Game of Thrones: A Telltale Games Series arvostelussa

Viime vuoden lopulla julkaistiin Telltale Gamesin tuoreimman episodipelisarjan, Game Of Thronesin ensimmäisen kauden kuudes ja viimeinen episodi ja sen myötä peli on päätynyt kokonaisuutena arvosteltavaksi myös Game Realityn pöydälle.

Aiemmin Telltalen pelien kohdalla, aina niistä ihan ensimmäisistä Sam & Max -sarjan episodeista asti olemme tottuneet arvostelemaan kaikenlaiset episodipelit omilla arvosanoillaan sitä mukaa kun ne ovat arvosteltavaksi saatu, mutta koska nyt kyseessä on koko paketista, annan sille vain yhden arvosanan. Osittain myös siksi, että pelatessani huomasin, ettei episodeja verrattaessa niiden väliltä löytynyt suuria eroja ? ne olivat kaikki suurinpiirtein yhtä pitkiä, niissä oli yhtä paljon valintoja sekä kiperiä tilanteita ja kutkuttavia juonenkäänteitäkin. Tasaisen hyvä matka siis alusta loppuun.
Telltalen Game Of Thrones -peli perustuu George R. R. Martinin kirjojen pohjalta luotuun HBO:n supersuosittuun ja loistavaan TV-sarjaan, jonka viides ja viimeisin tuotantokausi pyörii parhaillaan Ylellä uusintana. Sarjan kuudes tuotantokausi alkaa pyöriä ainakin jenkkilässä huhtikuussa, toivon mukaan myös Suomeenkin se saataisin samoihin aikoihin.
Telltalen peli on nivottu sarjan juonikuvioiden sekaan vähän samaan tapaan kuin The Walking Dead -pelisarja: Telltalen maailmanlopun zombiepelissä on seurattu kahden kauden ajan ennestään tuntemattomien hahmojen edesottamuksia Georgian osavaltiossa ja muun muassa Atlantassa, missä itse TV-sarjankin hahmot ovat kuljeksineet.

Game Of Thronesin ensimmäinen peliepisodi sijoittuu TV-sarjan kolmannen tuotantokauden yhdeksännen episodin tapahtumiin, tarkemmin sanottuna ?the red wedding? -tapahtuman hetkiin, joka on saanut inspiraationsa oikean elämän ?black dinner? verilöylystä, joka tapahtui 1440-luvulla Edinburgin linnassa.

Samalla kun Starkit ja Freyt juhlivat pieleen meneviä häitä linnassa, linnan ulkopuolelle on asemoitunut muuta populaa. Muun muassa varta vasten peliä varten keksityn, Forrester -nimisen suvun jäseniä, jonka puolella pelaaja pelissä on. Tapahtumat lähtevät nopeasti liikkeelle ja luvassa on TV-sarjalle uskollista veristä miekanheiluttelua.

Tästä eteenpäin pelissä ohjataan ja pelaaja tutustutetaan useisiin eri hahmoihin, joka kaikki ovat Forrestereita tai näiden ystäviä. Yksi hahmoista on häätapahtumasta pakoon pääsevä Forresterin lordin, Gregor Forresterin aseenkantaja Gared Tuttle, kun taas Forresterin pään poika, omasta mielestäni Jaime Lannisteria etäisesti ulkonäöltään muistuttava Rodrik Forrester on hänkin keskellä kiivaampia tapahtumia ja pelattava hahmo loppukauden ajan. Kaukana Kuninkaansatamassa Margaery Tyrellin hovineitona sen sijaan toimii Mira Forrester, joka yrittää parhaansa mukaan auttaa sukuaan sieltäkäsin. Kauaksi Essokseen isänsä toimesta karkotettu kovapäinen Asher Forrester kuuluu hänkin pelaajan ohjastamiin hahmoihin.

Taustatarina kertoo, että Asherin virhe oli rakastua Forresterin pahimman vastustajan, Whitehill-suvun pään tyttäreen, josta olisi ilman karkotusta seurannut sukujen välinen sota. Whitehill on niin ikään peliä varten keksitty suku, jonka suurin liittolainen taas on TV-sarjasta tuttu Boltonit, johon lukeutuu myös se mieleltään sairas äpäräkin, Ramsay, joka nähdään ainakin pelin ensimmäisen kauden ajan Forresterin keskeisimpänä piinaajana. Isänsä lellikkipoika Ramsay kun haluaa tuhota Forresterin suvun ja ottaa näiltä pois suvulle elintärkeän vientituotteen, Ironwood-metsät. Forresterit ovat myös vannoutuneita Starkin suvun tukijoita ja siksi onkin hyvä listiä koko suku (tai yrittää ainakin) samalla kun häät ovat käynnissä Walder Freyn linnassa.

Telltalen peli on hyvin uskollinen TV-sarjalle, aina hienosti apinoitua alkuintroa myöten, jossa esitellään Game Of Thronesin maailmaa tutun ja kauniin, Ramin Djawadin säveltämän teemamusiikin soidessa taustalla. Myös väkivaltaisuus, verisyys ja arvaamattomuus sen suhteen mitä juoni kantaa mukanaan ja kuka kulloinkin kuolee missäkin episodissa ovat alati läsnä.

