Claws of Furry arvostelussa

Claws of Furry on muutaman mobiilipelin aiemmin tehtailleen, Terahard -nimisen indiestudion käsialaa.

Peli on nyökkäys vanhojen beat ’em up -kolikkopelien, kuten Turtles, Double Dragon sekä muiden vastaavien suuntaan. Teinimutanttikilpikonnien ja lihaksikkaiden veljesten tilalla on vain tällä kertaa kissoja, jotka ovat ninjoja. Kissat mättävät kuonoon rottia, koiria kuin alligaatttoreitakin matkansa varrella.

Rakenteeltaan Claws of Furry on hyvinkin simppeliä sorttia. Tarjolla on kolme pelimuotoa: perusmoodi, jossa kuoleminen palauttaa takaisin pelin alkuun, moodi ”nössöille” pussycateille, joka ei palauta takaisin alkuun vaan tallentelee etenemistä sekä eräänlainen survivalmoodi, jossa ahtaalla areenalla yritetään selvitä loputtomasti ruudulle kasaantuvista vihollisista niin kauan, kuin kissalla suinkin elämiä pihisee – oikeammin sanottuna, niin kauan kuin energiapalkissa riittää lukemaa yli nollan.

Klassisen tutun arcademätön tapaan peliä voi pelata kaverin kanssa, kaiken kaikkiaan maksimissaan nelihenkisenä kissalaumana. Pelillä on oma pieni jipponsa hihassa, sillä päävalikossa ennen pelaamisen aloittamista voidaan käydä harjoitussalin pukukaapilla vaihtamassa ninja-asua.

Kukin mukaan lähtevä pelaaja voi valita asunsa niistä, jotka on lukkojen takaa auki saatu pelaamalla. Asut antavat erikoisetuja, kuten 50 lisäenergiayksikköä palkkiin, kahdenkymmenen prosentin mahdollisuus kriittisiin iskuihin jokaisella kerralla, sekä esimerkiksi tulivahingon aiheuttaminen viholliselle ihan pelkällä perusmättämisellä. Asut kieltämättä tuovat sitä omaa ulottuvuuttaan muuten niin perinteiseen kaavaan. Näin muutoin ninjakissoilla on väistöliike, tappelemista varten muutama perusliike sekä kaksi erikoisliikettä, joista toinen vaatii ”super-energiaa” mittariin, jotta liikkeen voisi toteuttaa. Heittotähtien sijaan ninjakissojen perusvarustukseen kuuluvat myös heiteltävät kalat.

Kissanelämää yhden hengen verran

Yksinpelinä Claws of Furrya ei kauaa jaksa pelata. Osittain siksi, että pelin vaikeuskäyrä on melkoisen haastavaa luokkaa, että sooloninja ei kauas tassuttele, kun päälle vyöryy isot määrät jengiä kerrallaan. Yksikin kuolema ja pelaamisen joutuu aloittamaan aivan alusta. Monesta uudesta pelistä tuttu permadeath siis.

Pelin “nössömoodista” on jonkin sortin apua tähän vaivaan, mutta kyseinen moodi jää toimintaperiltään hieman epäselväksi. Ensinnäkin aina kuoleman jälkeen pelaaja joutuu pelaamaan yhden minilevelin ennen kuin pääsee takaisin sinne missä kuoltiin. Toisekseen levelit tuntuvat muuntuvan tai ainakin vaihtelevan sen mukaan millaisesta levelistä päästään kokeilemaan uudemman kerran. Esimerkiksi vaikka ympäristönä olisi viemärialue, saattaa vihollistyypit ja kuilujen paikat ja muut tasot vaihtaa paikkaansa. Helpompi moodi ei kuitenkaan auta siihen, että voisi löysäillä, sillä pelaajan on annettava kaikkensa.

Nujerretuista vihollisista jääviä isoja ja pieniä energiapallukoita keräilemällä voi ninjakissa palauttaa omaa terveyttään ja etenkin yksinpelissä tämä on elintärkeää, kun ei ole kaveria elvyttämässä. Lopullinen niitti se kuitenkin iskee väkisin aina jossain vaiheessa vihollisten koventuessa. Joskus taas energiapallukoita ei yksinkertaisesti ilmesty tai ne putoavat vihollisten mukana viemäriin tai kuiluun. Joskus voi käydä niinkin epäonnisesti ja yksinkertaisesti, että pelaaja itse putoaa viemärihappoon tai kuilun piikkeihin.

Ninja power!

Kaksinpelinä pelaaminen helpottuu jo kummasti, sillä niin kauan kunhan toinen pelaajista on tajuissaan, matka jatkuu. Kanveesiin kaatunut pelaaja voidaan kätevästi myös elvyttää loputtomia kertoja, joten parhaimmillaan pelissä pysyy alusta loppuun saakka – kunhan kaverukset huolehtivat toisistaan, eivätkä päästä peliä siihen pisteeseen, että molemmat ehtivät kuolla. Allekirjoittanut testasi peliä vain kaksin- ja yksinpelinä, joten on helppo kuvitella, että mahdollisuudet selvitä paranevat entisestään, jos kopla kasvaa yhdellä tai jopa kahdella kissajäsenellä. Kaverin kanssa peli on ehdottomasti parasta hupia.

Audiovisuaalisella osastolla peli on sorttia toimiva, eli ajaa asiansa. Grafiikassa ei juurikaan ole mitään sen kummempaa hurraamista, mutta ei toisaalta valittamistakaan. Sarjakuvamaiset kissaninjat sekä viholliset toimivat ihan hyvin lättänöitä taustoja vasten. Toiminnallista musiikkiakin löytyy, mutta se jää kaiken sen melskeen ja vilskeen jalkoihin, kun pelaaja tai pelaajat yrittävät pitää taistelijoitaan hengissä täysin keskittyneenä.

Loppusanat

Mitään ihmeellisyyksiä Claws of Furry ei tarjoile. Perus beat’ em uppia löytyy mukavasti neljänkymmenen tason verran, ominaisuuksiltaan eroavine taisteluasuineen. Pelattavuus ja simppelit kontrollit toimivat, mutta pääasiassa minimissään kaksinpelinä, jolloin pelistä voi nauttia paljon enemmän. Pelimoodien osalta tarjoillaan vaikeaa ja vähän vähemmän vaikeaa sekä tylsää survival-moodia, joista jälkimmäistä ei oikeastaan jaksa edes ninjakaverin kanssa.

Hintaa Terahardin pelillä Xboxin storessa on vain kymmenisen euroa, joten mistään massiivisesta sijoituksesta ei ole kyse. Jos mieli halajaa klassista beat ’em uppia voi kyseiselle indiepelillle antaa kenties mahdollisuuden ja ainakin rahalle saa sisällön puolesta vastinetta, kun pelattavat tasot eivät heti lopu kesken.