Def Jam: ICON

Def Jam: ICON - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Def Jam: ICON
Lajityyppi: Tappelupelit
Alusta: XBOX360
Ikäraja 18
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 2.4.2007 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun Def Jam: ICON kansikuva

On varsin mielenkiintoista nähdä kerta toisensa jälkeen kuinka jokin varsin toimiva konsepti osataan mennä pilaamaan ja tilalle luoda jotain niin keskinkertaista, että itse alkuperäinen “menestyskonseptikin” joutuu sitä häpeämään. Tätä on nähty lukuisia kertoja elokuvien, mutta myös pelienkin jatko-osien kohdalla. Joskus, erittäin harvoin tällainen “uudistettu konsepti” osaa kuitenkin myös yllättää ja toimia jopa alkuperäistä paremmin, kuten vuonna 2004 julkaistu Def Jam: Fight For New York onnistui aikoinaan tekemään Def Jam: Vendetta -pelille. Jos olet yksi niistä, joka allekirjoittaneen tavoin nautti kyseisestä jatko-osasta paljon ensimmäistä peliä enemmän, olet todennäköisesti samaa mieltä kanssani siitä, että valitettavasti Def Jam -sarjan uusin tulokas, alanimeä ICON kantava peli ei kuulu alussa mainittuun, “onnistuneesti edeltäjästään uudistuneeseen konseptiin”.

Def Jam: ICONin peli-idea on perusasetelmiltaan varsin samankaltainen kuin edeltäjänsä; oikeasta elämästäkin tutut räppärit pieksevät toisiaan turpiin oikeiden räppikappaleiden soidessa taustalla ja sitten tappeluiden välissä koristellaan omaa tappelijaa helyillä ja muulla asiaankuuluvalla blingblingillä. Paljon on kuitenkin muuttunut Fight For New Yorkin ajoilta ja ikävä kyllä melkeinpä ainoastaan vain huonompaan suuntaan.
Erilaisten pikapelimuotojen, kuten Beatings with bass ja throwdown -pelimuotojen(joista enemmän hieman myöhemmin)ohella ICON tarjoaa edeltäjänsä tapaan yksinpelin sydämenä toimivan, varsin ohuella juonella varustetun pääpelimuodon, jonka alussa pelaaja luo itselleen haluamansa näköisen tappelijan, jolla sitten lähtee ottamaan mittaa pelistä löytyvistä lukuisista eri rap-muusikoista, välianimaatioiden silloin tällöin kuljettaessa tappeluiden välillä eteenpäin pelin ohuen ohutta tarinaa. Peli muistuttaa siis pääpiirteittäin paljon edeltäjäänsä ainakin paperilla, joten miksi Def Jam: ICON ei sitten ole edeltäjänsä veroinen tai jopa parempi?

Syy tähän löytyy yksinkertaisesti siitä, että pelin pohjamekaniikka, eli räppäri vastaan toinen räppäri on periaatteessa ainut asia mikä Fight For New Yorkin ajoilta on enää jäljellä. Def Jam ICONissa loistavatkin poissaolollaan lähestulkoon kaikki mikä teki Fight For New Yorkista niin hauskaa viihdettä. Poissa ovat interaktiivisuus yleisön kuin areenoidenkin kanssa, lyömäaseet, hahmonkehitys salilla, erilaiset kamppailulajit, tappeluareenoiden monipuolisuus, vauhdikkaan tuntuiset tappelut, sekä simppelit, mutta hyvät kontrollit. Eli käytännössä siis melkein kaikki.

Edellä mainitun sijaan ICON tarjoaa pelaajalle varsin hidastempoisilta tuntuvia matseja, jokseenkin kankeat ja hankalasti omaksuttavat kontrollit, sekä vain kourallisen erilaisia tappeluareenoita kuin tappelijoitakin.

Tappelumatsit käydään pelin yhdeksällä erilaisella areenalla, joiden joukkoon lukeutuu muun muassa kattohuoneisto, yökerho, levystudio, bensa-asema ja katto. Kuten arvata saattaa, samoilla areenoilla kerta toisensa jälkeen tappeleminen alkaakin puuduttaa varsin nopeasti. Tavalliseen tapaan matseissa piestään vastustajaa niin kauan kunnes tämä kaatuu(tai saa itse turpiinsa). Minkäänlaisia lyömäaseita, tai yleisön avuksi saamista vastustajan pieksemiseksi ei siis ole enää tarjolla. Hommasta on selviydyttävä yksin ja päätoimisesti pelkin nyrkein ja jaloin.