Mitään alastomuutta tai saman sukupuolen edustajien välisiä suhdekoukeroita peliltä kuitenkaan on turha odottaa, ne on jätetty tyystin pois, vaikka väkivaltaa peli häpeilemättä näyttääkin samalla mitalla sarjan malliin. Alastomuuskohtauksien puute on hieman outoa, ottaen huomioon pelille asetetun ikärajan. Sarjaa katsoneena Telltalen peli vaikuttakin paikoin ehkä turhan siveelliseltä, vaikka alastomuuskohtauksien uupuminen ei liiemmin heikennä pelin tunnelmaa. Autenttisuutta lisäävät kuitenkin tuttujen hahmojen, kuten Cersein, Jon Snown ja Tyrion Lannisterinkin ääninäyttely, joka on suoraan oikeiden esikuviensa puhumaa ja hyvin näyteltyä. Oma lempihahmoni sarjassa on ollut Jon Snown ohella Tyrion Lannister, joista jälkimmäiselle on kirjoitettu sarjan tapaan nokkelia ja jopa sarkastisiakin repliikkejä, jotka toimivat erittäin hyvin myös tässä peliversiossakin.

Keksittyjen hahmojen äänityöskentely on sekin vallan mainiota ja se on osana syynä siihen miksi hahmoista onnistuu pitämään ja välittämään aidosti. Toinen on totta kai se fakta, että vaikka Telltale onkin peli peliltä siirtynyt yhä kauemmaksi niistä ajoista, kun Sam & Max ja Tales Of Monkey Island olivat ne jotka toivat rahan tupaan, on Telltalen käsikirjoittajilla mahtava taito luoda moniulotteisia ja uskottavia hahmoja sekä hienoa dialogia näin ylipäätään. Pelattavista hahmoista yksikään ei jätä kylmäksi tai edes onnistu olemaan epäkiinnostava.

Kuten The Walking Dead -pelissäkin, myös Game Of Thronesissa on sovellettu Telltalen interaktiivisen elokuvan konseptia, jos näitä episodipelejä sellaisiksi halutaan kutsua. Game Of Thronesissa puzzlenratkonnasta on enää muruset jäljellä, eli toisin sanoen, Game Of Thrones ei oikeastaan ole edes mikään seikkailupeli. Pääosa ajasta tehdäänkin päätöksiä ajastettujen dialogien aikana, valitaan vielä suorempia kohtalokkaimpia seurauksia (kuten jonkun tappaminen tai henkiin jättäminen) ynnä muuta.

Tämän ohella peli sisältää QTE-hetkiä, kun tuttuun tapaan painellaan joko Q:ta tai E:tä tai molempia sekä suuntanäppäimiä pelin haluamaan suuntaan tiettyyn aikaan esimerkiksi taistelutilanteen tuoksinassa. Epäonnistuneet miekaniskun väistöt saattavat johtaa pahimmillaan kuolemaan, haavoittumiseen tai jonkin tapahtuman epäsuotuisaan kulkusuuntaan. Joskus jonkun pelaajan hahmon kuoleminen väärällä hetkellä kuitenkin ?valar morghulis? -tyyppisellä game over -ruudulla ja pelaaja joutuu pelaamaan tuon kohdan uusiksi. Aivan sataprosenttisen vapaata ei tarinan kulku siis muidenkaan Telltalen pelien tapaan ole. Valintojen ja näiden nopeiden toimintakohtauksien ohella pelissä ei hirveästi muuta tekemistä ole.

Game Of Thronesissa harvemmin tarvitsee itse enää edes liikuttaa hahmoa, kun peli tekee sen pelaajan puolesta ja ohjaa suoraan uuteen valintatilanteeseen tai toimintakohtaukseen. Peli onkin periaatteessa jo perinteiseen point & click -seikkailuun nähden jo niin eri maata, että sitten kun harvoin jotain esineiden poimintaa ja hyvin paperinohutta puzzlenratkontaa tapahtuu (ehkä kerran joka toinen episodi), tuntuu se jopa eräänlaiselta pelin hidastajalta sen sijaan, että se olisi hauskaa mietiskeltävää. Voi kuinka ovatkaan asiat muuttuneet.

Vastapainona puzzlejen ja seikkailun olemattomuudelle löytyy merkitseviä dialogeja ja päätöksiä, joita syydetään ruudulle lähes jatkuvasti ja pelaajaa ei helpolla päästetä. Tuttuun tapaan ?väärät? päätökset saattavat aiheuttaa jonkun sivuhahmon kuoleman tai sitten jokin toisen hahmon kanssa käyty dialoginpätkä saattaa vaikuttaa tapahtumiin lähitulevaisuudessa. Sanat, kuten ?he will remember this? tai ?she did not like your opinion? ovat ilmauksia, jotka vilahtavat ruudun ylälaidassa tuon tuosta aina jonkin tehdyn valinnan jälkeen. Eivätkä ne pelaajan ohjastamat hahmot täysin kuolemattomia ole nekään, vaikka tietyissä kohdissa ?game over? ja uusintayritys tuleekin…

