Mitä saadaan kun yhdistetään 3rd person hack ‘n’ slash -genre, itämainen teema, sekä Hollywoodin megatähti Samuel L. Jackson? Afro Samurai totta kai! Afro Samurai on Namco Bandain Amerikan osaston kehittämä toimintapeli, jonka idea ei kuitenkaan ole aivan tuulesta temmattu, sillä peli pohjautuu japanilaiseen, jokseenkin massasta poikkeavaan viisiosaiseen animesarjaan, jonka pääsankari on Afro Samurai -niminen tummaihoinen samurai.. Jolla on yllätys, yllätys, päässään afro. Sarjan pää-äänenä toimi Samuel L. Jackson ja nyt mies uusii äänityönsä peliversiossa. Mukaan Samuelin rinnalle on palkattu -peliversiosta poiketen- Hollywood-näyttelijät Ron Perlman sekä Kelly Hu, siinä missä pelin ääniraidan toimittaa animen tapaan artisti RZA.
Mutta kuinka onnistunut Afro Samurai kaiken kaikkiaan sitten pelinä onkaan? Ainakaan sitä ei pituudella ole pilattu, sillä peli ei tuo mukanaan minkäänlaista moninpeliä ja yksinpelitarinakin kestää vain yhdeksän tason verran. Pelin juoni, kerronta sekä dialogi sen sijaan on todella hienosti esikuvaansa mukailevaa, siinä missä musiikkiraita mukailee hienosti sarjan tuttua hip-hopia, itämaista, sekä groovea yhdistelevää musiikkia. Graafisesti peli on varsin hyvin saatu muistuttamaan esikuvaansa, mutta toteutus ei ole onnistunut täydellisesti. Siinä missä kaikki animen päähahmot Afro Samuraista Kumaan on varsin mallikkaan näköisiä, häiritseee pelissä esimerkiksi vihollisten selkeästi yksinkertaisemmat piirteet, sekä näiden identtisyys. Jokainen voi varmasti kuvitella, kuinka hölmöltä tuntuu pilkkoa miekalla kolmattakymmenettä sinipukuista samuraita. Kaiken lisäksi jos pelin cel-shading rajauksen – eli tummilla ääriviivoilla korostetut objektit ja hahmot – ottaisi pois, jäisi jäljelle ala-arvoinen, PS2-tason grafiikka ja siltähän peli meikin alla nimenomaan näyttääkin.
Valitettavasti pelin konseptikaan ei ole aivan kaikkea sitä mihin siinä olisi potentia ollut ainakin lähdemateriaalinsa puolesta. Siinä vaiheessa, kun huomaa pelin kuin pelin näyttäneen kaiken mitä sillä on tarjota viiden minuutin pelaamisen jälkeen, sopii olettaa, että tällainen peli toistaa loppujen lopuksi pahasti itseään. Ja näin on asianlaita ikävä kyllä nimenomaan Afro Samurainkin kohdalla.
Pelaaja pääsee Afro Samuraina pelin tarinan perässä pilkkomaan miekallaan paloiksi kasoittain vihollisia, joilta saa irti niin päät kuin raajatkin. Vastaan tulee samuraiden lisäksi niin ninjoja kuin yläosattomia tanssijoitakin -joilla kaikilla on miekat – meiningin ollessa esikuvansa tapaan erittäin överin veriseksi vedettyä graafista mässäilyä, sekä Samuelin kuin muidenkin ääninäyttelijöiden jatkuvaa kiroilua. Etenkin Samuelin jatkuva V-kirjaimen viljely hänen toimintaelokuviensa tyyliin on varsin hauskaa kuultavaa. Ikäraja pelille on siis syystäkin asetettu 18-ikävuoteen, mutta on hienoa huomata, että pelintekijät ovat kerrankin uskaltaneet tehdä pelistään esikuvansa tapaan roisin. 15-vuoden, tai jopa alemman ikärajan tavoittelusta siis viis veisataan. Meininki onkin pääasiallisesti varsin hyvin kohdallaan, mutta valitettavasti pelattavuus ei tue hauskaa ja hupaisaa kerrontaa.
