Ground Control II: Operation Exodus arvostelussa
Ground Control II: Operation Exodus on peli josta koko peliteollisuuden tulisi ottaa mallia. Se on rakkaudella ja taidolla alusta loppuun viilattu eikä juuri missään ole säästelty. Juonenkäänteet, loistelias grafiikka, musiikki ja pelin vangitseva tunnelma pitävät otteessaan paatuneemmankin sotahirmun. Pelin maailma on selvästi tarkkaan alusta loppuun mietitty ja melkeinpä jokaisella pelistä tutuksi tulevalla hahmolla tuntuu olevansa oma vakaamuksensa, mielipiteensä ja historiansa jotka avautuvat juonen kehittyessä. Itse toivon syvästi että muutkin pelitalot ottaisivat oppia tästä Massive Entertainmentin luomasta komeudesta.
Jokainen varmasti muistaa vuosia takaperin ilmestyneen Command & Conquer-sarjan joka räjäytti muotin, jonka sisään reaaliaikastrategiat olivat tuolloin rakeentuneet. Historialla kun tunnetusti on tapana toistaa itseään ei ole lainkaan ihme, että Ground Controllin tarjoama taktiseen sodankäyntiin perustuva käyttöliittymä on vain odottanut keksijäänsä.
Tapahtumat sijoittuvat 300 vuotta eteenpäin siitä mihin pelin ykkös-osa loppui. Pelaaja hyppää Northern Star Alliancen kohtalosta syvästi välittävän, orpona kasvaneen kapteeni Jacob Angelusin tohveleihin. Entisajan suuryritysten muodostama Terran Empire uhkaa tuhota NSA:n asukit viimeiseen mieheen ja luonnollisesti tämä tulee estää keinolla millä hyvänsä. Pelin alkumetreillä selviää, että terraneilla on ulkoavaruuden syövereistä saapuneet Viron-nimiset olennot liittolaisinaan. Tämä on tietysti NSA:lle erittäin suuri uhka johon on löydyttävä ratkaisu.
Toisin kuin monissa muissa reaaliaikastrategioissa, Ground Control suorastaan vaatii pelaajaltaan strategisen johtamisen taitoja. Kentät ovat suhteellisen laajoja ja käyttöliittymä mahdollistaa esimerkiksi vaivatta useiden eri yksiköiden liikuttelemisen samanaikaisesti eri puolilla taistelukenttää. Ground Controllissa hyvä komentaja tutustuu kentän maastoon ennen varsinaista taistelua, sillä maastoa hyödyntäen voi saada pienemmälläkin joukolla massiiviset saattueet kappaleiksi. Tarkk’ampujat, rivisotilaat sekä muut vastaavat esimerkiksi voivat käyttää hyväkseen taloja, bunkkereita, metsiä sekä muita strategisesti merkittäviä alueita. Erityisesti tankkeja vastaan taisteltaessa jos niitä pääsee tulittamaan peräpeiliin, tietää se melko varmasti tankin menoa. Peli myös katsoo sen kumpi taistelevista yksiköistä on maastollisesti korkeammalla tasolla joten esimerkiksi kanjoneissa tapahtuvat väijytykset ovat helposti siellä matkustaville kuolemaksi.
Ground Control II sijoittuu pelkästään taktiseen taisteluun. Pelissä ei rakenneta tukikohtia eikä rakennuksia, vaan ajan ja lahdattujen vihollisten myötä pelaaja kerää itselleen kokemuspisteitä. Kokemuspisteillä voi tilata itselleen uutta kalustoa taistelukentille ja raskaasti aseistettua rahtaus-alusta voi vapaasti parannella oman makunsa mukaan, joka tosin maksaa mansikoita. Rahti-alus kuitenkin vaatii aina erillisen alueen laskeutuakseen (LZ) ja kyseisiä alueita on yleensä noin 2-5 täysin kentästä riippuen. Kentistä löytää myös control pointeja joiden avulla on helpompi esimerkiksi koordinoida hyökkäystään. Landing zoneja ja control pointeja on kuitenkin usein erittäin hankala puolustaa ja ne saattavatkin vaihtaa omistajaansa useaan otteeseen taistelun edetessä.
Vaikka erilaisia yksiköitä ei ole lukemattomia määriä on jokaisella yksiköllä aivan oma erikoisuutensa. Muunmuassa NSA:n perus jääkäri kantaa selässään voimakasta sinkoa jonka ansiosta kokonainen joukkoe tekee hurjaa tuhoa myös raskaammalle kalustolle. Vastapainoksi tälle, vihulaisen artilleryt saavat äkkiä kokonaisen divisioonan jääkäreitä matalaksi jollei jääkäreiden matkassa ole yksikköä joka luo massiivisen suojakentän pommeja vastaan. Vaikka perus-jääkärit tulevatkin tutuiksi jo pelin alussa, eivät ne menetä asemaansa tehokkaina kuoleman kylväjinä vaativammissakaan tehtävissä. Mielenkiintoisen vivahteen peliin luo se, että yskiköt parantuvat taistellessaan eli esimerkiksi huippuunsa hiotun tarkk’ampujaryhmän menetys tuntuu selkäytimessä asti.
Pelistä löytyy muutama bugikin, esimerkiksi isompien yksiköiden ajattaminen joukkojen lävitse on tuskaisen hankalaa ja yksiköt loputtomalta tuntuvalla matkallaan ne tekevät tärinän omaista liikettä. Todennäköisesti tämä kuitenkin on ongelma, joka on mahdollista korjata tulevilla päivityksillä.
Pelin graafinen osuus on sekin aivan omaa luokkaansa ja usein ainakin itselläni saattoi vaivalla pohditut strategiat menettää suuren osan voimastaan pelkästään sen takia että jäin hämmästelemään maisemia. Itse nuoruudessani pidin hyvin paljon Starship Troopers-nimisestä elokuvasta sen ilmestyessä elokuvateattereihin. Tämän johdosta ilahduin suuresti kun huomasin, että Grond Control II: Operation Exodus omaa yhteisiä piirteitä kyseisen elokuvan kanssa. Musiikkikaan ei ole mitään satunnaisesti valittua pimputtelua vaan sopii melkeinpä kuin nyrkki silmään kenttässä kuin kentässä.
Ground Control II: Operation Exodusissa näyttelee sen kiitettävän määrän käänteitä sisäänsä kätkevä juoni yhtä keskeisimmistä asioista, jotka pitävät pelaajan otteessaan. Juoni kehittyy useimmiten tehtäviä suoritettaessa jonka ansiosta se saakin usein aikaan erittäin yllättäviä käänteitä. Kokonaisuudessaan tehtäviä on vain 24 kappaletta ja vaikka ne ovatkin varsin haasteellisia ja monipuolisia, on ne kahlattu läpi muutamassa päivässä.
Moninpeliä en valitettavasti itse päässyt testaamaan, sillä muilla pelaajilla massgaten tarjoamilla servereillä ei tuntunut olevan kovinkaan suurta halua auttaa uutta pelajaa alkuun, eikä toisaalta julkisia pelejä tuntunut olevan käynnissä minään kellon aikana. Moninpeli kuitenkin tarjoaa pelaajilleen vaihtoehdon pelata yhdessä vihollista vastaan yksinpelistä tutuksi tulleita kenttiä joka sekin voi olla eritoten kaveriporukassa sangen hauskaa.
