LittleBigPlanet 2 arvostelussa

Vuonna 2008 ilmestynyt LittleBigPlanet osoitti, ettei innovaatio ole ainoastaan indie-pelien yksinoikeus, vaan kyllä sitä valtavirrassakin osataan. Se yhdisteli fysiikkaa, tyylitajua ja söpöstelyä ainutlaatuiseksi tasohyppelypaketiksi, joka näytti ja tuntui siltä, kuin se olisi tehty askartelumateriaaleista. Viimeisen silauksen pakettiin tekivät neljän pelaajan moninpeli ja konsolien mittapuulla ennennäkemättömän joustava editori, joka on poikinut tähän päivään mennessä yli kolme ja puoli miljoonaa omatekoista tasoa. On aivan selvää, ettei tämän kaliiperin mediataideteos voinut jäädä ilman jatkoa ja nyt sitä sitten olisi tarjolla.

LittleBigPlanet 2 käynnistyy tuttuun tyyliin, Stephen Fryn lämminhenkisellä juonnolla ja eipä aikaakaan, kun pelaaja löytää itsensä tutusta avaruuskapselista arpomassa tarinamoodin, tasoeditorin ja yhteisöllisyystoimintojen välillä. Ensimmäinen askel pienelle säkkimiekkoselle on yleensä tarinamoodi, jossa hypitään ja pompitaan halki kolmenkymmenen varsin mielikuvituksellisen tasohyppelytason. Motiivia hommaan antaa paitsi timanttinen pelisuunnittelu, myös yksinkertainen juoni, jossa pelaajan liittyy kummallisten sivuhahmojen miehittämään Allianssiin taistellakseen mielikuvitusmaailmoja uhkaavaa Negativitronia vastaan. Tarinasta on turha etsiä elämää suurempaa draamaa, mutta löysähkö punainen lanka ja ajoittaiset naurut riittivät hyvin. Mukaan mahtui yllättäen myös vähän synkempiä sävyjä, joiden istuvuudesta LittleBigPlanetin aurinkoiseen maailmaan en ole aivan täysin vakuuttunut.
Myös varsinainen peliosio starttaa tutuin elkein. Taustalla pauhaava trendikäs poppi ryydittää säkkipojan kulkua pitkin 2,5-ulotteisia tasoja samalla, kun sinne tänne ripoteltujen bonuskuplien keruu tuo ylimääräistä haastetta. Perusmekaniikka on suoraa lainaa edellisestä pelistä, tarkoittaen että pelimaailmassa pätevät fysiikan lait ja säkkipojun hypyt tuntuvat vieläkin siltä, kuin joku olisi varastanut painovoimasta puolet pois. Mukaan on mahtunut myös iso liuta uusia jippoja. Jo heti ensimmäisissä tasoissa esitellään säkkipojua flipperimäisesti ponnauttavat hyppylaudat ja eipä aikaakaan, kun kouriin tarttuvat raskaiden esineiden kanniskeluun soveltuvat voimahanskat ja Bionic Commandon hengessä lanseerattu heittokoukku. Näppärä kapine on myös Creatinator-kypärä, jolla voi ampua mitä vain vesisuihkuista kakkupalasiin.

Pelin edetessä ideat äityvät vieläkin villimmiksi: alun tasohyppely vaihtuu äkkiä sopulimaisten säkkibottien kaitsemiseen ja jättiläismäisellä jänisrobotilla pomppimiseen. Pian päästäänkin koko tasohyppelygenren ulkopuolelle. Kelpaisiko vaikka retrohenkinen sivusuunnassa vierivä avaruusalusräiskintä, tai erä klassista Pongia? Entäpä päältä päin kuvattu rottaralli tai kyyti lasereita ampuvalla kamelilla? Ehkäpä ottaisin vain niitä samoja sieniä, joita Media Moleculen ruokalassa tarjoillaan ja antaisin niitä muillekin pelitaloille, sillä juuri tällaisia hulluja ideoita tarvittaisiin valtavirran konsolipeleissä enemmänkin.