“What the fuck is this shit?!” on itse Samuelin kommentti suoraan pelistä, kun näkymätön – tai puolinäkymätön – seinä tulee vastaan pelaajan loikkiessa pitkin putkimaisia ja erittäin lineaarisia kenttiä etsiessään sitä oikeaa reittiä. Kyseinen kommentti naurattaa jo ihan ääneenkin, mutta kun lopulta tajuaa kuinka totta kommentti on ja kuinka yleinen näky pelissä näkymättömät, tapa-kaikki-viholliset-ennen-kuin-etenet muurit oikein ovatkaan, alkaa pelin viehätys ikävästi latistua.
Afro Samurai hakkaa menemään pitkin poikin pelin tasoja pilkkoen pinoittain ja pinoittain vihollisia miekkoineen. Aina on vastassa suunnaton ylivoima ja lähestulkoon aina pelaaja saa vastaansa ainakin muutaman vihollisaallon peräjälkeen. Kaikki viholliset on tapettava jokaisella kerralla viimeiseen mieheen, mikäli haluaa edetä pelissä, sillä eteneminen estetään taistelun ajaksi milläs muulla kuin näkymättömillä seinillä. Tätä lukittujen huoneiden tyhjentämiskaavaa toistetaankin sitten pelin alusta aina loppuun saakka.
Väliin muistetaan myös edistää pelin juontakin, jonka lisäksi paikoitellen saadaan vastaan hieman isompia pomovastuksia, joita ei aivan niin nopeasti voitetakaan. Erilaisia komboja ja erikoisliikkeitäkin on pelissä tarjolla, mutta kun taistelu on niin monotonista puuhaa, ei mitään kovin upeita komboja jaksa edes yrittää suorittaa. Tämä johtuu olemattomasta tekoälystä, josta ei juuri isonakaan joukkona ole kummoista vastusta pelaajalle, saatikka sitten jos pelaaja oikein tosissaan yrittää. Puuduttavan hack ‘n’ slashaamisen väliin välillä sitten “päästään” jopa vääntelemään vipuja, juoksemaan pitkin seiniä ja sen sellaista. Typerät tasohyppelyosuudet ja vipujen vääntelyt ovat kuitenkin vain turhaa pelin keston keinopitkitystä. Muutoinkin usein hyppely/vääntelykohtaukset on hieman heikosti toteutettuja, sillä vaikka seinillä juoksenteluihin ja muihin tarkoitetut kontrollit ovatkin toteutettu periaatteessa ihan hyvin, eivät joissain tilanteissa lukittu kamera ja ennalta valitut kulmat aina ole niitä kaikkein parhaita mahdollisia.
Peli on siis tunnelmaltaan kuin kerronnaltaankin varsin uskollista sorttia esikuvalleen, Samuel L. Jacksonin repliikkien ollessa oikeasti hauskoja, (“I ain’t your GPS bitch!”) mutta valitettavasti peli sortuu olemaan itseään toistava, yksinkertainen ja lineaarinen hack’n’slash -tapaus, joka ei loppujen lopuksi saa muita kuin Afro Samurain hartaimpia faneja viihtymään pelin parissa loppuun saakka. Itselläni oikeastaan ainoita porkkanoita pelin pelaamiseksi sen tarinan ohella oli juurikin kuulla Samuelin rentoa, V-sanan täyttämää dialogia. Yleensä kai kuitenkin peliä kuin peliä haluaa pelata sen hyvän pelattavuuden ja koukuttavan sisällön vuoksi. Suosittelenkin lämpimästi kokeilemaan ensin pelin demoa, sillä jo tästä saa todella hyvän kuvan siitä millainen peli – ja kuinka viihdyttävä – Afro Samurai sitten kenenkin mielestä oikein on.
