Arvostellut: Mikko Kosonen, 25.heinäkuu 2018

Peliarvostelu

Hotel Transylvania 3: Monsters Overboard

Pelin nimi: Hotel Transylvania 3: Monsters Overboard
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Torus Games/Outright Games
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Hotel Transylvania 3: Monsters Overboard kansikuva

Hotel Transylvania 3: Summer Vacation on Adam Sandlerin tähdittämän animaatiosarjan kolmas osa, kuten nimestäkin voi päätellä. Ensimmäisen kerran Universalin monsteripoppoo kokoontui vuonna 2012 julkaistussa animaatiossa.

Pääosassa häärii itse Dracula – hieman Bela Lugosia ja Sandleria muistuttava sekoitus. Muita hahmoja ovat muun muassa muumio, ihmissusi sekä Frankensteinin hirviö ”Frank”.

Juuri nyt teattereissa pyörivässä kolmannessa osassa monsterit ovat nimensä mukaisesti kesälomalla ja muun muassa risteilyllä. Peliversion staattisista kuvista koostetussa köyhässä alkuintrossa porukan Titanic-risteilijä joutuu myrskyn silmään – kenties näin myös elokuvissakin, allekirjoittanut ei ole elokuvaa nähnyt.

Peli alkaa siitä, kun laivalta pudonneet monsterit ovat selviytyneet ja huuhtoutuneet valtamerellä sijaitsevalle kolmelle eri saarelle. Pelaaja saa valita hahmokseen joko Draculan tai tämän tyttären, Maviksen. Ideana olisi etsiä monsteripossen loput jäsenet ja saattaa lomaileva seurue takaisin yhteen.

Pelatessani peliä ensimmäistä kertaa luin samalla uutisen, että Codemastersin molemmat Overlord-pelit olivat liittyneet taaksepäin yhteensopivien pelien Xbox One -listalle. Sinänsä hassu sattuma, koska pelattavuudeltaan Hotel Transylvania 3: Monsters Overboard tuntuu lähestulkoon samanlaiselta kokemukselta Overlordiin nähden – eikä niinkään hyvässä.

Peli pitää sisällään erittäin lineaarisia ja putkimaisia tasoja – kyllä, vaikka saarella ollaan, saadaan aikaiseksi kiva kasa putkia, joissa pujotellaan. Navigointi on paikoin turhauttavaa jo senkin vuoksi, että kamerakulma on sen verran suoraan ylhäällä, että pelaaja ei näe kuin vasta lähietäisyydeltä mitä putkireitti X tuokaan mukanaan.

Dracula tai Mavis tutkivat saaren paikkoja etsiessään kadonneita kavereitaan. Käytännössä juoksentelevat hölmöinä ympäriinsä ja jos ja kun eteen tulee este, kuten vaikkapa kaatunut puu, hoidetaan homma kätyreitä apuna käyttämällä, koska yli ei voi kiivetä eikä mitään muutakaan. Tässä tapauksessa Overlord-örkkien sijaan hyödynnetään muun muassa lepakoita sekä muita möttiäisiä, jotka nakertavat hajalle puut, kivet, kuin hiekkavallitkin. Apurit auttavat myös esimerkiksi kuilun ylittävän sillan korjaamisessa, kantamalla sillasta irronneita paloja paikalleen. Pelaajan hahmo itsessään ei osaa tehdä oikein mitään muuta kuin käskyttää apulaisiaan ja juosta ympäriinsä apureidensa kanssa.

Peli kompuroi tällaisen pelimekaniikan vuoksi jostain kumman syystä aivan samaan sudenkuoppaan kuin molemmat Overlord-pelitkin, vaikka pohjaidea joukkojen komentamisesta voisi jopa toimiakin, jos se olisi kunnolla toteutettu.

Hotel Transylvania 3:ssa pelaaminen käykin nopeasti tylsäksi, koska ötököiden paimentaminen on tehty puuduttavaksi ja oma pelihahmo on käytännössä voimaton tekemään itse mitään millekään asialle. Komennettavat ötökät eivät sen sijaan automaattisesti osaa seurata pelaajan hahmoa, vaan ne pitää jokaisen annetun pikkutehtävän jälkeen muistaa kutsua mukaan. Pelkkä huuteleminen niiden vierelläkään ei riitä, vaan tähtäinkursori pitää ensiksi ohjata niiden päälle ja ”maalata” ne huutelemalla. Maalaaminen pitää tehdä myös tarkasti, sillä muuten saattaa käydä niin, että yksi apuri jääkin matkasta ja sitä yhtä puuttuvaa sitten etsitään ympäriinsä. Etenkin alussa, pienemmän apurilauman kanssa yhdenkin puuttuminen on kriittistä. Minkäänlaista avustavaa ja ötököiden sijainteja paljastavaa minikarttaa pelissä ei ole.