Episodista toiseen Game Of Thronesin pelattavuus pysyy tuoreena, sillä kullakin hahmolla pelataan yleensä vain lyhyitä kohtauksia, kunnes pelattava hahmo ja miljöö taas vaihtuu. Välillä ollaan Pohjoisen lumisissa ja hyisissä metsissä sen jälkeen kun Gared Tuttle jo heti pelin alkupuolella liittyy Yövartioon ja siirtyy asumaan Castle Blackin maisemiin. Välillä taas seikkaillaan Essoksen lämpimissä ja hiekkaisissa maisemissa ja välillä palataan ?hovieliitin? isojen linnakäytävien ja huoneiden pariin Miran seurassa.

Telltalen kirjoittama Forresterin suvun selviytymistarina Boltonien ja Whitehillien kynsissä on erittäin mielenkiintoinen ja alakynnessä olevasta suvusta löytyy paljon symppiksiä, jotta suvun kohtalosta jaksaa aidosti välittää. Siksi myös ikävät tapahtumat kouraisevat aidontuntuisesti, kuten The Walking Deadillakin on ollut tapana tehdä. Nauttiakseen Telltalen kuuden episodin pelistä ei ole periaatteessa pakko olla etukäteistietoutta itse TV-sarjasta tai edes yhtä jaksoa katsottuna, mutta toisaalta en usko kenenkään sellaisen innostuvan pelistä, joka ei ole sarjan fani. Forrestereiden (entuudestaan tuntemattomaan) Ironrath -nimiseen paikkaan sijoittuva tarina on omansa, mutta pelissä sivutaan TV-sarjan tapahtumia ja näytetään sarjasta tuttuja hahmoja ja jutellaankin niiden kanssa, joten sarjaan perehtymätön saattaa tuntea olonsa helposti tylsäksi.

Kokonaisuutena Game Of Thronesin kuuden episodin mittainen ensimmäinen kausi on erinomaisen hyvä paketti kaikille sarjan faneille ja vaikka pelattavaksi odotellessamme TV-sarjan kuudetta tuotantokautta. Kuten jo aiemmin mainitsin, on pelin ääninäyttely varsin hyvin mallillaan ja se vähä musiikki mitä pelissä on, toimii sekin vallan hyvin ja on tilanteisiin kuin tilanteisiin hyvin osuvasti valittua tunnelmanluojaa. Ainoa mikä itseäni pelatessa hieman häiritsi oli pelin grafiikka ja Telltalen käyttämä pelimoottori ei vain yksinkertaisesti ole mikään ikinuori. The Walking Deadissa grafiikan tasoa naamioitiin käyttämällä sarjakuvamaisia viivoja ja vahvennuksia hahmoissa ja maisemissa, kuin myös esimerkiksi Tales Of Borderlands -pelissäkin.

Viralliseen Game Of Thornes -peliin tällainen sarjakuvamainen ote ei kuitenkaan sovi, mutta siitä huolimatta peli visuaalisesti sellaiselta paikoin näyttääkin, vaikka niitä tummia viivoja ei löydykään. TV-sarjasta tutut hahmot näyttävät kyllä omilta itseltään, mutta jäykät kasvoanimaatiot ja esimerkiksi vähän heikonpuoleinen huulisynkka saa hahmot paikoin muistuttamaan esikuviensa irvikuvilta tai joltain eläviltä vahanukeilta.
Aivan samanlaista ongelmaa ei ole pelaajan ohjastamissa, peliä varten keksityissä Forresterin hahmoissa, sillä ne eivät pohjaudu mihinkään oikeaan näyttelijään. Silti näidenkin kohdalla huulisynkka ja yleisesti kasvonpiirteet ja liikeanimaatio on välillä vähän jäykänoloista. Grafiikan vanhahtavaa tasoa yritetään paikkailla erityisellä filtterillä, joka sumentaa esimerkiksi keskusteluiden aikana taustalla näkyvät maisemat maalauksen kaltaisiksi pensselinsutaisuiksi, joka toimii erittäin hyvin, mutta välillä tuo sama filtteri yrittää myös sumentaa hahmojen reunuksia, joka taas särkee illuusiota. Vaikka peli on verinen ja esikuvalleen uskollinen, tässäkin kohtaa vanhahtava grafiikka hieman syö ilkeiden ja groteskien tapahtumien shokeerausarvoa.

Jos visuaalisen puolen voi antaa anteeksi ja totutella siihen, on peli aivan mainiota viihdettä ja vaikka grafiikka vähän vanhahtavanoloista onkin, eivätkä ne verisimmät kohtaukset aina näytä siltä miltä ehkä olisi tarkoitettu näyttämään, jaksaa hahmoista ja tapahtumista välittää ensimmäisestä episodista aina viimeiseen ja viime metreille saakka. Toisen kauden sanotaan olevan jo tekeillä ja allekirjoittanut ainakin jää odottamaan lisää Forrestereiden seikkailuita innolla, sen verran kutkuttaviin tilanteisiin päätösepisodissa jäätiin.