Tarinamoodin ainoa heikkous on se, että se jää kokemuksena kovin lyhyeksi. Homma on ohi noin viidessä tunnissa ja uudelleenpeluuarvo perustuu pitkälti moninpeliin. Ei väliksi, sillä LittleBigPlanetin herkullisin ydin piilee monipuolisessa luomistyökalussa, josta riittää iloa sadoiksi tunneiksi. Pelaajaa houkutellaan tekemisen makuun noin viidenkymmenen interaktiivisen tutoriaalin voimin, jotka tulee istuttua läpi jo siitäkin ilosta, että niissä kuulee Stephen Fryn rauhoittavaa ääntä. Oppitunnit ovat selkeitä ja editori monipuolisuuteensa nähden intuitiivinen, mutta käytännön askarteluun tarvitaan rutkasti aikaa ja suunnittelua. Esimerkkinä ensimmäinen harjoitustyöni, yksinkertainen puinen rakettiauto, joka teki tuloaan pitkälti yli toista tuntia, vaikka kaikki tarvittavat komponentit olivat periaatteessa tutoriaaleista tuttuja. Arvatenkin kokonaisten tasojen tekemiseen saa upotettua tunteja monin verroin enemmän.

Luomistyökalun kautta konkretisoituu myös se, kuinka merkittäviä muutoksia LittleBigPlanet 2:n konepellin alta todella löytyy. Ykkösosasta tuttujen työkalujen lisäksi käytössä on näppäriä uutuuksia, kuten mikropiirit, joiden avulla voi kätkeä yhteen esineeseen useampaa eri toimintalogiikkaa, sekvensseri, jolla tapahtumat saa laukaistua tiettynä ajanhetkenä, sekä kontrolleri, joka mahdollistaa minkä tahansa esineen hallinnan PS3-padin avulla. Maininnan arvoisia lisäyksiä ovat myös joustavasti ohjelmoituvat säkkibotit, joista saa kädenkäänteessä vihollisia, statisteja tai ystäviä, sekä musiikkisekvensseri, jolla joku taiteellisempi yksilö voisi värkätä tasoonsa ihka oman ääniraidan.

Uudet työkalut avaavat joka kodin pelisuunnittelijoille suorastaan tajuntaa räjäyttäviä mahdollisuuksia. Tekeminen ei rajoitu enää pelkkään tasohyppelyyn, sillä kontrollerin, kameroiden ja erilaisten apumuuttujien myötä melkeinpä mikä tahansa peli-idea on mahdollinen, kunhan tyytyy kahteen ulottuvuuteen, eikä tarvitse pelitilanteen tallennusta. Jos kaipaa näyttöä LittleBigPlanet 2:n kyvyistä, löytyy netin puolelta rutkasti ilmaisia mestariteoksia vaihdellen Super Startdust ?henkisestä Blast Radiuksesta The Legend of Zeldan ja Donkey Kongin uskollisiin uudelleenversiointeihin. Ilmaistasojen yhteenlaskettu määrä on yli 3,6 miljoonaa ja lisää tulee päivittäin, joten tekeminen tuskin loppuu kesken.
Viimeisenä sulkana LittleBigPlanetin hatussa komeilee moninpeli. Koko juonimoodi ja iso osa netin omatekoisista tasoista tukevat neljän pelaajan yhteistyöpeliä, jota voi henkilökohtaisista preferensseistään riippuen vääntää joko yhdellä koneella tai verkon välityksellä. Yhdellä koneella homma osoittautui hauskaksi, joskin hieman kaoottiseksi. Nettipelistä en juurikaan perusta, joten sitä tulin kokeilleeksi vain riittävästi todetakseni, että homma toimii teknisesti ja verkkoviiveet ovat siedettävällä tasolla.

Sonyn normilinjasta poiketen, LittleBigPlanet 2 ei tue 3D-televisioita saatikka Move-liikeohjainta. Esimakua Move-kontrolleista antaa levylle pakattu Sackboy?s Prehistoric Moves, jonka saa myös erillisenä ostoksena PlayStation Storesta, mutta itse peli ei siis moiseen taivu. Move-tukea on lupailtu saapuvaksi päivitysten myötä, joskin ennakkohuhujen mukaan odotuksesta voi tulla pitkä. Jos uuden teknologian tuki unohdetaan hetkeksi, on vaikea keksiä, mitä LittleBigPlanet 2:sta puuttuisi. Se tekee täsmälleen kaiken mitä siltä odotettiin ja paljon enemmän. Kaikki asiat, jotka edellisessä osassa ihastuttivat, toistetaan uskollisesti ja uudet työkalut tuovat pelattavuuteen ulottuvuuksia, joista ei uskaltanut edes haaveilla. Vuosi 2011 alkoi PlayStation-pelaajille suotuisissa merkeissä.