Brutal Legend arvostelussa
Entisen LucasArts-miehen, Tim Schaferin pelifirman toinen teos, Brutal Legend on yksi niistä viimeisistä julkaistuista peliprojekteista, jotka Activision-Blizzard aikoinaan yhdistymisensä myötä pudotti julkaisulistaltaan. Harmin paikka, ettei tämä uusi megafuusio nähnyt nenäänsä pidemmälle, sillä lopulta EA:n itselleen nappaama ja julkaisema peli on todella onnistunut ja hauska.
Brutal Legend asettaa pelaajan Eddie Riggs -nimisen hepun saappaisiin, joka toimii roudarina bändille, joka väittää oman räppiä sekä nu metallia yhdistävän musiikkinsa olevan sitä nykyaikaista “heavya”. Eddie tottakai vannoo todellisen heavy metal musiikin nimeen ja pukeutuu myös asianmukaisestikin. Pitkät mustat hiukset, mustat vaatteet sekä piikkirannekkeet sun muut asiaan kuuluviin sonnustautuva Eddie tietää, että todellinen heavy on jotain ihan muuta. Pian Eddien roudaaman bändin alettua soittaa tapahtuu yhtä sun toista ja seuraavassa Eddie herääkin jo aivan toisesta maailmasta. Heavy Metal musiikin maailmasta, jossa ei rap- tai nu metal musiikki ei soi.
Eddie on siis päässyt taivaaseen? Ei aivan, sillä legendaarisen taruolento Ormagödenin kukistamisen jälkeen jääneistä maallisista jäänteistä muodostunut maailma on sotaisa. Vallan kahvasta taistelevat hyvien puolella olevan heavy metal -miehen Larsin sekä pahuuden edustajan, Keisari Doviculuksen kätyrinä toimivan General Lionwhyten (äänenä Judas Priestin Rob Halford) armeijat. Eddie putkahtaa maailmaan kuin tilauksesta, sillä Larsin armeija on jäänyt pahasti alakynteen ja suurin osa hänen hevarikavereistaan on vangittu tai orjuutettu esimerkiksi kaivoksiin louhimaan kiveä moshaamalla päätänsä seinään. Eddiehän tottakai heavy metal musiikin ystävänä pelastaa poloiset soittamalla näille hieman “oikeaa” musiikkia ja tästäkös alkaa kapina pahuutta vastaan.
Varusteinaan aluksi vain kitaransa, aloittaa Eddie taipaleensa tämän kyseisen heavy metal musiikin kyllästämän maailman pelastuksen yhdessä Larsin ja tämän kavereiden kanssa. Pelattavuudeltaan Brutal Legend on 3rd person hack’n’slashia, joten mahdollisesti seikkailupeliä Tim Schaferiltä odottaneet tulevatkin varmasti siis pettymään. Pelinä Brutal Legend ei kuitenkaan ole lainkaan hassumpi. Se on tietyllä tapaa humoristisen väkivaltainen; pelaaja saa pelin alussa valita kuullaanko kaikki kirosanat vai piipataanko ne ja että irtoavatko vihollisilta raajat lainkaan ja lentääkö veri kaaressa. Pelin sisältö on pääasiallisesti saman toistoa, eli piestään vihollisilta henki pois kerta toisensa jälkeen yhdessä tekoälyporukan kanssa, mutta peli esittelee tarinan edetessä kuitenkin jatkuvasti uutta, pitääkseen pelaajan mielenkiinnon yllä. Sähköshokkeja ampuvan kitaran rinnalle pelaaja saa pelin edetessä myös mukavasti paloittelevan kirveen, sekä esimerkiksi mahdollisuuden huristella pitkin maita ja mantuja tyylikkäässä hot rodissa (joka on selkeä viittaus Schaferin vuoden 98′ seikkailupeliin Grim Fandangoon).