Tasoista löytyy etenemisesteiden lisäksi myös kahdenlaisia timantteja. Vain apurit pystyvät nappaamaan näitä timantteja matkaansa (yllätys). Timanttien idea on, että ne kuljetetaan kummulle, joka sitten muuntaa timantit paikalle manattaviksi apureiksi. Tällä tavalla pelaajan armeija hiljalleen kasvaa. Tämä on pakollista, sillä jokin siltapalkki tai puunkanto vaatii tietyn määrän apureita ympärilleen, jotta objektille voisi jotain tehdä. Liian vähäinen määrä kätyreitä pistää työt paussille eikä peli silloin etene. Jos taas kohdataan vihollisia, kuten vaikkapa lihansyöjäkukka tai jättirapu, lähtevät apurit usein kieltokomennoista ja takaisin kutsumisesta huolimatta taistelemaan näitä vastaan. Välillä käykin sitten niin, että osa apureista tai ehkä jopa kaikki kuolevat. Menetetyt apurit eivät palaudu kummulle kutsuttavaksi uudelleen, eikä niitä saa mistään takaisin. Onkin palattava laivalle joko valikon kautta tai astuttava polttavan auringon valoon, joka keskeyttää tehtävän. Vain tällä tavalla pelaaja voi jälleen palata takaisin saarelle ja kutsua uudelleen apurit. Tosin vain ne viisi, jota peli oletuksena antaa ottaa. Kaikki timanteilla saadut lisäkätyrit ovat menetettyjä – timantit pitää kerätä ja viedä uudelleen kummulle. Turhauttavaa.

Useammat pelin pelimekaanisista ratkaisuistakin ovat hieman turhauttavia ja kyseenalaisia. Pelaajan avattua uuden osan saarta, lähtee pelikello pyörimään noin kymmenestä minuutista alaspäin. Kun kello on nollassa, aurinko nousee ja Draculan ja Maviksen on palattava takaisin suojaan – vampyyreita kun ovat. Miksi oi miksi peli heittää pelaajan ajan loppuessa latausruudun kautta takaisin päävalikkoon, josta on sitten tasonvalintaruudun kautta valittava uudelleen haluttu, keskeneräinen taso? Eikö mitään parempaa keinoa ollut tämän toteuttamiseksi? Ja miksi Draculalla ja Maviksella ei ole mitään pelillistä eroa? Onko tasosuunnittelu tehty tahallaan putkimaiseksi ja aikaa vieväksi haahuiluksi lyhyttä peliä pidentämään?

Pelin kehityksestä on vastannut pääasiassa porttauksia ja juurikin elokuvien ja animaatioiden pohjalta tehtyä enemmän tai vähemmän huonoa lisenssitavaraa vuosikausia tehtaillut Torus Games. Tämä näkyy Hotel Transylvania 3:ssa, eikä peli ole mikään pelinautinnon riemuvoitto.

Ruudunpäivitykselläkin oli tapana töksähdellä ajoittain PS4-versiossa. Taustalla soiva musiikki sentään on ihan toimivaa, ajoittain jazzahtavaa pimputtelua.

Ääninäyttely sen sijaan ei iske. Dracula ja Mavis – kuin muutkin paikalla kulloinkin olevat sivuhahmot huutelevat samoja repliikkejään vähän väliä, uudelleen ja uudelleen. Kun pelin ”tarinaa” viimein saa edistettyä ja jokin lyhyt pelin omalla karkealla grafiikkamoottorilla tehty välipätkä dialogeineen alkaa, haluaa sen melkein yhtä nopeasti päättyvänkin. Välipätkistä tosin saa skipattua vain puhutut äänet, turha dialogi ja animaatio on silti katsottava. Ääninäyttely kun on kauttaaltaan unettavaa ja esimerkiksi itse Dracula kuulostaa kuin joltain halvalta Schwarzenegger-imitaattorilta – Sandlerin versio kuulostaa paremmalta.

Kokonaisuutena Hotel Transylvania 3: Monsters Overboard ei jätä oikein mitään mielekästä käteen. Allekirjoittanut on vuosien varrella pelannut yhtä jos toistakin lisenssipeliä, niin aikuisille kuin lapsillekin suunnattuun makuun.

Sanoisin, että Hotel Transylvania 3 on yksi sellaisia harvoja pelitapauksia, jonka olemassa ololle saa hakemalla hakea kunnollista perustelua – etenkin sen neljänkymmenen euron hintalapulla, joka laskee pisteitä entisestään.

Yhteenveto

Kasa surkeutta

Hyvää

  • - Musiikki

Huonoa

  • - Visuaalisesti rujo peli, joka töksähtelee
  • - Ääninäyttely ja toistuvat one-linerit
  • - Pelin kontrollisysteemi ja ötököiden jatkuva paimentaminen
  • - Dracula ja Mavis ovat saamattomia eikä hahmojen välillä ole pelillistä eroa
  • - Lyhyellä pelillä on iso hinta
  • - Muutamat kummat pelilliset ratkaisut
  • - Putkimainen tasosuunnittelu