Olipa kerran karhu nimeltään Banjo ja lintu nimeltään Kazooie, joista ei kukaan, muutamaa pitkän linjan Nintendo-fania lukuun ottamatta, ollut koskaan kuullutkaan. Karhu ja lintu kamppailivat muinaisella 90-luvulla pari menestyksellistä erää spiraalivuoren herruudesta ilkeää noitaa, Gruntildaa vastaan ja painelivat voitokkaina määrittelemättömän mittaiselle lepolomalle. Vierähti vuosi, vierähti toinenkin ja Nintendo 64 vaihtui toisen polven Xboxiin. Kun likimain kymmenen vuotta oli kulunut, päätti karhun ja linnun luoja, Rare, väkertää suosikkibrändiinsä eloa aivan uusin pultein ja mutterein. Karhu ja lintu saivat kulkuneuvoja, tee-se-itse -miehen unelma-jakoavaimen, sekä avoimen pelimaailman upouusine grafiikka- ja fysiikkakoneistoineen. Nostalgianälkäisten tosifanien pettymykseksi, tasohyppelypuoli on tällä kertaa jätetty täysin paitsioon, mutta se ei meidän kerettiläisten uusiofanien menoa hidasta. Nuts & Bolts on nimittäin omine ansioineenkin suorastaan ilahduttavan persoonallinen väriläiskä toinen toistaan totisempien hiekkalaatikkopelien keskellä.
Pelin enemmän outo kuin hauska juoni käynnistyy sarjan aiemmista osista tutun Spiral-Mountainin juurella, jossa pelkäksi irtopääksi kutistunut Gruntilda kaivautuu esiin maan uumenista, pahat mielessään. Ilkeän noidanpään ensikohtaaminen toistakymmentä kiloa lihoneen Banjon ja Xboxin pelaamisella itsensä laiskistaneen Kazooien kanssa saa niin vahvoja farssin piirteitä, että mystinen pelien valtias, Lord of Games päättää puhaltaa pelin poikki ja nakata kolmikon uusiin maisemiin, Showdown Towniin.
Avoimessa Showdown Townissa pätevät hiekkalaatikkopelien lait. Sankariduo päristelee pitkin kyläpahasen värikylläisiä katuja hullunkurisella lava-autolla, keräillen paikallisvaluutaksi kelpaavia nuotteja, varaosalaatikoita sekä peliä edistäviä palapelin paloja. Riittävä määrä kultaisia palapelin osasia avaa ovia uusiin rinnakkaismaailmoihin, joissa käydään suorittamassa älyvapaita minitehtäviä uusien palojen toivossa. Varaosat muuntuvat puolestaan mitä mielikuvituksellisemmiksi menopeleiksi Showdown Townin keskustorilta löytyvässä autopajassa. Erilaisia runkopaloja, moottoreita, potkureita, pyöriä sekä muita hieman erikoisempia osia löytyy pitkälti yli toistasataa ja niitä voi yhdistellä täysin oman mielikuvituksensa ehdoilla. Suotavaa toki on, että kulkuneuvosta löytyisi kuskin penkki sekä moottori ja, että härveli olisi yhtä kiinteää kappaletta, mutta jos oma luovuus ei taivu moisiin tavanomaisuuksiin, ei peli siihen myöskään pakota. Hieman legomaisista paloista vääntyy helposti mitä tahansa sukellusvene-lentokoneesta, vietereillä pomppivaan hämähäkkirobottiin ja jos siltä tuntuu, voi viritelmiään jaella pitkin maailmaa Xbox Liven kautta.
Mielikuvitus ja sen vapauttaminen lienee ollut kova sana Raren toimistolla, sillä myös pelin tehtäväsuunnittelu vilisee mitä erikoisempia ideoita. Vaikka ylivoimaisesti suurin osa minitehtävistä on jollain tapaa sekunttikelloon sidottuja aikahaasteita, löytyy pelistä paljon kaikkea kummaa, kuten automäkihyppyä, jättiläismäisen ilmapallolohikäärmeen puhkomista ja ylikuumentuneen LogBox 720 -konsolin piirien jäähdyttelyä vettä ruikkivalla helikopterilla. Mukaan on toki mahtunut myös se tavallinen otos täytetehtäviä àla kilpa-ajot, mutta mahdollisuus osallistua skaboihin omatekoisilla menopeleillä pitää pahimman pakkotoistofiiliksen poissa. Joissain tehtävissä käytettävään kulkuneuvoon ei voi vaikuttaa, mutta useimmiten pelaajalla on vapaat kädet joko ostaa tai rakentaa oma täsmähärveli kyseistä haastetta varten. Pienellä vaivannäöllä ja suunnittelulla, kultamitalin pokkaamisesta tulee paikoin rikollisen helppoa, mutta kaltaiselleni refleksirajoitteiselle nakkisormelle tällainen kiertotie on vaikeimpien haasteiden suoritukseen enemmän kuin tervetullut.
Kaahailu Showdown Townin ja sen rinnakkaismaailmojen mannuilla on harvinaisen miellyttävä ja visuaalinen kokemus. Vaikka epäkeskojen kameliautojen sun muiden ergonomialtaan kyseenalaisten menopelien ohjastus on kaikkea muuta kuin helppoa, tuo poikkeuksellisen tarkka törmäyksen tunnistus ja hieman sarjakuvamaisesti tuunattu fysiikka pelin koneistoon, ja tätä kautta myös ajotuntumaan, tiettyä eheyden tuntua. Rarelle tyypillisesti, peli suorastaan pursuaa pieniä silmää miellyttäviä yksityiskohtia, kuten pitkin ruutua pärskyviä vesiroiskeita, jaloissa venyviä vieterikukkasia ja jättiläismäisistä ilmatyynypuita. Samanlaista hassunhauskoihin yksityiskohtiin paneutumista näkee myös hahmojen animoinnissa: pakittaessa olkansa yli kurkkiva ja uinnin jäljiltä märkää turkkiaan ravisteleva Banjo jaksaa kerta toisensa jälkeen hymyilyttää innokkaalla olemuksellaan sekä elehtimisellään. Käsikirjoituksen huumori ei hyvästä yrityksestä huolimatta kirvoita hysteerisiä naurunpuuskia, mutta ei se aivan kylmäksikään jätä.
Kaikkiaan Banjo-Kazooie – Nuts & Bolts jättää oikein kivat jälkifiilikset ja sitä on helppo suositella kenelle tahansa ajoneuvoista sekä pienestä askartelusta innostuvalle. Aivan perheen pienimmille eivät pelin monipuolinen kulkuneuvoeditori ja englanninkielisyys ainakaan ilman apua aukene, eivätkä sinne tänne ripoteltuja 80-luvun videopeli- ja televisiosarjaviittauksia tajua välttämättä keski-ikäisemmätkään, mutta muilta osin Banjo-Kazooie sopii lähes varauksestta ihan kaikille. Itse innostuin hääräämään haasteiden ja kulkuneuvopajan parissa toisinaan jopa pikkutunneille saakka, mikä toki kertoo jotain addiktoituvasta luonteestani, mutta vielä enemmän mielestä siitä, kuinka onnistuneen konseptin aiemmin Viva Piñatalla ansioitunut Rare on jälleen kerran onnistunut taikomaan.
