Se on vihdoin täällä. Nimittäin jatkoa vuoden 2004 lopulla julkaistulle, kyseisen vuoden ehdottomasti parhaimmalle räiskintäpelille, joka on tietysti Half-Life 2. Alun perin Aftermath nimellä kulkenut HL2 lisälevy ristittiin matkan varrella uudelleen Half-Life 2 – Episode Oneksi. Syy tähän on se, että pelin tekijät halusivat jakaa HL2 -pelin tarinan jatkamisen kolmeen osaan. Tässä arvostelussa käsittelemämme Episode One on siis yksi kolmesta “lisäepisodista”, jotka Half-Life 2:n tarinaa eteenpäin jatkavat ja ilmeisesti myös saattavat päätökseen(?). Episode One jatkaa alkuperäisen Half-Life 2:n tarinaa juuri siitä mihin se jäi. Liikaa taustoja spoilaamatta voitaneen sanoa, että pelaaja ottaa jälleen tutun sankarin, Gordon Freemanin roolin, jonka lisäksi mukaan kuvioihin lyöttäytyy jälleen tuttuja hahmoja, kuten Alyx neitokainen.
Pelillisesti Episode One on tuttua kauraa alkuperäistä Half-Life 2 -peliä pelanneille heti alusta alkaen aina asearsenaalista lähtien. Alkupuolella pelaaja joutuu enimmäkseen turvautumaan painovoima-aseella leikkimiseen, mutta kun matka etenee tarttuu käteen tutut pistooli, pumppuhaulikko, sorkkarauta ja niin edelleen. Taistelua Maan valloittajia vastaan käydään jälleen kerran City 17 -nimisessä Itä-eurooppalaisessa kaupungissa(tai sen raunioissa) ja vastaan tulevat niin broilereita muistuttavat headcrabit sekä näiden valtaamat ihmiset kuin Combine-joukotkin ja Antlion nimen saaneet, lentävät ja Starship Troopers -elokuvan mieleen tuovat jättihyönteiset. Uutena tuttavuutena tavataan “Zombine” nimellä kulkevia vihollisia, jotka ovat siis headcrabien uhreiksi joutuneita Combine-sotilaita ja eroavat “peruszombeista” siten, että liikkuvat paljon nopeammin ja kantavat usein mukanaan kranaattia kamikaze tyyliin.
Taistelu vihollisia vastaan on alkuperäispelistä sinänsä hieman erilaista, koska nyt pelaajan rinnalla roikkuu valtaosan ajasta Alyx, joka osaa piestä vihollisia tehokkaasti siinä missä pelaaja itsekin. Vaikka pelin tekoäly onkin kauttaaltaan hyvä puolin ja toisin, ei täydellinen kuitenkaan Episode Onessakaan ole, joten siksipä mukana roikkuva Alyx onkin kuolematon. Olisikin ollut varsin ikävää, jos pelaaja olisi joutunut koko pelin ajan vahtimaan ettei tyttönen vain pääse kupsahtamaan. Onneksi näin ei siis ole. Episode Onea kehittäessään pelin tehnyt Valve Software kuunteli ja luki alkuperäisen pelin tiimoilta saamaansa palautetta ja työsti Episode Onen palautetta silmällä pitäen.
Tästä syystä räiskinnän ohessa ei huristella hiekkakirpulla saatikka ajella vesistöissä vesihärveleillä, koska näitä pidettiin tylsinä alkuperäispelissä. Paikasta toiseen eteneminenkin on hieman erilaista kuin alkuperäisessä pelissä ja vaikka edelleen valtaosan ajasta laulavatkin aseet, on pelaajalle tällä kertaa tiedossa aiempaa enemmän ongelmanratkontaa, joskin varsin kevyttä sellaista. Tämä tarkoittaa käytännössä pelin edelleen niin hienon fysiikkamoottorin kanssa leikkimistä ja esineiden siirtelyä oikeisiin paikkoihin painovoima-aseen avulla. Tunnelma kuitenkin on suurinpiirtein yhtä hyvin tallella kuin aiemminkin ja alkuperäisen pelin tapaan ennalta skriptatut kohtaukset luovat mukavasti sopivaa jännitettä peliin. Tätä edesauttavat entisestään pelin realismihakuinen grafiikka, joka muuten edelleen näyttää melko hyvältä – etenkin hahmoanimaatio, sekä pelin äänimaailma, joka tarjoaa pelaajan korvaan aika ajoin toimintaan ja tilanteeseen sopivaa taustamusiikkia, sekä laadukasta ja tunteella työstettyä ääninäyttelyä, sekä aidonkuuloisesti toimivia tilaääniä.
Half-Life 2 – Episode Onen sisältö jakautuu viiteen lukuun ja kaiken kaikkiaan peli tarjoaa pelattavaa noin neljäksi tunniksi. Peli aloitetaan siis samoista paikoista mihin alkuperäinen peli jäi, eli pilvenpiirtäjän korkuisen Citadelin tiloista ja matkaa jatketaan aina pimeän parkkihallin kuin aution sairaalankin lävitse tarkoituksena kukistaa valloittajat. Peliympäristöt ovat kiitettävän vaihtelevia ottaen huomioon, kuinka lyhyt peli on ja oikeastaan ainut luku, joka ei allekirjoittanutta niin kovin paljoa innostanut oli heti ensimmäinen, jossa joutui tosiaan turvautumaan yksinomaan painovoima-aseeseen Alyxin hoitaessa ampumiset. Ensimmäisen luvun jälkeen peli onneksi nostaa päätään ja saavuttaa sen tiukan toiminnan, jota alkuperäispelistäkin löytyi paljon. Kuten jo aiemmin pelin kestoajasta tuli mainittua, niin mitään pitkäkestoista hupiahan Episode One ei siis arvioidun neljätuntisen kestonsa kanssa ole, mutta hintaansa nähden, keskimäärin noin 19 euroa maksava lisälevy ei ole pahan hintainen, ottaen huomioon kuinka laadukasta se vähäkin tarjolla oleva sisältö kuitenkin pääasiassa on. Hienoa on myös se, että jos on jo oman alkuperäisen HL2:n ehtinyt myydä ei hätä ole suuri, sillä Episode One ei tarvitse alkuperäispeliä toimiakseen.
Half-Life 2 – Episode Onen suurimpina miinuksina voidaankin pitää oikeastaan vain, että peli vaatii edelleen sen internet yhteyden asentamista varten, vaikka olisi kaupasta pelin ostanut ja toiseksi tämä toiminnantäyteinen paketti mikä Episode One onnistuu hienosti olemaan, loppuu valitettavasti kuin seinään. Olihan toki alkuperäisen Half-Life 2:nkin loppu joidenkin mielestä todella hölmö lopetus, mutta omasta mielestäni se oli elokuvamaisen tyylikäs. Episode Onen lopetuksessa ei ole mitään tyylikästä ja pelin tekijät olisivatkin melkeinpä voineet lätkäistä ruudulle ennen lopputekstejä sanat “To Be Continued?”, sillä täysin keskenhän tarina pelin läpäisemisen jälkeen jää. Voiko toisaalta vielä kaksi episodia kestävältä tarinalta muuta odottaakaan??
To Be Continued?