Brutal Legendin pelialue on todella laaja ja siksi on hyvä olla autokin. Back-nappulaa painamalla saa auki käytännöllisen kartan, jonka kautta pelaaja voi asettaa waypointeja tehtäväpaikoille. Oikean ajosuunnan ruudulla kertovat sitten hot rodin vilkut, jotka palavat siihen suuntaan johon tulisi nokkaa kääntää. Tehtävätyyppejä pelissä on kahdenlaisia; on päätehtävät, jotka seuraavat pelin juonta ja siten edistävät tarinaa ja sitten on sivutehtävät, jotka vaihtelevat kilpa-ajosta vihollislaumojen tuhoamiseen ja ovat siis yksinkertaisimmasta päästä, vaikka pääasiallisesti päätehtävissäkin tarkoituksena on vihollisten hakkaaminen. Sivutehtäviä suorittamalla pelaaja kerää itselleen tribuutteja, joilla taasen voidaan ostaa uusia taisteluliikeitä, seä parannuksia kitaraan ja kirveeseen, kuin autoonkin itsensä Ozzy Osbournen ylläpitämästä luolasta – jonka nimi pelissä on Guardian Of Metal. Kokonaisuutena pelin maailma olisi saanut ehkä olla hitusen pienempikokoinenkin tai sitten tekemistä tai interaktiivisia asioita olisi voinut olla enemmänkin. Tällaisenaan kun ajelu pitkin maita ja mantuja seuraavalle tehtäväpaikalle tuntuu paikoitellen vain turhalta ajan kulutukselta ja pelin pitkittämiseltä, vaikka taustalla pauhaisikin mehukasta musiikkia, jota kuuntelisi mielellään pidempäänkin.
Pelin edetessä pelaaja oppii myös kontrolloimaan vapautettuja hevareita (joilta onnistuu muun muassa vihollisia tehokkaasti nuijiva moshpit) sekä valmistautumaan eräänlaisiin Battle Of The Bands -tyylisiin massiivisiin verilöylyihin vihollisen kanssa, joita varten pelaajan on kesytettävä heavy metal musiikin fanien sieluja (rakentamalla myyntikoju sielulähteen päälle) luodakseen niistä ensin faneja, jonka jälkeen ne voidaan lopulta valjastaa sotimaan Eddien ja kumppaneiden riveissä. Sivutehtävien ja päätehtävien ohella pelin maailmaan on sinne tänne ripoteltu maasta soolokitaroinnin avulla nostatettavia reliikkejä, kahleista vapautettavia lohikäärmepatsaita, sekä muun muassa kivipaaluja, jotka tarjoavat hauskaa taustatarinaa legendaarisen Ormagödenin elinajoilta.
Kokonaisuutena Brutal Legend on juuri niin älyvapaa kuin voisi kuvitellakin. Kaiken kukkuraksi peli on todella hauska ja on varmastikin yksi harvoista tänä vuonna julkaistuista peleistä, jotka saavat oikeasti nauramaan ääneen. Osaltaan hymyn suupieliin tuo erilaisille heavy musiikin kliseille ja olennaisille kyseisen genren musiikkiin liittyville seikoille – kuten vaikkapa Kill Master -nimeä pelissä kantava Mötorheadin laulaja Lemmy Kilmister tai pelin jatkuvasti moshaavat rivihevarit, joiden kaulat ovat ylikehittyneitä jatkuvan moshaamisen ansiosta, sekä myös esimerkiksi General Lionwhyte jättimäisen, lentämisen mahdollistavan lettinsä sekä yliamppuvan kasarimeikkinsä sekä vaatetuksensa kanssa.
