet luomaan jälkeläisiä.
Kuten sanottua pelin eläimet ovat kaikki piñata -kaavan mukaisia. Eivät siis oikeita eläimiä, vaan ulkoiselta olemukseltaan paperimassamaisia kopioita oikean elämän esikuvistaan. Pelin elukkavalikoimasta löytyy muun muassa kettuja, sammakoita, jäniksiä, matoja, etanoita, lintuja ja niin edelleen ja näille kaikille on annettu hullunkurinen, esikuvaansa etäisesti viittaava nimi, kuten Moozipan, Elephanilla ja Mousemallow.

Piñata-eläinten houkuttelu puutarhaan hoituu huoltamalla ja kehittämällä omaa puistoa, eli tekemällä siitä pirteämmän näköisen kaivamalla lammikoita, kuin myös istuttamalla ruohoa, kasveja, hedelmiä kuin vihanneksiakin puutarhan maaperään. Apunaan pelaajalla on päätoimisesti pelkkä lapio ja kastelukannu, joista jälkimmäisellä täytyy kastella istutettuja kasveja niiden alun kriittisessä kasvuvaiheessa ja jälkimäisellä, eli lapiolla tehdään sitten oikeastaan kaikki muu, eli esimerkiksi maaperän muokkaaminen.

Kaikki mitä pelaaja puistossaan tekee vaikuttaa tavalla tai toisella jonkin uuden eläimen kiinnostuksen heräämiseen pelaajan maaplänttiä kohtaan. Jokaisella eläimellä on omat vaatimuksensa sen suhteen, että sen saa ylipäätään näyttäytymään pelaajan alueella, jonka lisäksi erilliset vaatimukset ovat sille, että eläin jää pysyvästi asustamaan pelaajan alueelle ja että sen saa vieläpä luomaan jälkeläisiä toisen samanlaisen kanssa.

Jotkin eläimistä vaativat esimerkiksi asukkaaksi jäämiseen tiettyjä vihanneksia tai hedelmiä joita syödä, kun taas jotkut vaativat lisäksi saada syödä jonkin toisen eläinlajin edustajan. Jos pelaajalla ei tällaista tarvittavaa eläintä puutarhassaan ole(vielä), ei eläin jää asumaan pelaajan puutarhaan vaan jatkaa lopulta matkaansa. Jälkeläisten luomista varten on jokaisella eläinlajilla taasen oltava oma koti, jossa pelin omien sanojen mukaan “romanssi” toteutetaan. Itse romanssihetki on käynnistetään pelaamalla jokaisella kerralla lävitse lyhyt minipeli, jossa pelaajan täytyy ohjastaa parin toinen osapuoli sen toisen luokse törmäilemättä liikaa ilkeiden piñata-eläimien muodostaman sokkelon lävitse, jotka eivät siedä iloisuutta. Kun yksi eläinlaji on kerran viety romanssin läpi, ei ole enää tarpeen suorittaa uudelleen sen vaatimia seikkoja, vaan romanssi on mahdollista toteuttaa pelkillä romanssikarkeillakin.

Puutarhan ylläpitäminen ei ole aivan pelkkää sievistelyä ja mukavan värikkäiden ja toistaan söpömpien eläinten jolkottelun katselua ja näiden parittamista, vaan välillä pelaaja joutuu myös koristelun ja rakentamisen ohella tekemään muutakin. Puutarhan eläimet saattavat nimittäin tapella jos eivät tule toimeen jonkin toisen lajin kanssa, sairastua tai vaikkapa muuttua aggressiivisiksi oltuaan kosketuksissa tietyn kasvilajin kanssa. Puutarhaan kyläilemään saattaa myös välillä tulla “hapan”, eli ilkeä piñata, joka onnistuessaan syö pelaajan puutarhan eläimiä tai sairastuttaa näitä levittelemällä ympäriinsä happamia karkkeja. Jälkimmäisen sattuessa pelaaja joutuu kutsumaan paikalle parantavan lääkärin ja sehän ei tietystikään ole ilmaista. Näitä happamia piñata-eläimiä vastaankin on kuitenkin lääke, nimittäin kesyttäminen ja se onnistuu silloin kun happaman piñatan kesytysvaatimukset pelin muiden vaatimusten tapaan toteutuvat. Jokin hapan piñata saattaa esimerkiksi vaatia jonkin eläimen syöntiä, kun taas toinen saattaa vaatia, että puutarhasta löytyy jokin tietty esine.