Voittoon pääsemistä vaikeuttavat, kuten mainittua, pelin kontrollit, jotka ovat edellisen pelin ajoilta muutettu lähes kokonaan. Erilaisia liikkeitä on nyt enemmän, joten ne tarvitsevat myös enemmän nappuloita ohjaimelta. Siksi esimerkiksi kiinnitarttumisnappula onkin nyt saanut tehdä tilaa A-nappulan paikalta oikeaan tattiin ja tatista sitä sitten onkin ärsyttävän vaikea taistelun tuoksinassa yrittää saada toimimaan. Heittäminen kun tuntuu pelissä olevan ajoittain jopa potkuja ja lyöntejäkin tehokkaampi keino vähentää vastustajan energiaa ja arvatenkin tekoälypelaaja pyrkiikin siksi tarttumaan pelaajaa rinnuksista lähes jatkuvasti.

Fight for NY:n mukavaa lisäjännitystä tuoneet apukonstit, kuten muun muassa kaverin heittäminen metroraiteille, päin autoa tai seinää ovat niin ikään poissa. Mitään tällaista ei enää ole ja nyt apukonstit löytyvät, jokseenkin epärealistisesti taustamusiikin ja taustaobjektien yhteiskäytöstä. Kummallakin tappelijalla on käytössään “näkymätön” DJ:n miksauspöytä ja aina halutessaan voi pelaaja “vinguttaa” kulloinkin soivaa kappaletta. Onnistuneiden biittien vingutus taasen antaa kyseiselle tappelijalle mahdollisuuden laukaista jonkin ympäristöstä löytyvän apukonstin. Tämä voi olla vaikka bensatankkien räjäytys tai muut erilaiset räjähdykset tappeluareenalla. Aivan, touhu on lyöty osittain ainakin realismin osalta yli. Kaiken kukkuraksi tätä DJ-ominaisuutta on rasittavan kankea käyttää tappelun tuoksinassa pelin muiden kontrollien tapaan ja aiheuttaakin useimmiten enemmän turpiin saamista kuin mitään muuta. Tämä siitä syystä, että pelaaja ei voi lainkaan liikkua vingutellessaan levyä.

Kuten aiemmin jo tulikin sanottua, on tappelijoiden määrä kutistunut ICONissa vaivaiseen yhdeksääntoista kappaleeseen, kun tämän edeltäjässä niitä oli paljon enemmän. Muutamat edellisestä pelistä tutut räppärit, kuten Sean Paul, Redman, Ludacris ja Fat Joe ovat kyllä edelleen mukana ICONissakin, mutta monet muut puuttuvatkin sitten tyystin. Toki tappelijoiden määrää saa “teoriassa” kasvatettua luomalla omia tappelijoitaan pelin FACE -ominaisuudella, mutta tässäkin kohtaa olisi parantamista, sillä hahmonluontieditori ei yksinkertaisesti anna riittävän vapaita käsiä nimenomaan erinäköisten kasvojen luontiin. Myös itse pelimuotojen määrä on kutistunut kolmeen, joista yksi on pelin tarinamoodi ja kaksi muuta, beatings with bass ja throwdown yksinkertaisia pikapelimuotoja, joista ensinnä mainitussa vain yksinkertaisesti mätetään kuonoon(DJ-ominaisuuden kera)ja jälkimmäisessä taustalla soivan musiikin bassonjytke aiheuttaa tuon tuosta automaattisesti näitä niin sanottuja “räjähtäviä vaaratilanteita” ilman, että pelaajan tarvitsisi vingutella levyä.

Pientä lohtua ja nautittavuuden nousua saattaa joku saada pelin Live moninpelistä, koska tällöin vastustaja on ainakin pelaajan itsensä kanssa samalla viivalla; kummallakin on käytössään samat hankalat kontrollit, eikä vastustaja ole pelkkä tekoälypelaaja, joka näin muutenkin tuntuu olevan melko tehokas mätkimään ja saamaan iskuja perille. Mitään muuta kummempia elämyksiä Def Jamin Live moninpeli ei kuitenkaan oikeastaan onnistu tarjoamaan.

Jos Def Jam: Fight For New York oli ilmestyessään varsin onnistuneen näköinen tappelupeli Xboxilla, johon oli vieläpä mallinnettu kiitettävän autenttisesti useita kymmeniä räppäreitä, on Xbox 360:n Def Jam: ICON vielä autenttisemman näköinen räppäreidensä osalta samalla kun muutama pelin tappelupaikoista näyttää kiitettävän tarkasti piirretyiltä. Siihen pelin visuaalisuuden kehuminen kuitenkin loppuu, sillä visuaalinen puoli on vedetty aivan överiksi. Ensinnäkin taustalla olevat maisemat ja muut objektit hytkyvät ja pomppivat nyt kulloinkin taustalla soivan musiikin bassoraidan mukaan. Tämä tarkoittaa kaikkia objekteja, horisontissa häämöttäviä taloja kuin vieressä makaavia autojakin. Hieno efekti sinänsä, kun ajattelee kuinka hyvin objektien pomppiminen on saatu synkattua itse basson tahtiin, mutta valitettavasti itse pelinautintoa tämä ei lisää, koska käytännössä koko efekti näyttää typerän idioottimaiselta, eikä sovi peliin henkeen lainkaan.