Suurimmat naurunpurskahdukset kuitenkin aiheuttaa pelin mainio diaglogi eri hahmojen välillä, sekä pelin päähahmon Eddien ilmeet ja eleet. Mies on mallinnettu kutakuinkin ääninäyttelijänsä, koomikko-muusikko Jack Blackin mukaan, mitä nyt Eddiellä on pitkät hiukset ja Blackilla ei. Mitä näyttelijöihin tulee, niin Jack Black jos kuka tietää mikä on kunnon heavya ja on siinä sivussa todella hauskakin pelin Eddienä. Murjaisut ja vitsit yhdistettynä Eddien ilmeisiin ovat kerta toisensa jälkeen näkemisen arvoista tavaraa. Jos olet nähnyt Jack Blackin elokuvia – vaikka näin esimerkkinä varsin hauskan School Of Rockin – tulet taatusti pitämään Brutal Legendistäkin osittain juuri Blackin roolisuorituksen ansiosta.
Melkein yhtä hyvä hyvä on pelin ääniraita, kuin on Jack Blackin ääninäyttelytyökin. Kuten sopii odottaa, tarjoaa Brutal Legend pelkkää heavy metal musiikkia alusta loppuun. Pelin ääniraita onkin melkeinpä parempi kuin parin viimeisen Guitar Hero -pelin musiikkivalikoimat yhteensä. On Mötorheadia, Tenacious D:tä, Judas Priestiä, Manowaria, Nightstalkearia, Breadfania, Ozzy Osbournea ja niin edelleen. Pelin ääniraita rokkaakin siis sanomattakin todella kovaa ja lujaa. Hauskana yksityiskohtana pelaaja voi hankkia Ozzyn luolasta autoonsa parannuksen, jonka jälkeen kulloinkin soivaa kappaletta saa vaihtaa ristiohjaimella. Autosta kun pomppaa tämän jälkeen ulos, jää musiikki kuulumaan aivan kuin se tulisi juuri nimenomaan kyseisen hot rodin sisuksista, joka on tottakai avonainen, että musiikki kuuluu selkeästi.
Yhtenä pelin ainoina miinuksina voidaan pitää sitä, että medium-vaikeustasollakin peli on todella helppo toimintapelejä ennenkin pelanneelle, eikä pelissä oikeastaan koskaan ehdi kuolemaan, elinenergiankin palautuessa aina pienen lepotauon jälkeen ennalleen. Heavy-tason pelaajille suosittelenkin vääntämään vaikeustason suoraan hardiksi, vaikkakin peliin mahtuu myös muutamia yritys-erehdys kohtiakin, jotka eivät kuitenkaan johdu niinkään vaikeuskäyrästä, vaan siitä, että ei esimerkiki tiedä mitä pitäisi tarkalleen ottaen tehdä. Esimerkkinä mainittakoon Lionwhyten linnakkseesta pakeneminen autolla…
Jos yksinpeli tulee kahlattua liian nopeasti lävitse on jälkiruoaksi vielä tarjolla moninpeli, jossa päästään sotimaan nettiin yksinpelistäkin tuttuja Battle of the bands -tyylisiä deathmatch-taisteluita, joissa päätavoitteena on tuhota vihollisen esiintymislava. Moninpeli tukee maksimissaan kahdeksaa pelaajaa ja moninpelikarttoja pelistä löytyy seitsemän erilaista ja valittavia osapuolia kolme, joista yksi on Eddien porukka ja toinen Lionwhyten, siinä missä kolmaskin osapuoli on yksinpelin aikana niin ikään tutuksi tuleva vihollisjoukkio. Moninpelisession voi luoda itse ja sinne saa valikoidusti kutsua joko vain ystäviä, tai sitten sallia pelin kaikille. Pelihakua tehtäessä apuna toimii matchmaking -ominaisuus, joka takaa tasavertaisempaa peliseuraa. On vain erittäin sääli, ettei potentiaalisuudella varustettua moninpeliä ole pelaamassa ketään. Arvostelua kirjoitettaessa peliseuraa ei yksinkertaisesti saanut.
Brutal Legend on mielikuvituksellisen hauska matka Heavy Metal musiikin maahan, 3rd person toimintapelin muodossa jytäävän heavy metal ääniraidan kera ryyditettynä.