Vaikka aivan pelin alussa pelaajalla onkin oma jonkinasteinen haasteensa saada puisto potkaistua käyntiin, eli houkutella asukkeja, istuttaa kasvillisuutta ja ostaa esineitä sillä vähällä rahalla mitä aluksi lompakosta löytyy, tulee pelin edetessä mukaan kuvioihin yhtä sun toista pelaamista helpottavaa seikkaa. Pelaaja voi muun muassa myydä kauppiaalle eläinten ja esineiden ohella puutarhassa kasvattamiaan kukkasia, hedelmiä, vihanneksia sun muita, jolloin saadaan tiliä lihotettua. Homma toimii myös toisin päin, eli kaupasta voidaan rahalla ostaa uusia siemeniä kasvien kuin kasvien kasvattamiseen, kuin myös esimerkiksi erilaisia eläimille tarpeellisia esineitä ja karkkia, joista jälkimmäinen on oleellinen osa piñata-eläinten tyytyväisenä pitämistä ja täten näiden rikkoutumisen ehkäisemistä. Kaupan ohella muita myöhemmin pelissä mukaan kuvioihin tulevia tuttavuuksia ovat esimerkiksi palkattava kasvien kastelija, joka hoitaa kasvien kastelun pelaajan puolesta, sekä esimerkiksi piñata-eläinten metsästäjä, joka metsästää pelaajalle haluamansa eläinlajin edustajan edellyttäen, että kyseisen eläinlajin edustajia on jo kertaalleen asustanut pelaajan puutarhassa.

Kaiken edellä mainitun perusteella Viva piñata kaikkine söpöine eläimineen yhdessä varsin värikkään ulkoasunsa ja hempeän äänimaailmansa kanssa kuulostaa varmasti erittäin paljon perheen pienemmille suunnatulta peliltä. Tämä tulkinta ei ole aivan väärä, tosin ei aivan oikeakaan. Pelin rennosta ja stressivapaasta pelattavuudesta nimittäin nauttii myös edes hiukan lapsenmieltä omaava aikuinenkin ja parhaimmillaan Viva piñata onnistuukin koukuttamaan hieman vanhemmankin pelaajan samalla tapaa kuin tamagotchit aikoinaan.

Totta on kuitenkin sekin, että aivan varmasti perheen pienimmät ovat ne jotka tästä pelistä eniten riemua ja iloa irti saavat pitkällä tähtäimellä, koska loppujen lopuksi pelin yksinkertainen ja helppo vaikeustaso ei välttämättä jaksa innostaa pitkäksi aikaa. Toisaalta, vaikka pelissä onkin varsin simppeli käyttöliittymä jolla kaikki asiat hoituvat, on silti varmasti hankalaa kaikkia sen toiminnallisia yksityiskohtia pienempien pelaajien ymmärtää. Mikäli peli pienempiä lapsia ajatellen siis hankitaan, onkin ehkä syytä aluksi pelata sitä yhdessä lapsen kanssa, kunnes sen mekaniikka ja toimintatavat hänelle hahmottuvat. Rare onkin ottanut tämän seikan erittäin hyvin huomioon, sillä puutarhaa voi rakentaa yhdessä toisenkin pelaajan kanssa, jolloin peliä voi pelata yhteistyössä lapsi ja vanhempi, vanhemman auttaessa niissä kohdissa joita lapsi ei välttämättä ymmärrä. Yhteistyöpeli onnistuu saman koneen lisäksi myös Liven välitykselläkin, joka samaan tapaan mahdollistaa kahden pelaajan yhteistyön.

Viva piñatan teknisen totutuksen saralla parasta antia, tai sanottaisiinko omaperäisintä antia edustaa sen ulkoinen olemus. Pelimaailma on erittäin värikäs ja ympäristöt mukavalla tavalla rauhallisen näköisiä. Itse eläimet ovat pelin grafiikassa se kaikkein huomattavin seikka värikkäine turkkeineen ja mielenkiintoisine, oikeita esikuviaan aina jollain tapaa muistuttavine ulkonäköineen. Äänimaailma koostuu pääasiassa eri eläinten pitämistä erilaisista hauskoista äänistä ja taustalla ajoittain soivasta, mukavaa tunnelmaa luovasta rauhallisesta taustamusiikista, joka osaltaan on luomassa sitä pelin rauhoittavaa ja huoletonta tunnelmaa.