Typerryttävän ruma efekti on myös pelin yleinen värisävy, joka muuttuu sitä mukaa kun jompikumpi tappelijoista alkaa olla huomattavasti voitolla ja kuinka paljon. Mitä enemmän toinen saa turpiinsa sitä enemmän kuvan värisävy muuttuu liilansiniseksi, värisävyn ollessa aina matsien loppumetreillä ärsyttävän ylivalottuneen näköinen. Tämä ei tee pelin visuaalisesta ilmeestä lainkaan innovatiivista tai upeaa, ainoastaan erittäin rumaa ja estää pelaajaa näkemästä niitä hienoja ja teräviä tekstuureja mitä pelissä näin muutoin on.

Kaikki nämä “hienot erikoisefektit” syövätkin sitten sitä Xbox 360:n tehoa ja samalla peliltä pois kaiken sen nopeatempoisuuden tunteen, koska tappeleminen ei yksinkertaisesti vain ole vauhdikasta vaan sen sijaan ärsyttävän hidastempoista käsikärhämää.

Nyt kun visuaalinen puoli on saatu käsiteltyä voidaan todeta, että pelin äänimaailma onnistuu näin kokonaisuutena paremmin kuin sen visuaalisuus, mutta aivan nappiin ei tälläkään saralla oikein mene. Ääninäyttely välianimaatioissa toki on ammattimaista ja itse aitojen räppäreiden ääntelemää, mutta pelin rap-musiikkitarjonta ei kuitenkaan ehkä tällä kertaa ole aivan samaa tasoa kuin mitä se Fight For New Yorkissa oli.. Johtunee kenties räppäreiden vähyydestä ja siten suppeammasta kappaletarjonnasta. Hölmösti pelaaja joutuu kuuntelemaan tappelun kuin tappelun taustalla samaa kappaletta niin kauan kunnes pääsee pelissä sen verran eteenpäin, että käyttöön avautuu jokin uusi kappale, jonka voi valjastaa sitten vanhan(ja kuluneen)kappaleen tilalle.

Pelin muu äänimaailma koostuu erilaisista räjähdyksistä ja nyrkin sekä jalkojen aiheuttamista iskujen äänistä, joita tosin tuntuu ajoittain olevan vaikea kuulla, koska jostain syystä pelin äänimaailman eri osa-alueet kuulostavat yhdessä hieman puuroutuneelta sekoitukselta. Pelin valikoista on kyllä mahdollista valita joko musiikki, ääniefekti tai puhepainotteinen äänimaailma, joka näin nostaa valitun osa-alueen muiden ylitse kuuluvuudessa. Auttaa hieman kyllä, mutta ei riittävästi ja samalla oudoksuttaa se, ettei tarjolla ole lainkaan “tasapainoista” vaihtoehtoa, jolla äänimaailman saisi oikeasti tasapainotettua ja kaikki äänet kuulumaan kunnolla ja selkeästi.

Def Jam: ICON ei siis pystynyt olemaan sitä mitä siltä varmasti moni toivoi; laadukas ja viihdyttävä Xbox 360:lle samaan tapaan kuin mitä Def Jam: Fight for New York oli. Täytyä toivoo todellakin, että Microsoft päivittäsi vielä taaksepäin yhteensopivien perusxbox-pelien listaa ainakin yhdellä nimikkeellä ja sehän olisi tietysti mikäs muu kuin nautinnollinen Def Jam: Fight for New York.
Def Jam: ICON asettaa jälleen suurenluokan räppärinimet toisiaan vastaan nyrkkihippasille, tosin tällä kertaa uuden sukupolven konsolilla. ICON on kuitenkin loppujen lopuksi kokonaisuutena melko varma pettymys monelle Def Jam: Fight for New York -pelin fanille lähes totaalisesti muuttuneen toteutustapansa vuoksi. Ei Def Jam: ICON mikään aivan kelvoton mättöpeli siis ole, mutta moni asia on muutettu niin hölmösti, että pelistä on vain vaikea saada kunnollista nautintoa irtoamaan.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Tarkka grafiikka..
  • - Moninpelistä saattaa olla ehkä jollekin iloa
  • - Musiikkitarjonta Ok

Huonoa

  • - Areenoiden kadonnut interaktiivisuus
  • - Hankalat kontrollit
  • - ..Joka on pilattu kamalilla efekteillä
  • - Hidastempoiset matsit
  • - Vähän räppäreitä ja areenoita